Sattuu....

En oikein tiedä mihin tämä kuuluu... Mutta kuitenkin...
Olen tapaillut erästä miestä noin 11/2 vuoden ajan mutta sovimme että ei vakavampaa, mutta yleensähän se menee niin että toisella kuitenkin niitä tunteita on. Tässä suhteessa ne tunteet ovat minulla. Rakastan suunattomasti tätä ihmistä. Aiemmin puhuttaessa suhteen vakavuudesta sain semmoisen käsityksen että mies on aiemmasta suhteesta saanut jotenkin raumoja ettei päästä muita lähelle. Ymmärrän sen kyllä. Mutta onko mahdollista että miehellä ei ole minua kohtaan mitään tunteita vaikka ei tänä aikana ole ollut muita... koska näemme kuitenkin aika usein. Nyt ajattelin taas ottaa asian käsittelyyn ja lopullisesti koska mä en jaksa enään, koska pelkään että hän vaikka löytää toisen ja sekin sitten sattuu, vaikka nytkin tuntuu pahalta. Mä en tiedä mikä siinä ihmisessä on että haluisin elää tämän kanssa ja mietn esittäisin tämän asian hänelle. sen tiedän että kasvokkain sen on tapahduttava...
Ja miten sitten eteenpäin? Mua ei kiinosta esim ravintoloista seuraa hakea ja muutenkin en halua muuta....
4942
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mulla oli hieman samanlainen tilanne. Mulla oli tunteet. Ja meidän juttu johti lopulta siihen, että olimme vaan seksisuhteessa. Teillä kenties on kuitenkin muutakin?
Itse en päässyt perille oliko miehelle mitään sen vakavamoia tunteita mua kohtaan.
Lopulta turruin itse koko tilanteeseen ja tein lopun.
Mutta sun tilanne on kuitenkin hiukan eri.
Näette usein jne. Ja uskon ett` miehellä sinua kohtaan kuitenkin jotain tunteita on.
Ottaisin itse kai puheeksi asia, kasvokkain, en painostaisi vaan kysyisin mitä mieltä hän olisi asiasta ett` rupeasitte seurustelemaan vakavammin. Ja koska sinusta se tuntuisi oikealta, kun kuitenkin olette tapailleet kuitenkin ahkerasti jne.
Ja voisit kai sanoa sun tunteistakin jotain...miltä sinusta tilanne tuntuu jne.

Äänestä
  • Niin kyllä meillä on ollut mielestä muutakin. Näemme kuitenkin vain viikonloppuisin ja silloin kun on vapaata kun kummallakin kuitenkin hankala työ. Mutta ihmetyttää että jos miehellä ei ole mua kohtaan mitään tunteita niin miksi se tulee aina ja ei silläkään ole ketään muuta ollut tai ei ole pystynyt olemaan. Ehkä kuitenkin pelkään että jos se löytää jonkun ja sitten se on ohi...

    Äänestä

voi pipsukka mä olen ollu 7vuotta rakastunut toiseen naiseen ja uskon että hänkin rakasti minua tapasin hänet kun avovaimoni odotti lasta lapsi syntyi mutta on lievästi vammainen joten en koskaan raaskinut jättää perhettäni 7 vuoteen en ole muita rakastellut kuin tätä niin sanottua toista naista ,häntä rakastin hänen kanssaan olisin elämäni tahtonut elää . mutta näin ei ollu tarkoitettu ,tänään hän itki mua vasten ja tunnusti olleensa toisen kanssa sängyssä juhannuksena ja sanoi että hän ei voi elää näin ja pyysi anteeksi ,vaikka tiedän että minä olen syyllinen hän 7vuotta odotti .vietimme paljon aikaa yhdessä soittelimme ja hymyilimme toisillemme mutta nyt se on loppu .sattuu niin sattuu en näe huomisessa mitään valoa ,tiesin että kaikki kaunis loppuu aikanaan.

Äänestä

toteuttamani menetelmät.

Olin ollut muutaman kuukauden ihastunut erääseen mieheen ja tuntui, että pakko olisi kertoa tunteistani.
Eräänä päivänä kerroin, kuinka sydämessäni on jokin vika ja mietin muka ääneen, että onkohan se vakavaakin, kun sydän ihan selvästi on irronnut paikoiltaan ja tekee välillä outoja kuperkeikkoja.

Naureskeltiin sille, muttei siitä sen enempää. Päästiin miehen asunnolle ja siellä hän otti asian puheeksi ja kertoi, että hänenkin sydämellään on ollut samanlaisia oireita. Siitä sitten pääsimme suutelutasolle ja minähän tietty täysillä rakastunut.

Illalla sitten lähetin tekstiviestin, joka meni suunnilleen näin: Munhan pitäis olla masentunut ja katkera kaikille miehille, kun olen eronnut, mutten voi sille mitään, että olen korviani myöten rakastunut.

Hän soitti ja kertoi pitävänsä minusta, muttei ainakaan vielä voisi sanoa, että rakastaisi. Halusi edetä hitaammin. Pidättelin itkua ja sanoin ymmärtäväni.

Kului aikaa ja tulihan sieltä se rakkaudentunnustuskin. Tuli paljon muutakin, kuten esim. on/off -suhde yms.

Viime aprillipäivänä sitten otin vanhan kihlasormukseni ja aloin sanoa hänelle, että olen ajatellut, ett meidän pitäis edetä johonkin suuntaan tässä meidän suhteessa ja siksi ostin tällaisen. Näytin sormusta ja katselin moninaisia ilmeitä =)

Totesi, että hänen pitää kans sit ostaa minulle sormus =)

No, oli nämä sitten hyviä tai huonoja menetelmiä, niin nyt olemme edelleen kavereita, vaikka välillä on ollut kovastikin kiihkeää. Ehkä kumpikaan ei ole kuitenkaan valmiita tekemään sitä kaikkein suurinta elämänmuutosta. Kieltämättä meidän välillä on edelleen jotain, mitä kenenkään muun kanssa minulla ei ole ollut. Kai hän on se minun elämäni tähän asti suurin rakkaus...jos lapsia ei lasketa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pipsukka kirjoitti:

En oikein tiedä mihin tämä kuuluu... Mutta kuitenkin...
Olen tapaillut erästä miestä noin 11/2 vuoden ajan mutta sovimme että ei vakavampaa, mutta yleensähän se menee niin että toisella kuitenkin niitä tunteita on. Tässä suhteessa ne tunteet ovat minulla. Rakastan suunattomasti tätä ihmistä. Aiemmin puhuttaessa suhteen vakavuudesta sain semmoisen käsityksen että mies on aiemmasta suhteesta saanut jotenkin raumoja ettei päästä muita lähelle. Ymmärrän sen kyllä. Mutta onko mahdollista että miehellä ei ole minua kohtaan mitään tunteita vaikka ei tänä aikana ole ollut muita... koska näemme kuitenkin aika usein. Nyt ajattelin taas ottaa asian käsittelyyn ja lopullisesti koska mä en jaksa enään, koska pelkään että hän vaikka löytää toisen ja sekin sitten sattuu, vaikka nytkin tuntuu pahalta. Mä en tiedä mikä siinä ihmisessä on että haluisin elää tämän kanssa ja mietn esittäisin tämän asian hänelle. sen tiedän että kasvokkain sen on tapahduttava...
Ja miten sitten eteenpäin? Mua ei kiinosta esim ravintoloista seuraa hakea ja muutenkin en halua muuta....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu