Olen aiemminkin ollut sitä meltä, että lapsen tulo perheeseemme saattaa aiheuttaa ongelmia mieheni äidin kanssa. Nyt olen sitä mieltä entistä enemmän...
Olimme käymässä kotiseudulla vasta hankitun koiranpentumme kanssa. Anoppi puhutteli itseään koiramme äidiksi ja syötti sitä lusikalla (!). Piteli sylissäänkin kuin pientä vauvaa. Lisäksi hän ohitti neuvoni koiran ruokailuista ja antoi sille sellaista ruokaa, jota itse olemme välttäneet (kun se ei koiralle sovi, eikä ole tarpeellista).
Miten uskallan tehdä lapsia yliosallisuvalle ja yli-innokkaalle anopille? Koska siltä se tun tuu: lapset tehdään hänelle, eikä minulle ja miehelle.
Olimme käymässä kotiseudulla vasta hankitun koiranpentumme kanssa. Anoppi puhutteli itseään koiramme äidiksi ja syötti sitä lusikalla (!). Piteli sylissäänkin kuin pientä vauvaa. Lisäksi hän ohitti neuvoni koiran ruokailuista ja antoi sille sellaista ruokaa, jota itse olemme välttäneet (kun se ei koiralle sovi, eikä ole tarpeellista).
Miten uskallan tehdä lapsia yliosallisuvalle ja yli-innokkaalle anopille? Koska siltä se tun tuu: lapset tehdään hänelle, eikä minulle ja miehelle.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Omasta kokemuksesta: jos anoppi hössää koiran kanssa noin paljon, niin lapsen se sulta ainakin pyrkii omimaan! Meillä sama juttu: anoppi tuuditteli koiraa ja kun eka lapsi syntyi, siirtyi siihen.
Kyllä lapsen lastaan saa rakastaa ja helliä, mutta jotain vikaa on, kun äidiltä viedään vauva sylistä, vanhempien hoito- ja kasvatusperiaatteille viitataan kintaalla, soitetaan joka ikinen armas päivä ja kakan värin kysymisen lomassa valitetaan, ettei olla nähty lasta piiiiiiiiitkään aikaan (me käydään siellä joka viikko ja viivytään koko päivä aamusta iltaan)...
Enpä osaa neuvoa, muuta kuin että h--vetin kova sun täytyy olla, ainakin siinä tapauksessa, jos miehesi ei ymmärrä sua puolustaa. Mä en ole kova vaan oikeen pehmopehmo, ikävä kyllä, ja monet itkut on tästä asiasta itketty...
vähintään 500 km että saatte olla rauhassa omissa oloissanne.
Onneksi ollaan niin viisaita oltu, että on jo muutettu :) 500km välimatkaa taitaa olla aika lähellä.
Vaan kyllä se nainen jaksaa soitella, voi kiesus! Vähintään kerran päivässä minulle ja toisen kerran pojalleen. Yleensä pojalleen soittaa useammankin kerran päivässä... Ja me molemmat ollaan sentään asuttu pois kotoa kymmenen vuotta, vähän reilu.
Olen kyllä aika kova luu, mutta en pysty suoraan sanomaan, että anna tilaa. Uskomattoman vaikea sanoa sellaista ihmiselle, joka niiiiiin kovin tarkoittaa "ihan pelkkää hyvää"... Yritän sitten kauniisti ilmaista, että meillä on muutakin elämää ja tekemistä, kuin a) raportoida hänelle kaikki tekemisemme, b) tulla käymään toiselle puolelle suomea, c) tehdä hänelle lapsenlapsia, d) minulla on muitakin tuttuja ja ystäviä, joiden kanssa haluan viettää aikaa ilman anoppia, ja niin edelleen ihan loputtomasti. Mieheni on monta kertaa käskenyt hössöttää vähemmän; se taitaa pysyä muistissa kokonaiseen seuraavaan aamuun asti, kunnes taas puhelin pirisee kahdeksalta aamulla - eikä ole yhtään mitään asiaa!!!
En voi ennen eläkepäiviä muuttaa kotiseudulleni taklaisin vaikka haluaisinkin - anoppi söisi minut ja perheeni elävältä :/
Itse pidän juuri soittokatkoa äitini kanssa. En kerta kaikkiaan vastaa kun näen hänen numeronsa. Ajattelin, että ihan turhaa nostaa luuria, sillä hänellä on aina ne samat jutut (muiden ihmisten panettelua) joita en jaksa kuunnella.
Luulisi että tauko tekee hyvää hänellekin.
Mutta tuo aamusoittelu on inhottavaa, teidän täytyy varmaan vetää töpseli pois seinästä että saatte edes nukkua rauhassa.
Onko numeronäyttö?
Älä vastaa joka kerta! Ethän ehkä kuullutkaan juuri sitä soittoa... ;)
Nyky kännykkäaikana jää "jälki" puhelimeen, että joku on soittanut. Siihenkään, että ei kuullut/huomannut, ei voi enää vedota :(
Sanoo ihan silmät kirkkaina vain että unohtuipas tarkistamasta tulleet soitot tällä kertaa. Ei siinä sen kummempaa.
Kyllä meillä on puhelimeen vastaamattomuus käytössä ihan joka päivä! Mutta ei se toimi, eukko sen kun soittaa ja soittaa niin kauan, että menee hermot ja vähemmällä pääsee kun viimein jo vastaa.
Ei sillä ole mitään käsitystä hyvästä puhelinkäyttäytymisestä, eikä oman tilan antamisesta.
Yksi keino tosin on; se ei ikinä tiedä milloin olen töissä, joten aina voi valehdella olevansa huonossa paikassa. Eihän nyt töissä henk.koht asioita löpistä :)
Meillä ei puhelimeen paljon vastailla...Taitaa anopille jäädä useampi puhelu vastaamatta, mitä tulisi vastattua. Mutta ei se siitä lannistu, soittelee ja soittelee niin kauan, että hermot menee ja vähemmällä pääsee kun vastaa.
Uskomaton tapaus. Ei sillä ole mitään häpyä sen suhteen, milloin voi ihmisille soittaa tai mennä käymään - vaikka keskellä yötä hoitelee niitä hommia.
Aika pahalta näyttää kohdaltasi...!
Olen seurannut vierestä oman anoppini tuohua mieheni veljen perheen kanssa ja täytyy sanoa, että itselle on tullut mieleen, että hankinko lasta ollenkaan jos se on samanlaista meidän kanssamme.
Esimerkkejä:
anoppi tosiaan raastaa muutaman kuukauden ikäisen lapsen vanhempiensa sylistä, puhuu vieraiden kuullen "meidän vauvasta" ja vaatii lasta nähtäväksi vähintään kerran viikossa. Itse on tuollaiseen suostuisi ja meillä se onkin onneksi mahdottomuus kun asutaan yli 300 km päässä anopista. Mutta voin vain kuvitella millainen meteli siitä syntyy, kun ei jaksetakaan joka viikonloppu kasata kamoja ja ajaa 2,5 tuntia anopin luo.
Jos ei aikuinen (ns. viisas vanhus) tajua missä rajat menee, niin antakaa pauhata jos haluaa. Kuka nyt joka viikonlopun haluaa viettää jossain muualla kuin oman kotinsa rauhassa?
Huh huh, kuulostaapa pahalta! Me taidetaankin olla todella onnekkaita. Anoppini on varsin etäinen ihminen eikä hössötä yhtään. Kertaakaan ei ole soittanut mulle henkilökohtaisesti. Eikä ole hössöttänyt edes ensimmäisen lapsenlapsensa (meihen veljen tytär) kanssa. Ja nyt heille on tulossa poikavauva. Tosin välimatkaa onkin sellaiset 600 km. Enemmän koen ahdistavana ajatuksena mahdollisen lapsemme saamat uskonnolliset lahjat, enkelitaulut ja rukouskirjat. Mihin nekin sitten piilottaa...
Omalla äidilläni on 3 lastenlasta eikä ole koskaan hössöttänyt. Soittelee mulla kyllä parinpäivän välein ja siellä käydään kerran viikossa mutta eipä tuo ole miestä tai minua haitannut. Saapi nähdä miten käy, jos me joskus lisäännytään. Äiti on nyt jäämässä eläkkeelle joten aikaa lapsenlapselle olis ihan toisella tavalla kuin ennen...
Sinä ap edes pidät silmät auki ja tiedostat, että ongelmia voi tulla. Itse olin niin sokea, etten tajunnut, että ylihössöttävä mummeli voi olla TODELLINEN RASITUS PERHEELLE!! "voi kun näemme lasta niin harvoin (=kerran viikossa), "onko lapsella varmasti riittävästi vaatetta", "antakaa lapsi tänne, minä sen kyllä hoidan kun olen lomallakin" (=pariviikkoinen olisi pitänyt antaa yökylään), "tuo ruoka on varmasti liian lämmintä, voi kauhistus" jne jne.
Tunsin itseni tosi huonoksi äidiksi aina anopin läheisyydessä. Hän jotenkin piti meitä ihan lapsina, joita piti ohjeistaa kaikessa. Olen kuitenkin reilusti yli 30-v en enää mikään lapsi, mieheni vielä vanhempi.
Pahinta oli juuri tuo kun tulimme anoppilaan, meitä ei tervehditty, lapsi revittiin suoraan sylistä pois:(.