Mitä korkeushyppääjä Ella Junnila teki Tokiossa lähes invalidina?

Anonyymi-ap

167

904

2Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aivan ei saanut kaikkea irti, mutta muuten Tokiossa on ihan kivaa fiilistellä.

      "Junnilan karsinta päättyi jo avauskorkeuteen 183, josta hän epäonnistui kolme kertaa."

      - IL

      • Anonyymi

        Nuoria timmejä suomi-blondeja viedään sinne televisioon mainoksina houkuttelemaan kehitysmaa-ukkeleille että saadaan maahanmuuttoa Suomeen kehitysmaista- tietysti blondit on myös eliiteille se piiloviesti että Suomi on natsien maa ja arjalaisten alainen valtio.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nuoria timmejä suomi-blondeja viedään sinne televisioon mainoksina houkuttelemaan kehitysmaa-ukkeleille että saadaan maahanmuuttoa Suomeen kehitysmaista- tietysti blondit on myös eliiteille se piiloviesti että Suomi on natsien maa ja arjalaisten alainen valtio.

        Sun korvien välissä sirittää pahasti. Laita anomus Niuvanniemeen pääsystä.


    • Anonyymi

      Saihan siinä ilmaisen Japanin matkan valmentajan (puolison) kanssa.

      • Anonyymi

        Jaa nii, mutta eikö tuollainen mene jo lievän petoksen puolelle?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaa nii, mutta eikö tuollainen mene jo lievän petoksen puolelle?

        Persuhan Junnila onkin.


    • Anonyymi

      Kekkonenkin olisi viimeisinä vuosinaan hypännyt enemmän.

      • Anonyymi

        Kekkosen ennätys 185 cm, ja saksaustyylillä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kekkosen ennätys 185 cm, ja saksaustyylillä.

        Se on kova lukema saksityylillä.


      • Anonyymi

        Ainakin nuoruudessaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kekkosen ennätys 185 cm, ja saksaustyylillä.

        Tyylien kehitys

        Saksaustyyliä ei ole käytetty huipputasolla enää yli sataan vuoteen.
        1800-luvun alussa korkeutta hypättiin tehottomasti kyykkyasennossa ylävartalo pystysuorassa ja jalat koukussa riman yllä. 1870-luvulla opittiin käyttämään saksaustyyliä, jossa jalat ylittivät riman vuorotellen tehden saksien leikkausliikkeen. Pitämällä jalat vuorollaan riman alapuolella saatiin lantio korkeammalle ja näin rima pystyttiin ylittämään korkeammalta. 1890-luvulla keksittiin ulkojalantyyli: siinä ylävartalo pidettiin matalassa vaakasuorassa asennossa ja näin lantio saatiin korkeammalle kuin saksauksessa. Ulkojalantyyli vaati kuitenkin hyppääjältä paljon notkeutta. 1910-luvulla opittu sisäjalantyyli oli helpompi hallita kuin ulkojalantyyli: siinä rima ylitettiin kylki edellä ponnistusjalka vartalon ja riman välissä.[1


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kekkosen ennätys 185 cm, ja saksaustyylillä.

        Kekkonen hyppäsi sisäjalka-tyylillä.


    • Anonyymi

      Ella Mikkola sinne olisi pitänyt valita! Aina suositaan sitä joka on vuosia sitten onnistunut. Se urheilijan huippukunto on hyvin lyhyt eikä parane
      loukkaantumisilla.
      Lahjuksia nämä kisamatkat ovat.

    • Anonyymi

      Turistina oli moni muukin, 33 vuotias aituri tavoitteli välieräpaikkaa viimeisissä arvokisoissaan...mitä järkeä?

    • Anonyymi

      Junnila floppaa väärältä puolelta, jos lähestyis rimaa toiselta puolelta niin ylittäis 2 metrii helposti. Tosi vaikee ponnistaa vasemmallta kyljeltä.

      • Anonyymi

        Oikee kylki edellä on oikea tapa flopata.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikee kylki edellä on oikea tapa flopata.

        Toiset ovat vasen, oikea kätisiä ja jalkaisia ja toisinpäin.


    • Anonyymi

      Aikoinaan Junnilan äitiä Ringaa kehuttiin kauneutensa vuoksi. Hän ei kuitenkaan päässyt Soulin olympialaisiin mukaan. Syyksi epäiltiin se, ettei Ringa suostunut antamaan piparia silloiselle Olympiakomitean ja SUL:in voimahahmolle, kanervan ilelle.

      Ehkä tytär on yhteistyökykyisempi, ja pääsi mukaan koneeseen, vaikka luunkappale jostaakin kohtaa puuttuikin.

      • Anonyymi

        Pitäisikö suomalaisten urheilijoiden luut skannata ennen arvokisoja siltä varalta, että joku luu puuttuu kokonaan tai osittain?

        Eli jos urheilija yrittää kepulikonstein päästä arvokisoihin, niin skannaus lentoaseman skannerilla ja jos se hälyttää niin invalidiurheilijalle annetaan virallinen invalidikisapassi normaalin kisapassin sijasta.


      • Anonyymi

        Eikö olisi pitänyt antaa myös nitti nuuttilalle😁


    • Tärkeintähän ei ole päämäärä ,vaan matka.Ella on oivaltanut että kaukomatkalle pääsee ,liito maksa matkat ja ylläpidon.Tulos velvoitetta ei ole,vaan pääsee nauttimaan tunnelmasta,kuten viime olympialaisissa.Tuo luusiru on ihan keksitty juuttu,seli seli.Hyppytossut naulaan,tämä on nähty jo niin monta kertaa.

      • Anonyymi

        Aseta välimerkki oikeaan kohtaan.


      • Anonyymi

        Totta kirjoitat.
        Pimu ratsastaa jollain äitimuorinsa menneillä meriiteillä(vai oliko niitä edes?!).


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta kirjoitat.
        Pimu ratsastaa jollain äitimuorinsa menneillä meriiteillä(vai oliko niitä edes?!).

        Ropo voitti urallaan yhteensä 11 pituushypyn Suomen mestaruutta, kun hallimestaruudet lasketaan mukaan. Aikuisten SM-mitaleja hänellä on yhteensä lähes kaksikymmentä, kun korkeushyppy ja kolmiloikka otetaan mukaan. Ropon parhaat arvokisasaavutukset ovat yhdeksäs sija Tokion MM-kisoissa 1991, pronssimitali EM-hallikisoissa 1989 ja neljäs sija MM-hallikisoissa 1989.


    • Anonyymi

      Saako Junnila olla paikan päällä kisojen loppuun asti? Luulisi, että heti kun kisat ovat kilpailijan kohdalta ohi, sekä urheilija että hänen valmentajansa palaavat ensimmäisellä mahdollisella lennolla kotiin.

      • Anonyymi

        Lennoista on sovittu lentoyhtiöiden kanssa ennakkoon. On varattu tietyn kokoinen ryhmä tiettynä päivänä. Hinta on sovittu sen mukaan. Yksittäiset varaukset olisivat huomattavasti arvokkaampia.
        Majoitus ei maksa mitään, se on sovittu ennakkoon, samoin ateriat.


      • Anonyymi

        Ortopedinen kotimaahan heti.Tosin jalka olisi pitänyt hoitaa tai ainakin hoito aloittaa eikä puudutetulla nilkalla sallittu härskin Junnilan hypätä kisakoneeseen pelkän Tokion matkan ökyetuineen saadakseen.


    • Anonyymi

      Onko todella niin, että urheilijat ajattelevat, että kallis kisamatka veronmaksajien piikkiin on jo itsessään palkinto eli matka tosiaan riittää ja on päämäärä. Siltä tuo näin maksan silmiin näyttää.

    • Anonyymi

      Kyllä oli ella joo väärä valinta kisoihin! Tais painaa äitin stagus valinnassa, vaikka seki nykyää vaa kauhee porsas! Harmittaa niide oikeiden urheilijoiden puolesta!

    • Anonyymi

      Ei ole reluu pemii urheilussa!

    • Anonyymi

      Ella on nolo!

      • Anonyymi

        Vain Junnilan Ella, Mikkolan Ella on loistava.


    • Anonyymi

      Näytti hyvältä.

      • Anonyymi

        Juu, Ringa Ropo takavuosina.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu, Ringa Ropo takavuosina.

        Ei mikään kaunotar


    • Anonyymi

      No hitsi, lähtää ny kumminkii sinne Tokioo jos vaik sais tuloksen! No on ainaki mukava matka jos ei muuta!

    • Anonyymi

      Selitykset jatkuvat.

      "Junnila kertoo nyt, että hänen nilkassaan alkoi tuntua kipua Apeldoornin EM-hallikisoissa maaliskuussa.

      – Suomeen palattuani nilkastani otettiin magneettikuva. Kuvasta todettiin, että nilkan yhdestä luusta oli irronnut pieni palanen. Irtoluun palanen asettui kahden luun väliin."

      Mutta ei hätää, ihmeparantuminen tiedossa:

      "Tämän hetken tiedon mukaan nilkka kuntoutuu ja Junnila pääsee palaamaan normaaliin harjoitteluun lokakuun aikana."

      https://www.is.fi/yleisurheilu/art-2000011506300.html

      Antaako Junnila noita lausuntoja Tokiosta vai joko on palannut turistimatkalta Suomeen?

    • Anonyymi

      eikö niil sponsori mainos sopimuksia

      menevät siksi väkisin mukaan jos pääsee? muuten ei näkyvyys sponsorille

      • Anonyymi

        Toinen naistuhnu Murto sai Veikkaukselta miljoonan+autobonuksen, kun antaa pöhöttynyttä kehoaan käyttää Veikkauksen mainoksissa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toinen naistuhnu Murto sai Veikkaukselta miljoonan autobonuksen, kun antaa pöhöttynyttä kehoaan käyttää Veikkauksen mainoksissa.

        Lähti omien sanojensa mukaan 80% kunnossa kisoihin, eikä valmentajaa ole.
        Hullua, ei mitään järkeä.


    • Anonyymi

      Tokiossa oleskelusta ei tule ylimääräisiä kuluja.
      Sopimushinta ennakkoon.

      • Anonyymi

        Mikä tahon sen ” sopimushinnan” sitten lopulta maksaa? Se tässä on oleellista, ei termeillä kikkailu. Suomen ” huippu- urheilun” tilanne pitää penkoa läpikotaisin. Tulos sama kuin Pariisissa, koska samat looseriurheijat paikalla.


    • Anonyymi

      Kaksi metriä pitäisi kyllä mennä vaikka säären avomurtuma teipattuna.

      • Joko kävit tänään sen hyppäämässä?


      • Anonyymi

        Helppohan se on sanoo.


      • Anonyymi

        Et pääse edes pituushypyssä kahta metriä.


    • Anonyymi

      Parayleisurheilun MM-kilpailut käydään 26.9.-5.10.2025 New Delhissä, Intiassa, Jawaharlal Nehru Stadiumilla.

      • Anonyymi

        Tokiosta lento siis suoraan sinne.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tokiosta lento siis suoraan sinne.

        Joo, kaikkea hyvää Ellalle kuitenkin - itse olen huomannut että (yleisurheilu) kisoja on kiva katsoa, kävi miten kävi. Se sijaan urheilijan, valmentajan, vanhempien ja kaiken maailman "serkkujen kummin kaimojen" haastattelut eivät kiinnosta edes menestyksen hetkellä.


    • Anonyymi

      Ella on liian raskastekoinen korkeuteen

      • Anonyymi

        Kuten on päänsä miehillä ja maineella sekoittanut Murto, mitä voi verrata sutjakkoihin hyppääjä kollegoihinsa.
        Hyvin sitä Murto tienannut Veikkaus maksanut miljoonan ha biilin käyttöön.


      • Anonyymi

        Kyllä, kuulantyöntäjän kropalla on turha korkeutta hypätä.


    • Anonyymi

      Eikö tämä mamin pikku mussukka tyttösen olisi pitänyt marssia ortopedille ja saada nilkka hoidetuksi ennen tulevia suurkisoja.
      Ei, koska olis jäänyt ökymatka eksoottiseen Japaniin tekemään kaikkine etuuksineen, lahjoineen ja päivärahoineen.
      Mutta Ella-huippu-urheilija ei ole poikkeus surkukuntoisessa urheilujoukkueessa koko koneellinen on pelkkä edestakainen sairaankuljetusmatka veronmaksajien piikkiin, mistä voi Nezirin laskea pois.

      • Anonyymi

        Ringa Roponen taustatekijänä selittämässä ditä sun täyä.


      • Anonyymi

        Lähes invalidi nostaa päivärahaa siitä, että edustaa Suomea MM-kisoissa. Hohhoo, hulluksi on maailma mennyt. Kekkonenkin varmaan saksaa haudassaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lähes invalidi nostaa päivärahaa siitä, että edustaa Suomea MM-kisoissa. Hohhoo, hulluksi on maailma mennyt. Kekkonenkin varmaan saksaa haudassaan.

        Kekkosen haudalla varmaan multa pölisee kun urkki pyörii kuin hyrrä😬


    • Anonyymi

      Erki Nool sanoi, että korkeudessa 1 kg vastaa 2 cm tuloksissa. Ella on aivan liian raskas huipputuloksiin....eikä kysymys edes välttämättä ole laihduttamisesta, vaan yksinkertaisesti siitä, että ei edes näytä ruumiinrakelteeltaan hyppääjältä , vaan terveeltä suomalaiselta naiselta. Ihme, että tätä ei uskalleta julkisesti sanoa.

      • Anonyymi

        Tämä 1kg ja 2cm on vanha juttu. Ei Erkin keksimää.
        Se on vähän vääristävä ajatus. Voimatasot ja tekniikka on isommassa roolissa, mutta toki painollakin on merkitystä
        Mitä hyppääjien pituuteen tulee. Kovia tuloksia on tehty n. 180 pituisilla eniten. +-4cm. Toki poikkeuksiakin on.
        MEn tehnyt ukrainalainen Jaroslava on 180cm.

        Elllat on oikein sopivan kokoisia hyppääjiä.


    • Anonyymi

      Miksi suomalaisia lähti lainkaan?
      Sama tulos olisi saatu.

    • Anonyymi

      Tsemppiä Ella! Ensi kesänä on taas uudet kisat, mihin on kiva tehdä poikaystävän kanssa mukava turistimatka.

      Oikein sydäntä lämmittää, kun liiton rahat pillataan Ella Fitzeraldin lemmenlomiin joka kesä! Hyvä Ella, älä lopeta urheilua, suomalaiset haluavat nauttia selittelyistäsi vielä monta suvea.

      • Anonyymi

        Ja äitinsä Ringan taustakälätyksiä, miten ennen olikaan…


    • Anonyymi

      Milloin saapuu Tokiosta huippu-urheilijoidemme lento kotimaahan, että vois mennä kentälle tsemppaamaan seuraavat kisat jo häämöttävät ja kohti niitä viis sairauksista aina pääsee ja mahtuu kisakoneeseen.

    • Anonyymi

      Nuoret urheilijat onnistuivat melko hyvin.
      Vainion mainio maraton. Viides.
      Kosonen hyvällä tuloksella neljäs.
      Mononen SE.
      ...eikä aitajuoksijatkaan heikosti juosseet.
      Mette Baas ihan hyvin.
      Kangas myös kuulassa kelpo tulos.
      Parannettavaa riittää, mutta myös tahtotila kova.
      Eikä Vannisen meriittejä pidä unohtaa, vaikka nyt ei selvästikään kulje.

      Ja uusia nuoria on tulossa mukaan kuvioihin!
      Mitä kustannuksiin ja valtion tukeen tulee. Ne menevät pääosin urheiluseurojen toimintaan.
      SULlla on yhteistyökumppaneita, jotka kustantavat suurelta osin nämä näkyvimmät tapahtumat.
      Ettei nää matkat niin hirveästi ketään köyhdytä.

    • Anonyymi

      Uusia nuoria on ollut tulossa niin kauan kuin muistan. Johonkin ne vaan häipyy kun ne vanhenee.

      • Anonyymi

        Olihan tuossa edellä jo mainittu muutama.
        Et taida olla kovin älykäs olento?


    • Anonyymi

      YLE toimittaja: Miten juhlitaan?

      Eikö muuta ole mielessä?
      Pitäisi olla jotain aihettakin.
      Tulokset eivät anna aihetta juhlaan.

      YLE Tokiossa

    • Anonyymi

      Mitä höpötät? Ota lääkettä!

    • Anonyymi

      Katsotaan kun niille nuorille tulee vähän ikää lisää (tarkoittaa siis samaa kuin vanhenee, tiedoksi sulle), ne vaan häviää johonkin.

    • Anonyymi

      Eikö sitä luupalasta olisi voinut ottaa pois?

      • Anonyymi

        Vai ottiko ne sen pois, en tiedä.


      • Anonyymi

        Ilmeisesti aika harmiton. Tällaisia aina silloin tällöin.
        Pääsääntöisesti helposti normalisoituu, eli luutuu. Nyt ei ilmeisesti luutunut.
        Syytä voi olla monessa. Olisiko pitänyt rauhassa antaa luutua ja vasta sitten palata tositoimiin.
        Ilmeisesti otettu riski ja jatkettu treenejä.
        Kesällä ei ainakaan kisoissa näyttänyt häiritsevän.
        Enemmän kesää näytti häiritsevän tiukka aikataulu ja stressi. Ei ollut tehty kisarajaa, eikä vakuuttavia näyttöjä, kunnes vasta elokuussa.
        Vauhtijuoksu kaukana ideaalista, silti188 tasolla. Ei paha.

        Hyvää jatkoa Ellalle!


      • Anonyymi

        Ei se irronnut luunpala voi olla montaa senttiä suuri, ehkä millin tai pari. Se tieto siitä että murunen irronnut, niin se vaikuttaa kaikista eniten psyykkeeseen ja ei uskalla harjoitella eikä ponnistaa täydellä teholla.
        Tietenkin vaiva täytyy tutkia uudelleen ettei suurempaa vikaa tulisi tulevaisuudessa joka sitten haittaisi työntekoa.


      • Anonyymi

        Heikot luut, vaarallista urheilla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se irronnut luunpala voi olla montaa senttiä suuri, ehkä millin tai pari. Se tieto siitä että murunen irronnut, niin se vaikuttaa kaikista eniten psyykkeeseen ja ei uskalla harjoitella eikä ponnistaa täydellä teholla.
        Tietenkin vaiva täytyy tutkia uudelleen ettei suurempaa vikaa tulisi tulevaisuudessa joka sitten haittaisi työntekoa.

        Olisi teipannut ilmastointiteipillä jalan kuntoon ja hypännyt😁👍


    • Anonyymi

      En oikein ymmärrä pakkomiellettäsi.
      Kosonen on nuori. Tullut menestystä jo useamman kerran. Ei ole kadonnut minnekään.

      On totta, ettei kaikki lupaavat nuoret saavuta arvokisatasoa, mutta aina muutama saavuttaa.
      Tuetaan näitä, jos halutaan heidän menestystä.

      Kuinka tietoinen olet, missä mennään esimerkiksi U20 ja U18 sarjoissa? Ketä siellä urheilee? Pitäisikö heitä tukea, niinkuin esim. Ruotsissa ja Norjassa?
      Varat yleisurheiluun vaan on aika tiukassa Suomessa.

    • Anonyymi

      Ei, siitä sai loistavan tekosyyn kun tulokset oli huonoja,

    • Anonyymi

      Hienoa jos joku etenee yleisurheilussa huipulle. Suurin osa lahjakkaista nuorista vaan lopettaa yleisurheilun tai jatkaa eri pallopelien parissa (lentopallo, koripallo, jääkiekko), joissa Suomen menestys on nykyään loistavaa.

      • Anonyymi

        Enemmän päinvastoin.


      • Anonyymi

        Ketä on siirtynyt pallopeleihin?
        Näytät tietävän. Kerro!


      • Anonyymi

        Missä mitalit?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ketä on siirtynyt pallopeleihin?
        Näytät tietävän. Kerro!

        Kuukasjärvi, lähti lentopalloilemaan, pomppukone kun oli.


    • Anonyymi

      Saga Vanninen tullut jalkapallon parista.

    • Anonyymi

      Tarkoitan isossa kuvassa vuosien saatossa, en muutamaa urheilijaa.

    • Anonyymi

      Joonas Kumpulainen... jalkapallo
      Laszlo Merenyi... jalkapallo
      Daniel Kosonen....lentopallo
      Ella Mikkola....koripallo
      Ja listaa riittää.
      Ketä on siirtynyt yleisurheilusta näihin joukkuelajeihin?
      Puhutaan nyt yli 15 vuotiaista jonkinlaista menestystä osoittanutta yleisurheilijaa.

    • Anonyymi

      Ja tietysti Oliver Helander...käsipallo.

      • Anonyymi

        Raaseporissa ei muuta pelatakaan.


    • Anonyymi

      Katsotaan vaikka 5v. päästä ketkä näistä ovat yleisurheilun absoluuttisella huipulla. Eli voittaneet esim. jonkun aikuisten arvokisamitalin.

      • Anonyymi

        Oliver on jo voittanut. Oli nuorena myös lahjakas heittäjä. Hän ei enää kovin nuori, niin viime vuoden EM mitalia voidaan pitää onnistumisena.


    • Anonyymi

      Edit; Tai sijoittuneet edes pistesijalle.

      • Anonyymi

        Kosonen ja Vainio on jo pisteet käynyt hakemassa.


    • Anonyymi

      Siinäkö sinun käsityksesi menestyksestä?

      • Anonyymi

        Muut maailman maat kisaavat mitaleista, mutta nyhveröille Suomelle riittää jopa 15 joukkioon pääseminen.
        Alisan viidettä sijaa juhlittiin kuin kultamitalia. Surkuhupaisaa!
        Milloin Meno-paluu sairaslento Tokiossa palauttaa mm-kisaajat kotimaahan?
        Viis sijoituksista tärkeintä oli matka ökyetuineen ym.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muut maailman maat kisaavat mitaleista, mutta nyhveröille Suomelle riittää jopa 15 joukkioon pääseminen.
        Alisan viidettä sijaa juhlittiin kuin kultamitalia. Surkuhupaisaa!
        Milloin Meno-paluu sairaslento Tokiossa palauttaa mm-kisaajat kotimaahan?
        Viis sijoituksista tärkeintä oli matka ökyetuineen ym.

        Sama koripallossa.
        Ei mitalia, mutta kaikkien aikojen kisa ja valtava juhlahumu.
        Kyseessä vasta EM kisa.


    • Anonyymi

      Kuinka monta kertaa Suomi on arvokisoissa voittanut mitalin jalkapallossa, koripallossa, lentopallossa tai käsipallossa?

    • Anonyymi

      Jaksoi kuitenkin juosta sen matkan hyppytelineelle, että ei se kovin huonossa kunnossa ollut.

      • Anonyymi

        Oletko onnellinen sarkastisesta kommentistasi?
        Lensikö mällit?


      • Anonyymi

        Ja pääsi pehmusteilta itse pois ilman avustusta.
        Hyvää se tietää ei kun kuntoutumaan, että jaksaa kavuta tulevaan kisakoneeseen,


    • Anonyymi

      Kuitenkin on menestystä päästä vaikka välieriin tai selviytyä alkulohkosta, tai ylipäätään edes päästä kisoihin.

    • Anonyymi

      Tämä keskustelu lähti MM-kisoista ja Ella Junnilasta. Kohta käsittelemme varmaan jotain piirikunnallisia kisoja ? Voisin luetella kymmeniä tai varmaan satoja menestyneitä junioriurheilijoita, jotka ovat vaan "hävinneet" jonnekin. Mutta ei maksa vaivaa, joten hauskaa syksyn jatkoa.

      • Anonyymi

        Mutta kuka yleisurheilija nuori 15-23 on siirtynyt palloilulajeihin? Siis menestynyt nuorten sarjoissa.
        On eri asia puhua junnuista. Lapsena etsitään omaa lajia.


    • Anonyymi

      Väitit, että ovat hävinneet joukkuelajeihin.
      Ella Junnilalle onnea Belgiaan!
      Kyllä se loistava vire taas löytyy!
      Kannustetaan, ei mollata!

      • Anonyymi

        Hellebaut sekoittaa lopullisesti hyppytekniikan, ei vanha koira opi uusia temppuja.


    • Anonyymi

      En tiedä Suomesta ketään niin itseään täynnä olevaa urheilijaa kuin Ella Junnila on.

      Voisikohan tuossa vaiheessa uraa vielä vaihtaa vaikka kiekonheittoon? Junnila on melkoinen tanttara hoikkien ja pitjien korkeushyppääjien joukossa. Ja vaikka verrattuna nuoreen lupaavaan Ella Mikkolaan, hänen rinnallaan Junnila oli todellinen tanttoori muistaakseni maaottelussa.

      • Anonyymi

        Onko Ella läheinen tuttava, kun tiedät, että hän on itseään täynnä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko Ella läheinen tuttava, kun tiedät, että hän on itseään täynnä?

        Anonyymi
        2025-09-20 11:57:14

        Hänen antamansa omaa hyvyyttä korostavat lausunnot julkisuudessa ovat kuin snobilta maailmantähdeltä.


        "Ella Junnila ylitti lauantaina Timanttiliigan kilpailussa Shanghaissa korkeuden 184. SE-nainen oli kilpailun toiseksi viimeinen."


        Bryggare: "– Jos olisin kuullut tv-lähetyksestä vain Junnilan haastattelun, enkä olisi nähnyt tuloksia, olisin luullut hänen ylittäneen 194 senttiä, hämmästeli aiturilegenda."

        Sanalla sanoen täydellisen vastenmielinen tapaus tuo Junnila, ihamn riippumatta siitä miä hän hyppää tai heittää.

        https://www.suomiurheilu.com/2025/05/iln-asiantuntija-poyristyi-ella-junnilan-toiminnast<<


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anonyymi
        2025-09-20 11:57:14

        Hänen antamansa omaa hyvyyttä korostavat lausunnot julkisuudessa ovat kuin snobilta maailmantähdeltä.


        "Ella Junnila ylitti lauantaina Timanttiliigan kilpailussa Shanghaissa korkeuden 184. SE-nainen oli kilpailun toiseksi viimeinen."


        Bryggare: "– Jos olisin kuullut tv-lähetyksestä vain Junnilan haastattelun, enkä olisi nähnyt tuloksia, olisin luullut hänen ylittäneen 194 senttiä, hämmästeli aiturilegenda."

        Sanalla sanoen täydellisen vastenmielinen tapaus tuo Junnila, ihamn riippumatta siitä miä hän hyppää tai heittää.

        https://www.suomiurheilu.com/2025/05/iln-asiantuntija-poyristyi-ella-junnilan-toiminnast<<

        Käy sanomaan se hänelle. Tutustu häneen.


      • Anonyymi

        Ohittamatta Murtoa. Hyppääkö erikoisvahvisteisella seipäällä painoa on tullut kymmenisen kiloa (sairas)lomalla köllötellessään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko Ella läheinen tuttava, kun tiedät, että hän on itseään täynnä?

        Kuulehan ei tarvitse katsoa kuin typyn antamia ylimielisiä lausuntoja urheilutoimittajille ja usein Ringa-muori tsemimässä, miten ennen oli..,


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuulehan ei tarvitse katsoa kuin typyn antamia ylimielisiä lausuntoja urheilutoimittajille ja usein Ringa-muori tsemimässä, miten ennen oli..,

        Sulla taitaa olla oman psyykkeen kanssa ongelma, jos noin paljon vihaa toisen olemus synnyttää.
        Vähän sietokykyä.
        Tutustu häneen, niin voi mieli muuttua.
        Vai oletko tyyppiä, joka kerran luotuaan mielikuvan toisesta, ei sitä millään tahdo muuttaa, kun se voisi osoittaa olleensa väärässä.


    • Anonyymi

      Niinkö tuossa lukee ? Suurin osa lahjakkaista nuorista vaan lopettaa yleisurheilun tai jatkaa eri pallopelien parissa.

      • Anonyymi

        Niin lopettaa myös pallopeleissä ja jatkaa muissa lajeissa tai häipyy kokonaan.
        Näinhän tapahtunut aina.
        Lopulta jäljellä parhaat.
        Esim. Yleisurheilu TJIG Tampereella. Varmaan tiedät , mistä kyse.
        2018 laskin, että sarjoissa 10-15 pituushypyssä osallistujia oli joka vuodelle yli 100, eli kaikkiaan yli 600 hyppääjää.
        Kuinka monta näistä on mukana enää halli SM kisoissa sarjoissa U23 ja U20?
        Totta kai iän myötä osa luovuttaa, kun toteaa, ettei ollutkaan riittävän lahjakas menestymään. Kokeillaan jotain muuta tai aletaan poseeraamaan someen, tai keskitytään opiskeluun.
        Kyllä tuolla 20 vuotiaana on mukana yllättävän paljon samoja menestyjiä, kuin junnusarjoissa.
        Tiedän mistä kirjoitan! Olen itse valmentanut jalkapalloilijoita, yleisurheilijoita ja muutamaa muutakin lajia.
        Yleisurheilun kohdalla on paljon hyviä nuoria tarjolla. Nyt vaan kaivataan puitteita ja tukea, että voisivat treenata arvokisojen menestyjiksi.
        Mallia voisi ottaa vaikka Ruotsista tai Norjasta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin lopettaa myös pallopeleissä ja jatkaa muissa lajeissa tai häipyy kokonaan.
        Näinhän tapahtunut aina.
        Lopulta jäljellä parhaat.
        Esim. Yleisurheilu TJIG Tampereella. Varmaan tiedät , mistä kyse.
        2018 laskin, että sarjoissa 10-15 pituushypyssä osallistujia oli joka vuodelle yli 100, eli kaikkiaan yli 600 hyppääjää.
        Kuinka monta näistä on mukana enää halli SM kisoissa sarjoissa U23 ja U20?
        Totta kai iän myötä osa luovuttaa, kun toteaa, ettei ollutkaan riittävän lahjakas menestymään. Kokeillaan jotain muuta tai aletaan poseeraamaan someen, tai keskitytään opiskeluun.
        Kyllä tuolla 20 vuotiaana on mukana yllättävän paljon samoja menestyjiä, kuin junnusarjoissa.
        Tiedän mistä kirjoitan! Olen itse valmentanut jalkapalloilijoita, yleisurheilijoita ja muutamaa muutakin lajia.
        Yleisurheilun kohdalla on paljon hyviä nuoria tarjolla. Nyt vaan kaivataan puitteita ja tukea, että voisivat treenata arvokisojen menestyjiksi.
        Mallia voisi ottaa vaikka Ruotsista tai Norjasta.

        "Kyllä tuolla 20 vuotiaana on mukana yllättävän paljon samoja menestyjiä, kuin junnusarjoissa."

        Juuri näin.

        Junnuista luonnollisesti suuri enemmistö poistuu ennen aikuisikää. Toisaalta ei niitä uusia lahjakkuuksia mukaan putkahda kuin ääriharvoin myöhäöis-teini-iässä..


    • Anonyymi

      "Tai" on eri kuin "ja".

      • Anonyymi

        Kostutko jotain tästää?


    • Anonyymi

      Se on hienoa lajille, kun vähän tanakampikin hyppääjä osoittaa, että pystyy tekemään SEn.
      Ella Junnila 197 hypännyt.
      Kuinka moni maailmalla hyppäsi viime vuonna naisissa yhtä paljon? Oli kova vuosi, kun tehtiin ME.
      On siis ruutia oltava, kun noin läski pystyy, noin kovaan suoritukseen.

      • Anonyymi

        Tanakan Junnilan vakiintunut suoritusaso on siinä 185cm. Se on hyvää kansallista tasoa kehnossa korkeushyppymaassa nimeltään Suomi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tanakan Junnilan vakiintunut suoritusaso on siinä 185cm. Se on hyvää kansallista tasoa kehnossa korkeushyppymaassa nimeltään Suomi.

        Suomi on väkilukuun ja harjoitteluolosuhteisiin nähden ihan kelpo korkeushyppymaa.
        U20 em-kisassa hopeeta tuloksella 189.
        ...ja onhan tuota menestystä ollut muutakin.
        Älkää mollatko!
        Kuinka monta em tai mm mitalia Suomella jalkapallossa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi on väkilukuun ja harjoitteluolosuhteisiin nähden ihan kelpo korkeushyppymaa.
        U20 em-kisassa hopeeta tuloksella 189.
        ...ja onhan tuota menestystä ollut muutakin.
        Älkää mollatko!
        Kuinka monta em tai mm mitalia Suomella jalkapallossa?

        Anonyymi
        2025-09-20 12:25:01

        🎵 Ei yksi pääsky kesää tee 🎵

        Lyhyeks jää listaus, jos aloitetaan luetteloimaan suomalaiset menestyjät hyppylajeissa, puhumatta pelkästä korkeushypystä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi on väkilukuun ja harjoitteluolosuhteisiin nähden ihan kelpo korkeushyppymaa.
        U20 em-kisassa hopeeta tuloksella 189.
        ...ja onhan tuota menestystä ollut muutakin.
        Älkää mollatko!
        Kuinka monta em tai mm mitalia Suomella jalkapallossa?

        Ai niin. Aina unohdan, että olihan Suomella kaksi hyppääjää U20 em kisoissa naisten korkeudessa. Kummatkin kahdeksan parhaan joukossa ja ennakkotilastojen perusteella olisi pitänyt mennä huomattavasti heikommin.
        Miesten puolella myös finaalissa Veikka Loikas.
        Ihan hyvin, näin pieneltä maalta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai niin. Aina unohdan, että olihan Suomella kaksi hyppääjää U20 em kisoissa naisten korkeudessa. Kummatkin kahdeksan parhaan joukossa ja ennakkotilastojen perusteella olisi pitänyt mennä huomattavasti heikommin.
        Miesten puolella myös finaalissa Veikka Loikas.
        Ihan hyvin, näin pieneltä maalta.

        Kuten varmaan tiedät, junnusarjojen saavutuksia ei pidetä juuri minään verrattuna yleisen sarjan saavutuksiin. U20 tai U23 ei poikkea tästä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anonyymi
        2025-09-20 12:25:01

        🎵 Ei yksi pääsky kesää tee 🎵

        Lyhyeks jää listaus, jos aloitetaan luetteloimaan suomalaiset menestyjät hyppylajeissa, puhumatta pelkästä korkeushypystä.

        U23 em Venla Pulkkanen 4.
        U18 em Jessica Kähärä 2.
        Halli em 2021 Ella Junnila 3.
        Em 2024 Ella Junnila 5.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuten varmaan tiedät, junnusarjojen saavutuksia ei pidetä juuri minään verrattuna yleisen sarjan saavutuksiin. U20 tai U23 ei poikkea tästä.

        Niin sä et pidä.
        Urheilija varmaan ajattelee sinun kanssasi samoin.
        Oletko saavuttanut sitten jotain aikuisena?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anonyymi
        2025-09-20 12:25:01

        🎵 Ei yksi pääsky kesää tee 🎵

        Lyhyeks jää listaus, jos aloitetaan luetteloimaan suomalaiset menestyjät hyppylajeissa, puhumatta pelkästä korkeushypystä.

        arvokisamitaleja on tullut hyppylajeissa:
        Kristian Pulli,
        Kristiina Mäkelä,
        Senni Salminen,
        Ella Junnila.
        Vilma Murto.
        Viimeisen viiden vuoden sisällä 6kpl.
        Kuinka monta heitoissa tai juoksuissa.

        Fakta homma.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin sä et pidä.
        Urheilija varmaan ajattelee sinun kanssasi samoin.
        Oletko saavuttanut sitten jotain aikuisena?

        "Niin sä et pidä."

        - Samoin suuri yleisö ja yu-yhteisö. Ikäkausikisat on ikäkausikisoja.

        "Urheilija varmaan ajattelee sinun kanssasi samoin."

        - Kyllä vaan! Urheilijat ymmärtävät mainiost, ettei sisisuliskisojen menestyksellä pärjää edes nuorten SM-kisoissa. Samoin se siitä etenee aina pellesarja U23:n saakka. Vasta yleisen sarjan saavutuksia arvostetaan.

        "Oletko saavuttanut sitten jotain aikuisena?"

        - Kyllä vaan! Laajan ja syvän ammatillisen ammattitaidon ja aseman yhtenä oman alani kansallisena asiantuntija- kärkinimenä, unohtamatta kansainvälistä yhteistyöverkostoa.

        Miten' itselläsi menee?


    • Anonyymi

      Eiköhän tän keskustelun vois sulkea? Tää on huonoa kun anonyymit keskustelee.

      • Anonyymi

        Eläköön sananvapaus!


      • Anonyymi

        Sitten tulee uusi ketju, missä asiallisesti pohditaan, miksi Ella Junnila epäonnistui taas.


    • Anonyymi

      Liian paljon sairauksien takia keskenkuntoisia tuonne on päässyt. Toipuminen on ollut kesken. Silti Urheilijat ja valmentajat kertovat, että kun harjoituksissa meni niin hyvin. Pitäisikö viikko, pari ennen suuria kisoja olla testikilpailut, että paikat, ja kunto on kohdallaan.

    • Anonyymi

      Väitän että esim. keihään alennustila johtuu puhtaasti harrastajien puutteesta eli tilanne alkaa olla sama kuin mäkihypyssä. Vai onko sieltä nyt tulossa jotain nuoria jotka palauttavat lajin loistoon ? Tätä alennustilaa on nyt jatkunut kohta 10v.

      • Anonyymi

        Miten liittyy aloitukseen?
        Mitä tiedät keihään tilanteesta?
        Onko viime vuosien nuoret heittäjät huonolla tasolla?
        Valaise vähän!


    • Anonyymi

      Kyllä. En tiedä testikisoista, mutta terveydentilasta huolehtimiseen tarvitaan ammattimaisempaa otetta.
      Samoin valmentautumiseen. Liikaa yritetään saavuttaa liian pienillä resursseilla liian kovia tuloksia.
      Tarkkuutta touhuun ja luotava kattavampi tukiverkosto huipulle tähyäville. Puheita on, mutta teot edelleen aika amatöörimäistä puuhastelua.

    • Anonyymi

      Eli...jos koneeseen lisätään tehoja, olisi syytä huolehtia, että kone kestää niitä.
      Rikkinäisillä koneilla ei pärjää.
      Hyviä vihjeitä Eräiltä ja Hellebautilta!

    • Anonyymi

      Eräiltä=Erkiltä

    • Anonyymi

      On täällä aika paljon muutakin mikä ei liity Ella Junnilaan.

    • Anonyymi

      Hauskaa Syksyä vaan!

    • Anonyymi

      Eiköhän aleta kattomaan kisoja TV:stä.

    • Anonyymi

      Liikaa kilpailuja, treenin tarkastus. Vammat pitää hoitaa kuntoon, ennen kun treenataan.

    • Anonyymi

      Ellan notkeudella ei 197 enempää ylitetä oli valmentajana kuka tahansa.

      • Anonyymi

        Oletko minkä alan asiantuntijoita?


      • Anonyymi

        Kumarassa ei selällään korkealta mennä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kumarassa ei selällään korkealta mennä.

        Minkä alan asiantuntija olet?


      • Anonyymi

        Asiantuntemuksesi mukaan olet varmasti hypännyt paljon korkeutta.
        Olenko väärässä?
        Voisit käydä valmentamassa vaikka Ellaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minkä alan asiantuntija olet?

        Se on reilu viisikymppinen, rasvakudoksien kerääjä.
        Joskus yrittänyt urheilla, mutta itsellä ei lahjat menestymiseen koskaan riittäneet.
        Nyt todennäköisesti jonkun peräkylän kisojen tuloksia liioittelee työkavereilleen. Eikä siitäkään pysty selvinpäin suoriutumaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asiantuntemuksesi mukaan olet varmasti hypännyt paljon korkeutta.
        Olenko väärässä?
        Voisit käydä valmentamassa vaikka Ellaa.

        Anonyymi
        2025-09-20 14:53:39

        Ella on ihan vääräsäsä lajissa ja tulostaso kertoo sen.


    • Anonyymi

      Tämä on tyypillistä urheilujoukkueiden tarinoita Suomessa, kun ollaan kokoamassa joukkuetta niin kaikki Urheilijat ovat terveitä ja kunnossa? Kun kisakaupungissa niin puolet porukasta on loukkaantuneita ja vähintään sairastellut pari kk ennen? Miksi näitä valitsijoita ei joudu vastuuseen? Sinne lähetetään porukkaa huvimatkalle?

    • Anonyymi

      Äiti ei olisi muuten päässyt mukaan.

    • Anonyymi

      Junnila on kisaturisti.
      Ei tulosta 😬

      Mutta olihan kiva lomamatka tokioon 🥳

    • Anonyymi

      Totuus, että Suomi on yleisurheilussa menestynyt parhaiten hyppylajeissa.

      • Anonyymi

        ...siis viimeisten vuosien aikana.


      • Anonyymi

        Anonyymi
        2025-09-20 17:23:28

        - Yritätkö väitää, että Suomi on muka MENESTYNYT yleisurheilun saralla viime vuosina?

        HahHahHAa!


        https://menestysseuranta.urheilututkimukset.fi/urheilumuoto/YLEISURHEILU/


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anonyymi
        2025-09-20 17:23:28

        - Yritätkö väitää, että Suomi on muka MENESTYNYT yleisurheilun saralla viime vuosina?

        HahHahHAa!


        https://menestysseuranta.urheilututkimukset.fi/urheilumuoto/YLEISURHEILU/

        Ainakin hyppylajeista tullut kuusi mitalia.
        Koripallo 0
        Jalkapallo 0
        Lentopallo ?

        Jos Susijengi menestyi em-tasolla, niin kyllähän tuossa yleisurheilussa on enemmän menestystä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anonyymi
        2025-09-20 17:23:28

        - Yritätkö väitää, että Suomi on muka MENESTYNYT yleisurheilun saralla viime vuosina?

        HahHahHAa!


        https://menestysseuranta.urheilututkimukset.fi/urheilumuoto/YLEISURHEILU/

        2022-2025
        Olin laskevinani 13 mitalia

        Mikä olisi mielestäsi riittävästi?
        Mielestäni 13 on enemmän mitaleja kuin esim. Koripallossa.
        Eikä pahalla, mielestäni on menestytty myös koripallossa.
        Futiksessa Suomi onkin umpisurkee...tällä hetkellä.


    • Anonyymi

      Olis pitänyt kokeilla kainalosauvoja, olisi tullut parempi tulos.

    • Anonyymi

      Täällä saa vain kehua upeaa Ella Junnilaa ja hänen suorituksiaan?

      Totuus nyt kuitenkin on, että Junnila otti kisamatkan vastaan, ei puhunut mistään vammasta mitään ennen kuin epäonnistui jälleen kerran karsinnassa aivan totaalisesti.

      Ja miten minulla, sekä monella muulla on sellainen kuva, että Junnila on aina selittelemässä. Tuskin se kuva ihan tyhjästä syntyy. Kaikki aikuisten arvokisojen karsinnat ovat menneet ihan päin persettä. Ihan jokainen. Aina on ollut selitys. Joskus ei löytynyt fiilistä ja joskus ei ollu terveys priimaa.

      Kyllä suomalaiset urheilufanit todellakin saavat kritisoida tätä Ella Junnilan alisuorittamista. Ja ihmetellä, että mitä vittua.

      • Anonyymi

        Kertoo fanin luonteesta.
        Varmasti vedät lastasi turpaan, jos se kakara epäonnoistuisi kentällä.
        Sehän ei epäonnistu, kun sun kakara ei osaa kentälle.


      • Anonyymi

        Muisti on lyhyt. Olisiko alkoholilla tekemistä asian kanssa.
        Kuinka mones Ella oli viime kesän EM-kisoissa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muisti on lyhyt. Olisiko alkoholilla tekemistä asian kanssa.
        Kuinka mones Ella oli viime kesän EM-kisoissa?

        2024 oli 5.


    • Anonyymi

      Haastatteluihin enemmän säpinää! "Ella Junnila, sehän meni ihan päin persettä - miten ammattimainen korkeushyppääjä voi olla noin huono ?"

      • Anonyymi

        Hän on opiskelija.
        Ainakin väittää opiskelevansa Tampereen yliopistossa.


    • Anonyymi

      Näytti siltä että jopa140cm olisi ollut liikaa.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Eka yritys olisi mennyt yli, jos olisi ponnistanut hiukka kauempaa. Vähän sekin meni päin. Jalkoja ei kyennyt nostamaan yli, eli ponnistusta ei tehty loppuun asti.
        Tällai silloin, kun varoo esim. kivun takia.
        Toinen ja kolmas yritys olikin sitten jo luovuttamista, eikä niissä ollut enää edes aikomusta niin sanottuihin ilmaliikkeisiin. Ponnistusta ei näköjään kyennyt viemään loppuun.
        Tämä oli sitten asiantuntijalta.
        Ei Ellan porukalta.


    • Anonyymi

      Saahan "fanit" kritisoida ja laukoa loukkaavia mielipiteitä.
      Se on hyvä puoli Suomessa.
      Kertoo kyllä enemmän näistä "fanittajista".
      Antaa palaa vaan!
      Katkeruutta ja vihaa jenkkilän tapaan.

    • Anonyymi

      Onhan se hienoa ja hyvä asia, että ihmiset voi purkaa omaa pahaa oloa anonyymisti.
      Ei tarvitse purkaa sitä sitten yöllä nakkikioskilla.

    • Anonyymi

      Vastaus on että Junnilat lähti lomamatkalle tokioon🥳🥳🥳

    • Anonyymi

      Ellan äiti pimpoi ringa on karmee possu!

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stubb jo paljon tunnetumpi kuin kaikki persut yhteensä

      Nyt on aika ottaa mittaa tunnettavuudesta, herrat ja narrit! Joku tuolla toisessa ketjussa väitti, että "persujen rivimi
      Maailman menoa
      57
      10080
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      13
      6839
    3. Persu Keskisarja on politiikan Uuno Turhapuro

      Asiantuntija luonnehtii Keskisarjaa Trumpin ajan Turhapuroksi, joka ärsyttää kokoomusta. – Keskisarjan känni-imago j
      Maailman menoa
      85
      6144
    4. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      70
      6141
    5. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      28
      4275
    6. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      11
      4272
    7. Oikeistohallitusten aikaan saannokset.

      Holkerin touhujen seurauksena lama. Aho jatkoi tuhoa osaamattomuudellaan. Katainen ja alkoi talouden alamäki. Sipilä ja
      Maailman menoa
      46
      4150
    8. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      65
      3825
    9. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      284
      3249
    10. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      44
      2928
    Aihe