Persuissa ja taistolaisissa on tosiaan erittäin paljon samaa, varsinkin tuo provokatiivisuus
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/suburbian/ps-on-taistolaisliikkeen-toisinto/
Itse olen selittänyt sitä tosiaan temperamentin periytymisellä, eivätkä persut ole siitä ainoa esimerkki. Eli että homma kuin homma menee aatepohjasta riippumatta vähän yliampuvaksi, koska perimä. Eräs hyvä esimerkki on Anni Sinnemäki. Isovanhemissa oli kovia oikeistolaisia, oliko oikein Lapuan liikkeen miehiä ja naisia, vanhemmat taas aika tiukkoja vasemmistolaisia ja Anni itse kampanjoi Youtubea myöten ydinvoimaa vastaan. Aate vaihtelee sukupolvesta toiseen, aatteen palo on yhtä voimakas, ja sanoisinko, ajattelua sumentava.
Persuaktiiveissa näkyy samaa. Ja toki sekä persut että taistolaiset ovat olleet aikansa muotiliikkeitä, joihin on hakeuduttu vain ihan silkan maineen ja menestyksen tarpeen tyydyttämiseksi.
Toki on jotain erojakin persujen ja taistolaisten välillä. Taistolaisuus oli laululiike, esiintyjiä ja kaikenlaisia taiteilijoita riitti ja se oli sen kantava voima. Persuissa taas Peltokangas taitaa olla ainoa, joka osaa laulaa, muutoin persujen taide on enemmänkin retorista proosaa. Taistolaisissa oli paljon vielä vähän lapsellisia nuoria, persuissa taas kyynisiä keski-ikäisiä. Painoindeksikin on persuilla suurempi.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Taisto Sinisalo ei ollut teini kun marxilaisuushaaran loi. Vetosi toki kovin erityisesti radikaaleihin nuoriin. Niin kuin yhä tänään tekee vasemmistovihertävät.
.
Ennemminkin Veikko Vennamo.
SMP