Oikeisto: rikollisuus kuriin KOVILLA otteilla!

Katselin eilen Charlie Kirkin ampujan esiintymistä ensimmäisessä oikeudenkäynnissä, tai eihän se vielä varsinainen oikeudenkäynti ollut, syytteet vain luettiin.

Oikeistomällikät ovat kertoneet, että tasaverolla ja riittävän huonoilla vankilaoloilla rikolliset "kyllä alkaa miettimään etukäteen ja jättää rikokset tekemättä". Tärkeää oikureille tuntuu myös olevan, että tekijä "ei naureskele uhrille ja hänen perheelleen, vaan tosiaan tuntee rangaistuksen". Kuten tiedämme, oikuriporukalla on niin kova "oikeudenmukaisuuden" tunto.

Utahin osavaltiossa, joka on läpirepublikaaninen ja hyvin kristillinen, on USA:n löysimpiin kuuluvat aselait ja ankeimmat vankilat. Kristittyinä he eivät kiduta vankeja, mutta sellit ovat todella karuja, ei pleikkareita, ei edes wc-pönttöä, vaan reikä lattiassa ja itsemurhien estämiseksi jatkuva valvonta.

Miten siis käyttäytyi Charlie Kirkin kylmäverisesti perheensä silmien edessä ampunut Taylor Robinson. USA:ssa ei syytetty pysty naamitoitumaan oikeudenkäynnissä. Hän istui vakaavasti paikallaan, kasvoillaan sama päättäväinen ilme kuin pidätyskuvassakin. Hän oli syvästi loukkaantunut (poikakaverinsa puolesta)Kirkin puheista ja päättänyt tappaa hänet. Selvästi hän edelleen tuntee tehneensä oikein. Ilmekään ei värähtänyt, kun hänelle sanottiin, että hän voi saada kuolemantuomion.

Taylor Robinson kuuluu lukioarvosanojensa perusteella 1%:iin älykkäimpiä amerikkaisia. Hän tiesi varmasti, millaiset vankilaolot ovat ja tiesi, mikä rangaistus on, jos jää kiinni. Viestien perusteella hän tosin näyttää uskoneen, että ei jäisi kiinni.

Miksi siis kovat rangaistukset ja ankeat vankilaolot eivät pelottaneet Taylor Robinsonia olemaan ampumatta? Oikeiston mukaan rikollisuus loppuu siihen, kun lakataan silittelemästä rikollisten päitä.

Toisaalta sharia-lakia noudattavissa maissa, joissa varkaalta amputoidaan käsi, varkauksia esiintyy erittäin vähän, ihmisten ei tarvitse lukita oviaan, jos niitä yleensä edes on. Sellainen pelote siis toimii. Sen sijaan homoutta niissäkin maissa esiintyy, vaikka siitä rangaistuksena on usein kuolema.

Olen kuitenkin ymmärtänyt, että sama oikeistolainen mölisijäporukka, joka vaatii kovempia rangaistuksia, ei halua sharia-lakia, joka todistetusti pystyy pelotevaikutuksellaan sentään estämään osan rikoksista.

Mitä te persujen ja kokoomuksen äänestäjät siis oikein haluatte? Mitä te luulitte saavanne äänestäessänne noita puolueita?
9134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Luin aikoinaan, että sielä oli jossakin osavaltiossa laki, että kolmannesta rikosesta, vaikka sitten lenkkimakkaran varastamisesta sai elinkautisen.

Seuraus, kioskinryöstäjät ja vastaavat ampui kaikki silminnäkijätkin, koska kiinni ei haluttu jäädä.

Äänestä
  • Oikeistolainen käsitys pelon vaikutuksesta on aika samanlainen kuin rikollisilla. Kuvitelmahan on, että kun oikeistolaiset itse pelkäävät, milloin mitäkin, kaikki muutkin pelkäisivät ja että pelko määrittäisi heidän elämäänsä.

    Rikollispiireissä "vasikka"-meemit liikkuvat, silti poliisin ja syyttäjän ei ole yleensä kovin vaikeaa löytää todistajia rikollisten omasta joukosta. USA:ssa mafia tappaa armotta lavertelijat. Silti... on hieman hupaisaa seurata, kuinka entiset mafiosot, erittäin korkealla siinä hierarkiassa olleet, ottavat podcasteissaan tulisesti yhteen siitä, miksi heillä kaikilla on rangaistuksia lyhennetty. USA:ssa rangaistusta voidaan lieventää erittäin tuntuvasti, jos suostuu yhteistyöhön viranomaisten kanssa, eli kertoo heille tietoja. Viranomaiset salaavat visusti sen, mitä kukakin on kertonut, mutta rangaistuksen lyhentäminen voi tapahtua vain yhdestä syystä, vaikka sitä ei julkisesti kerrotakaan. Ja silti lähes kaikki mafiosot ovat päässeet vapaalle, koska heidän rangaistustaan on lyhennetty ja vastaavasti uusia on otettu kiinni... kuten Columbon mafiaperheen korkein pomo sitten perheenpään, Michael Franzese, totesi: "Kaikki laulavat, aivan kaikki". Hänen oma isänsä oli myös aika korkeassa asemassa ollut mafioso, joka ei laulanut ja istui vankilassa kuolemaansa saakka. Hän eli yli sata vuotiaaksi. Franzese kävi vankilassa katsomassa isäänsä nuoresta saakka, ja totesi itse jouduttuaan vankilaan ja saatuaan kymmenien vuosien tuomion, että hän ei voi tehdä samaa omalle perheelleen ja lapsilleen.

    Niin "hyvin" se kova maailma toimii.

    Äänestä

Lisätyt karkotukset eivät paljon näy vähentäneen rikollisuutta.

Muistan, kuinka kauppiaat vaativat iltapäiväroskien jutuissa, että sakkorangaistuksia pitää alkaa muuttamaan vankeudeksi, niin kyllä näpistykset muuten vähenee! Nyt niin on tehty, ja samalla on leikattu sosiaalitukia, joka kuulema saa työttömät menemään töihin.

Mitä on tapahtunut? Onko oikeistolaisen paratiisi tullut maan päälle kaikessa loistossaan?

Ei ihan. Näpistysten määrät ja työttömyys ovat lisääntyneet tuntuvasti. Muutaman päivän vankilassa sakkojaan istumassa käyvät ovat aiheuttaneet sen, että vankilat ovat täynnä ja on harkittu vankien lähettämistä ulkomaisiin vankiloihin, josta tietenkin jouduttaisiin maksamaan ulkomaille.

Mitä mieltä te oikeistolaiset nyt olette omasta aatemaailmastanne?

Äänestä

Äärioikeisto jenkeissä on väkivaltaista ja outoa sakkia. Ampuvat jo toisiaankin, kuten tässäkin tapauksessa nähtiin.

Äänestä
  • Kiitos trollauksesta. Robinson ei ole äärioikeistolainen, eikä edes republikaani.

    Demokraattiedustaja Melissa Hortamnin ja tämän miehen tappanut Luther Boelter sen sijaan on kiivas MAGA:n kannattaja. Ja kuuluu uskonnolliseen lahkoon.

    Minnesotassa ei ole kuolemantuomiota, eikä liittovaltiokaan varmaankaan tuohon puuttu ja tuomitse kuolemaan (koska sillä ei ole valtuuksia siihen), mutta ei kai toisaalta oikeaa poliittista aatetta kannattavia kristittyjä tarvitsekaan pelotella olemaan tekemättä rikoksia, heidänhän pitäisi olla sitä parhainta mahdollista ihmisainesta.

    Äänestä

Miksi oikeistolaiset eivät halua keskustella asiasta?

Äänestä

Vassarin aivopieruavaus.

Äänestä
  • Miten niin aivopieru? Onko siinä jotain, mikä ei pidä paikkaansa?

    Äänestä

Vassarin mielenterveysongelma korostuu avauksessa. Maaninen vaihe päällä, kohta itkee raivoissaan.😝🤪😜🥳

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Katselin eilen Charlie Kirkin ampujan esiintymistä ensimmäisessä oikeudenkäynnissä, tai eihän se vielä varsinainen oikeudenkäynti ollut, syytteet vain luettiin.

Oikeistomällikät ovat kertoneet, että tasaverolla ja riittävän huonoilla vankilaoloilla rikolliset "kyllä alkaa miettimään etukäteen ja jättää rikokset tekemättä". Tärkeää oikureille tuntuu myös olevan, että tekijä "ei naureskele uhrille ja hänen perheelleen, vaan tosiaan tuntee rangaistuksen". Kuten tiedämme, oikuriporukalla on niin kova "oikeudenmukaisuuden" tunto.

Utahin osavaltiossa, joka on läpirepublikaaninen ja hyvin kristillinen, on USA:n löysimpiin kuuluvat aselait ja ankeimmat vankilat. Kristittyinä he eivät kiduta vankeja, mutta sellit ovat todella karuja, ei pleikkareita, ei edes wc-pönttöä, vaan reikä lattiassa ja itsemurhien estämiseksi jatkuva valvonta.

Miten siis käyttäytyi Charlie Kirkin kylmäverisesti perheensä silmien edessä ampunut Taylor Robinson. USA:ssa ei syytetty pysty naamitoitumaan oikeudenkäynnissä. Hän istui vakaavasti paikallaan, kasvoillaan sama päättäväinen ilme kuin pidätyskuvassakin. Hän oli syvästi loukkaantunut (poikakaverinsa puolesta)Kirkin puheista ja päättänyt tappaa hänet. Selvästi hän edelleen tuntee tehneensä oikein. Ilmekään ei värähtänyt, kun hänelle sanottiin, että hän voi saada kuolemantuomion.

Taylor Robinson kuuluu lukioarvosanojensa perusteella 1%:iin älykkäimpiä amerikkaisia. Hän tiesi varmasti, millaiset vankilaolot ovat ja tiesi, mikä rangaistus on, jos jää kiinni. Viestien perusteella hän tosin näyttää uskoneen, että ei jäisi kiinni.

Miksi siis kovat rangaistukset ja ankeat vankilaolot eivät pelottaneet Taylor Robinsonia olemaan ampumatta? Oikeiston mukaan rikollisuus loppuu siihen, kun lakataan silittelemästä rikollisten päitä.

Toisaalta sharia-lakia noudattavissa maissa, joissa varkaalta amputoidaan käsi, varkauksia esiintyy erittäin vähän, ihmisten ei tarvitse lukita oviaan, jos niitä yleensä edes on. Sellainen pelote siis toimii. Sen sijaan homoutta niissäkin maissa esiintyy, vaikka siitä rangaistuksena on usein kuolema.

Olen kuitenkin ymmärtänyt, että sama oikeistolainen mölisijäporukka, joka vaatii kovempia rangaistuksia, ei halua sharia-lakia, joka todistetusti pystyy pelotevaikutuksellaan sentään estämään osan rikoksista.

Mitä te persujen ja kokoomuksen äänestäjät siis oikein haluatte? Mitä te luulitte saavanne äänestäessänne noita puolueita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu