Otetaan sos.tuet pois myös tapatyöttömiltä

siinä onkin sitten esim. hesan puna-anarkistit ihmeissään kun rahaa ei enää tulekkaan. Noi tyypithän ovat tapatyöttömiä.

Vasemmistoliiton kannattajissa on paljon tapatyöttömiä.
984
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kannatan.

Äänestä

Kateus Helsinkiä kohtaan on kovaa. Varsinkin kehyskunnissa. Kadehtivat korkeampaa asumistukea. Siksi se lähti pois heti ensimmäiseksi.

Äänestä

Vai niin. Tuonko ajattelit kertoa.

Äänestä

Kyllä. Olen nähnyt ominsilmin.

Äänestä
  • Joo, eräs tuttavani on eläkeläinen, joka on viettänyt jo useamman talven Vietnamissa Fun Tau nimisessä merenranta kaupungissa. Kaksion kokoinen hotellihuone Gasthouse tyyppisessä majoituksessa maksaa n. 200 euroa kuukaudessa. Ruoka on ostettava kaupasta. Hän kertoi, että ns. tapa työttömiä suomalaisia siellä on eläkeläisten lisäksi runsaasti.

    Äänestä

Aah, on se vaan niin kiva loisia kun tiedän että rahat on kupattu persu smatun selkänahasta.

Äänestä

Omakotitalo ihmiset vihaa noissa kunnissa kerrostaloihmisiä. Käyvät tahallaan kakattamassa koiransa pihoilla ja asemilla. Haiseva terveinen 💩💩

Äänestä

Jotkut tykkää olla kahden luukun loukussa. Kuten vieraissa kävijät. Eiksje.

Äänestä

Olet todennäköisesti loinen.

Mutta kuka tahansa älykäs olento ymmärtää, että sosiaalituki takaa kansanrauhaa. Se on myös mittari kansakunnan sivistyksessä.

Yksikään älykäs sivistysmaa ei halua elää pelossa joka päivä, kuten niin monet maat tekevät.

Voin vakuuttaa sinulle, ettet halua elää tuollaisessa maassa, jossa joka kerta kun astut kotoasi ulos, niin joudut pelkäämään henkesi puolesta.

Minusta on hämmentävää, että vaikka aloitus olisikin trollaus, niin suomessa on juntteja, jotka eivät tajua seurausta. Tai. Noh. Tämän hetken hallitus ei tajua seurauksia, joten muut kuin kokoomuksen ja persujen kannattajat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

siinä onkin sitten esim. hesan puna-anarkistit ihmeissään kun rahaa ei enää tulekkaan. Noi tyypithän ovat tapatyöttömiä.

Vasemmistoliiton kannattajissa on paljon tapatyöttömiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu