Suomeen kohdistuvan maahanmuuton ongelmien ydin ovat suomalaisen yhteiskunnan tarjoamat sosiaaliset edut, arvioi kokoomuksen kansanedustaja Martin Paasi. Ne voivat muokata maahantulevien motiiveja, hän kirjoittaa viestipalvelu X:n tilillään.
– Kun sosiaalietuuksia on, tulemisen motiivit voivat edelleen olla ”kunniallisia”, mutta myös opportunistisia: tullaan ilmaisten asioiden perässä, sanoo Paasi.
Ilman etuja Suomeen kohdistuva maahanmuutto voisi muistuttaa enemmän esimerkiksi Yhdysvaltoihin ennen vuotta 1914 kohdistunutta maahanmuuttoa.
Sinne muutettiin pärjäämään omaehtoisesti, Paasi huomauttaa. Suomessa tulisi ottaa tästä mallia, jolloin sekä tulijat että kansalaiset tietäisivät, että jokainen tulija vastaa itse pärjäämisestään, kansanedustaja pohtii.
– Kun sosiaalietuuksia on, tulemisen motiivit voivat edelleen olla ”kunniallisia”, mutta myös opportunistisia: tullaan ilmaisten asioiden perässä, sanoo Paasi.
Ilman etuja Suomeen kohdistuva maahanmuutto voisi muistuttaa enemmän esimerkiksi Yhdysvaltoihin ennen vuotta 1914 kohdistunutta maahanmuuttoa.
Sinne muutettiin pärjäämään omaehtoisesti, Paasi huomauttaa. Suomessa tulisi ottaa tästä mallia, jolloin sekä tulijat että kansalaiset tietäisivät, että jokainen tulija vastaa itse pärjäämisestään, kansanedustaja pohtii.
Vastaukset 87
Vanhimmat
Viisaita kokoomuslaisia ajatuksia, vai mitä punavihreät hyysärit.
Kyllä.
Mitä ne ilmaiset asiat mahtavat olla?
No kaikenhan turvikset saavat ilmaiseksi.
Eräs nainen saa kolmisen tonnia kuussa rahaa luukulta tekemättä mitään. Eikä totisesti ole ainoa kun eräästä uskonnoista puhutaan.
Uskonnosta
Tämä nainen kasvattelee katrastaan täällä.
Mistä sinä tiedät, paljonko hän saa?
Siitä oli juttua jossain julkaisussa. Pitänee kaivaa se jos löydän
Tietenkään vassu ei usko
Ei vassu usko persuja usko nyt
Mitä nopeammin siirrymme pois vasemmistolaisesta sosiaalivaltiosta sen parempi.
Tuet alas, verot alas, talous ylös hip hip hei ! Helppoa !
Tämä maa on Euroopan vasemmistolaisin maa ja talous Euroopan kurjin.
Mitä voimme tästä päätellä?
Sen, että sinä valehtelet.
Ainakin poliittisesti Suomi on Euroopan oikeistolaisimpia maita, ja Pohjoismaista selvästi oikeistolaisin.
Höpö höpö. Kulttuurimarxismi täällä jyllää. Mietihän arvojasi
Tässä maassa on 80 prosenttia kansasta enemmän tai vähemmän vassuja. Kokoomus ja kepulit ovat uusvasemmistolaistuneita puolueita.
Orpolla samat laulut kuin vassuilla mitä tulee esimerkiksi Teemun puheisiin. Tämä pelkästään kertoo jo kokoomuksen johdon olemuksen.
RKP on punaisempi kuin kokoomus.
Missä näette vauraan ja menestyvän vasemmistolaisen maan? Siis sosialistisen maan jossa vallitsee vauraus. Ette sitä tule näkemään.
Se johtuu siitä että vasemmistoaate ei kannusta töihin vaan sohville. On selvää että tällainen maa on kuralla taloudellisesti.
Kyllä on itsepintaista porukkaa nämä vassut kun eivät näe omassa astteessaan kritisoitavaa eivätkä varsinkaan itsessään mitään vikaa.
En koskaan ole havaittu että vassu pyytelisi mitään anteeksi, että hän myöntäisi virheensä. Ainakaan Suomessa ei tätä tapahdu.
Ruotsissa Mona Sahlin (demari) on kuitenkin myöntänyt että virheitä ovat tehneet maahanmuuton suhteen. Täällä vastaavaa ei tapahdu milloinkaan että demari menisi katumaan tätä asiaa. Ruotsissa toinen demari, Löven on kysynyt että olemmeko olleet liian naiiveja maahanmuuton suhteen. Tätä ei tässä maassa tapahdu ikinä. Tässä maassa on maailman epäisänmaallisimmat vihervassut.
Teemu onkin viisaampi kuin Orpo. Kyllä vielä tulette näkemään hänen tavoitteena. Sitten hämmästytte Miksi ette huomanneet.
Joo näin tulee käymään.
Vedän vähän takaisin. Siis mikä on tavoitteena Teemulla jos oikein ymmärsin puheestasi?
Jep.
Orpo on tossu.
Jep.
No ei ole.
Hyvä.
Kuka vähä-älyinen keksi kutsua näitä maahantunkeutujia siirtolaisiksi.
Ennen ainakin siirtolaiset menivät heti töhin ja elättivät täysin itsensä.
Kun suomalaiset lähtivät aikoinaan
Amerikkaan siirtolaisksi he menivät heti töihin, opettelivat kielen . Ei Amerikka tainnut elättää.
Samaten Ruotsiin kun meni suomalaisia 1960 luvun lopulla ja 1970 alkuvuosina.
Kaikki menivät heti töihin. Ei kenenkään auttanut valittaa,että kuuluu kultturiin lauantaisauna. Ruotsissa taisi kyllä joku sitten päässä viideltä putkaan, Ameriikasta en tiedä pääsikö putkaan saunaan ei ainakaan.
Paasi Pääsi eduskuntaan!
Joo 3 vaimoiset perheet tarvii tukea koko ajan joku ajoista tiineenä. Eikös Suomen laki kiellä moniavioisuuden?
Kieltää kanttiksilta.
Ei kiellä, ellei käy vihillä, tai rekisteröidy aviopariksi.
tykkänään lopettaa kaikki rahoitus ,niin se karsii kaikki ne joilla ei ole työtä
eivätkä elätä itseään.
KAIKKI KELAN TUKI KUULUU VAIN SUMEN KANSALAISILLE
JA SE EI OLE RASISMIA!!!!
Olen hyvin pitkälti samaa mieltä. Ei Suomi ilmastollisesti ole mikään ihannemaa etelän elintasoturisteille. Tänne tullaan ilmaisen rahan perässä. Jos meillä olisi yhteiskunnan antamat tuet vastikkeellisia niin pakolaisille, kuin kantasuomalaisillekin, niin enpä usko, että tänne niin kovaa hinkua olisi.
MIkä hinku Suomeen muka on? Aika vähän tänne tullaan verratuna vaikkapa Ruotsiin, tai Tanskaan, jonne ei enää edes oteta, kun siellä jo on paljon enemmän maahanmuuttajia kuin Suomessa.
Vai tarkoitatko, että työperäisiä ja opiskelijoita pitäisi tulla vähemmän? Heitähän Suomeen tulijoista on suurin osa.
Työperäinen = etuusperäinen
Ruotsi on tavallaan täynnä. Sinne on tullut paljon sellaista sakkia, jotka ovat toistensa vihamiehiä. Ne taistelee reviireistään ja niihin ei ole muilla tulemista. Ruotsissa on asuinalueita, joihin ei ole liikoja kantaruotsalaisilla edes menemistä. Pakkohan silloin on alkaa etsiä muita kerjuupaikkoja. Suomi on tuossa mukavasti hollilla ja täällä on ilmaista asua ja olla.
Enin osa oleskeluluvista myönnetään työtä varten, seuraavaksi eniten opiskeluun.
Joutuukohan edustaja Orpon puhutteluun puheistaan, eihän kokoomuslainen saa tuollaisia puhua?
Saapa nähä.
Niinpä. Ajatella jos persu olisi tuonkin sanonut...
Kiinnostaisi tietää, mitä ilmaista ne Suomeen töihin ja opiskelemaan tulevat täältä hakevat?
Jos palkka on rittävän pieni, saavat tietenkin käytännössä ilmaisen terveydenhoidon, Opiskelijoina saavat sen vielä paremmin. Jos palkka taas on yhtään kohtuullinen, niin Suomessa julkinenkin terveydenhoito maksaa potilaalle enemmän kuin esim Saksassa.
Jaa niin, kirjastot ovat toistaiseksi ilmaisia. Mutta ei kai ne sieltäkään löydä kovinkaan paljon omalla kielellään.
Paasi taisi tarkoittaa turviksia.
Joita siis on vain hyvin pieni osa maahanmuuttajista. Saavatko kansainvälistä suojelua saavat, eli ne "kiintiöpakolaiset" muka itse valita maan, joka taakan heidän osaltaan jakaa?
Eu-maa Virossa ei ole haittamaahanmuutto ongelmaa.
Siksi se onkin paljon köyhempi maa.
Suomen talous on jo romahtanut ja toimii täysin velkarahalla. Viro on vähävelkainen ja velkaantuu maltillisesti Suomeen verrattuna.
Viro on muun Baltian ja Itä-Euroopan sekä väestöltään ja taloudeltaan suurten maiden tavoin nettosaajia EU:ssa joita nettomaksaja Suomi maksaa.
Asiaa puhuu. Kokoomuksessa on joitakin yksittäisiä isänmaallisia ihmisiä
Kultalusikka suussa syntynyt suomenruotsalaistaustaa omaava joka katkaisisi tuet kantasuomalailtakin.
Rahanjako on lopetettava niin ongelma poistuu itsekseen.
Mikä ongelma?
Ei ole ongelma. Me sosialistit jaamme rahaa, oli sitä tai ei. Neuvostoliitossakin kaikki sujui hyvin, tasapäisesti. Mallimme on sieltä, leipäjonojakin kannatamme, sillä niitä oli Neuvostoliitossakin aina ruokakauppoihin.
Hyvin vedät
Se mikä kadulla näkyy ellei kulje silmät kiinni.
Miksi punavihreät puolueet eivät voi myöntää asiaa?
Koska koko paletti hajoaisi ja heidän täytyisi todeta persujen olleen oikeassa. Siksi valeesta pidetään viimeiseen asti kiinni.
Tekevät siis pahinta, mitä ihminen voi tehdä: valehtelevat itselleen.
Maahanmuutto vaatisi Paasin mukaan Suomessa avointa julkista keskustelua. Sitä tulisi käydä sekä maahanmuuttopolitiikasta että käytännön hallinnoinnista.
Keskustelua tulisi käydä, vaikka aihe olisi vaikea, hän sanoo.
– Siihen eivät leimakirveet ja rasismisyytökset auta.
Matu ongelma.
On ja pahenee jos ei suunta muutu.
On aivan luonnollista, että kun Afrikassa kuullaan, että jossain kaukaisessa maassa voi päästä elinikäiselle lomalle bemböleläisten elätettäväksi, niin sinnehän lähdetään. Ja kivaa on.
"Kesäkuussa 2011 Martin Paasi perusti konsulttiyritys Recubatorin, jonka kautta Paasi toimii pankkien neuvonantajana. Paasi on kehittänyt mallin, jolla pankit voivat siirtää ongelmalainansa (non-performing loan, NPL) siihen tarkoitettuun rahastoon."
Kaikki tuet pois sekä maahaanmuuttajilta että suomalaisilta loisilta.
Ei sosiaaliturvan ja terveydenhoidon eikä muunkaan pitäisi olla kuin kantasuomalaisille.
Kiintiöpakolaisten ym. KelaSOSmamujen maahanotto edm. tukien piiriin sekä palvelujen väliaikainenkin tarjoaminen tänne tulleille ja päästäminen hoitojonoissa vipillä kantaväen ohi on verovaroilla kustannetun sosiaali- ja terveysjärjestelmämme väärinkäyttöä.
Se on niin väärin. Ei systeemejä sitä varten ole luotu. Eivätkä varmasti edelliset sukupolvet nuo sodissakin uhrautuneet ja maata hyvinvointovaltioksi jälleenrakentaneet tämmöisen eteen itseään uhranneet ja yötä päivää pitkälti talkoolla pakertaneet.
Ongelma ratkeaa ainoastaan tuet poistamalla. Se on kokoomuksen tavoite mamutuksella.
Ei tänne kylmään pimeään pohjolaan tulla töitä paiskomaan vaan loisimaan.
Ensin luotiin tahallisesti ongelma jossa kokoomuskin ollut vuosikymmeniä mukana painaakseen palkat alas kuoppaan saakka ja sitten esitetään "yksinkertaista ratkaisua".
Klassinen ensin luodaan ongelma ja sitten siihen ratkaisu että nieltäisiin koukku kitusiin saakka.
Hyvä Paasi.
Taikaseinä kiinni ja kela myös.
Jatkossa eläkkeet maksaa eläkekonttori.
Tällä voitaisiin säästää ainakin kymmeniä mrd.
https://www.worlddata.info/iq-by-country.php
Ja mistä maista tullaan ja miksi helsinki on nyt sellanem kun on?
Aika heikkoa laatua suomeen saatu...
Kokoomuksen lobbarit tienaavat tällä kun Suomalaistyttöjä raiskataan . Huonolaatuiset muhametit kuluttavat reilusti Kelalta saamiaan elätysmaksuja .
ma saanu kela jo joka kukausi 8800 euroaraha olla hyvin tytyvainen..muhammed
Kuunnelkaa kohdasta 6 min eteenpäin, mitä kenraali kertoo politikoista, jotka ovat kutsuneet näitä maahanmuuttajia kaikkiin Länsimaihin:
https://www.youtube.com/watch?v=kjuNwdXlW9o
Muutos on jo menossa ympäri maailman, kun kanslaiset ovat heränneet, mitä tämä loputon maahanmuutto tulee merkitsemään kaikille sen kohteeksi joutuneille maille.
Valtioiden rahat ovat lopussa kaikilta.
Jännä juttu. Tämän asian sanoo nyt kokoomukselainen kansanedustaja, ja kansalaiset kirjoittelevat lauhkeita kommenttejaan.
Mutta auta armias, kun saman asian sanoo persu.
""Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa, joka on omassa silmässäsi?"
Totta kai ilmainen raha vetää.
Suomen valtio tuossa haluaisi ilmaista rahaa. Kehtaavatkin koittaa rahallisesti hyötyä maahanmuuttajista. Sikamaista sakkia suomalaiset. Ensin tehdään velkaa yli äyräiden ja sitten odotetaan että maahanmuuttajat maksaisi.
Hallaahokin sanoi että moni noista tulee olosuhteista joihin verrattuna suomen vankilatkin on houkuttelevuus tekijä. eli ei tulijat loppuisi vaikka tulijoille ei ilmaista rahaa jaettaskaan Niiden kotimaassakaan ei ilmaista rahaa jaeta mutta siellä ei ole edes ryöstettäviä ihmisiä siinä määrin kuin suomessa joten tulishan niitä niinkauan kun viisaiden äänestäjien viisaat päättäjät sallii tulemisen.
Tyhmää ottaa vastaan ja sitten sanoa tulijoille että tulkaa toimeen vaikka suomalaisia ryöstömurhaamalla jos töitä ei löydy.
Paasihan kirjoittaa asiaa.
Kela tänne vetää.
Suomeen tullaan, koska ei tiedetä, kuinka kehno Suomen sosturva on. Kokoomuksen suussa tämä kääntyy tietysti nurin niskoin, kun hyvävelimediassa aivopestään tyhmää kansaa kannattamaan perusturvan leikkausta.
Kaikki tietävät tämän.