Keksi ehdottaa Itärajan soiden laskuojien tukkimista Suomen puolustuksen parantamiseksi. Jokohan nyt ryhdytään toimeen, kun kansaedustakin sitä ehdottaa.
Nyt muka Tuo Pauli Aalto - Setälä ILta - Sanomat
Anonyymi-ap
11196
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Soiden ennallistaminen ei ole huono idea puolustuksenkin kannalta. Sen lisäksi se voidaan lukea noihin puolustusmenojen lisäyksiin, joita vaaditaan. Samalla suojellaan luontoa!
Se ennallistaminen ja tulvittaminen pakottaa sotilaskolonat tietyille kulkureiteille jotka voidaan miinoittaa ja määrittää tulituskohteiksi kaikille aseille.
Sinulla ja Paulilla ei ilmeisesti ole maaomaisuutta itäisellä osaa Suomea? Helppo sanoa toisten aisoista. Jos Pauli laittaisi vessänpyttynsä kiinni, pelastuisi Itämeri. Ja huumejämämittaukset jätevesistä ei näyttäisi niin pahalta suuressa mittakaavassa. Pellehän koko ukko on.
Aalto- Setälä on ollut tämänkin sivuston käynnistäjiä eli perustajia.
Lukuisia päätoimittajapestejä.
Merkittävä mediapersoona
kaikenkaikkiaan.
Suomen puolustuksessa ei maanomistuksia kysellä.
Miksi tämä idea kerrottiin jo vuosia sitten?
Paljonko on höpöttäjävajukin MW-lukemat muuten tänään?
Pysy aiheessa
Kerro nyt ne lukemat, haihattelu yms.
Tosi on! Lukemat tarvitaan.
hyvin on kylvettänyt höpöttäjä kun vieläkin kirvelee
Pauli-sedällä taitaa jo lipsua ja ymmärrys harhailla ideologian puolelle. Puiset ja ojitetut suot ovat mitä parhain este sotakaluston ja miehistön etenemiselle. Ne pakottavat myös droonit lentämään korkeammalla ja olla siten helpommin havaittavissa.
Sen sijaan ennallistettu avoin suo on esteetön etenkin talvikauden etenemiselle teloilla varustetulle kalustolle ja sallii droonien lentää matalalla.
Kyllä huvitti kun jälkiviisaiden Partanenkin hehkutti ideaa vihreää siirtymää korostaen.
Tuulivoimalapuistot eivät ole myöskään este drooneille, koska ne voivat tunnistaa tällaiset esteet kiertää niiden välistä. Tietenkin viuhuva lapa on niille vaarallinen.
Myös Jan Eerolalle terveisiä, ettei tuulen suunnalla ole merkitystä tuulivoimalalle. Hän kun kannatta itäisen Suomen tuulipuistoja siksi, että idästäkin puhaltaa joskus tuuli. Ehkä Yle voisi lakkauttaa koko ohjelman kun näin köyhää alkaa olla sisältö.