Harmittaa kun en vielä vaatinut

Anonyymi-ap

Enempää, mutta tulen kyllä vaatimaan. 🙂Mitäköhän ne, nauravatkohan mulle? Ajattelin että olisi otettu jotenkin vakavammin. 🙂Ehkä olen vain itse viallinen. Miten koskaan voin saada ketään kun haukutaan tuolla tavalla ja pilkka kohdistuu aina juuri yksin minuun. Te joukossa kyttäätte, mitä sutinaa on kenenkin kanssa
.. Oli se juuri nallekarhu, joksi häntä kutsuin, tai ulkomaalainen tai suomalainen. Aina keksitte jotakin aihetta huonouteen. Ylennätte itsenne, mutta tiedättehän te sanonnan... Toivoisin, että tämä aikakausi olisi enemmän yksityisyyden aikaa, että rauhassa saa tehdä niin kuin itse haluaa eikä Suomi 24 puuttuisi jokaiseen romanssiin. Mitenkäs se on ylipäätään mahdollista tietää joka ikinen puhelu tai askel missä meen 🙂 Ja kiitos kun ette enää ole ainakaan tänään haukkuneet lihavaksi. Tiedän että paljon on luettavaa, kun teidän mukaan pitäisi n.50kg pudottaa painoa. Toivoisin että kauneusihanteet menisivät realistisenpaan suuntaan. Ja huoraksi, että varmaan tänään ole haukkuneet kuin ainoastaan vihjailemalla. Toivoisin myös että sanoisi minulle ihan kauhean rumia asioita liittyen seksuaalisuuteeni. Minä hallitsen seksuaalisen puolen itsessäni, vaikka olen villinpuoleinen en silti vahingoittaisi hyttystäkään. Ja minulla on oikeus olla juuri mitä olen eli saan tykätä molemmista sukupuolista. Mutta ei sekään ihan reilua ole, että kun olitte "vahingossa" nähneet rintani niin heti tuli rintoihin liittyvä keskustelu. Onpa kyllä sattumanpoikasta.🙂

99

493

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minä vielä vapisen täällä kuin lehti tuulessa kuin niin hurjia juttuja liikkuu täällä. Välillä en meinaa pysyä housuissani kun naurattaa niin paljon. Mutta hehän nauravat minulle joten olen masokisti ja se toinen joku misogyyninen (onko se joku naistenvihaaja sana)otus. Tämä on ihan sairasta. Jännittää kauheasti. 🙂

      • Anonyymi

        Välillä tuntuu kuin tykkäisi tosi nuorista tytöistä se mies, mutta en uskalla syyttää kuitenkaan...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tunnen itseni ihan kuusivuotiaaksi jotenkin. 🙂

        Onpa palstasetä henkevä dialogi taas menossa itsesi kanssa. Siitäkin huolimatta nämä järjen ravikärryt jättäneet etsii ihan muita nyansseja. Halveksun. T naiselta

        Sanon vain mitä tunteita tunnen. 🙂 Minulla ei ole tarve olla kova, sillä tunnen itseni

        Voi toki se ulkomaalainen herättää kans tunteita, sen kanssa koen olevani tasapuolisempi. 🙂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanon vain mitä tunteita tunnen. 🙂 Minulla ei ole tarve olla kova, sillä tunnen itseni

        Juu juu, ja läskiksi haukkuminen oli palstaäijä tässä joikauksessa jotenkin keskeistä? Tarkoitan aloitustasi nyt

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu juu, ja läskiksi haukkuminen oli palstaäijä tässä joikauksessa jotenkin keskeistä? Tarkoitan aloitustasi nyt

        Se on osa loukkaamistani. Halusin tuoda kaikki näkökannat ja olla tunnistettava jotta se poliisi tunnistaa 🙂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on osa loukkaamistani. Halusin tuoda kaikki näkökannat ja olla tunnistettava jotta se poliisi tunnistaa 🙂

        Se oli loukkaus siellä yhdessä ketjussa, jossa puhuin ison miehen kanssa. 🙂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on osa loukkaamistani. Halusin tuoda kaikki näkökannat ja olla tunnistettava jotta se poliisi tunnistaa 🙂

        Menehän hyvä mies tarinoimaan ihan sinne luukulle asti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Välillä tuntuu kuin tykkäisi tosi nuorista tytöistä se mies, mutta en uskalla syyttää kuitenkaan...

        No tykkäätkö sinä, aloittajaäijä? Ihan selvää projisointia. Ps sakeita ne kirjoitukset 11 vuotiaasta tytöstä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onpa palstasetä henkevä dialogi taas menossa itsesi kanssa. Siitäkin huolimatta nämä järjen ravikärryt jättäneet etsii ihan muita nyansseja. Halveksun. T naiselta

        Aivan samahan se on mitä ympärillä tapahtuu, kunhan vaan saa tätä lasten rallatusmaalitusta toteuttaa sitruuna rektumissa🧐

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan samahan se on mitä ympärillä tapahtuu, kunhan vaan saa tätä lasten rallatusmaalitusta toteuttaa sitruuna rektumissa🧐

        Tämä ketju on omiaan osoittamaan että tuon alemmas ei voi ihminen paljoa edes vajota. Just sinä emojihaukka siellä kun luet

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä ketju on omiaan osoittamaan että tuon alemmas ei voi ihminen paljoa edes vajota. Just sinä emojihaukka siellä kun luet

        Naisesta se tekee pelkän telineen, ei millään pahalla.

    • Anonyymi

      Nyt kuuntelen yhtä kappaletta niin heti mielessäni pelkään että se herättää tunteita sitä misogyyniä kohtaan. Juuri kun olin omistamassa jonkin kappaleen jollekin toiselle niin tunne ottaa vallan.🙂

      • Anonyymi

        En halua ajatella häntä mutta hän on vaatinut pakon tavoin eräässä ketjussa pitämään itsestään. 🙂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En halua ajatella häntä mutta hän on vaatinut pakon tavoin eräässä ketjussa pitämään itsestään. 🙂

        Sen jälkeen kun olin puhunut siitä moottoripyörämiehestä. 🙂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sen jälkeen kun olin puhunut siitä moottoripyörämiehestä. 🙂

        Ja minä en ole se joka on vaatinut sitä yhtä miestä kasvattamaan 🍍 hiukset ja terävää leukaa. Se oli loukkaus toiselta naiselta se. Me olemme melkein saman pituisia ja en ole edes blondikaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja minä en ole se joka on vaatinut sitä yhtä miestä kasvattamaan 🍍 hiukset ja terävää leukaa. Se oli loukkaus toiselta naiselta se. Me olemme melkein saman pituisia ja en ole edes blondikaan.

        No kuitenkin se misogyyni taitaa ajatella vain itseään kun ei kykene oikeaan rakkauteen. 🙂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No kuitenkin se misogyyni taitaa ajatella vain itseään kun ei kykene oikeaan rakkauteen. 🙂

        En tiedä enää oikeastaan mitään.🙂 Tuntuu vain jännältä, kun on ollut niin lähellä saada jonkun miehen mutta aina tämä palsta tullut väliin. 👍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tiedä enää oikeastaan mitään.🙂 Tuntuu vain jännältä, kun on ollut niin lähellä saada jonkun miehen mutta aina tämä palsta tullut väliin. 👍

        Pitäisi oppia arvostamaan itseään enemmän kuten yhdessä aloituksessa sanottiin. 🙂👍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitäisi oppia arvostamaan itseään enemmän kuten yhdessä aloituksessa sanottiin. 🙂👍

        Jos saisi sen painon alle 100 kiloon eka niin sitten varmaan saan miehen, eikä kukaan tule meidän väliin.🙂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos saisi sen painon alle 100 kiloon eka niin sitten varmaan saan miehen, eikä kukaan tule meidän väliin.🙂

        Se A-mies oli niin upea, hyväkroppainen että tunsin itseni ihan liian isoksi. Sitä tanssia en unohda kuitenkaan koskaan.🙂 Siinä hetkessä uskoin unohtavani ässän, joka on siis se pääjehu kiusaajistani.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos saisi sen painon alle 100 kiloon eka niin sitten varmaan saan miehen, eikä kukaan tule meidän väliin.🙂

        Näitä kirjoituksia ei ihan heti uskoisi keski-ikäisen äijän tuotannoksi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näitä kirjoituksia ei ihan heti uskoisi keski-ikäisen äijän tuotannoksi

        No ei tarvitsekaan. Puhelimessa on tunniste mistä poliisi tunnistaa.🙂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ei tarvitsekaan. Puhelimessa on tunniste mistä poliisi tunnistaa.🙂

        No mutta kerro sinä näille hömelöille palstaäijä, että miten sinä tunnistat poliisin puhelimessa, onko alku 029 vai 010 (tod virallista)? Ei mikään ihme muuten että valepoliisia esittävien läppä menee läpi kun ihmiset on niin saakelin tyhmiä sen suhteen, mitkä kuuluu niiden oikeuksiin ylipäätään ja mikä ei. Joskus nämä kytät itse mukaan lukien

        I hate tukari’s so much

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        I hate tukari’s so much

        Niiden ymmärrys on vastaavaa tasoa kuin salatuissa elämissä kun Linda sanoo että nyt pää kiinni tai suoritan siviilipidätyksen. Mielellään myös kännissä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niiden ymmärrys on vastaavaa tasoa kuin salatuissa elämissä kun Linda sanoo että nyt pää kiinni tai suoritan siviilipidätyksen. Mielellään myös kännissä

        Tukariuteen voi kuulua myös kovat odotukset lakiteknisen pelleilyn suhteen, käytän sanaa pelleily, koska sitähän se on kun ihminen kokee nostaneensa jo syytteen kun tekee rikosilmoituksen jostain mitättömästä tai perättömästä asiasta

      • Anonyymi
        UUSI

        Vielä kerran lisättäköön myös se, että ko instituutiolla ei ole valtuuksia tai resursseja esimerkiksi ”saattaa hoitoon” , eli heiltä ei voi nk tilailla omasta mielestään asianmukaisia toimenpiteitä. Jos niitä esittää vaatimuksen muodossa, niin sekään tuskin edistää asiaa. Viittaan hurmokselliseen puheeseen mitä täällä on esiintynyt

    • Anonyymi

      Nyt joku otti ratkaistavaksi yhtälön jossa on sukunimeni alkukirjain ja ruma sana. Voisiko tuon perusteella vaatia korvausta? 🙂

      • Anonyymi

        Onko mukava langeta omaan ansaan kun kiusaatte minua? No miltä nyt tuntuu 🙂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko mukava langeta omaan ansaan kun kiusaatte minua? No miltä nyt tuntuu 🙂

        Keksikää äkkiä joku stunt tähän väliin 🙂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keksikää äkkiä joku stunt tähän väliin 🙂

        Tuntuu niin mukavalta teistä kiusata ja aina voittaa kaikessa, kun se on niin tärkeää.🙂 Enkö minä saisi kerrankin voittaa edes omassa elämässäni? 🙂

    • Anonyymi

      Tuossa oli eräs aloitus miesten raiskaamisesta. Minusta olisi reilua, että tuon kaltainen herkkä mies kertoisi rehellisesti mikä on liian rajua ja mikä ei. 🙂Pitääkö naisen miettiä mielessään jos miehellä jöpöttää? Mitä jos naista on otettu vähän rajummin aikasemmin eikä hän ole tottunut hellyyteen. Se on harjoittelua. Suosittelisin puhumaan avoimesti seksuaaliasioista rakkaasi kanssa.🙂

      • Anonyymi

        Jotenkin tuntuu että rakastan helliä miehiä kuitenkin enemmän kuin misogyynejä. 🙂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jotenkin tuntuu että rakastan helliä miehiä kuitenkin enemmän kuin misogyynejä. 🙂

        Mistä niitä helliä miehiä sitten löytää 🙂 jännämiehiä tuntuu olevan kaikkialla. Parhaat ovat varattuja, ja syystäkin. 🙂Jos minullakin olisi oikeus hellyyteen ja hyvään mieheen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä niitä helliä miehiä sitten löytää 🙂 jännämiehiä tuntuu olevan kaikkialla. Parhaat ovat varattuja, ja syystäkin. 🙂Jos minullakin olisi oikeus hellyyteen ja hyvään mieheen.

        Minulle riittäisi ajatus vaan siitä että olen jollekin ainoa. Olisi ihana tuntea olevansa ainoa nainen 🙂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minulle riittäisi ajatus vaan siitä että olen jollekin ainoa. Olisi ihana tuntea olevansa ainoa nainen 🙂

        Aloitus oli siitä, että mikä herättää hoivaviettiä miestä kohtaan, jos nyt oikein muistan lukeneeni. 🙂 Kyllä semmonen pikkasen reppana mies herättää, sellainen josta aistii, että se on jäänyt vaille rakkautta ja hoitoa. Sellainen omantienkulkija, joka ei ole löytänyt suuntaa elämälleen.🙂

        En ole kuitenkaan mikään kovin äidillinen hahmo, niin annan muiden olla, jos he haluavat 🙂 Mielummin olen vain vaikka ihan vain tasavertainen kumppani. Se on harvinaisuus.

        Ihmettelen, että miksi maailmassa on niin paljon sotia 🙂 eikö voitaisi ihan reilusti sopia että kuka on kenenkin mies ja nainen 🙂 maailmassa on liian vähän rakkautta..

        Toivon tosissaan että jokainen löytää oman kultansa. Ja pitää siitä kiinni. 🙂 Turha pelata pelejä, se on lapsellista. Eikö niin?

        Sillä satutetaan jo satutettua ja se ei tunnu kivalta se. 🙂

        Jatkakaa toki. En juuri tiedä politiikasta mitään. Ei vain ole oma intressi, enemmän kiinnostaa tunteista puhuminen ja rakkaus. 🙂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloitus oli siitä, että mikä herättää hoivaviettiä miestä kohtaan, jos nyt oikein muistan lukeneeni. 🙂 Kyllä semmonen pikkasen reppana mies herättää, sellainen josta aistii, että se on jäänyt vaille rakkautta ja hoitoa. Sellainen omantienkulkija, joka ei ole löytänyt suuntaa elämälleen.🙂

        Ei minulla ole herännyt hoivavettiä yhtäkään miestä kohtaan. Minun ajatukseni ovat sellaisessa miehessä johon olen ihastunut, en ajattele hänen olevan hoivattava, vaikka kyllä rakkauteen ja mahdolliseen rakastumiseen kuuluu toisen hoivaaminen ja se on rakkaudellista hoivaamista.

    • Anonyymi

      Vaatimuksissa on hyvä muistaa aina että erehyt joltain vaatimaan ni pitää osata vähintään sama kuin se keneltä vaadit miksi olisi hyvä tuntea näissä tilanteissa vähintäänkin se keneltä vaatii

      • Anonyymi

        No minulle tärkeä löytää se yksi syli. Joku joka rakastaa. En halua mitään päsmäriä yli-ihmistä. 🙂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No minulle tärkeä löytää se yksi syli. Joku joka rakastaa. En halua mitään päsmäriä yli-ihmistä. 🙂

        Kuulostinpa jotenki vaativalle. 🙂 No en voi mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuulostinpa jotenki vaativalle. 🙂 No en voi mitään.

        On minulla vaatimuksia tietenkin 🙂 Täytyy osata sanoittaa tunteita, kuten "mikä on nyt, rakas?" tai tulla lähelle silloin kun häntä tarvitsen. Varmaan sellaisia perusjuttuja...? En oikeasti olen niin pinnallinen ja hukassa oleva miltä ehkä vaikutan. Melko tavallinen lopulta.

        Mies, joka vaikuttaa mielenkiintoiselta mukava ja ihana. 🙂 En tiedä olenko luonut vääränlaisen kuvan hänestä. Tiedän että saattaa harrastaa politiikkaa kovassa sarjassa? 🙂Tietää enemmän asioista kuin minä.

        Se ei kuitenkaan haittaa. On ihana tunne kun voi tietää luottavansa että toinen tietää paremmin ja se saa minut tuntemaan itseni naiseksi 🙂

        En tiedä mutta nyt kutitelee jotenkin tosi paljon 🙂 hänen älykkyyteensä saa pääni pyörälle ja jalkani ihan veteläksi. 🙂

        Onkohan se sitä rakkautta? 🙂 Tuntuu ainakin hyvälle ja koen varmaan kohta pyörtyväni.🙂 En ymmärrä miksi se mies ei koskaan käytä hymiöitä kuten tuo eräs mies joka kirjoittelee oikein ihanasti hymiöiden kera.

        Aloin haaveilemaan. Olisipa ihana kokea jotain todellista rakkautta ihan kuin siirtyis toisen unelmiin. 🙂 En tiedä onko se mahdollistakaan..

        Pikkasen pelkään ja olen varovainen menneisyyden takia. Mua on loukattu välillä pahasti

        En pysty enää luottamaan ihmisiin kun ihmiset puhuu noin julmasti. Ja he tietävät että olen ollut ennen itsetuhoinen, en näe syytä ilkeälle käytökselle. Itsepä ovat pelinsä pelanneet 🙂 Turha minua syyttää että menen eteenpäin.

        En tiedä miksi he haukkuvat pedofiiliksi jotakin. Itsellä ei ainakaan ole tapana harrastaa seksiä alaikäisten kanssa. Täytyy olla yli 25, että suostun harrastamaan seksiä. 🙂Minusta tuntuu että täällä on eräs pedofiilimies joka kirjoitti aloituksen siihen liittyen, että miten nuorena tytöt alkavat vastaamaan miesten katseisiin ja vastaukset olivat ala-arvoisia. Voitte tutkia jutun perinpohjaisesti.

        Ja älykkyyden loukkaamisesta voi tehdä syytteen. Nämä ovat vakavia syytöksiä, ja huomaan kuinka he yrittävät alentaa minua. 🙂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tiedä miksi he haukkuvat pedofiiliksi jotakin. Itsellä ei ainakaan ole tapana harrastaa seksiä alaikäisten kanssa. Täytyy olla yli 25, että suostun harrastamaan seksiä. 🙂Minusta tuntuu että täällä on eräs pedofiilimies joka kirjoitti aloituksen siihen liittyen, että miten nuorena tytöt alkavat vastaamaan miesten katseisiin ja vastaukset olivat ala-arvoisia. Voitte tutkia jutun perinpohjaisesti.

        Joo nk klikin säästäjä- nekin ovat sinun kirjoituksia palstaäijä. Mukava monologi

    • Anonyymi

      En tiedä miksi, mutta rakastan erästä miestä.❤️🙂

      • Anonyymi

        Onhan tämä ehkä vaikea käsittää. 🙂 Ja mieluiten en käsitä. Olisi tosi ihana vaikka kahvitella hänen kanssaan, vaikka hän ei kahvista välitä kanssani.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan tämä ehkä vaikea käsittää. 🙂 Ja mieluiten en käsitä. Olisi tosi ihana vaikka kahvitella hänen kanssaan, vaikka hän ei kahvista välitä kanssani.

        En ole vielä päättänyt juonko kahvin kylmänä vai kuumana, jaan sen miten sattuun. 🙂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole vielä päättänyt juonko kahvin kylmänä vai kuumana, jaan sen miten sattuun. 🙂

        Tuntuu ihan kuin hän ymmärtäisi sen, että hän on se puuttuva palanen, vaikka hän ei Robinista viimeksi tykännyt. 🙂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuntuu ihan kuin hän ymmärtäisi sen, että hän on se puuttuva palanen, vaikka hän ei Robinista viimeksi tykännyt. 🙂

        Mieluummin meni joku kuuma salsa. Vai olin minä hänen enkelinsä. 🙂 Ei olisi koskaan uskonut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mieluummin meni joku kuuma salsa. Vai olin minä hänen enkelinsä. 🙂 Ei olisi koskaan uskonut.

        Ymmärrän toki että hän väsyi taistelemaan masennukseni kanssa. 🙂 Mikään ei koskaan ollut hyvin vaikka yliopistoon ilmestyi 1000 paperikurkea vai mitä ne oli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ymmärrän toki että hän väsyi taistelemaan masennukseni kanssa. 🙂 Mikään ei koskaan ollut hyvin vaikka yliopistoon ilmestyi 1000 paperikurkea vai mitä ne oli.

        Vaikka oli romanttisia iltakävelyitä pitkin kaupunkia. 🙂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikka oli romanttisia iltakävelyitä pitkin kaupunkia. 🙂

        Lopulta minusta tulikin noita 🙂 ja särjin monta sydäntä huolimattomuudellani. Oli kyyhkyset ja minä en antanut niiden rakastaa. Tissini olivat yllättäen polvissa, vaikka mielestäni ne näyttivät varsin terhakkalta yhä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lopulta minusta tulikin noita 🙂 ja särjin monta sydäntä huolimattomuudellani. Oli kyyhkyset ja minä en antanut niiden rakastaa. Tissini olivat yllättäen polvissa, vaikka mielestäni ne näyttivät varsin terhakkalta yhä

        Olipas se ihana rakkaus. 🙂 Toivon, että kyyhkyset löytävät onnen. Tai sitten se ladybird ja hämähäkki, vai mikä se oli, en muista enää. 🙂Minua ei ole tarkoitettu prinsessaksi, vaan noidaksi varmaan..

        Yhtäkkiä tajusin että en ole miehen mieleen ollenkaan. Ehkä hän oli huijannut ihastuksensa minua kohtaan hyötytarkoituksessa. 🙂Puhuin liikaa kuin kana koko ajan, tein rakkauslistoja, joita mies harvemmin kommentoi ollenkaan.

        Eikä puheeni ollut mitään filosofian tasoista vaikka sitä kuitenkin ylistit.🙂 Muistan sen tunteen, kun kuuntelin sen kuningatar-kappaleen ja muita. Olin pilvissä, pian olinkin jo sairaalassa kun olin syönyt liikaa sokeria

        Luulen, että se kappale ei ollut edes minulle, mutta salaa toivoin olevani kuningatar.🙂

        Toivon, että et vihaa minua. Tiedän tehneeni paljon vääriä asioita, toivon, että asiat olisivat vielä sovittavissa. Olet mulle enemmän kuin ystävä, en voi huijata sitä. Tiedän että en ole tehnyt hyvää ensivaikutelmaa, piru ennemmin kuin enkeli. Olen pahoillani. En löytänyt mitään muuta keinoa kertoa sulle, miten paljon asioita jäi kaivelemaan.

        Täällä kuuluu jotain outoa ääntä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täällä kuuluu jotain outoa ääntä

        Luulen kuitenkin, että meitä ei ole tarkoitettu yhteen. Turha olla ystäviä tai edes halata enää. Ei kannata väkisin yrittää laittaa suolaa haavoihin.🙂 Mielestäni kaksi aikuista ihmistä voi päästää irti silloin kun on oikea aika. Ja toki olen sinua muistellut paljon. Jääköön se siihen. Hyvää jatkoa sinulle 🙂

        Mun täytyy sanoa että mua pelotti ne äänet. Ja yhä kuuluu jotain huminaa vähän. Mitähän lie 🙂

        Silloin kun mä olin sairaalassa mä koin helvetin oikeasti. Mä paloin niinku helvetissä ja kuulin ääniä. Haistoin palaneen käryä.🙂 Pelkään että sekoan taas.

        Saa tulla suutelemaan joku ihana mies niin voidaan sen kans nauraa tälle. 🙂

        Eikö ketään muuta huvita tämä 🙂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö ketään muuta huvita tämä 🙂

        On olo vähän Niinku Liisa Ihmemaassa 🙂 No ei sentään 🙂 Pitää mennä ostaan tupakkaa, tiedä keneen törmää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö ketään muuta huvita tämä 🙂

        Ne äänet kuuluukin ulkoa. Oli helpotus 🙂 ja sydän kyllä pamppailee ihan normaalisti taas. Olinpas minä niin rakastunut 🙂 Se mies ei edes käy täällä palstalla uskoakseni.

        Olen sitä mieltä sinä olet vähän hattara-aivo kun et tajunnut minun arvoa. 🙂 Muistitko et oon worth it!!! 😘

        No en ehkä aina ollut. Mut nyt oon, lupaan!

        Tekisi mieli vähä pistää sileeksi. 😜 Tiiätkö mitä tarkotan. 🙂

        Tää on maailman ISOIN asia minkä nyt sanon! 🙂 Mä oon ehkä............

        🤰

        Sikisin. Semmosta energiaa tuli.🙂

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö ketään muuta huvita tämä 🙂

        Kyllä muuten huvittaa palstasetä tämä ilmiö tässä ympärillä, vedit tämän aloituksesi sen verran läskiksi, ettei nämä kehtaa edes yrittää maalailla kuvia, siellä ne kärkkyy jos tulis nk optimaalisempi aloitus missä pyöriä samaa ympyrää

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Lopulta minusta tulikin noita 🙂 ja särjin monta sydäntä huolimattomuudellani. Oli kyyhkyset ja minä en antanut niiden rakastaa. Tissini olivat yllättäen polvissa, vaikka mielestäni ne näyttivät varsin terhakkalta yhä

        No nyt on aika tunnistettavaa hömpötystä, sulla on kylläkin 😍🐰hyvät tissit

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        On olo vähän Niinku Liisa Ihmemaassa 🙂 No ei sentään 🙂 Pitää mennä ostaan tupakkaa, tiedä keneen törmää.

        Tää v*tuttaa mua ehkä eniten ikinä 🚬

    • Anonyymi

      Söin vähän liikaa. 🙂

      • Anonyymi

        Lupaan jatkaa laihdutuskuuriani.🙂 Normaalin ruotuun niinku vuonna 2012. Olin teini silloin, mitä sä mussa silloin näit? Ole nyt rehellinen. Nyt sentään olen jo keski-ikäinen, vaikka olen pyylevä.🙂

        Olen jo alkanut miettiä että poistan ne somet 🙂 liikaa Joopa joo-tuttavuuksia, ei mitään tapahtunut vaikka laitoin treffi-ilmoituksen. 🙂Vaikutin ehkä vähän epäedullisesti omaan maineeseeni tietyssä piireissä niin poistin sen.

        Eikä sekään ollut kiinnostunut. 🙂 Parempi kuolla sitten yksin pois. Käy niinkuin tuossa yhdessä aloituksessa 🙂

        Voisiko joku salaa tirkistelijä kertoa että todellako olen niin ruma että en saa miestä 🙂

        Olisin halunnut niin että se poliisi olisi ottanut heti puhelimeni haltuun ja tutkinut asian perinpohjin. Mitä se hyödyttää marraskuun kuudestoista alkaa selvittämään. Ja pitää mennä selvittämään asia asianomaisen kanssa, jota nyt ei viitsisi monestakaan syystä nähdä. Meistä ei kumpikaan halua, joten voisikohan vielä perua ilmoituksen. Ei minun elämälläni ole väliä, tuhotkaa vaan rauhassa ja hakatkaa niinkuin aina uhkailette.🙂

        En siis peru ilmoitusta ei sillä jatkatte uhkailuja. Haluan edelleen selvitykseen, kuinka moni käyttää Instagram-tiliäni 🙂 Poistin sieltä "muutamia" käyttäjiä. Ja poliisi kyllä tietää keneltä nämä viestit tulevat että hyvä show 🙂

        Niin, Eijalta odottelen sitä kaveripyyntöä. Rohkeasti uudelleen mutta en hyväksy tuollaisella pärtsäkertoimella olevia elämääni.🙂

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        En siis peru ilmoitusta ei sillä jatkatte uhkailuja. Haluan edelleen selvitykseen, kuinka moni käyttää Instagram-tiliäni 🙂 Poistin sieltä "muutamia" käyttäjiä. Ja poliisi kyllä tietää keneltä nämä viestit tulevat että hyvä show 🙂

        Kerrohan nyt aloituksen kirjoittanut äijä, että mihin tämä hirvaan mylvintä oikeasti perustuu- siihenkö että joku someminna blokkasi ja sait tästä jonkinasteisen hermoromahduksen, minkä katsot ratkeavan näillä kirjoituksilla?

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä sekään ollut kiinnostunut. 🙂 Parempi kuolla sitten yksin pois. Käy niinkuin tuossa yhdessä aloituksessa 🙂

        Se olisi naisia esittävä jämä oikein tervetullut asia, monen tekisit iloiseksi

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Se olisi naisia esittävä jämä oikein tervetullut asia, monen tekisit iloiseksi

        Kiitos

    • Anonyymi
      UUSI

      Purra lääkkeet

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tere Sammallahti: Sosiaaliturva pois vieraskielisiltä

      Hän viittaa Iltalehden juttuun. IL kertoi maanantaina Kelalta saatuun tilastotietoon perustuen, että vieraskieliset muod
      Maailman menoa
      349
      2276
    2. Nainen, tuskin muistan koska ollaan nähty

      niin pitkä aika siitä on. Suurin ilonaihe elämässäni olit, ja tulevan onnen aamuaurinko. Tunnut niin minun omalta, tutul
      Ikävä
      38
      2027
    3. Voi minkä rikoksen teki

      Kunnosti ihan pa..akuntoon päässeen tien ilman ELYn lupaa. Kyllähän se nyt viranhaltijaa kirpasee. Sellainen yritteliäis
      Kuhmo
      71
      1535
    4. Mitä olen tehnyt

      Mitä pahaa olen sinulle tehnyt? Rakastuin ja en pysty unohtamaan Miksi teet tämän minulle? Yritä ymmärtää, vaikka olet
      Ikävä
      91
      1426
    5. Torniolainen Tiiliä lukemaan

      Torniosta kotoisin oleva Matti Heis. Kala ui nyt syvissä vesissä. Kolme vuotta tiilien lukua.
      Tornio ja Haaparanta
      3
      1315
    6. Pitkään kestänyt ihastuminen

      Oot niin kaunis🩷 Vaikutat tosi itsevarmalta, iloiselta ja puheliaalta. Voisi sanoa, että näen sinut jopa tietynlaisen
      Ikävä
      100
      1272
    7. Mitä haluaisit

      Sanoa minulle nyt? En ole tätä kysynytkään pitkään aikaan🤔
      Ikävä
      79
      1205
    8. Venäjän lennokkileikit ja provokaatiot tulee jatkumaan.

      Yrittää härnätä Natoa vastaiskuun,koska sillä olisi halua ratkaista nopeasti sota käyttämällä taktista ydinasetta Ukrain
      NATO
      234
      1142
    9. Tuon sinulle jännitystä

      Siksi pidät minusta. Tiedämme molemmat, että meistä ei voi tulla mitään todellista.
      Ikävä
      113
      1106
    10. Kumpa kaikkeen vois palata

      Askelia taaksepäin. Siihen hetkeen kun olit aitiopaikalla mielestäsi. Kaiken oli kuitenkin tarkoitus mennä näin
      Ikävä
      12
      1057
    Aihe