Ottakaa itseänne niskasta kiinni ja menkää eteenpäin, te muka-masennuksesta ja ahdistuksesta kärsivät:
https://yle.fi/a/74-20179172
Varman ylilääkäri tietää mistä puhuu. Nykyaikana tunne-elämän ja minuuden korostaminen on mennyt överiksi. Nuoret on kasvatettu pumpulissa, vanhemmat eivät ole aikamääriin olleet aitoja vanhempia (tukija ja auktoriteetti), normaali sosiaalisuus on kadonnut (some ja jatkuva kännykän tuijotus sekä pelaaminen), koulussa ei enää vaadita mitään eikä opettajalla ole auktoriteettia, ja yhteiskunnassa korostetaan liikaa yksilöä ja pohditaan loputtomiin tunteita ja elämän ikäviä tapahtumia.
Olisin voinut aikoja sitten hakeutua lääkärille ja hakea työkyvyttömyyseläkettä varten lausunnot. On ollut lapsuudessa traumaattisia tapahtumia, nuoren aikuisuuden etsikkoaikaa, juopottelua, lama-aikaa ysärillä, pätkätöitä epävarmuuksineen, pariutumisen ongelmia ja niin edelleen. Tässä sitä vaan ollaan! Edelleen työelämässä, vaimo, koti ja liikuntaharrastus. Sairauksia on mutta niin niitä vaan kaikille tulee jossain vaiheessa. En ole suostunut syömään mitään psyykelääkkeitä koska tiedostin että ne vievät ojasta allikkoon. Ulkoilmassa luonnossa kävely tai juoksulenkki vetää murheet alas ja taas jaksaa. Ongelmat voi käydä nopeasti läpi puolison tai hyvän kaverin kanssa, sen jälkeen kannattaa päästää irti ja marssia vaan eteenpäin. Maailma on aina epäoikeudenmukainen paikka jos sitä miettii; on sotia, talouskriisejä, sun muuta ikävää. Silti pitää vaan koettaa elää eikä jumittua rypemään tunteisiin.
Psyykkisten oireilujen maailma on psykiatrien ja terapeuttien luomaa. He saavat siitä palkkaa ja lisäksi lääketehtaat rahaa. Samalla lääkkeillä ja höpöterapialla raunioitetaan ja vammautetaan nuoret ja keski-ikäiset uskomaan, että he ovat sairaita ja toimintakyvyttömiä ja elämää pelkääviä.
Varman ylilääkäri on oikeassa tunteiden vatvomisesta ja surkuttelusta!
41
444
Vastaukset
- Anonyymi
Allekirjoitan tuon! Nuoret ovat nykyisin niin "herkkiä" että menevät totaalisesti tolaltaan vaikkapa siitä jos joku spurgu örisee vieressä bussissa, koira kuolee tai isä sanoo vihaisena pahasti. Sitten haetaan terapiaa, mömmöjä sekä sairaseläkettä. Ja pilataan oma elämä ja maamme tulevaisuus.
- Anonyymi
Ei ole pelkästään nuorten yksinoikeus, vaan hyvä osa siitä opitaan jo kotona.
- Anonyymi
" Heräsin " tajuamaan saman asian vasta aikuisena.
Nuoruudessa oli alkoholin huuruinen elämä, tuli psyyken ongelmat voimakkaina, kävin läpi sairaalahoidot, vuosikausien lääkitykset, jne.
On ollut itsemurhayrityksiä, olen käynyt useamman kerran lähellä kuolemaa ilman omaa vaikuttamista asiaan, on ollut lyhyitä työsuhteita, läheisten ja kavereiden kuolemia, fyysistä sairastamista, talousvaikeuksia, jne.
Mikä voisi vielä mennä pieleen, en enää keksi muuta. Ehkä oma kuolema sitten, kun sen aika on.
Kenties elämäni vain piti mennä vaikeamman kautta, että opin kunnolla, mitä ja millaista elämä on, hyvine ja huonoine puolineen.
Olenko sitten vahvistunut, vai onko ikääntymisellä oma osansa, en voi tietää.
Olen tajunnut, että turhat murehtimiset eivät saa aikaan mitään hyvää. Ehkä nykyään ihmiset ihan oikeasti ovat ns. liian herkkiä elämälle. Ollaan liian itsekeskeisiä, ei oteta muita huomioon, omat tarpeet edellä mennään muista pahemmin välittämättä. Puretaan omaa pahaa oloa ikävällä käytöksellä, kiusataan muita.
Voi olla, että elämä on nykyään ns. liian helppoa, mutta ei se ainakaan henkisesti näytä sitä olevan, kun seuraa ihmiskunnan kehitystä.
Aloittajalla oli todella hyvä kirjoitus, kiitos siitä. - Anonyymi
Näinhän se on. uskallappa täälläkin sanoa, että eikö se vuosien itsesäälissä piehtarointi ala riittää, niin eikö siihen heti tule joku uhriutumisen asian tuntija valittamaan että miten hyvin asiat on kun ei tarvitse itse pistää tikkua ristiin hoidon tai elämän suhteen.
- Anonyymi
Asiat eivät käänny parempaan suuntaan, jos ei itse laita sitä tikkua ristiin.
Kukaan toinen ei voi muuttaa toisen elämänsuuntaa, ei psyykeä, ei mitään. Itse työ on tehtävä. Apua ja tukea kyllä on mahdollista saada.
Ja pieneksi lohduksi sekin, että kenelläkään ei ole asiat aina hyvin. Se on harhakuvitelma, jos niin luulee.
Kaikki eivät tosin tarvitse apua, vaikka ongelmia olisikin, osa ihmisistä pystyy käsittelemään itse ongelmansa, ja jatkamaan elämäänsä.
- Anonyymi
Tunteillakin on silti oma roolinsa ja tehtävänsä. Ilman niitä me emme olisi ihmisiä.
Sitten on myös muistettava, että me olemme kaikki erilaisia ihmisiä, toiset ovat herkempiä, kuin toiset.
Moni silti luulee, että jos tulee elämässä ongelmia, niistä ei voisi puhua kenellekään läheiselle. Se on kuitenkin suositeltavampaa, kuin mennä mt-puolelle. Siellä se "apu ja tuki" ovat pelkästään diagnosointia ja lääkemääräyksiä. Ei mitään muuta. Sieltä ei välttämättä saa, tai tule ymmärtämystä, tukea ja henkisen hyvinvoinnin edistämistä.
Ja kliininen kohtelu vesittää kaiken hoidon hyödyn ja vie luottamuksen lopullisesti, jopa pahimmillaan vie luottamuksen kaikkiin ihmisiin ja tähän yhteiskuntaan. - Anonyymi
Jos meillä ei ole yhtään tunteita, tai tunne-elämää, tapot ja niiden yritykset lähtisivät aikamoiseen nousuun. Juuri empatiakyvyllä on suuri merkitys ja rooli siinä, että me kykenemme asettumaan toisen asemaan ja tilanteeseen. Toki myös oikeudentunnolla on merkitystä siinä, että ei vahingoitta ketään. En tiedä, mitä Varman ylilääkäri on omilla kommenteillaan tarkoittanut, mutta jos meillä ei olisi tunteita ja tunne-elämää, niin veikkaanpa, että ihmissuhteetkin voisivat aika huonosti.
Monella ei valitettavasti ole välttämättä ympärillään tarvittavaa tukiverkkoa, mitä jokaisella pitäisi olla. Tästä syystä moni lähtee hakemaan itselleen apua mt-puolelta. Ja mt-puolesta ja siellä toimivista virkaihmisistä ja tarjottavista palveluista on annettu mediassa hieman liian kiiltokuvamainen ja ruusunpunainen kuva, mitä se todellisuudessa on. Monella on vähän liian suuria odotuksia siitä, minkälaista siellä on.
Omat toiveet saattavat kokea melkoisen kolauksen. Lähinnä juuri ymmärtämisen ja välittämisen puutteen takia.
Vain ja ainoastaan omat läheiset voivat antaa sitä tarvittavaa tukea, apua ja ymmärtämystä. Vieras ja on aina vieras. Eikä tässä kohtaa kannata edes muistuttaa, että he ovat opiskelleet alalleen. Se ei vain riitä. Siksi kannattaa jokaisen etsiä ja hankkia itselleen mahdollisimman laaja, omista läheisistä muodostuva tukiverkosto. - Anonyymi
Läheisetkään ei aina jaksa, jos sairaus on vaikea.
Varmasti yrittävät kaikkensa, mutta voi mennä omatkin voimat, ja siinä vaiheessa viimeistään tulee ne ammattilaiset ajankohtaiseksi. - Anonyymi
Voi jos olisin silloin nuorempana tiennyt, että millaista siellä psykiatrian puolella on, niin en varmaan olisi koskaan mennytkään sinne. Omalla kohdallani sattui sellainen huono tuuri, että kotiolot olivat vaikeat ja tilanne kesti liian pitkään. Sitä tarvittavaa tukiverkostoa ja hyviä ystäviä ei ollut. Ja siksi sitä lähti etsimään sitä tukea mt-puolelta.
Monella on tosiaan vähän väärä mielikuva, että sieltä saisi ymmärtämystä, tukea ja empatiaa. Niitä sieltä ei kyllä saa. Kyse on sairauksien etismisestä, tutkimisesta ja diagnoosien tekemisestä ja lääkemääräksien tekemisestä. Se sana psyykkinen mielenterveys ja hyvinvointi se luo monenlaisia mielikuvia. Jopa illuusioon perustuvia.
Loppujen itse en ainakaan hyötynyt siitä mitenkään. Hyöty jäi nollille. Terveys kyllä sitten meni niiden lääkkeiden aiheuttamien haittavaikusten takia. Kyllähän sieltä saa toki itselleen diagnooseja, lokeroimista johonkin ja lääkkeitä, tai sähkömagneettista hoitoa mitä liekään. Mutta loppujen lopuksi jokainen joutuu ratkaisemaan ja selvittämään ne elämässä olevat ja oireita aiheuttavat asiat.- Anonyymi
Edellisen tekstiin pari korjausta. Psykiatriassa keskitytään lähinnä sairauksien etsimiseen, tutkimiseen, diagnosointiin ja lääkemääräyksien tekemiseen.
Henkistä tukea voi antaa parhaiten ja eniten omat läheiset. Eli jokaisen kannattaa hankkia itselleen hyvä, luotettava ja itseä tukeva tukiverkosto. - Anonyymi
Itse en ala jossittelemaan.
Jos olisin nuorena tiennyt, mutta kun en tiennyt.
Nuoruudesta alkoi lääkitykset, ym., mutta elämä meni niin kuin meni, en voi jossitella jälkeen päin.
Ehkä hyvään lopputulokseen joku vaikutus oli psykiatriallakin, ehkä ilman sitä en olisi edes hengissä enää. Toki itse piti tajuta oma tilanne ja tehdä asialle jotain, ja olen kyllä kiitollinen siitä avusta ja tuesta, jota sain, juurikin sieltä psykiatrian puolelta.
Onhan sieltä hyviä sekä huonoja muistoja, mutta ne ovat jo tapahtuneet, menneitä kokemuksia.
Hoitokaan ei olisi onnistunut, jos en olisi itse ymmärtänyt omaa tilaani/tilannettani.
Lääkityksistä jäi hermostollinen haitta loppuelämäksi, mutta senkin kanssa on nyt sitten vain elettävä, muutakaan en voi.
Olen oppinut olemaan armollinen itselleni, itseäni kohtaan. Jos miettisin kaikkea negatiivista, olisin varmasti katkeroitunut, eikä ikinä voisi olla hyvä olla. Ei nytkään aina ole hyvä, mutta parempi kuitenkin kuin entisaikaan.
Parempi miettiä sitä, mitä vielä on jäljellä, kuin sitä, mitä on mahdollisesti menettänyt. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Edellisen tekstiin pari korjausta. Psykiatriassa keskitytään lähinnä sairauksien etsimiseen, tutkimiseen, diagnosointiin ja lääkemääräyksien tekemiseen.
Henkistä tukea voi antaa parhaiten ja eniten omat läheiset. Eli jokaisen kannattaa hankkia itselleen hyvä, luotettava ja itseä tukeva tukiverkosto.Terveydenhuollossa ylipäänsä etsitään sairauksia, on kyseessä sitten somaattinen tai psyykkinen puoli.
Meneekö ihminen lääkäriin, jos ei tunne itseään sairaaksi, tai että jokin olisi vialla ?
Lääkäriin yleensä mennään, että tutkittaisiin olemassa olevat mahdolliset vaivat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Terveydenhuollossa ylipäänsä etsitään sairauksia, on kyseessä sitten somaattinen tai psyykkinen puoli.
Meneekö ihminen lääkäriin, jos ei tunne itseään sairaaksi, tai että jokin olisi vialla ?
Lääkäriin yleensä mennään, että tutkittaisiin olemassa olevat mahdolliset vaivat.Tässä keskustelussa on pois se että ihmiset joilla in mt vaivoja eivät voi ohjailla asioista mitä autonominen hermosto tekee , esim paniikin tunteet vaikka he tietävät intellektuellisesti asian niin autonomista hermosto eivät kykene ohjaamaan .sen nyt luulis näiden lääkäreiden tietävän.
Mutta luulen että Suomi haluaa että kaikki menee töihin eivätkä sairasta kotonaan .äjoten usein syyllistetään ihminen. Turhaan ja silloin menee asia vielä pahemmaksi kun kroppa alkaa olla kortisolia pullollaan - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä keskustelussa on pois se että ihmiset joilla in mt vaivoja eivät voi ohjailla asioista mitä autonominen hermosto tekee , esim paniikin tunteet vaikka he tietävät intellektuellisesti asian niin autonomista hermosto eivät kykene ohjaamaan .sen nyt luulis näiden lääkäreiden tietävän.
Mutta luulen että Suomi haluaa että kaikki menee töihin eivätkä sairasta kotonaan .äjoten usein syyllistetään ihminen. Turhaan ja silloin menee asia vielä pahemmaksi kun kroppa alkaa olla kortisolia pullollaanMutta kun siihenkin on joku syy, että niitä paniikkeja tulee, ja hoidollinen tarkoitus täytyisi olla se, että pengottaisiin ne syyt sieltä taustalta, käytäisiin läpi, mikä on johtanut mihinkin, miksi, mitä voitaisiin tilanteelle tehdä, jne.
On hermosto mikä tahansa, niin aivotyötä, omia tunteita ja tunteiden hallintaa pystyy oppimaan säätelemään, eli tavallaan ohjaamaan, jos tuota sanaa käyttää. Mutta se onnistuu vasta sitten, kun selviää, mistä ne ongelmat, esim. paniikit johtuvat.
Lääkkeet voivat auttaa oireisiin, mutta syitä taustalta ne ei poista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä keskustelussa on pois se että ihmiset joilla in mt vaivoja eivät voi ohjailla asioista mitä autonominen hermosto tekee , esim paniikin tunteet vaikka he tietävät intellektuellisesti asian niin autonomista hermosto eivät kykene ohjaamaan .sen nyt luulis näiden lääkäreiden tietävän.
Mutta luulen että Suomi haluaa että kaikki menee töihin eivätkä sairasta kotonaan .äjoten usein syyllistetään ihminen. Turhaan ja silloin menee asia vielä pahemmaksi kun kroppa alkaa olla kortisolia pullollaanKyllähän se lääkäri näkee että kuka yrittää ja kuka ei. Siellä on sitten niitä kermapeppuja jotka on heti buthurt, kun lääkäri vähän kyseenalaistaa sitä yrityksen puutetta.
Kas kun se on eriasia kuin epäonnistuminen.
- Anonyymi
Vähän aikaa sitten oli aika hyvä ja oikeaan osuva tutkimus, jossa vähäiset ihmis ja ystävyyssuhteet ennustavat mielenterveysongelmia ihan sinne vanhuuteen asti.
Sinällään se pitää paikkansa, että jos ihmisellä ei ole tarpeeksi ystäviä, tai lähellä olevia ihmisiä, se tavallaan heikentää ihmisen kykyä selviytyä esim. stressaavista ja ahdistavista tilanteista.
Joillakin saattaa olla huono tuuri jo sieltä lapsesta asti, että paitsi että kotona voi olla vaikeaa omien vanhempien, ja sisarusten kanssa, ei ole yhtään ystäviä, tai niitä on liian vähän, niin asiat voivat mennä ylivoimaisiksi. Joillakin on kiusaamistaustaa ja yksinäisyyttä. Ahdistuneisuus ja toivottomuus on varmaan yleisimpiä syitä, joiden takia ihminen ajautuu mt-puolelle.
Mutta koska psykiatrian puolella yleensä toimitaan ja kohdellaan potilaita kliinisesti, niin ei sekään välttämättä auta sellaisissa tilanteissa olevia ihmisiä millään tavalla. Tavallaan ihminen joutuukin sitten ojasta allikkoon. Kun pitäisi saada hyviä kokemuksia ihmisistä, niin sitä ei saa välttämättä mistään. Ja toinen on se, että yhteisöllisyys on vähentynyt aika tavalla viimeisinä vuosikymmeninä.- Anonyymi
Mitäänhän ei voi tietää, jos ei kokeile.
Ihmisistä voi saada hyviä kokemuksia, mutta jos ei edes kokeile, ei saa koskaan tietää, onko niin.
Se on kyllä huono, että yhteisöllisyys on vähentynyt. - Anonyymi
Minulla ei kuuskymppisenä ole yhtään ystävää eikä kaveria, vain puoliso. Jutellaan kahdestaan , välillä ikävistäkin asioista. Se riittää itselleni. Ulkoilu auttaa hemmetisti, samoin pieni lihaskuntoilu. Ne vie murheet ja mietteet pois ja parantaa fiilistä. Työ on ankeaa yksitoikkoista puurtamista mutta päivä kerrallaan-asenteella jaksaa. Jaksoi ne esi-isät tehtaissakin ja maaseutuhommissa sata-kaksisataa vuotta sitten eikä ollut sossutukia tai kallonkutistajia.
Nuoremmille neuvo; Älä vatvo liikaa murheita, älä analysoi koko ajan itseäsi ja mieti oletko ahdistunut tai masentunut. Älä syö masennuslääkkeitä (ssri), ne tekee zombiksi. Älä kuuntele psykiatrin tai terapeutin sontaa ja ota elämä haltuusi!
- Anonyymi
Hyvä kirjoitus.
Kaikkien kannattaa lukea. - Anonyymi
Menetin elämästäni 20vuotta siihen että piehtaroin itsesäälissä ja uhriutumisessa minulle sattuneen hoitovirheen takia. Nyt olen toiset noin 20vuotta elänyt täysillä. Ihan kaikkia asioita en ole elämältäni saavuttanut, (esim perhe), mutta useilla mittareilla mitattuna elämäni on ihmisen parasta aikaa. (esim. yrittäjyys.)
Jokainen tuhlatkoon elämänsä niin kuin haluaa, mutta kokemuksesta voin sanoa, että ihan kokoelämää ei kannata viettää suomi kaksneljässä haukkumassa hoitoa. - Anonyymi
Oletko se sinä Aleksk Herra Presidentti tai joku kaltaisesi, on niin ihanaa kuulla kannustavat sanasi. Kyllä, minä pystyn, minä pystyn kaikessa parempaan kun vain yritän ja nyt alan yrittämään koko sydämelläni, tahdon tuntea intohimon ja tahdon janon uuteen parempaan elämään itselleni ja läheisilleni. Olen niin pitkään ollut alamaissa ja sivuuttanut kaiken sen jossa minulle oli varattu tilaa loistaa! Kumarrun edessäsi ja suutelen jalkojasi, tahdon että olet minusta ylpeä. Tahdon auttaa ja oppia! Elämä on niin lyhyt että jokainen hetki on tärkeä. Kiitos kannustavista sanoistanne. Nyt elämä odottaa ja minä avaan oven. Kiitos! Suur-kiitos kaikille!
- Anonyymi
Huuhaata koko psykoala. Kertoohan siitä jo sekin kuinka nämä mieletrveysalan työkseen valinneet sekoilee keskimääräistä enemmän kristalliterapioiden sun muun hömppätiedon parissa. Maalaisjärki riittää terveen pään säilyttämiseen. Kaikki lähtee kehosta, sen hyvinvoinnista. Ylös ulos ja lenkille on oiva ohjenuora jokaiselle syövereihinsä juuttuneelle. Ja terveellinen ruoka ettri suoli tulehdu ja vie koko ihmistä alhoon. Aurinkokin auttaa pitämään serotoniintason korkealla. Sisälle juuttuminrn laitteiden pariin vie ihmisen kuin ihmisen huonoon kuntoon. Noita verkkoyhteyksiä pitäisi alkaa däännöstrllä kun väki dopamiinipöllyssä näpyttelee itsensä tähän alati laajenevan surkimusten kerhoon.
- Anonyymi
Hyvin sanoit! Noin se on. Liikunta on lääke kaikkeen, ja vaikkapa pikkulintujen seuraaminen ja laulun kuuntelu keventää mieltä. Tervellinen sapuska on tärkeä, mutta välillä voi herkutella vaikkapa hyvällä jälkiruualla. Alko ja huumeet täysin veks, ne tekevät ihmiselle ahdistuneisuuden ja mielialan synkkyyden. Samoin jatkuva some-puuhastelu vie mielenterveyden, eli netti vain tarpeeseen ja työtekoon! Sopivasti ihmisten tapaamista joskin ne vittumaiset tyypit kannattaa jättää väliin.
Ja tärkein: vältä kallonkutistajia ja kaiken maailman sekopäisiä psykoterapeutteja. Olen itsekin aikoinaan psykiatrilla käynyt työterveyslääkärin lähetteellä ja olipa pöljä tyyppi. Tuputti ssri-masennuslääkettä ja terapiaa ja sanoin goodbye. Onneksi. Työpaikallani on kaksi psykoterapeutiksi kouluttautunutta ja ovat kyllä sekopäisiä tyyppejä, varmaan kiinnostuneet alasta kun itse ovat tärähtäneitä.
Jatkuvasti suurentuva työkyvyttömyyseläkkeiden myöntö nuorille tai keski-ikäisille muka-masentujille ja ahdistujille on karmeaa eläkevarojen ja työvoimaresurssien tuhlausta. Stoppi pitää saada ja tehdä tiukka linja ettei näitä kaikesta surkuttelevia päästetä eläkkeelle.
- Anonyymi
Tässä taas nuoremman polven mies, joka hysterisoi omaistensa kuoleman:
https://www.hs.fi/alueet/art-2000011461132.html
Näistä ei tarvitse pakkopuhua työpaikoilla, työpaikka on töiden tekemistä varten eikä terapiahuone. Jokaisen vanhemmat kuolevat joskus, niin kuoli oma sairas isänikin. Tein silti töitä normaalisti, lähes täydellä teholla. Surin suruni yksityisesti omalla ajallani ja yli pääsin. Nyt tuntuu että aikuiset ihmiset ovat paapottavia lapsia ja jotain ihme halauksia pitää saada. Pumpulissa kasvaneita. Kammottavinta on että jopa koiran tai kissan kuolema diagnosoidaan psykiatrin toimesta traumaperäiseksi stressihäiriöksi ja henkilö hakee työkyvyttömyyseläkettä!- Anonyymi
Todella raskas työkaveri, joka jaksaa jauhaa omia myrheitaan joka ikisellä tauolla.
Eipä juuri muita kuuntele, kun hänellä on niin rankkaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todella raskas työkaveri, joka jaksaa jauhaa omia myrheitaan joka ikisellä tauolla.
Eipä juuri muita kuuntele, kun hänellä on niin rankkaa.Kai tuollaiselle työkaverille voi sanoa asiasta, ettei jaksaisi aina kuunnella, puhuisi muita asioita, eikä jauhaisi vain omiaan.
- Anonyymi
Joidenkin tutkimusten mukaan jopa kaloilla ja krokotiileillä on tunteita. Ja niin on myös meidän lajillammekin. Tunteet ja niiden voimakkuus toki vaihtelevat, mutta silti niitä on olemassa.
Jos meillä ei ole, tai olisi tunteita, niin meno menisi aika väkivaltaiseksi. Ja toisaalta tunne-elämä myös kehittää meitä ihmisinä, tekee meistä inhimillisempiä ja humaanimpia.
Lääkäreillä ja etenkin psykiatreilla on nykyisin, tai on ollut lähes aina se ajattelu, että tunteet ovat pahasta. Niitä, tai ainakaan kaikki tunteita ei saa ilmaista. Osittain tämä on kulttuurillinen piirre. Joissakin muissa maissa tunteet, tai niiden ilmaiseminen ovat hyväksyttäviä asioita. Ahdistuskin on tunne, joka johtuu aina jostakin. Koska psykiatriassa yleensä hoidetaan, tai keskitytään oireenmukaisiin hoitoihin, niin jonkin tunteen aiheuttajaan välttämättä haluta keskittyä. Sinänsä sääli, tai jopa väärin, koska eihän se syy sieltä poistu, vaikka henkilölle määrätttäisiinkin siihen jotakin helpottavaa lääkettä.
Psykiatria lähestyy kaikkia potilaan oireita ns. sairausnäkökulmasta. Eli, jos henkilöä ahdistaa, masentaa, tai hänellä on muita psyykkisiä oireita, niin niihin etsitään jokin diagnoosi ja lääkkeet. Mutta kun henkiseen hyvinvointiin ja sen edistämiseen kuuluu muutakin, kuin se, että henkilö ottaisi jostakin sairaudesta itselleen jonkin identiteetin. Jonkin diagnoosin saaminen ei ole välttämättä mikään "uusi alku", taivas, tai lisää itsetuntemusta. Vaikka näitä joskus tarjotaan selitykseksi. Sama koskee sairaudentunnon, sairauden hyväksymistä, tai hoitomyöntyväisyyttä.
Länsimainen lääketiede on kieltämättä tehokasta ja erittäin kliinistä. Se soveltuukin erinomaisesti varmasti leikkaussaleihin, mutta ei minusta psykiatriaan. Koska siitä puuttuu pari olennaista asiaa. Ensinnäkin jo se, että potilas nähtäisiin ja kohdattaisiin ihmisenä. Ja kyllä meillä ihmisillä, meillä jokaisella on tunteita. Ja niitä pitää kunnioittaa ja arvostaa, että niitä on ylipäätään olemassa.
Jos psykiatriassa on tarkoitus edistää henkistä hyvinvointia, niin silloin pitää olla enemmän empaattisempi ja välittävämpi. Tunteiden sedatoiminen on väärin.
Jos esim. joku henkilö kokee menetyksen, eli läheisen kuoleman. Kyllä silloin pitää osata kohdata ihminen oikein. Me olemme kaikki ihmisiä.
Niin kauan, kuin psykiatriassa lähestytään kaikkia ongelmia vain sairausnäkökulmasta, tai että kaikki tunteetkin ovat jokin merkki ja todiste jostakin psyykkisestä sairaudesta, ja kielletään tunteet, niiden olemassa olo ja ilmaiseminen. Koska niitä on muuten laitettu lähes jokaiseen psyykkiseen sairauteen, joten meistä kaikki saisi jonkin mt-diagnoosin. Ja kun on hyvin tiedossa, että sieltä on hyvin vaikeaa, tai lähes mahdotonta saada elämässä vaikeuksissa olevan mitään todellista ja aitoa psykososiaalista tukea, niin en tiedä, että kannattaako niitä palveluita edes käyttää?
Tähän kohtaan lisään vielä sen, että kaikilla ei ole sellaista hyvää tuuria, että jokaisella olisi ympärillään tukiverkosto ja henkistä tukea. Olen yksi niistä, jolle näin on valitettavasti käynyt. Oma luottamukseni systeemiin meni noin 20 vuoden kuluessa. Minäkin alkuun luulin ja kuvittelin, että kun kyse on henkisen terveyden puolella toimivista, että sieltä annettaisiin, tai saisi jotakin psykososiaalista tukea. Ja luottamus meni lähinnä sen liian kliinisen asenteen ja huonon kohtelun, diagnoosi ja lääkekeskeisen lähestymistavan takia, jutustelupohjaisten avohoitopalveluiden huonon laadun takia, ja myöskin sen takia, että siellä ei nähdä potilaita ihmisinä, vaan joinakin kävelevinä diagnooseina.- Anonyymi
Jos psykiatrit ajattelevat niin, että tunteet ovat pahasti, että niitä ei saa olla, niin siinä tapauksessa me olisimme psykopaatteja.
Joskus vain tulee mieleen, että mitä lääkärit sitten itse ovat? Jos kerran tunteet ovat niin väärin, eikä niitä hyväksytä. Tai jos kaikki hoidot, tuki ja apu rajoitetaan vain sairauksien hoitoon. Ja jos henkisen hyvinvoinnin kannalta ei tarvitse keskittyä esim. ihmisen elämässä oleviin olosuhteisiin ja elämäntilanteisiin. Kyse on ihmisistä. Mutta siellähän ei potilaita nähdä tuntevina ja inhimillisinä ihmisinä. Eikä haluta nähdä mitään tunnepitoisia reaktioita. Tai saati kohdella inhimillisesti.
Ilmeisesti humaanisuus on kadonnut viimeisten vuosikymmenten aikana.
- Anonyymi
Jos psykiatriassa ja alalla olevat ajattelevat niin, että ei tarvitse välittää vastaanotoille tulevista ja olla empaattisia, ja rajoitetaan kaikki hoidot ja auttamiset vain johonkin sairaksien diagnosointiin ja lääkemääräämisiin, ignooraten yksilön oireita aiheuttavia taustasyitä, niin sellaisilla palveluilla ei tee minusta mitään. Koska kukaan meistä e vain jokin diagnoosi, tai fyysistä massaa.
Itse haluan pysyä he*ve*in kaukana kyseisestä ammattikunnasta. Ainakaan siellä ei kunnioiteta sairaaloihin ja muihin vastaanottopisteisiin tulevia ihmisiä ja kohdata ihminen ihmisenä.
Kliininen kohtelu riittää yksistään aika monen kohdalla lopettamaan mt-palveluiden käytön.- Anonyymi
Edelliseen tekstiin pieni korjaus: kukaan meistä ei ole vain jokin diagnoosi, tai fyysistä massaa.
- Anonyymi
Kävin monta vuotta avohoidossa poliklinikalla. Toivuttuani hoitosuhde loppui poliklinikan suunnalta, olin tosin itsekin valmis lopettamaan.
Vaikka olihan siellä mukava käydä hyvän hoitajan kanssa juttelemassa, ei minulla sitä vastaan ollut mitään. Hoitotaho katsoi, etten enää tarvitse hoitoa.
Ei tarvinnut itse mitenkään pettyneenä lopettaa hoitosuhdetta.
Eikä viimeisinä vuosina enää lääkkeitäkään tyrkytetty, olin jo lopettanut niiden käytön vähän aiemmin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Edelliseen tekstiin pieni korjaus: kukaan meistä ei ole vain jokin diagnoosi, tai fyysistä massaa.
Suurimmaksi osaksi me päätämme ihan itse, mitä ja millaisia me olemme.
Ei sitä muut voi määrittää. Tai tokihan voi, mutta ei ole pakko alistua olemaan jotain, mitä joku muu päättää/haluaa, ym. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi me päätämme ihan itse, mitä ja millaisia me olemme.
Ei sitä muut voi määrittää. Tai tokihan voi, mutta ei ole pakko alistua olemaan jotain, mitä joku muu päättää/haluaa, ym.Koskeeko tuo myös Niuvanniemen ja Vaasan mielisairaaloissa olevia potilaita? Eikö heitä periaatteessa kontrolloida, määrätä ja päätetä kaikesta heihin liittyvästä? Eivätköhän he joudu alistumaan kaikkeen ollessaan siellä? Ja itse asiassa sama koskee myös ihan tavallisiakin psykiatrisia sairaaloita. Niin, ja tokihan joku tähän sanoo, että kyllä siellä valvotaan toimintaa, ja muiden viranomaistahojen virkamiehet käy tarkistamassa aika ajoin, mutta virkamiehillä on tapana myötäillä toisiaan.
Niissä paikoissa ei ole käytännössä lainkaan mitään ihmisoikeuksia. Sitä en tiedä sen eettisyyden toteutumisen osalta, että onko näin, Ei se ainakaan toteudu minusta pakkohoitopäästösten kohdalla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koskeeko tuo myös Niuvanniemen ja Vaasan mielisairaaloissa olevia potilaita? Eikö heitä periaatteessa kontrolloida, määrätä ja päätetä kaikesta heihin liittyvästä? Eivätköhän he joudu alistumaan kaikkeen ollessaan siellä? Ja itse asiassa sama koskee myös ihan tavallisiakin psykiatrisia sairaaloita. Niin, ja tokihan joku tähän sanoo, että kyllä siellä valvotaan toimintaa, ja muiden viranomaistahojen virkamiehet käy tarkistamassa aika ajoin, mutta virkamiehillä on tapana myötäillä toisiaan.
Niissä paikoissa ei ole käytännössä lainkaan mitään ihmisoikeuksia. Sitä en tiedä sen eettisyyden toteutumisen osalta, että onko näin, Ei se ainakaan toteudu minusta pakkohoitopäästösten kohdalla.Edelliseen tekstiin pieni korjaus: se eettisyys ja ihmisoikeudet eivät välttämättä toteudu pakkohoitopäätösten kohdalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koskeeko tuo myös Niuvanniemen ja Vaasan mielisairaaloissa olevia potilaita? Eikö heitä periaatteessa kontrolloida, määrätä ja päätetä kaikesta heihin liittyvästä? Eivätköhän he joudu alistumaan kaikkeen ollessaan siellä? Ja itse asiassa sama koskee myös ihan tavallisiakin psykiatrisia sairaaloita. Niin, ja tokihan joku tähän sanoo, että kyllä siellä valvotaan toimintaa, ja muiden viranomaistahojen virkamiehet käy tarkistamassa aika ajoin, mutta virkamiehillä on tapana myötäillä toisiaan.
Niissä paikoissa ei ole käytännössä lainkaan mitään ihmisoikeuksia. Sitä en tiedä sen eettisyyden toteutumisen osalta, että onko näin, Ei se ainakaan toteudu minusta pakkohoitopäästösten kohdalla.Olen itse ollut Vaasassa.
Pakko sanoa, että oli paras hoitolaitos, jossa olen ollut.
Siellä todellakin toimi ihmisoikeudet. Siellä kontrolloitiin sen verran, mitä suljetussa laitoksessa joudutaan tekemään.
- Anonyymi
Eihän tuo lääkäri tarkoita diagnostiset sairauden kriteerit täyttävistä olotiloista kuten masennus vaan normaaleista tunnereaktioista, jotka kuuluvat elämään. Itsestäni kummallisinta, miten nykyään suru on medikalisoitu ja siihen haetaan lääketieteellistä apua. Kanssaihmiset saattavat pelätä surevaa tai ainakin surevan reaktioita, jotka on siis luonnollisia tunteita ja täysin normaaleja, ei mitään hoitoa vaativia.
Mutta tosiaankin edelleen masennukseen, siis siihen sairaustilaan, on suotavaa hakea apua, koska se pitkittyessään lisää riskiä mm. dementiaan.- Anonyymi
Neuroleptien suuriannokset käyttömäärät ja pitkäkestoinen käyttö lisäävät myöskin ennen aikaisen dementian puhkeamista. Tätähän ei psykiatriassa edelleenkään ymmärretä, tutkita tarpeeksi, eikä myöskään tehdä asialle mitään. Käypähoitosuositukset edelleenkin, että psykoosidiagnoosin saaneiden täytyy käyttää uusia lisäsairauksia ja haittoja aiheuttavia lääkkeitä koko elämän ajan. Siis yhden sairauden hoitamisella perustellaan ja oikeutetaan lääkkeiden määräämiset, vaikka ne aiheuttaisivat potilaalle toisen vakavan sairauden lisää. Kuulostaako eettiseltä kyseinen toiminta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Neuroleptien suuriannokset käyttömäärät ja pitkäkestoinen käyttö lisäävät myöskin ennen aikaisen dementian puhkeamista. Tätähän ei psykiatriassa edelleenkään ymmärretä, tutkita tarpeeksi, eikä myöskään tehdä asialle mitään. Käypähoitosuositukset edelleenkin, että psykoosidiagnoosin saaneiden täytyy käyttää uusia lisäsairauksia ja haittoja aiheuttavia lääkkeitä koko elämän ajan. Siis yhden sairauden hoitamisella perustellaan ja oikeutetaan lääkkeiden määräämiset, vaikka ne aiheuttaisivat potilaalle toisen vakavan sairauden lisää. Kuulostaako eettiseltä kyseinen toiminta?
Ei se kuulosta eettiseltä.
Itselleni on jäänyt lääkityksistä hermostosairaus, on lisääntyvässä määrin muistin kanssa ongelmia, ym.
En vatvo menneitä psykiatrian puolen kokemuksia, ja haittoja, joita tuli, vaan keskityn pärjäämään näiden nykyisten ongelmieni kanssa, jotka ovat enemmänkin fyysisiä.
Jos eläisin jatkuvassa katkeruudessa ja syyttelisin mielessäni, mikä johtuu mistäkin, voisin varmaan edelleen psyykkisestikin huonosti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se kuulosta eettiseltä.
Itselleni on jäänyt lääkityksistä hermostosairaus, on lisääntyvässä määrin muistin kanssa ongelmia, ym.
En vatvo menneitä psykiatrian puolen kokemuksia, ja haittoja, joita tuli, vaan keskityn pärjäämään näiden nykyisten ongelmieni kanssa, jotka ovat enemmänkin fyysisiä.
Jos eläisin jatkuvassa katkeruudessa ja syyttelisin mielessäni, mikä johtuu mistäkin, voisin varmaan edelleen psyykkisestikin huonosti.On myös ihan hyväksyttävää aiheuttaa masentuneelle teinille ja nuorelle aikuiselle pysyviä seksuaalihaittoja psykiatriassa. Olen nähnyt psykiatrien kirjoituksia vielä netissä, missä törkeästi vähättelevät näitä. Olen menettänyt kunnioitukseni psykiatriaan. Varman lääkärin kirjoituksesta tulkitsen, että 1/5 nuorille naisille masennuslääkkeitä määrätessä osa määrätään normaaleihin tunnereaktioihin, ei mihinkään masennussairauksiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On myös ihan hyväksyttävää aiheuttaa masentuneelle teinille ja nuorelle aikuiselle pysyviä seksuaalihaittoja psykiatriassa. Olen nähnyt psykiatrien kirjoituksia vielä netissä, missä törkeästi vähättelevät näitä. Olen menettänyt kunnioitukseni psykiatriaan. Varman lääkärin kirjoituksesta tulkitsen, että 1/5 nuorille naisille masennuslääkkeitä määrätessä osa määrätään normaaleihin tunnereaktioihin, ei mihinkään masennussairauksiin.
En usko että on olemassa masennussairautta joka lisää riskiä dementiaan. Sen sijaan uskon että epäterveelliset elämäntavat, isot stressitasot, se että ei aktivoi aivojaan ja istua möllöttää vain ilman liikuntaa lisää riskiä sairastua dementiaan. Psyykenlääkkeiden uskon olevan yhteydessä aivoja ja hermostoa rappeuttaviin sairauksiin, etenkin suurina määrinä ja pitkään. Erityisesti rauhoittavat ja neuroleptit.
- Anonyymi
Niin mitäpä se varman porsastelijalääkäri esim tästä ymmärtää https://www.hs.fi/visio/art-2000011474404.html
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1964902
- 373362
Miksi juuri vasemmiston puolelta tulee niin paljon luusereita, kelapummeja jne.
Tämä asia ihmetyttää suuresti.342890Kehutaan vaihteeksi Perussuomalaisia
Perussuomalaiset ovat olleet melkoisen lokakampanjoinnin kohteena, vaikka ovat saaneet paljon hyvää aikaiseksi. Nyt on1422771- 252418
SDP ylivoimainen ykkönen
En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.682257Tiesitkö? Johannes Brotheruksen ex-isäpuoli on kuin onkin Mikko Kuustonen - Tästä on kyse!
Tiesitkö? Ja hehän on kuin kaksi marjaa... Johannes Brotherus on KUUMAA-yhtyeen jäsen ja tänä syksynä mukana Vain elämää192108Mitä tapahtuu?
Mitä säpäkän risteyksessä on tapahtunut kun poliiseja, ambulansseja ja kopteri paikalla?311800Roiskeläpät takaisin niin alkaa lasit kestämään
"Tuulilaseja hajottava talvi-ilmiö on ehkä ratkennut" Tämän päivän autoissa kun on esimerkiksi vanhempaa autokalustoa s411752Polttomoottoriauto on köyhän merkki
Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.801414