ampui yksi yli 50 neukkua, todellisuudessa kerrotaan ampuneen yli 70. Ei ole mahdollista vai eivätkö vihulaiset, kukaan heistä, ampunut takaisin?
Satuilua on Rokan Antin uroteot, kirjassa
Anonyymi-ap
1751137
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 39 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 175
Vanhimmat
Hyttynenkö häntä päähän pisti?
Niin ketä pisti, sinuako?
Niitä Väinö Linnan juttuja, et kai usko.
Tiltun juttuja uskoo vielä harvempi!
Luoti pisti . Siitäpä suuttui kunnolla.
Siksi se juuri on mahdollista ja taphtunutkin, että ampujia on vain yksi. Teurastuksen kohteilta menee aikaa edes tajuta, mistä ammutaan. Saati, että panikoidessaan osaisivat ampua tarkasti.
Ukrainan videoissa näkyy kyllä . Venäjän tappiot ollut koko talven noin 1000 päivässä 7000 viikossa 31 000 kuukaudessa. Nyt on kuollut jo niiden hevosia . Kun niillä hyökänneet. Ukrainan EVAKOISTA osa on väärillä passilla ja rikollisia joten vähän on hyvä hillitä hyväuskoisuutta.
Linnan romaanin Rokan esikuva, Pylkäs ampui todellisessa tilanteessa 83 vihulaista.
Hän laittoi kirjassa lukumäärän pienemmäksi koska ei halunnut mollata neukkuja.
Hyvä mies hän hävitti maailman turhimman kansan väkeä väkevästi 👍
On siitä Tuurinkin kirjassa. Ja Talvisota -elokuvassa.
Kun hiippalakit rivissä pystypäin hyökkäsivät. Aalto toisensa jälkeen. Ja perässä uprseerit naganiensa kanssa ampumassa pettureita.
'Että niillä on sellaanen ohjesääntö. Eivät saa sitä muutettua.'
Stalinhan tapatti upseerinsa parahultaisesti ennen sotaa, kun vainoharhat iskivät. Jotain yli 600 000 omaa kansalaista, rajaseutujen asukkaita, älymystöä ja lääkäreitäkin.
Me on nähty sellaisia jotain ikivanhoja valokuvia mustavalkoisia kun venäläisiä ukreja jäätyi lumeen silloin kun ne hyökkäsi ja pakkanen nousi 44 asteeseen. Siis jäätyivät pystyyn. Ja niin jäätyi saksalaisia myös sitten seuraavissa sodissa . Ihminen ei kestä kuumaa eikä kylmää paljon. Eikä elukat kestä. Jäätyy nekin. Vanhojen sotien aikaan oli hevosia nekin jäätyi. Ja eskimot pärjää kun niillä oli osaaminen asua iglussa muilla ei ole eikä niilläkään enää ole. Eipä ihminen kestä 40-60 asteen helteellä. Aavikolla kestää ne jotka siellä on tottunut elämään.
Silmien väliin laulun tekijä oli romani Palmroth . Ei ollut suomalainen.
Tais olla suomalainen
Suomalaisten tappiot talvisodassa olivat 26 662 sotatoimissa kuollutta ja noin tuhat siviiliä.Neuvostoliitto ilmoitti sodan jälkeen tappioikseen 48 745 kaatunutta ja 158 863 haavoittunutta, mutta nykyään tiedetään varmuudella näiden lukujen olevan aivan liian pieniä.
Everstiluutnantti Grigori Fedotovitš Krivošejevin 1990-luvulla johtama tutkimusryhmä tutki kaikki neuvostoarkistoissa olleet tiedot Neuvostoliiton sodissa kärsimistä tappioista (tutkimus on julkaistu englanniksi nimellä Soviet Casualties and Combat Losses in the Twentieth Century). Ryhmä totesi, että tarkkoja tappioita ei voida varmuudella sanoa tietojen ristiriitaisuuksien takia, mutta antaa kuitenkin kaksi eri lukua kaatuneista:
Yksiköiden tappioilmoitukset sisältävät 95 348 kaatunutta, kadonnutta ja haavoihinsa kuollutta.
Vuosina 1949–1951 kerätty puna-armeijan tappioluettelo sisältää 126 875 nimeä.
Ryhmän mukaan jälkimmäinen on todennäköisesti lähempänä oikeata. Haavoittuneiden punasotilaiden luvuksi ryhmä ilmoittaa 265 000 miestä. Venäläisessä ja neuvostoliittolaisessa kirjallisuudessa on esitetty suurempiakin lukuja, kuten 200 000–300 000 kaatunutta, huippuna Nikita Hruštšovin mainitsemat miljoonan miehen tappiot. Nämä luvut eivät kuitenkaan perustu arkistolähteisiin. Mannerheim arvioi muistelmissaan muun muassa tuhottujen divisioonien perusteella kaatuneiden neuvostosotilaiden määräksi 200 000.
Venäjän tappiot on Ukrainassa venäjällä Syyriassa Georgiassa jne 1,5 miljoonaa + evakot pakolaiset loukkaantuneet . Covid ja muut. Jatkakaa !
Talvi- ja jatkosodan aikana kuoli 60 000 ja haavoittui noin 200 000 suomalaista sotilasta. Erään arvion mukaan invalidisoituneita oli melkein 78 000 miestä.
Suomalaisia kuoli 40 000 ja haavoittui 200 000 . Venäjällä kuoli 140 000 .
Talvi- ja jatkosodissa kuoli yhteensä lähes 90 000–95 000 suomalaista sotilasta (Talvisodassa n. 26 000, jatkosodassa noin 63 000) ja noin 957 siviiliä, siviiliuhreista valtaosa Talvisodassa; suomalaiset menetykset olivat huomattavat sodan raskauden ja sen keston vuoksi, ja jatkosodassa kuoli erityisesti Neuvostoliiton suurhyökkäyksen aikana, jolloin myös neuvostoliittolaisia kaatui arviolta jopa 270 000–300 000 miestä.
Jatkosodassa karkean arvion mukaan Neuvostoliitto menetti Suomen suunnalla taisteluissa sotilaistaan n. 270 000 kaatuneina ja n. 550 000 haavoittuneina. Toisen suomalaislähteen mukaan kaatuneita puna-armeijan sotilaita olisi jatkosodassa n. 305 000.
Luvut on poimittu seuraavista lähteistä :
Suomi sodassa : talvi- ja jatkosodan tärkeät päivät. 1982.
Jatkosodan historia. 6. 1994.
Verkkosivut : http://www.mil.fi/perustietoa/talvisota/timer-108.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Talvisota
----Teurastuksen kohteilta menee aikaa edes tajuta, mistä ammutaan.-----
Linnan kirjassa ampuminen tapahtuu yöllä, silloin aseen suuliekki näkyy oikein hyvin ja ampuja paikantuu heti. Jos useampi kynmen ukkoa alkaa ampumaan suuliekkiä kohti niin joku osuu aivan varmasti.
Kuten kirjasta luet niin nämä kymmenet ukot olivat aujkealla makuulla umpihangessa, josta käsin ampuminen ei ole kovin helppoa. Juuri siihen ampuja (Rokka) luotti!
Uskoisin, että monella saksalaisella konekivääriampujalla (MG-42) oli tilillään huomattavasti isompia kaatolukuja silloin kun venäläiset tapasivat vuosina 1943-1945 tehdä aukeiden yli peräkkäisiä- ihmisaalto-rynnäköitä kohden linnoitettuja asemia!
Hehehe että jaksat horista, eivät venäläiset tehneet mitään ihmisaaltohyökkäyksiä vuosina 1943-1945.
Tuohon aikaan hyökkäyksiä edelsi aina voimakas tykistökeskitys, joissa pient kylät, linnoitukset ja kaupungit tuhottiin kokonaan ennen jalkaväen hyökkäystä.
During Soviet offensives from 1943 to 1945, Red Army artillery was strategically concentrated in chosen areas, employing massed bombardment to break through enemy lines, a tactic refined during major operations like the Belorussian operation in 1944 and the Vistula–Oder Offensive in 1945. Soviet artillery units were organized into independent artillery divisions and corps for tactical flexibility and were supported by specialized units such as breakthrough and anti-aircraft artillery divisions. The effectiveness of this massed artillery was evident in crushing large German forces, as seen in the defeat of 70 German divisions during the Belorussian operation
Operation Bagration (1944)
: In this major offensive, Soviet artillery mastership reached new levels, with decisive concentration of artillery in the breakthrough directions, leading to the routing and surrounding of 70 German division
----nämä kymmenet ukot olivat aujkealla makuulla umpihangessa, josta käsin ampuminen ei ole kovin helppoa. Juuri siihen ampuja (Rokka) luotti!-----
Uskoakseni tämä " Rokka" on ollut myös makuulla eli ei se ampuminen hänellekään olisi ollut yhtään sen helpompaa.
” Hehehe että jaksat horista, eivät venäläiset tehneet mitään ihmisaaltohyökkäyksiä vuosina 1943-1945.”
Tuo piintynyt tapa on kerrottu useassa historiankirjassa kuten mm. Suomeksi julkaistussa Tippelskirchin teoksessa ”Toisen maailmansodan historia! Se on varsin myyty teossarja Suomessa.
Toki Neukku käytti myös runsaasti tykistöä, mutta eteneminen vaati kuitenkin hyökkäyksen eikä neukku ollut kuulu omien joukkojen säästämisestä, kuten SINÄ TUNNUT MUISTAVAN!
Turha horista, tappioiden suhde oli vuosina 1943-1945 aivan toista kuin kuin saksalaisten edetessä vuosina 1941-1942
Operaatio Bagration:
Armeijaryhmä Keskustan lähes täydellinen tuho tuli saksalaisille erittäin kalliiksi. Saksalaisten tarkkoja tappioita ei tiedetä, mutta uudemmat tutkimukset osoittavat noin 400 000–540 000 kuollutta, kadonnutta tai haavoittunutta. [ d ] Myös Neuvostoliiton tappiot olivat huomattavia: 180 040 kaatunutta ja kadonnutta, 590 848 haavoittunutta ja sairasta, sekä 2 957 panssarivaunua, 2 447 tykistöä ja 822 lentokonetta menetettiin. [ 14 ] Hyökkäys katkaisi Pohjoisen armeijaryhmä ja Pohjois-Ukrainan armeijaryhmä toisistaan ja heikensi niitä, kun resursseja ohjattiin keskisektorille. Tämä pakotti molemmat armeijaryhmät vetäytymään Neuvostoliiton alueelta paljon nopeammin, kun ne kohtasivat seuraavat Neuvostoliiton hyökkäykset omilla sektoreillaan.
https://en.wikipedia.org/wiki/Operation_Bagration
Et ole tainnut käydä armeijaa tai ampunut muutoin makuulta, jossa saa parhaan tuen aseelle, mutta aukealla kentällä lumessa makaaminen ilman mitään mihin tukea käsiä ei ole millään tavalla hyvä tilanne.
Jos ampuja on ylempänä kuin kohde, puiden tai muun vastaavan suojassa ja valinnut muuten hyvin paikkansa, on se etu ampujalle.
Aina osuu kun nousee seisomaan silloin kun ammutaan. Jos jättää aseen se pitää tyhjentää ottaa luodit ammukset mukaan. Tai piilottaa ja kaivaa maahan. Ei mitään kun ei älyä . Mutta nyt voi ilmakiväärillä ampua rottia niitä on kauheasti johtuen ravintoloiden ja pikaruokien jätteistä. Rottia näkyy eniten illalla . Roskista voi olla. Ja muutaman raakkuvan varisharakkanaakka voi ampua. Muslimit uhraa puluja ja syö niitä.
Aika usein unohtuu se jatkosota . Ja se kun venäjä hyökkäsi Puolaan.
Juu ja metsät oli ennen isoja puita täynnä eikä nykyajan tikkupuita.
Mutta hänellä oli etuna mäenharjanne vihollinen oli alempana!
No yhden tekevää. Tosiassa Rokka oli oikea henkilö mutta virolainen. Ja Raatteen tien motissa kuoli Ukrainalaisia. Tuolla itänaapurilla on ollut tapa laittaa ns. veljeskansoja miinoja tallaamaan, ja eipä ole tavat muuttuneet. Mahtipontisesti puhutaan venäläisen sotilaan saappaan tekevän valloituksen, ja paskat, niin lähtivät Afganistanista kuin monet muutkin. Suuria puheita mutta tuskin aitojen venäläisten tekemiä urotekoja löytyy.
Venäisessä sotilasmatrikkelissa löytyy kaksi suomalaista uroteon tekijää. Revi siitä jotain Kremlin kruunuun.
Generalissimus Alexandr Suvorovilla on väitetty olleen suomalaiset sukujuuret, tiedä sitten, mikä on totuus.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000989313.html
http://www3.lappeenranta.fi/museot/verkkonayttelyt/Suvorov/pages/Suvorovin_arvoituksellinen_identiteetti.html
” Tosiassa Rokka oli oikea henkilö mutta virolainen.”
TODELLISUUDESSA suomalainen maanviljelijä Kannaksella. Olin mukana Kannaksella ns ”kotiseutumatkalla”, jossa opas näytti bussilastille hänen entisen kotitalonsa Taipaleen lähellä Kannaksella kun ajettiin ohi!
Myö ku mäntiin Haminasta Vaalimaalle, niin matkanjohtaja näytti Ester Toivosen kotitalon.
Siinä vieressä oli koivuja.
UKRAINALAISET ON NYT EVAKKOJA KARMAN LAKI
Mehän kieli on puoliruotsia puolieestiä.
Ester joutui sulttaanille haaremiin Arabiassa .
Ukrainan kansa on ollut miehitettynä ja sorrettuna ja jaettuna kautta historian.Kommunistit ja natsit tappoivat vuorotellen.
Jumala ei ole heitä suojellut.On antanut tappaa.
Keljassa talo,tai sokkeli paremminkin on.Venäläiset purkivat talon parikymmentä vuotta sitten.
Tässä selvitys, ratkaisu löytyy Raatteentieltä:
- siellä sanotaan hyökkääjänä olleen neukkudivisioonan
- neukun divisioona käsitti n. 18 000 miestä
- kuitenkin löytyi vain vajaa 5 000 käsiasetta
- neukun divisioonassa oli siis n. 13 000 aseetonta
- Rokkaa vastaan sattui siten näitä asettomia neukkuja
- siitä syystä Rokka saattoi ampua ne kuin harjoitusradalla
NE MITÄÄN ASEETTOMIA OLLUT , OSUIHAN YKSI ROKKAANKIN. MITÄ VALEHTELET
Pylkäs ampui tilanteessa 17 lippaallista ja noin 680 patruunaa. Mukana oli lippaanlataaja Kärkkäinen, myös muut antoivat takaa lippaita taistelun edetessä, tässä tulee mieleen, että mikseivät nämä muut edenneet linjalle ja aloittaneet ampumista, jos kerran maaleja oli yllinkyllin.
Vaikuttaa kovasti siltä, että venäläiset eivät ampuneet ollenkaan takaisin, olivat vain kuin lammaslaumaa.
Rokka/Pylkäs haavoittui siis omasta laukauksestaan?
Juu, se oli kimmoke paksukalloisen neukun otsasta.
Ei, vaan vastapuolen tulituksesta!
Ampui ne kun Rokka sai osuman myös . SIELHÄ SE O NÄRREEN TAKANA .
ROKKA VAISTOSI . SAMA KAIKU ON ASKELTEN KYLLÄ VAISTOMME SANOO SEN.
Rumpulippaissa oli 81 panosta joten 17 lipasta tekee 680 > panosta!
Rumpulippassa oli 70 panosta.
Kirjan kertomus perustuu tositapahtumaan!
On suuri ilo se, että tapahtuma kyrsii ynä venäläistä homppelia näin jälkikäteen!😂😂😂🤡🤡🤡👏
Hyvä homppeleita onkin muslimeista tataareissa kuin muissa hellareissa ortodoksisessa .
Onko Tanskan pääministeri uraauraa .
"vai eivätkö vihulaiset, kukaan heistä, ampunut takaisi"
Ilmeisesti ei, muuten tuollainen yksipuolinen joukkolahtaus ei ole selitetttävissä.
Kyllä siellä jokunen ampui ja yksi jopa hieman osuikin! Se kaikki on kyllä kerrottu kirjassa!
Katkera Tiltu ei vaan muista lukea?
Nehän oli matkalla suomen armeijan sivussa kun Rokka vaistosi niiden liikkeet. Tossa tilanteessa oli sisua jäädä ja pysäyttää ne .
Kuulkaas pennut. Kun joku alkaa ampua yhtäkkiä koulussa tai jengissä tai autosta tai Ukrainassa tai Arabiassa niin mitä sä teet .
Montako se Kärkkäinen kylmäsi kiväärillään?
Kyllä Suomi-kp:n lippaiden täyttäminen pakkasessa on mahtanut pitää miehen kiireisenä ilmankin!
SIIS ROKALLA OLI APUMIES JOKA ANTOI UUDET LIPPAAT ETTEKÖ TE OSAA LUKEA SITÄ KIRJAA .
Viljam Pylkäs sai rautaristin 1942 keväällä.
Pylkkäälle myönnettiin tästä taistelusta saksalainen 2.lk rautaristi!
Naapuriyksikkö kuului JR61:een eli siihen "Etuilijan edessä" olevaan suomenruotsalaiseen rykmenttiin! Tuntemattomassa ei ole ruotsinkielisiä juurikaan mainittuna.
Ihmetystä herättää, että heidän pikakiväärimiehensä kaaduttua tilalle ei saatu ketään toista hurria pyssyllä ampumaan. Pylkkään mukaan loput ryhmän miehistä lymyili teltan lattialla suojassa. Pylkäs ei ollut KP -mies mutta Suomen ruotsalainen vänrikki antoi Suomi KP:n Pylkkäälle ja siitä se lahtaaminen alkoi. Toki Pylkkään vänkärikin ampui kiväärillään ainakin yhden varman kaadon. Pylkkäälle jäi siis se kuuluisa 82 kaatoa... raatoa.
Viljam Pylkäs (Tuntemattoman Rokka) sai rautaristin 1942 keväällä Pertjärven taisteluissa suorittamastaan lahtauksesta.
Luovutustilaisuudesta on kuvaus Kaarlo Nuorvalan toimittamassa kirjassa Rokka. Kertomus konekiväärimiehen sodasta, Kustannusliike Pohjola ja kumpp. Jyväskylä 1955, (2. painos). Kuva jakotilaisuudesta löytyy monestakin kirjasta. Petri Sarjasen kirjassa Tuntematon ROKKA on kuvaliitteessä kuva juhlasta kun ristien saajat ja jakajat ovat ruokailemassa.
Luettelo Rautaristillä palkituista suomalaisista
http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_rautaristillä_palkituista_suomalaisista
Kerrataan vielä että ns. Kelirikkotaisteluista Pertjärvellä keväällä 1942 on kirjoitettu oikein perusteellinen kirjakin: Palmunen Einar Shemenskin - Pertjärven taistelut, Karisto, 1966
Ja millä tuo homma hoidettiin?
Konepistooli M/31 eli Suomi-konepistoolilla!
YLEISÖN PYYNNÖSTÄ: "LAULU SUOMEN ON..."
http://www.guns.connect.fi/gow/suomikp1.html
http://www.guns.connect.fi/gow/suomikp2.html
http://www.guns.connect.fi/gow/suomikp3.html
http://www.guns.connect.fi/gow/suomikp4.html
http://www.guns.connect.fi/gow/suomikp5.html
Erottamaan kuitenkin Jeesus risti hindujen ristit budhan ja sotamerkit .
No minä vuonna saksalaiset tuli Suomeen. Ei ne ollut vielä 1939 .
*Kuten kirjasta luet niin nämä kymmenet ukot olivat aujkealla makuulla umpihangessa, josta käsin ampuminen ei ole kovin helppoa. Juuri siihen ampuja (Rokka) luotti!*
Ei kai Rokka itsekään seisaaltaan ampunut, vai mitä.
Hä venäläinen cccccp joukko tuli kävellen .
Ei vaan Rokka ampui pystyssä kävelevä . Itse oli vaakatasossa.
"Ei kai Rokka itsekään seisaaltaan ampunut, vai mitä."
Mutta hänellä oli etunaan mäenharjanne, vihollinen oli alempana syvässä hangessa.
Ei ole kommentoijat sitten yllätyksestä kuulleet. Se on merkittävä etu, joka aloittaa ampumisen ensin. Aukealla paikalla oleva joukko pyrkii ensin suojautumaan kuka mihinkin, eikä kykene vastarintaan heti.
Sehän ei nyt ollut mikään yllätys muille kuin Rokalle että vihollista liikkuu siellä.
Ty*ys tulenavaus oli yllätys viholliselle!
Apt8:30 Toisten kaa miten iloita voisin?
Evankeliumin ilo tuli suuri ilo koko kaupunkiin .
Puna-armeijan sotilaat tulivat lumipeittoista aukeaa maastoa.
Antti Rokka oli maastollisesti ylempänä, joten näkyvyys oli hyvä ja lienee ollut hyvä ampuja.
Rokka ampui n. 50 vanjaa ja tosielämän esikuvansa Pylkäs 83.
Niin eivätkä nämä ehkä 100 tulijaa ampuneet takaisin vaikka Rokan aseen suuliekki näkyi yössä hyvin, oli siinä 100 vanjalla mihin tähdätä mutta ei vaan osuttu.
Lasten satua koko Rokkajuttu ja jotkut tyhmät uskoo tai ovat uskovinaan.
JOKAINEN TULEE AUTUAAKSI OMALLA USKOLLAAN! Me suomalaisaet TIEDÄMME 83:en vanjan kellistyneen! Sinä toki saat uskoa mitä lystäät!
On vain iloinen asia jos meidän näkemyksemme kyrsii Tiltua!
Mutta niin se vain jäi puna-armeijan voitonparaati Helsingissä pitämättä joulukuussa 1939 Josif Stalinin syntymäpäivänä, ja nyttemmin ei koko Neuvostoliiton kommunismikyhäelmää enää ole.
Semmosta se on noitten diktatuurien kanssa.
Ampuhan ne takasin, Rokka haavottu päähän.
Jos 82 ukkoa ampuu edes "heittolaukauksen" suuliekin suuntaan (edes vähänkin tähdätyistä puhumattakaan) niin varmasti osuu ja useampi ehti varmastikin ampua muutamankin kerran.
Suurien tappioiden aiheuttaminen viholliselle ei ole ongelma, hengissä pysyminen on !
Siviilissä kuolee kaikki, mutta sodassa suurin osa jää henkiin.
Ammutko hyvinkin luotien ujeltaessa korvissasi? Veikkaan ettet ole ampunut koskaan yhtään mitään.
Kukaan ei ammu hyvin luotien ujeltaessa korvissa, siksi käytinkin mainintoja "heittolaukaus" ja "edes jotenkin tähdättyjä laukauksia", tällöin tulee jonkinlainen todennäköisyys kohtalokkaasta osumisesta ennemmin tai myöhemmin.
Ne joilla sodassa on tappamisen halu, tilaisuus ja välineet voivat tappaa monia vihollisia ja seuraavassa kahakassa sama uudelleen, ongelmaksi tulee se hengissä pysyminen tai haavoittuminen.
Linna kehitti ilmeiseen tarpeeseen Rokka nimisen supersankarin aikana jolloin päättynyt sota vielä kirveli kansakunnan kokemuksissa, hahmo oli ilmeisen onnistunut, koska tätäkin keskustelua edelleen käydään, minusta Väinö Linna ei ole kirjoittanut, siksi koen aiheettomaksi keskustelut suorittamistani ammunnoista, muuten kuin sen osalta että veikkauksesi osui pahasti harhaan..
No, Rokalla oli esikuvansa eli Viljami Pylkäs. Hän oli Rokkaa hieman parempi ampuja eli ampui 83 neukkua ja Rokka kirjan vastaavassa tapahtumassa n. 50.
Linna pienensi määrää uskottavuuden ja NL-liiton suhtautumisen vuoksi.
Aloituksessa oli kyse kirjallisuuden hahmosta, myöhemmin myös elokuvista tuttu Antero Rokka, jos haluat keskustella jokaisesta oikeasti sodassa olleesta "puolestamiljoonastaukosta" ukosta erikseen, niin tee heistä ihan oma aloitus.
Miten monta tappoa on Reino Tolvasella, Paavo Liskillä tai Eero Aholla on sinun mielestäsi ?
” Linna kehitti ilmeiseen tarpeeseen Rokka nimisen supersankarin aikana jolloin päättynyt sota vielä kirveli kansakunnan kokemuksissa, hahmo oli ilmeisen onnistunut”
ON AIKA ERIKOISTA, ETTÄ ALAT OMATOIMISESTI VÄITTÄMÄÄN, ETTEI romaanihenkiö Antti Rokan takana ollut elävää esikuvaa, vaikka asia on tuotu esille jo 50-luvulla ja siitäkin on tehty kirja ja kohdehenkilöstä löytyy useita lehtihaastatteluja!
Ottaako tuo noin pahasti kaaliin, että alennut tuolle tasolle?
Käytöstapojen puute estää sinulta asiallisen keskustelun.
NIINKÖ? TOISAALTA EROMME ON SIINÄ, ETTÄ MINÄ PUHUN TOTTA!
Tuolta alempaa löydät lisää faktoja Viljam Pylkäksestä tavalla, joka KUMOAA TÄYSAIN SINUN VÄITTEESI!
Ja turha väittää, että kävisin jotenkin ’kuumana’! Suomalaisena ewn vain pidä suoranaisesta valehtelusta!
Miten siellä Petroskoissa menee? Lunta pyrytellyt ja kaalisoppa maistuu? Onko Anoa näkynyt kaupungilla? On jo alkanut treenata rintamalle lähtöä varten.
Rokka siis vaistosi sen että siellä niitä liikkuu ja lähti katsomaan. Kuten nytkin liikkuu erityisesti saimaamiehikkälä.
TIESITTEKÖ sen että silmien väliin laulun teki romani nimeltä Palmroth . Älkää suomalaisia syyttäkö kaikesta aina .
Ai oli yö ja pimeä kyllä mutta ROKALLA OLI SISU JA KIVÄÄRI . KIVÄÄRILLÄ AMPUU NOPEASTI SARJASSA EIKÄ MUUT VOI MITÄÄN. Kylläpä näkyy Ukrainassa samaa että kiväärit laulaa !
Voiton paraati on kai lähinnä kiinalainen ja Saksan muisto .
Ei vaan konekivääri lauloi niin nopeasti .
KYLLÄ Rokka sanoi ettei hän tullut sinne kuolemaan vaan tappamaan.
Menkää nyt katsomaan kun Ukrainan armeija tuhosi kymmeniä venäjän tankkeja hetkessä .
Siis kirja on kuvitteellinen tositapahtumiin perustuva . Nyt kun venäläisiä on täällä niin ehkä tervettä itsesuojelu vaistoa. Venäjä seura ja koulu .
Helluntailainen sanoi että Estonia upotettiin . Koska venäjän kielestä siellä oli aseita . ( Ei ollut ).
Venäläisiä on lähiöissä kontulajakomäkimalmisuutarila Pukinmäki.
Vesala ja Liisankatu krunikka.
Oliko saksalaiset hinduja Egyptistä muslimeja albaanit turkit tataarit .
Ukrainan evakot on myös vähän pihalla kun vanhat sodat oli 100 vuotta sitten eikä nyt. Tämä on uusi sota mikä nyt on ja evakkoja on tullut. Niinhän Suomikin menetti maata ccccp lle. Samaa paskaa . Kun venäläinen ei ymmärrä että varastaminen on syntiä ja arabit . Budhat. Eikä sitä että maan päällä asuu muitakin kuin he .
Nykyään on hypertoonisia mitä Ukrainassa oli . Vähän kuin vanhan ajan napalmia. Itäukrainassa.
Venäläisten tappiot viime kuussa Ukrainassa oli 31 . 000 kuollutta sotilasta . Punatähti voisit jo vaihtaa tyyliä.
Maantie on kova kävellä youtube
Tsaari Pietarin alue on varastettua maata taloa sekin ruotsista . Eestistä. Kuin on Viipuri Suomesta Ruotsista . MOOSES KÄSKY ÄLÄ VARASTA RIKOTTU.
Vuosaaren valaisimia orkesteri.
BALALAIKKA orkesteri. KALINIAKALINKAKALINKA SUTENÖORIT
Älä sepitä omiasi!
KAIKKI TIETÄÄ, ETTÄ ROKALLA OLI SUOMI KP JA APULAINEN LATAAMASSA LIPPAITA!
Yksi harvoista järkevistä kommenteista tässä ketjussa!
Se, mihin venäläinen Tiltu ’uskoo’, ei haittaa meitä suomalaisia!
Olet vain hermoheikko ja riidanhaluinen trolli.
Tuntemattomassa sotilaassa Antti Rokka ampui yksin koko venäläispartion – se tapahtui myös oikeassa elämässä, mutta todellisuus oli vielä karumpi
Tuntematon sotilas -elokuvasta esitetään tänään itsenäisyyspäivänä Edvin Laineen tuttu versio. Jälleen Antti Rokka pääsee irti – mutta tunnetko Rokan esikuvan?
TUNTEMATTOMAN sotilaan hahmoista alikersantti Antero Rokka lienee mieleenpainuvin. Ylivertainen taistelija, kumartelematon oman tiensä kulkija, joka ei pelkää vihollista eikä sotaherroja.
Rokan kiehtovuutta korostaa se, että romaanin hahmoista juuri hän on lähimpänä todellisuuden esikuvaansa, oikeaa ihmistä. Tosin romaanin ilmestymisen aikoihin 1954 tätä ei tiedetty. Se ei estänyt Rokan esikuvan arvuuttelun alkamista. Kirjan sankarille haluttiin löytää kasvot todellisuudesta.
Valtakunnan ykkössotilaan viittaa ehdittiin muutaman kiihkeän kuukauden aikana sovittaa useammallekin miehelle. Jalkaväkirykmentti 8:n 1. konekiväärikomppaniassa oli palvellut heimosotilas, virolainen nimikaima Antti Rokka, mutta hän ei monestakaan syystä puolesta sopinut romaanihahmon esikuvaksi.
Kymenlaaksosta löytyi jo melkein varma Rokka, kunnes Väinö Linna itse keväällä 1955 päätti ilmoittaa Rokan esikuvan: hän oli JR 8:n ensimmäisessä konekiväärikomppaniassa palvellut sakkolalainen pienviljelijä Viljam Pylkäs.
Rokan hurjin sotasuoritus, venäläisen partion tuhoaminen konepistoolilla hankeen, on sekin totta. Todellisuus vain on vielä ankarampi. Pataljoona oli torjumassa venäläisten hyökkäystä Pertjärvellä huhtikuussa 1942.
Vieressä taistelevan JR 61:n kaistalla pikakiväärimies kaatui, ja suomenruotsalainen vänrikki tuli hakemaan apua. Pylkäs otti Suomi-konepistoolin ja asettui odottamaan lähestyvää noin sadan miehen taisteluosastoa. Lippaiden täyttäjäksi tuli sotamies Kärkkäinen. Noin 20 metrin päästä Pylkäs avasi tulen, joka niitti armottomasti vihollisia hankeen.
– Ammuin kiivaasti. Aseeni kuumeni. Maa ympärillä oli mustana, sillä lumi oli sulanut, Pylkäs muisteli tapahtunutta 1955 Kaarlo Nuorvalan ääninauhalta kokoamassa kirjassa.
Pylkäs sai itse pienen osuman päähän. Kun hän makasi hetken tajuttomana, Kärkkäinen oli lähteä karkuun.
Linna sai kuulla tapauksesta tilanteen rauhoituttua.
– Vähältä piti, ettei Selma jäänyt leskeksi, Pylkäs muisteli Linnan sanoneen.
* Kuuntele yllä olevalta videolta, miten tapaus kuvattiin Tuntematon sotilas -romaanissa.
AAMULLA suomalaiset, Pylkäs mukaan lukien, kävivät paikalla. Sotamies Rummukainen keräsi myöhemmin aukealta 80 kokardia. Tuntemattomassa sotilaassa Rokan tuhoaman vihollisosaston vahvuus oli noin 50 miestä.
– Konepistoolini oli kaatanut ainakin 80 vihollista. Minua aivan kammotti enkä voinut olla ajattelematta, että sota on todella kauheata, Nuorvala kirjoittaa Pylkkään sanoneen.
Metsänreunasta johti verinen polku yli suoalueen, jonne venäläiset olivat vetäytyneet.
Tuskipa! Minulle riittää se, kun pysyt totuudessa!
Kirjoituksillasi olet sen näyttänyt, ettei sinulla ole mitään käytöstapoja ja hermostut heti, kun jäät häviölle asiallisessa keskustelussa. Riidan haluinen trolli olet.
Mitäpä jos edes joku kommentoitsijoista lukisi aloituksen.
Varmaan Tex Willerilläkin oli joku esikuva todellisessa elämässä, aloitus ei nyt vaan koskenut tuota mainiota rangeria, mutta jos olisi koskenut niin varmaan kinaisitte siitäkin miten monta pahista hän tappoi ja varsinkin miten monta ihmistä hänen esikuvansa poisti päiviltä.
Pang pang - ah!
Miten niin häviöllä! Oma väitteesi romuttui täysin! Rokalla OLI esikuva vai kiistätkö yhä?
Ei nimittely pelasta tilannettasi! Rokalla OLI esikuva toisin kuin väitit!
Aloituksesi tarkoituksena siis oli kritisoida fiktiivistä hahmoa siitä, että se on fiktiivinen hahmo?
Niinkö? Mielestäni oma tekstisi kaikkine nimittelyineen ja haukkumisineen kertoo pikemminkin hermostumisesta! Minua et saa hermostumaan millään! Rauhoitu ja juo lasi vettä! Kyllä se siitä…
Vaikka tiedämme, että fiktiivisen hahmon takana on esikuva, joka ampui vielä useamman!
Miksi se ketään rasittaisi? Ei Iivanat kesken lopu!
Aloitus ei ollut minun, Tex Willer osio kylläkin.
Asiat muuttuvat kummasti kun kuvitteellinen henkilö muutetaan keskustelussa todelliseksi historialliseksi henkilöksi kaikkine saavutuksineen.. koettakaa nyt tajuta ettei Tuntematon sotilas tai Sotaromaani ole faktaa vaan fiktiota (on kyllä ihan ok tarina) totta kai siinä kirjassakin on yhtymäkohtia todellisuuden kanssa.
Battler Britton (Korkeajännitys tai Siivet sarjakuvalehtien lentäjäsankari) ei ole ihan sama kuin vaikkapa Adolph Gysbert Malan eli tutummin Sailor Malan, yhtymäkohtia todellisuuden kanssa varmaan löytyy, varsinkin kun hakemalla hakee.
Mahdetaankohan vanhassa iloisessa Englannissakin luulla "korkkareiden" sisältöjä dokumenteiksi ?
Esikuv Viljam Pylkän OLI FAKTAA ja samoin 83 aukealle jäänyttä kaadettua ryccää!
Oli, vaikka se kuinka kyrsisi venäläistä homppeli-Trollia!
Olisikohan sinun lopultakin aika opetella suomenkieli, kun sinulla on noin kova halu osallistua meidän suomalaisten keskusteluihin. Voisit myös opetella edes vähän käytöstapoja, vaikkei kotimaassasi niitä arvostettaisikaan. Runsas alkoholinkäyttö ei välttämättä helpota kotiutumistasi Suomeen.
Kyllä Pylkkä oli kova osumaan neukkulaiseen sodilaasen.
Kuten tiedät itsekin, niin olen kantasuomalainen, käytän alkoholia niukasti ja kirjoitin laudaturin ainekirjoituksessa!
Vain venäläisellä homppeli-Trollilla on tapana keskittäytyä haukkumaan vastaväittäjää eli esittää, että tämä on venäläinen jne! Outo tapa!!
Älä valehtele! Me suomalaiset arvostamme rehellisyyttä, joten lopeta tuo valheiden kirjoittelu.
Toki me suomalaiset arvostamme, mutta sinä trolli oletkin venäläinen! Toki minä voin suomalaisuuteni helposti myös todeksi todistaa!
KUULE SIIS:
MINÄ TUOMITSEN PRESIDENTTI PUTININ, TÄMÄN ALOITTAMAN SODAN JA TOIVON VENÄJÄN SOTAJOUKOILLE SUURIA TAPPIOITA JA PERINPOHJAISTA HÄVIÖTÄ UKRAINASSA!
KUULOSTAAKO NYT VENÄLÄISEN LAUSUMALTA?
Ja me tiedämme, että koska sinä olet venäläinen trolli niin et vastaavaa ääneen lausu!
Joten nyt kun esität suomalaista niin sopii toistaa!🤪😅🤣😂😳
Lykkäät taas pötyä!!Senkin moukka trolli! Lopeta alkoholinkäyttö, mene jollekin kotouttamiskurssille ja yritä sopeutua meidän yhteiskuntaamme. Keskustelupalstoilla vain häpäiset itsesi ja muut venäläiset.
No, minä en ole venäläinen, joten minua ei tippaakaan häiritse se, että venäläiset häpäistään! Trolli ansaitsee sen!🤡🤡🤡
Älä nyt ota liian vakavasti! Ainakin minulla tämä on toissijainen hupi ja Irstaileva isoisä on mukava kohde! Lähtökohta on kuitenkin se, että me olemme Suomessa ja sinä olet täällä venäläisenä urputtamassa!
Minua et tule näkemään tekemässä samaa sinun maassasi!
No kun niitä äärikommunisteja upposi jään läpi Laatokalla ja suomen Lahteen. Siellä terijoella. Ne lähti suurella joukolla hevosia ja tankkeja jäätä pitkin. Upposivat. Siellä on sukeltajille ihmeitä !!!
Kuka sen korkeajännitys lehden teki. Me luettiin niitä lapsena . Ei lapset niitä ymmärrä muuta kuin achtung ja pam.
Vuosaaren kirjastossa venäläisiä käy
Helluntailaiset siellä on rikollisia piraattia kuin budhaa ja venäläisiä.n
YLE areenassa näkyy se leffa Jesse James. Mutta myös tuntematon elokuva . Me lapsena katsottiin puhuvasta laatikosta 666 se joku suomileffa ja aikuisena hirveä pettymys kun se ei ollutkaan totta ! Leffat on leffoja näyttelijät tekee rooleja. Mutta 100 vuotta vanhoja tarinoita on totuus pohjalta . Aina tulee uusia leffoja uusia näyttelijöitä. Mutta hyvä nyt kerran katsoa leffa missä kokonaiskuvaa sen ajan tapahtumista elikkä historiaa. Katsotaan uudestaan kun eka katsoo sen vanhan version sitten tän uuden . Niissä on eroja ja eri näyttelijät. Uudessa on hyvä hiukan hyvä katsoa tarkemmin taustamaisemia eikä vain etuosaa. Paljon karkkia ja limua kuluu . Elokuvassa on vain pääpiirteitä sen ajan olosuhteista kuten autoista ja muusta. Mutta Ukrainassa eletään nykyaikaa. Tänään.
Lauttasaaressa asuu haisevia venäjän kansalaisia jotka kalastaa . Siksi haisee.
Kotkassa asuu virallisesti 2000 kpl venäjän kansalaista . Miehikkälässä joitain.
Google Venäjän armeija hyökkää ratsuväellä Ukrainassa .
ETTÄ IHMINEN LÄHTEE PROSTITUOIDUKSI TOISEEN MAAHAN JUMALAUTA MIKÄ AHNEUS . Saati nää miehet SUTENÖORIT jotka myy tyrmäystippa viikko vaimoja.
No onhan videot leffat aina näyteltyjä . Mutta todellisuus pohjaa on usein.
Ei, vaan rauhallinen kuin viilipytty! Tiltu ei pärjää väittelyssä ja siksi yrittää siirtää keskustelun kohteeksi itse asian sijaan vastaväittäjän henkilöön!?
Niinkö? PULMASI ON SE, ETTÄ itse jäät keskustelussa vähemmistöön ja HÄVIÄT KAIKKI VÄITTELYSI!
Älä nyt ota liian vakavasti! Ainakin minulla tämä on toissijainen hupi ja venäläinen homppeli-Trolli on mukava kohde! Lähtökohta on kuitenkin se, että me olemme Suomessa ja sinä olet täällä venäläisenä urputtamassa!
Minua et tule näkemään tekemässä samaa sinun maassasi!
JOKAINEN TULEE AUTUAAKSI OMALLA USKOLLAAN! Me suomalaisaet TIEDÄMME 83:en vanjan kellistyneen! Sinä toki saat uskoa mitä lystäät!
On vain iloinen asia jos meidän näkemyksemme kyrsii Tiltua!
Ja kuten muistat niin minä olen kantasuomalainen ja sinä taas venäläinen trolli!
Minä suomalaisena tuomitsen presidentti Putinin, tämän aloittaman sodan ja toivon Venäjän sotajoukolle suuria tappioita ja perinpohjaista häviötä Ukrainassa!
Kuulostaako siltä, että kukaan venäläinen (kuten sinä itse) sanoisi tuollaista? Sinun kielesi ei taivu toivomaan venäläisten häviötä!
Huomaa, että bolševismia ja Putinia kannattava alkoholisti täällä taas lykkää pötyä! Anna meidän suomalaisten keskustella rauhassa, esimerkiksi Viljam Pylkkäästä. Sinun homppeli-kirjoitukset ei meitä suomalaisia kiinnosta. Huomattu on kyllä erikoisuutesi ja mieltymykset, tähtiportti kiinnostaa.
Uskosta uskoon. Mutta galatailset 3.
Tositarinat loppuneet, jos turvauduttaan kirjalijoiden mielikuvitukseen.
Kirjailijan kertomus perustui, kuten osoitin, tässä tapauksessa tositarinaan ja 83:en koukkaavan venäläisen kaato sai venäläisen homppeli-Tiltiun kupin kääntymään nurin!
Wikipedia tataarit
Wikipedia Suomen tataarit . Wikipedia KRIMIN tataarit
NYNNY NÄKEE UUTISET UKRAINAN SOTA EVAKKOJA JO 80 000 UKRIA SUOMESSA !
Vastaanottokeskus on noin 300€ kk sen lisäksi YK raha .
Viljam Pylkäs sai kyseisestä taistelusta VR4:sen ja 2.luokan rautaristin. Rautaristin myöntöperusteissa Pylkkään sanotaan tuhonneen konepistoolilla noin 15 vihollissotilasta. VR4:sen myöntöperusteissa Pylkkään sanotaan tuhonneen konepistoolilla noin 20 sotilasta.
Vaikka todellisuudessa tuhosi 83 kpl ja venäläinen Tiltu muutti sen lukuun 20!🤡🤡🤡
Oletko oikeasti noin lapsellinen ja huonokäytöksinen!? Kuka on väittänytkään, ettei Pylkäs olisi tuhonnut yli kahdeksankymmentä vihollista konepistoolilla? Sehän on pystytty hyvin näyttämään toteen, esimerkiksi sotamies Rummukaisen keräämistä kokardeista. Sehän juuri onkin erikoista, että tarkka ammuttujen vihollisten määrä on ollut tiedossa melko pian taistelun jälkeen, mutta kunniamerkkien myöntöperusteissa määrä on noin parisenkymmentä.
"Oletko oikeasti noin lapsellinen ja huonokäytöksinen!? "
Olen, kohdallani ei vanhuus ole tullut yksin🤡🤡🤡
Eikö se olisi itsellekin parasta, jos et ainakaan näillä keskustelupalstoilla häiriköisi. Täällä yrittää toiset keskustella asiallisestikin, esimerkiksi Viljam Pylkkäästä ja hänen tuhoamiensa vihollisten lukumäärästä. Missä tynnyrissä sinä olet kasvanut, kun tuo käytös on tuollaista? Pään takia eläkkeellä?
Olen syntynyt Helsingin kalliossa, ja ollut 53 vuotta aviossa, minulla ei ole muuta elämää tämän suomi24 lisäksi🤡🤡🤡
En ’häiriköi’ yhtään sen kummemmin kuin mitä itse teet. Olen kertonut sinulle täysin asiallisesti miten Antti Rokka ja esikuvansa Viljam Pylkäs liittyy Väinö Linnan teokseen ”Tuntematon sotilas” ja olen myös lukenut Pylkäksen teoksen ”Rokka”.
Me olemme toki eri mieltä useimmista asioista, mutta ei sitä pidetä mitenkään ”huonona käytöksenä”. Shen sijaan vastaväittäjän nimittely henkilöä näkemättä ja täysin tuntematta on mielestäni jo melko huonoa käytöstä.
Tässä esimerkki:
” Pään takia eläkkeellä?”
Suomessa on määritelty eläkeikä, jonka jälkeen luovutaan työnteosta ja eläke alkaa.
Ja lisään vielä, että nimittelen aina kaikkia tiltuiksi, homppeleiksi ja vaikka miksi, koska olen sen verran vanha sekopää!
On kyllä huomattu.
” Ja lisään vielä, että nimittelen aina kaikkia tiltuiksi, homppeleiksi ja vaikka miksi, koska olen sen verran vanha sekopää!”
Tässä malliesimerkki venäläisen trollin tavasta tekeytyä vastaväittäjäksi ja puhua puuta-heinää, Mikään kikka ei ole Tiltulle liian kunniaton!
Ihan on omaa tekstiäsi...
Älä viitsi aina valehdella…. Olet kyllä venäläisenä varsin tyypillinen kansasi edustaja juuri negatiivisten piirteiden osalta…
He He, mikä tuossa on se vale?
”Ja lisään vielä, että nimittelen aina kaikkia tiltuiksi, homppeleiksi ja vaikka miksi, koska olen sen verran vanha sekopää!”
Taas Tiltu esiintyy minuna? En nimittele suinkaan ”kaikkia”. Vaan YKSIN SINUA, JONKA TUNNISTAN HELPOSTI SANAVALINNOISTA JA ILMAISUISTA JA TIETENKIN KAIKKEIN HELPOITEN TÖRKYKIELEN KÄYTÖSTÄ!
HeHe ihan on omaa tekstiäsi...
Ei ole toista kaltaistasi vanhaa sekopäätä 😂
Se, että esiinnyt minuna!
Et pääse nimittelystä eroon. Ja SILTI syyttelet ITSE muita ”tapojen” puutteesta?
Hehehe pöhveIi yrittää taas uhriutua😁🤣😂
Kaikki on totta sinua koskien😂
Ei ole satua, vaikka kirja fiktiivinen teos onkin. Kuvaus perustuu tositapahtumiin.
Suomessa asui 3,5 miljoonaa ihmistä,Neuvostoliitossa145miljoonaa!
Stalinille kerrottiin että Suomen valtaus kestää kaksi viikkoa!
Oli meidän esi-isät aika jermuja! Tehtaantyöläiset ja maalaiset! Kunnia heille!❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️
Paavo Kolin 16 miehen joukkue ampui satoja russija Kolhoosimäen taistelussa 2.9.1941
MATTI PARJANEN
Marskin ritari Paavo Koli: ITSEÄÄN KÄSKENYT MIES
Vammalan Kirjapaino Oy Sastamala 2009
https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/95465/marskin_ritari_paavo_koli_2009.pdf?sequence=8&isAllowed=y
S.11 Tapahtumat 2.9.1941
Vänrikki Koli, alikersantti Teppo, korpraali Repo ja koko 16 miehen pioneeriosasto oli herännyt kello 3.45 yöllä ennenkuulumattomaan vihollisen tykistövalmisteluun. Se kesti tunnin ja kymmenen minuuttia. Hieman sen jälkeen oli venäläinen osasto raskaine 33 tonnin panssarivaunuineen onnistunut murtautumaan JR 53 toisen ja kolmannen pataljoonan saumakohdasta läpi Kolhoosimäelle. Toisen pataljoonan oli pakko irtaantua, ja sen miehet perääntyivät epäjärjestyksessä.
S. 12
Kolin osasto oli siinä erikoisasemassa, että kaikilla sen miehillä oli sarjatuleen pystyvät Suomi-konepistoolit. Vihollisen hyökyaaltoja vastaan ei pärjännyt kertatulta ampuvilla kivääreillä. Koli lähti juoksemaan kohti Kolhoositien itäpuolta miehet perässään. Heitä vastaan juoksi paniikissa miehiä toisesta pataljoonasta. ”Älkää olko hulluja. Tiet ovat täynnä vihollisia. Ei niille voi mitään!” Huusivat pakenevat miehet.
S.126
Eivät tienneet vänrikki Kolin pioneerimiehet, eivätkä edes heidän lähimmät
esimiehensä tai korkeimmat upseeritkaan, että syyskuun toisen päivän aamuna pienellä 16 miehen pioneeriryhmällä tulee olemaan iskevä paikkansa suomalaisessa sotahistoriassa.
S.127
Mutta Kolhoosimäellä piippalakkeja tuupertui kasapäin. Takaa tulevat talloivat elottomien tovereittensa päälle. Aseiden rytinän keskellä kuului venäläisten upseerien käheää karjuntaa ja politrukkien yllytyshuutoja. Taistelu jatkuu jatkumistaan niin huumaavana, että alikersantti Teppo puristelee välillä päätään kun ei tahdo oikein ymmärtää, mistä on kysymys. Ikään kuin huumautuneena hän nousee pystyyn, jotta aseen teho olisi vielä julmempi. Onneksi vieressä lipasta panostava pioneeri
on pitänyt päänsä piilossa ja kylmän rajusti tempaisee Tepon maahan. ”Ammuimme niin, että konepistoolin vaippa hehkui ja tuntui jo, että hermot repeävät. Ryssiä kaatui vain muutaman metrin päähän eteemme”, muistelee maanviljelijä Paavo Teppo elämänsä kauheimpia hetkiä.
Sivu 184
Neljätoista ritaria Päämajan pihassa
S.187
On ilmeistä, että Paavo Kolia koskeva edellä oleva eversti Palojärven teksti myös kuului näihin liian yleisluontoisesti kirjoitettuihin esityksiin. Niinpä III Armeijakunnan komentajan Hj. Siilasvuon uusintaesitys tehtiin hieman toista kuukautta myöhemmin, 21. lokakuuta 1941. Nyt teksti oli pitempi ja konkreettisempi:
”Omien joukkojen 2.9.41 (JR 53) juuri irtaannuttua asemistaan (Lebedevo-Elovejärvien kannakselta) ylivoimaisen vihollisen painostaessa suoritti vänr. Koli pioneerijoukkueellaan oma-aloitteisestivastaiskun vihollispataljoonaa (I/JR 611) vastaan.
Yhtämittaisesti 10 tuntia taistellen hän pysäytti ensin pataljoonan toisen siiven etenemisen ja iski sitten toiseen sivustaan. Tämän jälkeen suoritti hän useita, rohkeita ja taitavasti johdettuja sivustaiskuja, joitten tuloksena oli vihollispataljoonan peräytyminen. Taistelukentälle jäi n. 200 kaatunutta vihollista hänen oman joukkueensa selviytyessä tappioitta.
(Liitteenä kartta JR 53:n asemista.)"
Marskin ritari Paavo Koli : Itseään käskenyt mies. Parjanen Matti, (2009).
Linkki tiedostoon.
https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/95465/marskin_ritari_paavo_koli_2009.pdf?sequence=8&isAllowed=y
Kirja kuvaa Kiestingin kovimman taistelun, missä vihollisen aliupseerikoulun koko kurssi, liki 200 miestä, tapettiin viimeiseen mieheen heidän yritettyään tuhota suoralla hyökkäyksellä koko Turtolan osaston esikunnan. Vain muutama mies ampui konepistooleilla ja muutama panosti lippaita. Koli ampui loput vangiksi antautuneet parikymmentä vihollista ja tämä tapaus lienee painanut häntä aina itsemurhaansa saakka!
Paavo Koli sai Marskin ristin tuosta ja monesta muustakin jutusta. Hän oli Tampereen korkeakoulun ( nyk. Yo ?) rehtori ja pienten lasten isä, mutta oman käden kautta vaan lähti...
---
S. 154 - 155
Vienan veteraani Vilho Pihlman toteaa, ettei hänen kertomuksensa perustu vain hänen muistikuviinsa 60 vuoden takaa, vaan hänen hallussaan ovat oman tykistökomppaniansa sotapäiväkirjat sekä hänen itse kirjoittamansa päiväkirja jatkosodan alusta vuoden 1941 loppuun saakka. Hän on kirjoittanut päiväkirjansa puhtaaksi koneella, ja se on luovutettu Sota-arkistoon. Pihlmanilta olen saanut myös kymmenittäin harvinaisia valokuvia Vienan sotaretkeltä.
Tässä oli siis kaksi kertomusta vankien teloituksesta. Kolmannen kertoi Paavo Kolin lähin mies, joukkueen varajohtaja Paavo Teppo. Hänen tarinointinsa nauhoitin hänen kotonaan Kortesjärvellä. Lisäksi hän antoi itse käsin kirjoittamansa 16-sivuisen muisteluksen Kiestinkiä edeltävistä taisteluista ja kuuluisasta Turtolan eli Kapustnajajoen eli Kiestingin motista.