Sen sai nyt persutkin oppia, kannatus tipahti enemmän kuin Keskustalla edellisen hallituksen jäljiltä. Keskustakin on kokenut suurimmat tappionsa oikeistohallituksissa.
Oikeistolaisuus on auringonlaskun aate, jota kannattaa välttää.
Oikeistolaisuus on auringonlaskun aate, jota kannattaa välttää.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Näin ulisee vasemmiston rivijäsen aloituksessaan.
Vasemmistoliiton edustajasta ei pääministeriä koskaan tule.
Hännystelköön vassari demareita vaan😅
En ole minkään puolueen jäsen. Mutta koska olen ihminen ja ajatteleva sellainen, äänestän totta kai SDP:ta tai Vasemmistoa. RKP:kin käy.
Persujen ongelmana jatkossa tulee kylläkin olemaan se ettei enää kukaan huoli heitä hallitukseen. Kokoomuskin sai jo haluamansa heikennykset ja leikkaukset Persujen avulla aikaan ja vielä niin että se romahdutti ainoastan persujen kannatuksen eikä juurikaan Kokoomuksen.
Kokoomuksen kannatus ei laske koskaan, koska sen äänestäjät tietävät aina saavansa veronalennuksia kun kokkareet on hallituksessa.
Paitsi silloin kun heiltä toimeentulo lähtee.
Hallituksen huono suosio johtuu useammasta syystä.
Ensinnäkin siitä, että se ei lähtenyt rakentamaan nättejä kulisseja, eikä valehdellut kansalle "hyvinvoinnista". Hallitus palasi normaalille työnteon tasolle, sekä kertoi järkyttävät madonluvut Suomen tilanteesta. Tämä aiheutti suurella kontrastillaan edelliseen hallitukseen verrattuna yllättävän ja ahdistavan henkisen tilan; miten niistä vaaleanpunaisista unelmista ja sateenkaaren väreistä jouduttiin tällaiseen tylsään ja harmaaseen arkeen. Hallituksen antamia tietoja ei haluttu hyväksyä. Ne aiheutti epävarmuutta.
Toiseksi siitä, että hallitus joutui tekemään sellaisia uudistuksia ja muutoksia, joilla tunnetusti suosiota ei niitetä. Marin jätti ne tekemättä ja huijasi kansaa näteillä kulisseilla ja sai valtavan suosion. Perussuomalaiset hallitusjäsenenä tietenkin saa osansa suosion laskusta.
Perussuomalaisten kannatuksen putoaminen johtuu myös useammasta asiasta.
Ensinnäkin siitä, että ovat joutuneet demokratian nimissä toteuttamaan heille sopimatonta leikkauspolitiikkaa. Toiseksi siitä, että opposition persuvastainen retoriikka on ollut rajua, joka täyttää jo propagandan tunnusmerkit. Sitä on toistettu yhdessä median kanssa ja luotu Perussuomalaisista mahdollisimman negatiivinen ja pelottava kuva. Esim. Sofia Virta on suoltanut jatkuvasti persufobisia valheita. Lisäksi toimittajat keräävät ahkerasti vihervasemmistolaisia edustjia, entisiä ja nykyisiä, uutisiin fleimamaan persuja. Kansaan tällaiset suurten tunteiden myllytykset puree älyttömän hyvin, koska suomalaiset on pääosin hyvin naiivia ja johdateltavissa olevaa kansaa. Massa vetää aina puoleensa, sekä pelko leimautumisesta. Vain harva kykenee ja rohkenee yksilölliseen ja itsenäiseen ajatteluun, sekä tuomaan niitä julki. Esim. vasemmiston kannattajat eivät juurikaan ajattele itse, vaan toistavat opeteltuja kollektiivisesti hyväksyttyjä fraaseja.