Terve sinulle mukava nainen, joka haluaa tutustua 42v ihan komeaan ja mukavaan mieheen. Olen eronnut edellisestä suhteesta vajaa vuosi sitten ja nyt olisi aika kääntää uusi sivu elämässä, mennä eteenpäin. Etsin hyvää ihmistä kenen kanssa voisi jakaa ilot ja surut, en kaipaa elämääni, pettämistä, valehtelua, toisen ilkeää arvostelua,, yms, säätöä ja sekoilua. Haluan olla rakastettu ja toivon sitä myös sinulta. Kaipaan kosketusta, läheisyyttä, jutustelua, ihania aamuja kun saa herätä kullan vierestä, pusuja, halauksia, otan mielelläni sinut kainalooni jos mielesi on maassa. Tykkään puuhailla kaikkea kivaa yhdessä kumppanin kanssa. Sen verran edellisestä suhteesta, että siihen liittyi 2 suuntainen mielialahäiriö ja en halua enää toista kertaa samaa kokea. En siitä huolimatta exälle toivo kuin kaikkea hyvää elämässä. Olihan meillä todella hyvääkin, sitä kesti noin 4v. Nyt on aika uudelle ja olen valmis ja halukas tutustumaan uusiin ihmisiin, tämä on minun elämä ja en suostu enää olemaan epäterveessä suhteessa. Mitä onnellisuuteen tulee, niin mielestäni onni koostuu pienistä asioista ja ne on oikeastaan melko yksinkertaisia, niitä pitää vain käyttää. Niitä saa käyttää. Jos sinun ajatukset on samalla aaltopituudella niin tartu tähän koukkuun ja tutustutaan. Asun etelä savossa. Ehkä keksimme keinon saada toisiimme yhteyden, puhelin numeroa en tänne uskalla laittaa.. Voit vinkata yhteyden pito idean minulle jos haluat. Ps, en usko että tässä pelissä kumpikaan saa mitään pahaa pettymystä vaikka kemiat eivät kohtaisikaan. Tarvitsee sitä kaveria ja ystävääkin. Hyvää syksyä kaikille.
Vastaukset 7
- Anonyymi
Kelpaaks sulle laadukas 55v hieman vatsakas crossdress "neiti'? Meikkaan ja käytän peruukkia. Laita vastaus!
- Anonyymi
Mitähän tuo crossdress neiti tarkoittaa. Täytyy varmaan googlettaa.
- Anonyymi
Varmaan joku transsu
- Anonyymi
Ihan aitoa naista täällä olen kysymässä, jos olet seuraa vaille ja haluat elämään iloa ja uutta, niin mielellään juttelisin ja tutustuisin lähemmin. Olisihan siinä kivaa jännitystäkin ilmassa... Hymyssä suin kohti elämää.
- Anonyymi
Voin laittaa kikulin reisien välii jos on siitä kiinni. Ja tietenkin ajelen karvat kolmioks niin näyttää ihan oikealta
- Anonyymi
Taidat olla vähän yksinkertainen, koska
- haet seuraa keskustelupalstalta
- et osaa kappalejakoja
- tekstisi on täynnä kirjoitusvirheitä
- haet yhteyttä johonkin, mutta ilman yhteystietoja
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062215- 103886
- 66833
- 46800
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21746Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha517716Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64615
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561