Tapasin avomieheni kolme vuotta sitten, vuosi heilasteltiin, ihastuttiin, rakastuttiin, muutimme yhteen vuoden seurustelun jälkeen.Kesäkuun alussa tilanteemme oli se, että minä poikineni muutimme pois hän luotansa. Olimme uusioperhe, minulla 8v ja 10v pojat, hänellä 12v poika, jonka lähihuoltaja hän ei ole ikinä ollut. Hänen on riidellyt lapsestaan jo neljä kertaa käräjillä ja tämän lapsen elämä on aivan hajalla tällä hetkellä. Avomieheni sai poikansa huoltajuuden 12 vuoden taistelun jälkeen, mutta millä hinnalla ? Haluaisin jonkun miehen mielipiteen hänen ratkaisuunsa : avomieheni lopetti yhteiselomme hänen poikansa kiristyksen ja omistushalun seurauksena, siis isä antoi poikansa päättää avosuhteen jatkumisesta. Tämä poika oli valtavan mustasukkianen isästään. Erikoiseksi ja kipeäksi minun kannalta tämän ratkaisun tekee se, että meillä oli kaikin puolin hyvä ja toimiva parisuhde ,tulin myös hyvin toimeen hänen poikansa kanssa.Erimielisyyttä oli toisinaan tämän pojan kanssa rajojen asettamisesta, mutta perhe-elämässä aikuiset asettavat rajat lapsille, eikös vaan. Millainen auktoriteetti mielestänne hänen isänsä pystyy olemaan enää pojalleen, jos pojalle on annettu vallan tunne siitä, että hän voi päättää jopa isänsä naisasioista ?
Särkynyt sydän
Suru
51039
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
on aina ikävä asia ja jos lapsesta vielä aletaan tappelemaan ja vielä näin pitkään, se ei voi olla jättämättä jälkiä lapseen.
Vaikea ottaa kantaa kun ei tunne taustoja. Jos poika alunperinkin vanhempiensa erossa olisi halunnut isänsä luokse ja kun nyt vihdoin pääsi niin kokee sinut ja poikasi kilpailijoikseen ja haluaisi pitää isänsä omanaan.
Eihän lapsi saisi koskaan vanhemman asioita päättää. Mutta toisaalta, onko näissä uusioperhetilanteissa vanhempien nais-/miesasiat
sittenkään pelkästään vanhempien asioita. Pitäisikö se lapsen mielipide kuitenkin huomioida.
Sen oman kokonaisen perheen menetys voi olla lapselle niin kova paikka.
Varmasti vaikea paikka, mutta lapsi on lapsi isälle ja äidille. vaikea siksi kun kokemusta asiasta ei varmaan ole, mutta tietty lapsen'lelliminen' ei ole hyväksi tietenkään, kun pitää oppia kunnioittamaan myös muita ihmisiä eikä vaan itseään, se on yhtätärkeä seikka ihmisessä kun oikean ja väärän käsittäminen.
Mutta ehkä lapsen isä on niin onnellinen ja samalla niin loppuunpalanut pojan riitelystä oikeudessa, ettei jaksa laittaa vastaan asioissa, mutta olen samoilla jäljillä sinun kanssa että määrätyt rajat pitää olla lapsella ja isällä myös selkärankaa päättää itseasioistaan eikä lapsen, vaikka tietenkin lapsen mielipidettä pitää myös kunnolla muttei hallitsevasti.
Avomieheni ja tän pojan äiti erosivat,kun poika oli 2kk:n ikäinen.Eli tällä pojalla ei ole mitään muistikuvaa ns.ehjästä perheestä. Tämän jälkeen avomieheni on tavannut 12 vuoden aikana poikaansa vaihtelevalla menestyksellä, välillä useiden kuukausien taukoja, välillä tapaamiset ovat sujuneet 2vk:n välein. Tämä poika on asunut tavallaan kahdessa "eri maailmassa". Hänen äitinsä on vaihtanut paikkakuntaa muutaman kuukauden välein, miehen luota toisen luo muutaman kuukauden väliajoin, ja samalla pyöräyttänyt kolme vekaraa ja kaikki eri miehille. Avomieheni poika menee nyt 7lk:lle kouluun , yhtään kouluvuotta ekasta luokasta lähtien hän ei ole ollut samassa koulussa, koulu, asuinpaikka ja kaverit ovat vaihtuneet vähintään kaksi kertaa vuodessa.Tämä poika tottui siihen, että äärimmäisen kurjista oloista hän meni tapaamaan isäänsä äärimmäiseen yltäkylläisyyteen, jossa häntä kohdeltiin kuin kuningasta,ympärillä oli viisi palvovaa aikuista, jotka olivat olemassa vain häntä ja hänen tarpeitaan varten. Kun muutimme avomieheni kanssa asumaan yhteen, tämä poika ei hyväksynyt sitä, että isänsä perheeseen kuului minun myötäni myös minun lapseni. Minä tein parhaani tämän pojan eteen, yritin ymmärtää ja tukea kasvamisessa, mutta mietin vaan, että olikohan tavallinen perhekuviomme liikaa tälle pojalle ? Ja loppujen lopuksi miten omat poikani olisivat tähän tilanteeseen pidemmän päälle reagoineet ? Miehistä näkökulmaa, kiitos.
ei tuohon paljon muuta voi sanoa. Eikö pojan äidillä ole minkäänlaista vastuuntuntoa, miesten perässä juostaan ja lapsesta viis.
Pojalla on saattanut olla niin huono lapsuus, että paljon on sen vuoksi anteeksiannettava. Eikä ole kadehdittava isänkään asema, toisaalta kaipaa itselleen elämänkumppania ja toisaalta haluaa tarjota lapselleen hyvitystä.
Vaan eipä se ole kehuttava sinunkaan asemasi tässä kuviossa.
Niin, olisihan omat poikasikin saattaneet tulla hyvinkin mustasukkaisiksi kun vieras poika olisi vaatinut sinulta niin paljon huomiota.
Uskon että poika ei edes tiedosta mikä on hänelle parhaaksi...kaikki tuo tietenkin vaikuttaa poikaan. Kärsivällisyys ja rajojen selvittäminen olisi kait todella tärkeää, ennen kaikkea se että elämässä pyörii muitakin ihmisiä ja heille pitää antaa omatila tehdä asioita, tarkoitan sinua ja isää. Isän velvollisuus se tietenkin on ymmärtää, mutta ehkä isä on sisältä väsynyt jo pitkien 'sotien' jälkeen pojasta ja tarvitsee lepoa henkisesti. Vaikea sanoa, mutta paljon asia vaatii kärsivällisyyttä ja työn tekemistä että poika ymmärtää mikä on oikein/väärin ja mikä paraksi ja mikä ei.Kuitenkin hän on siinä iässä että hänen murrosikä tulee viellä koittelemaan teitä, ettei jo osansa tuosta olisi sitä jo.Jollekkin se tulee uhmana ja siten että pelkää menettävänsä huomionsa.