Kun katsoi kyselytuntia juuri. Suurin osa ajasta meni opposition möykkäämiseen kun Israelia ei tuomita. Kukaan vihreistä, sdp,sta eikä vasemmistosta ei sanallakaan maininnut panttivaneista, eikä terroristien riisumiseen aseista, kertoo paljon opposition asenteesta.
Ainostaan yksi hallituksen edustaja avasi suunsa aiheesta, edustaja Peter Östman. Hän muistutti, että hamas pitää riisua aseista ja panttivanit vapauttaa, kahden valtion malli ja palestiinan tunnustaminen on ehdollista ei noin vain, kuten Orpokin totesi.
Persut olivat hiljaa kaikki.
Ainostaan yksi hallituksen edustaja avasi suunsa aiheesta, edustaja Peter Östman. Hän muistutti, että hamas pitää riisua aseista ja panttivanit vapauttaa, kahden valtion malli ja palestiinan tunnustaminen on ehdollista ei noin vain, kuten Orpokin totesi.
Persut olivat hiljaa kaikki.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kuka jaksaa vastailla terrorismin rakastajille?
Eihän heillä ole mitään motiivia Suomen asioiden hoitoon vaan halusivat nyt vaihteeksi huutaa lähi-idän asioista.
Vihervasemmisto on milloin minkäkin ulkomaan tai ulkomaalaisten asioiden hoitajiia. Mitä nuo raakuuksien kannattajat edes tekee SUOMEN eduskunnassa???
Persut on haukuttu niin lyttyyn asian tiimoilta, että katsovat jo paremmaksi olla hiljaa. Näyttää siltä että opposition ärhentely on tepsinyt.
Israelilla on täysi oikeus puolustautua kaikin keinoin ja terroristien kanssa ei neuvotella.
Ihmiskilvet ovat barbaarisia keinoja saada julkisuutta ja sympatioita, kuitenkin muslimit vihaavat lähtökohtaisesti Israelia.
Kyllä kahden raakalais valtion olemassaolo pitää tunnustaa.
Hamas ja ISIS saavat ikioman valtion?
Missä on Palestiinan pääkaupunki?
Rajat?
Hallitusmuoto?
Oma valuutta ja kieli?
Ei ole mitään tunnustettavaa kenellekään mihinkään suuntaan. Terroristit hengiltä, kansalle töitä, leipää, ja asuntoja. Siitä se lähtee.
Eikä kukaan opposition väestä osannut kertoa, kuinka rauhaa Gazassa nopeuttaisi juuri Suomen tekemä Palestiinan tunnustaminen.
Miksi kukaan ei salissa osannut kertoa faktaa, että ei ole mitään järkeä tunnustaa valtioksi sellaista, jolla ei ole mitään itsenäisen valtion tunnusmerkkejä. Ei kai nyt oikeasti riitä, jos on lippu ja terroristihallinto?
Kun ainoa MOTIIVI on tukea terrorismia niin mainitsemasi oleelliset asiat ovat heille sivuseikka.
Siksi he ovat täysin aivottomia noitia, pahuuden PAHUUDEN rakastajia.
Kun meikatulla naamalla selitetään iljettävä ilme naamalla että "voi voi lapset näkee nälkää"., niin se on VALHE.
Samoin kuin pedofiilit valehtelee rakastavansa lapsia niin vihervasemmisto valehtelee välittävänsä lapsista.
He välittää VAIN terroristeista.