Toivoisin löytäväni lapsirakkaan miehen, jolla itselläkin pieniä lapsia. Suurperhe kun oli aina unelmani.
kertokaa uusioperhekokemuksianne?
kahden lapsen yh-äiti
91699
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Oma tarinani on varoittava esimerkki siitä, että edes lapsirakkiden miesten kanssa elämä ja parisuhde ei kulje siihen suuntaan,mihin itse toivoisi, vaikka miten itse panostaisi yhteiselämän sujuvuuteen.Avomieheni tykkäsi kovasti pojistani ja he hänestä.Tuin hänen poikaansa ja yritin ymmärtää häntä niin paljon kuin vain ikinä pystyin.Avimieheni halusi pelata varman päälle, ja lopetti siksi suhteemme...
No omalla kohdallani kaikki näytti alussa aivan ihanalta, sillä poikani oli hulluna uuteen kumppaniini ja toisin päin.
Nyt kun arki on astunut kuvioihin, niin mikään ei olekaa enää yhtä ihanaa. Ongelmat eivät ole pienimmästä päästä:
- Minä ja lapseni saamme aina järjestää aikataulumme mieheni ja hänen lastensa mukaan
- Mieheni hoitaa kyllä omat lapsensa ja heidän tarpeensa ja jättää minun lapseni hoitamatta
- Hän ei koskaan kiellä tai peru lapsiltaan mitään, mutta minun lapseltani voisi kieltää/perua kaiken
- Lapseni pettymyksellä ei ole mitään väliä kunhan hänen lapsensa saavat haluamansa
Ja tämä ei ole katkeruutta tai pelkkä tunne. Herra heitti juuri pari päivää sitten kommentin, että en saisi antaa lapseni ohjata meidän elämäämme, sillä hänen lapsensa eivät kestä pettymyksiä...
Eli muista sellainen pieni seikka, että sinun lapsesi eivät tule koskaan olemaan yhtä rakkaita ja tärkeitä uudelle kumppanillesi, kuin hänen omansa. Se on luonnon villi järjestys, että kaksi "petolaumaa" ei yhdisty koskaan tasa-arvoisesti..
Meillä tuo tasa-arvoisuus toimi kaikesta huolimatta. Avomieheni kanssa pystyimme juttelemaan ja sopimaan asioista ja olimme todella tarkkoja siitä, että minun poikien ja hänen poikansa kokisivat olevansa tasa-arvoisia, pojilla oli samat säännöt, ketään ei lellitty yhteiselomme aikana.Avomieheni poika oli ilmeisesti vaurioitunut jo liikaa...
Samat säännöt on meidänkin lapsilla. Ne vain eivät koske hänen lapsiaan...
Herra suojelee lapsiaan ihan hysteerisenä. Lapsilta ei voi kieltää mitään, vaikka vanhin on jo ajautumassa rikolliselle tielle. Lapset voivat muuttaa mieltään vaikka minuutin välein, mutta niin vain tehdään ja muiden on siihen sopeuduttava. Jos minun lapseni kerran sanoo, että hän ei haluisikaan lähteä esim. kyläilemään, niin mieheni kommentti on: "Lapsen ei pidä antaa rajoittaa liikaa.."
Miksi ihmeessä te kaikki elätte tuollaisessa tilanteessa? Jos yhden kerran on jo kerran mennyt liitto karille, niin luulisi, että toisella kerralla haluaisi itselleen ja lapsilleen ihmisarvoisen elämän.
Totta on, että on vaikeaa löytää kultaista keskitietä kun hommassa pyörii minun, sinun ja ehkä vielä yhteisetkin lapset. Mutta kun kumpikin on riittävän rehellinen ja pitää sovituista kiinni sekä asioista kyetään keskustelemaan mieluummin alusta lähtien ja senkin jälkeen tarpeeksi, niin mahdollisuudet ovat olemassa tyydyttävälle uusiotiimille. Itse en kyllä missään nimessä suostuisi elämään tilanteessa, jossa mies hyysää omiaan parempina kuin muita lapsia. Sehän on erään sortin henkistä väkivaltaa jos mikä! Järki käteen hyvät naiset. Älkää alistuko mihin vaan.
Jos minä olisin suhteessa jossa minun lastani alettaisiin jyrän lailla polkemaan jalkoihin, niin herranjumala!! nostaisin kyllä melkoisen metelin ja jos ei muutosta tulisi tilanteeseen niin häipyisin hyvin äkkiä.. Miten kukaan äiti voi antaa jonkun kohdella omaa lastansa kaltoin?? Minulle tässä elämässä lapset ovat se miksi annan vaikka henkeni ja teen kaikkeni sen eteen että he saavat parasta.. Kuria, pettymyksiä, onnistumisia ja rakkautta tasapuolisesti. Yksi lapsistani on dysfaattinen( autistinen ja ylivilkas)
Olisi erityisen kiva lukea onnistumisen kokemuksista uusioperheissä, kun se on kuitenkin toiveissa ja neuvoja siinä, miten onnistua ja mitä asioita pitää välttää ettei tule epäonnistumisia?
Joo, tuli sama juttu mieleen, että kummasti uupuu ne positiiviset kokemukset. Ehkä ne joilla on asiat hyvin ovat uusperheensä kanssa tekemässä jotain kivaa ulkona eivätkä tuijota tietokoneen ruutua.
Itselläkin vartin päästä taas koittaa se aika, että työpaikan ovi sulkeutuu ja pääsen kotiin kahden oman ja kahden vaimon muksun kanssa nauttimaan kesästä.
Kaikkilla neljällä on samat oikeudet, säännöt ja velvollisuudet. Olemme vaimon kanssa sopineet, ettemme koskaan kiistä toisen aikuisen sanomista. Jos ja kun olemme jostain lapsiin liittyvästä eri mieltä emme kinastele siitä lapsien silmien alla vaan sovimme pelisäännöt keskenämme.
Jokaisella on oikeus olla myös huonolla tuulella ja itsekseen ilman, että siitä rankaistaan tai syyllistetään. Tekemiset eivät ole aina kollektiivisiä tyyliin "mennään kaikki onkimaan" vaan joskus lähdetään poitsun kanssa ampuilemaan räksiä, joskus isojen tyttöjen kanssa ratsastamaan tai pienimmän kanssa uimaan.
Joskus on tietysti aika olla niiden ihan omaa luuta ja verta olevien kanssa kolmistaankin. Silloin varmaan puhutaan ne kaikkein arimmat jutut ja kehdataan paremmin tulla isin tai äiskän syliin vaikka ollaankin jo "niin isoja". Tämäkin tarve on yhdessä ymmärretty ja hyväksytty eikä kukaan loukkaannu tilanteesta.
Elikäs tiivistettynä - yhteiset säännöt, tasapuolisuus, suvaitsevaisuus ja yksilön kunnioittaminen; siinä on mun mielestä muutama hyvä avainsana onnistuneelle uusperheelle.
Omaa uusperhettä odotellessa.