Niin, eli aattelin kirjottaa tosta DT:n uusimmasta levystä arvostelun. Syy miksi kirjotan vasta nyt on se että kuukauden kun on kuunnellut levyä niin mielipiteet ei ainakaan muutu. Mutta nyt asiaan.
DT:n 9 studiolevy (8 täyspitkä) Octavarium on mielenkiintoinen levy. Se on aivan erilainen kuin mikään muu DT:n levy. Aivan niinkuin ennenkin. Tuskin voi sanoa että löytyy kahta samanlaista levyä kyseiseltä bändilta. Jopa Awake ja Train Of Thought, jotka siis ovat raskaimmat levyt, ovat täysin erilaisia. Mutta nyt itse asiaan ettei eksytä aiheesta.
Levy alkaa kappaleella "The Root Of All Evil", joka jatkaa rumpali Mike Portnoyn AA-saagaa. Avaus kappale on taattua Dream Theateria- raskasta mutta kuitenkin progressiivista ja melodista. Kertosäe on tarttuva ja mukaan mahtuu mainiot kosketin- ja kitarasoolot. Kappaleessa on viittauksia kahteen edelliseen osaan(Glass Prison ja This Dying Soul) mutta se ei silti ole mikään kopio vaan täysin uutta.
Levyn toinen kappale "Answer Lies Within" on takuuvarma DT-balladi. Monien mielipiteistä huolimatta tämä on mielestäni maailman kaunein kappale. Sanat ovat koskettavat ja musiikilliselta puolelta sitä Hollow Years/Anna Lee kamaa.Ainut huono puoli on että tästä kappaleesta puuttuu kitarasoolo, mutta luotan että livenä siihen semmoinen ilmestyy (vrt. Hollow Years).
Levyn kolmas kappale "These Walls" onkin sitten jo sitä aivan uutta Dream Theateria. Se on puoli raskas kappale, jossa on hyvin tarttuva kertosäe.
Tästä kappaleesta en osaa muuta sanoa- se pitää vain kuulla.
Neljäs biisi "I Walk Beside You" omaa runsaasti U2-vaikutteita, mutta on silti aivan omalaatuinen. Kappaleessa on loistavat sanat ja taas kerran tarttuva kertosäe. Onhan tämä kappale ihan selvä pop-biisi.
Seuraavaksi tulee levyn viides ja raskain biisi "Panic Attack". Tämä teos alkaa basso revityksellä jonka jälkeen muu bändi tulee mukaan. Kappale on kokonaan raskasta ja nopeaa vääntöä ja mukaan mahtuu instrumentaali-osuuskin.
Seuraava kipale on "Never Enough" joka jatkaa These Wallsin linjaa uutena Dream Theaterina. Tästäkään en osaa paljoa sanoa, mutta loistava biisi tämäkin.
Levyn seitsemäs biisi on "Sacrifised Sons" joka edustaa sitä klassista DT:tä. Kappaleella on pituutta yli 10 minuuttia. Tämä teos voisi olla nimeltään aivan hyvin In The Name Of God part.2, sillä tämänkin aiheena on kritisoida ihmisiä jotka tappavat uskonsa nimeen ja kyseenalaistaa uskontojen näkemyksiä sodasta jne.
Kappale alkaa poliitikkojen puheilla WTC-iskuista ja hetken päästä alkaa itse kappale. Laulun sanat kertovat lähinnä juuri kyseisistä WTC-iskuista, mutta kun kuuntelee sanat tarkkaan ja huomaa että
sanat on tehnyt bändin Kanadalainen laulaja,alkaa ymmärtää että kyse ei ole mistään jenkki-propagandasta vaan kyse on yleisesti sotimisesta uskon nimeen. Kappaleen keskiväliin mahtuu mahtava instrumentaali osuun joka tekee tästä juuri sen klassisen DT biisin.
Levyn kahdeksas ja viimeinen kappale "Octavarium" onkin sitten mammutti teos. Pituutta tällä mammutilla on 24-minuuttia. Kappale ei ole mikään A Change Of Seasonsin jatko osa vaan enemmänkin tribuuttimainen kappale 70-luvun proge bändeille.
Tämä on ylivoimaisesti levyn paras kappale vaikkei muut tämän varjoon jääkkään. Tässä kappaleessa on käytetty myös orkesteria joka mahtuu hyvin muun bändin matkaan. Vaikka orkesteri kuuluu oikeastaan vain alussa ja lopussa on se silti erinomainen lisä tähän teokseen.
Yhteenvetona voisin sanoa että levy ei ole niin raskas kuin ToT vaan enemmänkin Awaken ja Falling Into Infinityn sekoitus. Siinä missä ToT oli rumpu/kitara levy, on tämä enemmänkin kosketinsoitin levy. Myös basso on tullut esille entistä enemmän ja laulu sujuu erinomaisesti. Ehkä vahvin laulu esitys James LaBrielta sitten
Images and Wordsin. kaiken kaikkiaan levy on bändilevy- kappaleista on karsittu pois pitkät instrumentaali kohdat ja tilaa on annettu koko bändille.
Arvosanaksi annan 9. 10 olisi tullut jos olisi ollut enemmän tuplabasaria ja yyper-kitarasooloja.
DT:n 9 studiolevy (8 täyspitkä) Octavarium on mielenkiintoinen levy. Se on aivan erilainen kuin mikään muu DT:n levy. Aivan niinkuin ennenkin. Tuskin voi sanoa että löytyy kahta samanlaista levyä kyseiseltä bändilta. Jopa Awake ja Train Of Thought, jotka siis ovat raskaimmat levyt, ovat täysin erilaisia. Mutta nyt itse asiaan ettei eksytä aiheesta.
Levy alkaa kappaleella "The Root Of All Evil", joka jatkaa rumpali Mike Portnoyn AA-saagaa. Avaus kappale on taattua Dream Theateria- raskasta mutta kuitenkin progressiivista ja melodista. Kertosäe on tarttuva ja mukaan mahtuu mainiot kosketin- ja kitarasoolot. Kappaleessa on viittauksia kahteen edelliseen osaan(Glass Prison ja This Dying Soul) mutta se ei silti ole mikään kopio vaan täysin uutta.
Levyn toinen kappale "Answer Lies Within" on takuuvarma DT-balladi. Monien mielipiteistä huolimatta tämä on mielestäni maailman kaunein kappale. Sanat ovat koskettavat ja musiikilliselta puolelta sitä Hollow Years/Anna Lee kamaa.Ainut huono puoli on että tästä kappaleesta puuttuu kitarasoolo, mutta luotan että livenä siihen semmoinen ilmestyy (vrt. Hollow Years).
Levyn kolmas kappale "These Walls" onkin sitten jo sitä aivan uutta Dream Theateria. Se on puoli raskas kappale, jossa on hyvin tarttuva kertosäe.
Tästä kappaleesta en osaa muuta sanoa- se pitää vain kuulla.
Neljäs biisi "I Walk Beside You" omaa runsaasti U2-vaikutteita, mutta on silti aivan omalaatuinen. Kappaleessa on loistavat sanat ja taas kerran tarttuva kertosäe. Onhan tämä kappale ihan selvä pop-biisi.
Seuraavaksi tulee levyn viides ja raskain biisi "Panic Attack". Tämä teos alkaa basso revityksellä jonka jälkeen muu bändi tulee mukaan. Kappale on kokonaan raskasta ja nopeaa vääntöä ja mukaan mahtuu instrumentaali-osuuskin.
Seuraava kipale on "Never Enough" joka jatkaa These Wallsin linjaa uutena Dream Theaterina. Tästäkään en osaa paljoa sanoa, mutta loistava biisi tämäkin.
Levyn seitsemäs biisi on "Sacrifised Sons" joka edustaa sitä klassista DT:tä. Kappaleella on pituutta yli 10 minuuttia. Tämä teos voisi olla nimeltään aivan hyvin In The Name Of God part.2, sillä tämänkin aiheena on kritisoida ihmisiä jotka tappavat uskonsa nimeen ja kyseenalaistaa uskontojen näkemyksiä sodasta jne.
Kappale alkaa poliitikkojen puheilla WTC-iskuista ja hetken päästä alkaa itse kappale. Laulun sanat kertovat lähinnä juuri kyseisistä WTC-iskuista, mutta kun kuuntelee sanat tarkkaan ja huomaa että
sanat on tehnyt bändin Kanadalainen laulaja,alkaa ymmärtää että kyse ei ole mistään jenkki-propagandasta vaan kyse on yleisesti sotimisesta uskon nimeen. Kappaleen keskiväliin mahtuu mahtava instrumentaali osuun joka tekee tästä juuri sen klassisen DT biisin.
Levyn kahdeksas ja viimeinen kappale "Octavarium" onkin sitten mammutti teos. Pituutta tällä mammutilla on 24-minuuttia. Kappale ei ole mikään A Change Of Seasonsin jatko osa vaan enemmänkin tribuuttimainen kappale 70-luvun proge bändeille.
Tämä on ylivoimaisesti levyn paras kappale vaikkei muut tämän varjoon jääkkään. Tässä kappaleessa on käytetty myös orkesteria joka mahtuu hyvin muun bändin matkaan. Vaikka orkesteri kuuluu oikeastaan vain alussa ja lopussa on se silti erinomainen lisä tähän teokseen.
Yhteenvetona voisin sanoa että levy ei ole niin raskas kuin ToT vaan enemmänkin Awaken ja Falling Into Infinityn sekoitus. Siinä missä ToT oli rumpu/kitara levy, on tämä enemmänkin kosketinsoitin levy. Myös basso on tullut esille entistä enemmän ja laulu sujuu erinomaisesti. Ehkä vahvin laulu esitys James LaBrielta sitten
Images and Wordsin. kaiken kaikkiaan levy on bändilevy- kappaleista on karsittu pois pitkät instrumentaali kohdat ja tilaa on annettu koko bändille.
Arvosanaksi annan 9. 10 olisi tullut jos olisi ollut enemmän tuplabasaria ja yyper-kitarasooloja.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Oletteko muuten octavariumin omistajat silmäilleet kansilehtigrafiikoita tarkasti? Itse omistan paljon levyjä ja outo symmetrisyys ponnahti esiin: grafiikassa ja levyssä toistuvat luvut 5 ja 8. Kappaleiden lukumäärä, lintujen ja kalojen lukumäärä, kannessa olevien pallojen lukumäärä, pentagrammi, kahdeksankulmio...jne. jne.
Lisäksi kappale Octavarium on jaettu osiksi 1-5. Biisi päättyy: "...this story ends where it began." ja toden totta: levyn 1. biisi root of all evil on jaettu osiksi 5-8.
Kun suorittaa laskutoimituksen ja jakaa 8 numerolla 5, saadaan vastaukseksi 1,6; eli erittäin lähelle fiitä, tarunomaista kultaista leikkausta.
Mitä mieltä olette asiasta?
Joo, olen huomannu nuo 8 ja 5 numeroiden toistot mut en oo tullu ajatelleeks tuota et 8 jaetaan viidella juttua...
Ja se oli kyl oikeesti hieno kikka se et TROAL alkaa "kohdasta 5" ja nimikko biisi(levyn viimeinen) loppuu "kohtaan 5"
Odotukseni oli varmaan liian korkealla. Minua häiritsi nuo selvästi kuuluneet "lainaukset" sekä omasta aikaisemmasta tuotannosta, että muiden yhtyeiden musiikista, kuten U2(josta en diggaa) ja Pink Floyd(josta en diggaa). En ole kuitenkaan vieläkään kuunnellut levyä alusta loppuun joten turha tässä on enempiä mutista.
Tuo Octavarium on jakanut fanien mielipiteet aika jyrkästi, esim. amazon.comissa on kirjoitettu vajaa 250 arvostelua ja ka. on ***½/*****.
Tuolle toiselle kaverille sen verran, että varmasti tuolla levyllä on symboliikkaa=)
Tässä joitakin muita suomalaisia arvosteluja:
http://www.arvostelut.net/haku/levyt/Dream_Theater_-_Octavarium.html
---
Tällähetkellä kuuntelen paljon Porcupine Tree:n musaa(jonka takia DT on jäänyt taka-alalle), joka on minulle aika uusi löytö ja josta diggaan helvetisti.
Itse olen kanssa aika pettynyt. Luulin että Train of Thoughtin jälkeen ei enää huonompaa voisi tehdä. TOT:in ärsyttävän kitararunkkauksen jälkeen luulin tosiaan että mikä tahansa olisi parempaa. Answer lies within on surkein DT-kappale koskaan, I Walk Beside You on radiosoittoon tarkoitettu mainstream-poppi kappale, Never Enough on niin irvokas Muse-kopio että oikein hirvittää. Octavarium-biisi on OK sekä Sacrificed Sonsin loppu. These Walls sekä Root of All Evil uppoavat paremman puutteessa.
Nyt DT:n pojat voisivat pitää sellaisen 5 vuoden tauon ja keksiä jotain oikeasti hyvää.
Oli miten oli, niin syyskuussa muna pystyssä ollaan eturivissä poikia kuuntelemassa
Tuli mieleen, että kun yhtyeen jäsenillä on paljon(=liikaa?) sivuprojekteja niin onkohan ideat niiden takia kuihtuneet lähes olemattomiin DT:ssa?