Trumppia ei kiinnostanut hyökkäys nato maahan?

Ei reagoinut hyökkäykseen mitenkään,vaan jatkoi
ravintolaillallista muun maan johdon kanssa tuntikaupalla tiedossa olleen hyökkäyksen jälkeen?
681
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

No kyllä.pian Trump kertoo taas olevansa pettynyt idoliinsa Putiniin .

Äänestä

Selvähän tämä. Alaskassa on sovittu etupiireistä.

Äänestä

Trumppihan on asiantuntevien lähteiden mukaan jo kuollut vime viikolla, ja tämän uuden sisäänajo on vielä kesken..

Äänestä

Paikalla oli trump, vance, rubio ja hegseth. Pojat oli olleet pitkänkaavan mukaan merenelävä-rapu- ja pihvipaikassa syömässä. Mitä sitten. Saivat etänä kaikki tilannetiedot ja tiesivät Pulan ja naton euroliittolaismaiden pystyvän hoitamaan asian itsekin. Ei jokaiseen risahdukseen eikä edes joka kivennakkeluun tarvitse reagoida Yhdysvaltoja myöten. Nelosartiklankin käynnistäinen turhan aikaista ja ylimitoitettua. Kyllä näistä pitää nyt Euroopan maiden itse tehdä ryssälle selko mikä käy ja mikä ei sitten alkuunkaan käy päinsä. 100 % lisäpakotteita nyt vain ajamaan yhdessä liittolaisten (usa, indo-tyynimeri-maiden kanssa) ja kaikki jäädytetyt varat Ukrainalle, niin kauan että rupeaa vaikuttamaan.

Äänestä
  • Trump on jo kolme kuukautta lykännyt uusia pakotteita Venäjälle .

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Trump on jo kolme kuukautta lykännyt uusia pakotteita Venäjälle .

    Ukko ei ole silloin vielä tarpeeksi kypsynyt ryssän metkuihin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ei reagoinut hyökkäykseen mitenkään,vaan jatkoi
ravintolaillallista muun maan johdon kanssa tuntikaupalla tiedossa olleen hyökkäyksen jälkeen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu