Minulla on ollut viisi työpaikkaa opintojen jälkeen. Mietin, miksi olisin halunnut niistä pois ja miksi olisin halunnut jäädä.
1) Halusin pois koska työturvallisuudesta ei huolehdittu ja se aiheutti terveysriskejä erityisesti raskaana oleville. Halusin jäädä koska asema, ilmapiiri, palkka ja edut olivat hyviä.
2) Halusin pois koska sisäilmaongelmasta ei välitetty ja ilmapiiri oli muutoinkin negatiivinen. Halusin jäädä, koska laitos tekee tärkeää työtä.
3) Halusin pois, koska työntekijää pidettiin vain pakollisena pahana ja hyödynnettävänä tuoton tekijänä. En halunnut jäädä.
4) Halusin pois, koska työpaikalla ei kunnioitettu toisten työtä, työssä ei ollut toiminnan vapautta ja ilmapiiri oli negatiivinen. Halusin jäädä, koska työ oli merkityksellistä.
5) Halusin pois, koska laatuasioista ei välitetty ja toiminta ei ollut rehellistä työntekijöitä eikä asiakkaita kohtaan. Halusin jäädä koska työssä oli toiminnan vapaus.
Työturvallisuus, työympäristö, itsensä toteuttamisen mahdollisuus, toisen tekemän työn ja muiden työntekijöiden kunnioittaminen, työn arvostus ja merkityksellisyys ovat palkan ohella tärkeitä asioita. Kannattaa pohtia välillä omia arvojaan.
Koin arvoristiriitaa monessa työpaikassa urani aikana. Kannattaa miettiä mihin vaakakuppi kääntyy kun arvioi positiivisia ja negatiivisia asioita työssään. Itsellä meni useimmissa työpaikoissa negatiivisen puolelle ja työpaikoista halusi pois. Itsellä on ollut rohkeutta hankkiutua eroon epäterveistä työyhteisöistä, joka toki on tehnyt työurasta repaleisen, mutta itsekunnioitus ja itsearvostus on säilynyt kun ei ole lähtenyt mukaan negatiiviseen ja kilpailuhenkiseen ilmapiiriin. Se on kylläkin tarkoittanut joskus sitä, että on jäänyt työpaikalla yksinäiseksi.
Omasta terveydestä ja arvoista ei kuitenkaan kannata tinkiä. Itselle on tärkeitä arvoja terveys, toisten kunnioittaminen ja itsensä toteuttaminen. Näistä kolmesta arvosta johtuen, on useimmiten törmännyt arvoristiriitaan työpaikoilla.
Paljon on parannettavaa työelämässä. Suuri osa työpaikoista elää vaaleanpunaisessa kuplassa ja työyhteisö nähdään parempana kuin se onkaan. Se näkyy mm. työpaikkailmoituksissa, jotka toki ovat mainoksia ja se on siksi ymmärrettävää. Tutkimustenkin mukaan 50% työntekijöistä havaitsee työpaikkakiusaamista ja vain jopa 1% tunnistaa itsensä kiusaajaksi. Tämä kertoo paljon.
Oma urani alkaa olla taputeltu. Kiitos ja näkemiin. Paljon sain ja paljon annoin. Rakasta, kärsi ja unhoita.
Paljon on parannettavaa työelämässä
9
301
Vastaukset 9
- Anonyymi
Minulla on ollut varmaan miljoona eri työnantajaa ja eri työpaikkaa opintoja ennen, opintojen aikana ja opintojen jälkeen. Läheskään kaikkia niistä ei muista tai ei jaksa/halua muistella enää. Syitä miksi lähdin joistakin mm.
- hyvin vahva arvoristiriita
- hyvin hämärä, outo, negatiivinen tunnelma
- hyvin vahvasti sisäänpäinlämpiävä työkulttuuri, uusi ihminen ei ole tervetullut, kestää vuosia kun pääsee työpaikkaan ikään kuin sisälle ja hyväksytyksi työntekijäksi ja työyhteisön jäseneksi
- työpaikkakiusaaminen, työpaikkasavustaminen, vähättely, alistaminen, käskyttäminen
- vaarallinen työ tavalla tai toisella
- työ käy terveyden päälle liikaa, burn out
- palkkaa ei makseta, palkasta puuttuu jotakin, teetetään ilmaiseksi hirveästi töitä, liian pieni palkka, työvuoroja liian vähän
Mielummin kokonaan ilman työyhteisöä kuin todella negatiivisessa, sairaassa työyhteisössä :) - Anonyymi
näitte vain ne huonot asiat. Mitään hyvää ei sitten ollut missään. Jotkut toiset vaihtavat työpaikkaa oppiakseen ja kokeakseen uutta ja kehittyäkseen ammatilllisesti ja ihmisenä. Oppiaksensa tuntemaan uusia hyviä ihmisiä. Ja palkkakin paranee monasti parhaiten työpaikkaa ja ammattitasoa vaihtaessa. 4-5 vuodessa alkaa ukko kuin ukko laitostumaan jos nukkuu laakereillansa.. Näivettyy. Motivaatio putoaa. On vaihdettava mestaa ihan oman uudistumisensa takia., Uudet mahdollisuudet. Että näin.
- Anonyymi
Oi, kun menin nuorena töihin, olin intoa täynnä työtä kohtaan ja uusia työkavereita kohtaan! Sitten alkoi ihmetellä kuinka tuli uusia työntekijöitä ja lähti eikä tiennyt miksi niin kävi. Työnantaja ei toiminut rehellisesti. Monia hyviä työntekijöitä irtisanottiin. Alkoi huomata miten työntekijöitä kohdellaan. Alkoi huomata minkälaista peliä työpaikoilla käydään. Kilttejä ja muita huomioivia potkittiin päähän. Yhteishenki, yhdessä tekeminen ja yhteisten tavoitteiden tavoittelu puuttui työpaikoilta. Kaikki ajattelivat vain omaa etuaan ja pelasivat peliä. Ja työnantajat eivät pitäneet työntekijöistä kiinni. Kymmenien ilkeiden sanojen, kieroilujen ja epäoikeudenmukaisuuksien jälkeen, sitä vaan menettää luottamuksen. Ja menettää luottamuksen työantajiinkin, jotka ottavat työntekijöitä ja potkivat heitä ulos mielin määrin. Työnantajat eivät sitoudu työntekijöihinsä. Eivät pyri hyödyntämään työntekijöiden vahvuuksia vaan näkevät vain heikkoudet, joita eivät halua olla kehittämässä.
Ei se tarkoita, ettenkö olisi nähnyt työssä hyvää. Työ itsessään on aina ollut pääosin palkitsevaa ellei sen tekemistä ole liikaa hankaloitettu ja viety intoa mm. mikromanageeraamisella tai kiinnittämällä huomiota vain heikkouksiin. On ollut myös hyvähenkisiä työpaikkoja, mutta ne ovat tänä päivänä harvassa, ainakin omalla alalla. Työpaikkojen ilmapiiri on muuttunut huonompaan suuntaan. Kilpailuhenkisyys, työpaikkojen vähäinen määrä, minäkeskeinen kulttuuri, ovat syöneet työelämän mielekkyyttä. Arvostetaan ekstroverttiyttä, kykyä esittää muuta kuin on, minäkeskeisyyttä. Syrjään jäävät introvertit, rehelliset ja toisen työtä arvostavat ihmiset. Yritetään laittaa kaikki samaan ekstrovertti- muottiin, joka katsotaan nyt ideaaliksi. Introvertit tekevät kuitenkin hyvää työtä jos saavat työskentelyrauhan. Eivät kaikki sovi samaan muottiin. Hiljainen työ ansaitsee myös kunnioituksensa.
- Anonyymi
introverttejäkin on monenlaisia. Introverttiys ei ole synonyymi sulkeutuneelle ja omissa oloissansa olevalle. Introvertti ei tarkoita samaa kuin ujo ja arka. Valtaosa introverteistäkin on hyvä tiimityöskentelijä ja käy kahvilla työkavereiden kanssa..
Ongelmia tulee jäykköniskaiselle joka ei ota muita huomioon. On omassa kuplassansa. Heitä löytyy ekstoverteissä että introverteissäkin. Suurin osa ihmisistä on molempia.
Kolikon kaksi puolta samassa ihmisessä.- Anonyymi
Ei toki olekaan. En sitä tarkoittanut. Tarkoitin lähinnä sitä, että introvertti häiriintyy enemmän muiden läsnäolosta työtä tehdessään. Alisuoriutuu. Työrauhan kannalta tätä ajattelin.
- Anonyymi00010
Anonyymi kirjoitti:
Ei toki olekaan. En sitä tarkoittanut. Tarkoitin lähinnä sitä, että introvertti häiriintyy enemmän muiden läsnäolosta työtä tehdessään. Alisuoriutuu. Työrauhan kannalta tätä ajattelin.
Avokonttorit soveltuu huonosti introvertille
- Anonyymi
Tässä olisi mukava etätyö mahdollisuus, jos olet kyllästynyt työttömyyteen tai haluat lisäansioita, niin tämän avulla onnistuu, tätä voi tehdä missä ja milloin vain itselle sopii
Tehtävänä on vastailla asiakkaiden viesteihin, mahdollisuus tienata satoja euroja viikossa, itsekin olen pitkän työttömyyden jälkeen tienannut tässä tosi mukavasti lisää säästöjä, hyvin rentoa ja mukavaa puuhaa, nyt olisi uusille tekijöille tarvetta
Palkkio maksetaan viikoittain, ja juuri nyt olisi tarjolla paljon bonuksia joihin osallistumalla voi korottaa palkkiota huomattavasti, suosittelen todellakin jos kukkaro kaipaa lihotusta, hae nyt https://asiakas-palvelut.com/ref/FI2566659 - Anonyymi00009
Bravooo
- Anonyymi00011
Hyvä kirjoitus, samoja fiiliksiä
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 50969
- 95953
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19805- 117756
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t113728Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔36653- 45646
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke22576- 46568
- 37545
- 33543
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.72538- 25502
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44496- 47495
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok107493Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka134488Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7467