HS 17.5.2002: "Hallituksella on "viittä vaille valmiina" pykälät, joilla käytettyjen autojen verotusta muutetaan, jos EY-tuomioistuimen ratkaisu sitä edellyttää. Näin kertoi valtiovarainministeri Sauli Niinistö (kok) torstaina eduskunnan kyselytunnilla.
Niinistö toivoi, että eduskunnan valtiovarainvaliokunta voisi tulla käsittelemään asiaa kesälomiltakin, jos tarve vaatii.
Hän korosti, että autoveron taso on Suomen määriteltävissä, kunhan käytettynä maahan tuotua autoa käsitellään tasapuolisesti.
Niinistö valitteli, että hallitus on odotellut tuomioistuimen päätöstä "viikko viikolta" jo puoli vuotta.
Ministeriltä kysyttiin myös, eikö autoveroa kaikkiaankin voisi alentaa. "Kaikkihan me haluaisimme, että kaikki verot olisivat alempana kuin nykyisin", Niinistö vastasi."
Kylläpä Niinistö lohkaisi: "..kaikkihan me haluaisimme, että kaikki verot olisivat alempana...". Taisi mieheltä unohtua, että hän pystyisi ne verot laskemaan kertalaakilla, myös ilman EU-tuomioistuimen päätöstä.
Niinistön kovalle autoverolla on syynä ainoastaan ja vain kansan kyykyttäminen, vanhaan kunnon neukkuajan-tyyliin.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Niinistö on muka porvari...ruhahahhhaaaaaa
"Kaikkihan me haluaisimme, että kaikki verot olisivat alempana kuin nykyisin", Niinistö vastasi."
Ton tason äijä vastaa kuin pieni lapsi! Ihmettelen kauhiasti onko tämän vastauksen lausuja tod. ministeris "mies" ja vielä Suomesta!?
"Kaikkihan me haluaisimme, että kaikki verot olisivat alempana kuin nykyisin", Niinistö vastasi."
Tässä Herra Ministeri ikään kuin leikkisästi laskeutui hetkeksi ministeriydestä ihmiseksi eli kansalaiseksi eli hallintoalamaiseksi eli oli vaihtavinaan hetkeksi rooliaan. Näin minä sen käsitín. Ymmärtäkää nyt tekin vähän sitä skitsoista tuskaa, jota ihminen joutuu kokemaan ministerin roolikirjaa toistaessaan. Pyydän, tukekaa älkääkä ruoskiko. Miten meidän kävisi, jos herrojemme paksu nahka alkaisi jotenkin oheta, ja he joutuisivat olemaan riippuvaisia meidän hyväksynnästämme. Kuka sitten jaksaisi asettautua hoitamaan noita ylen raskaita vastuita töistä nyt puhumattakaan.
Verot pieneiksi ja maksut suuriksi. Jos kaikki verot puolitettaisi niin maksaisi esim sairaalakäynti 6€
No valehtelulla pääsee vaikka presidentiksi!