Exän kanssa yhteydenpito

Anonyymi-ap

Erosimme muutamia viikkoja sitten pitkästä suhteesta, josta lapsi. Alkuun ei ollut mitään yhteydenpitoa. Nyt alkanut soittelu ja viestien laitto. Lähinnä hänen aloitteestaan. Puoliso oli se joka erota halusi. Puhelut monesti pitkiä ja nyt on jo alkanut tulla kaikkia inside juttuja yms. mukaan keskusteluun. Mitähän tässä pitäisi tilanteesta ajatella? Keskustelut aika paljon lapseen liittyvää mutta ne pitkittyvät sitten joka kerta. Nyt hän ruvennut jo kertomaan omista tekemisistään ja hieman rivien välistä voi tulkita, että haluaa minun tietävän olevansa yksin. Myös hieman pahastui kun kuuli minun olevan paikassa jossa rutiinien mukaan ei olisi kuulunut olla. Sekä kun kerroin omista viikonloppu menoista seurasi hiljaisuus. Pakko yhteyttä pitää jo ihan lapsen takia, mutta jotenkin tuntuu keskustelut olevan taas sellaisia kuin suhteen alussa eli nauretaan ja paljon synkkää huumoria viljellään. Tekisi mieli kysyä haluaako vielä yrittää, mutta pelkään tulla torjutuksi. Ehkä hänkään ei uskalla kun oli se lähtijä

26

463

    Vastaukset 26

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Anna hänen tehdä aloite jos kerran oli suhteesta lähtijä.

    • Anonyymi

      Lisättäköön että tietoisesti muutin kovasti ulkoista olemustani aika rajusti. Lisäillyt yhtä sun toista sosiaaliseen mediaan. Uusia kuvia yms. Hän ei itse niitä seuraa, mutta tiedän yhteisten tuttujen kautta kyttäävän. Mistä tiedän en avaa enempää koska liian pitkä tarina. Näiden juttujen jälkeen, yhden nopean tapaamisen jälkeen yhteydenpito on selvästi muuttunut. Enkä ole perään ruikuttanut myöskään.

    • Anonyymi

      Miksi itse haluat palata yhteen ihmisen kanssa joka sinut jätti? Onko ne suhteessa olleet ongelmat ratkenneet miksi erositte?

      • Anonyymi

        No daa- jos riitelevät kumpi vie kiakkoteeneihin? Nähny taas palstasedän stoorista vaivaa


    • Anonyymi

      Koska hän on tehnyt ennenkin aika hätäisiä päätöksiä kun on ollut itsellään paha olla. Monessa eri asiassa. Meillä kumminkin oli vielä viimeisenä iltanakin seksiä ja läheisyyttä. Lisäksi sanoi edelleen rakastavansa minua. Moni asia joita kertoi eron syyksi olisi korjattavissa. Eikä hän arjessa aina tuntunut huomaavan minun tekojani. Ehkä tässä on ollut aikaa miettiä asioita eri kantilta.

      • Anonyymi

        Etkö sitten mielestäsi ansaitse ihmistä joka ei pomputa sinua miealan vaihteluidensa mukaan? Jos hän sanoo sinua rakastavansa niin miksi jättää kuitenkin sinut. Onko se rakkautta. Tietenkin itse päätät mitä teet.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö sitten mielestäsi ansaitse ihmistä joka ei pomputa sinua miealan vaihteluidensa mukaan? Jos hän sanoo sinua rakastavansa niin miksi jättää kuitenkin sinut. Onko se rakkautta. Tietenkin itse päätät mitä teet.

        Sinä täällä anonyymipalstalla tätä provosetää ”syykkailet” 🚩


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä täällä anonyymipalstalla tätä provosetää ”syykkailet” 🚩

        Mistä päättelet että tämä on provo?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä päättelet että tämä on provo?

        Ihan kuule töksähtelevästä tyylistä. Suhteesta. On lapsi. Sitten sitä ja tätä. Miksi haluat alentaa naissukupuolta kuvittelemalla, että joku nainen muka tuottaisi tällaista tekstiä, eli mikä sinua vaivaa hyvä ihminen/mies?


    • Anonyymi

      Ei kannata lähteä uudestaan….

    • Anonyymi

      Ehkä hieman impulsiivinen ihminen.. voit olla aika varma että samaa vuoristorataa on tiedossa jatkossakin. Jotkut tykkää.. oma valinta

    • Anonyymi

      No en ole asiaa niin pitkälle miettinyt että menisin välttämättä enää takaisin. Mietityttää vain tuo hänen käytös. Voisiko tuo viitata, että kaduttaa

    • Anonyymi

      No voi että.

    • Anonyymi

      No jos noin molemmat pelkäätte kysyä toiselta aika olennaisen kysymyksen niin kommunikaatiossanne on pahasti puutteita. ELi ei jatkoon!

    • Anonyymi

      Voihan olla miehellä jotain tukahdutettua homoseksualismia jota ex paremmin ymmärtää ja siksi haluaa keskustella ja kenties harjoittaa puhelinseksiäkin jossa ex puhuu miehen äänellä seksiasioita tai lukee jotain homoseksualistista novellia miehellesi.

      • Anonyymi

        Jotain tällaista epäilisin itsekin. Ehkä ex-nainen on suostunut esim strap on henkselipeniksellä tyydyttämään miehen haluja ja nykyisen kanssa ei moinen onnistu🤔


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jotain tällaista epäilisin itsekin. Ehkä ex-nainen on suostunut esim strap on henkselipeniksellä tyydyttämään miehen haluja ja nykyisen kanssa ei moinen onnistu🤔

        Ai että miehen takapuoleen jollain ihmeen stappolilla??? Ei onneksi kiinosta ainakaan omaa miestäni mikään takapuolisörkkiminen sitten pennin vertaa!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai että miehen takapuoleen jollain ihmeen stappolilla??? Ei onneksi kiinosta ainakaan omaa miestäni mikään takapuolisörkkiminen sitten pennin vertaa!!

        Meidänkin isännän mielipide peppu hommille oli enkuksi only for gayboys and homos!!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meidänkin isännän mielipide peppu hommille oli enkuksi only for gayboys and homos!!!

        Kyllä jos mies käyttää käsilaukkua ja tampponia niin saa soitella entisen naisensa kanssa mutta ei minun kodissani!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä jos mies käyttää käsilaukkua ja tampponia niin saa soitella entisen naisensa kanssa mutta ei minun kodissani!

        No ei ihme että aloittajaa harmittaa miehen yhteydenpito ex-puolisoon jos soitteluiden jälkeen mies pyörii kotona pikkuhousuissa tampponin naru rivosti roikkuen! Voisi kuvitella että ex yrittää sabotoida suhdetta ja lietsoo miestä homomaiseen käytökseen!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jotain tällaista epäilisin itsekin. Ehkä ex-nainen on suostunut esim strap on henkselipeniksellä tyydyttämään miehen haluja ja nykyisen kanssa ei moinen onnistu🤔

        Kerroitko kenties aloittajaäijä omista mieltymyksistäsi? Ei se väärin oo, mutta tämä teatteri on noloa, sitä minä vaan nääs


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerroitko kenties aloittajaäijä omista mieltymyksistäsi? Ei se väärin oo, mutta tämä teatteri on noloa, sitä minä vaan nääs

        Nykyään miehillä on outoja haluja😟 Ero tuli meillekin kun mies olisi halunnut saada dildoa sisäänsä aviovuoteessa ja minua oksetti pelkkä ajatus🤮🤮🤮


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nykyään miehillä on outoja haluja😟 Ero tuli meillekin kun mies olisi halunnut saada dildoa sisäänsä aviovuoteessa ja minua oksetti pelkkä ajatus🤮🤮🤮

        No jooh, kai tämä tavallaan aloittajaäijä vastasi kysymykseeni. Tsempit


    • Anonyymi

      Erottiin äidin tahdosta, tahtoi minut pois heidän elämästään. Alkoi sitten uudelleen lähentelemään niin totesin että ainut yhteysväline lasten asioista on tekstiviestit.
      Karsi kummasti kaikki lähentely yritykset kun en puhelimeen vastannut. Tekstiviestillä sai tarvittavat yhteydet ilman jorinoita.

      • Anonyymi

        Oliko syynä "varustuksesi" pienuus? Nykyään voi käydä virossa leikkaamassa senttejä lisää "siihen"


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 147
      1916
    2. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      328
      1363
    3. Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.

      Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      175
      956
    4. Olen Aito Narsisti

      Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.
      Sinkut
      272
      695
    5. 33
      611
    6. Outo liikkuja

      Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut
      Ähtäri
      12
      611
    7. PÄIVÄN KYSYMYS

      Haluatko SINÄ afkaani-muslimin ministeriksi?
      Kajaani
      257
      603
    8. Mara puhuu narsuista

      Eikö toi ämmä itse ole suurin sellainen?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      191
      563
    9. Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä

      Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen
      Puolanka
      20
      512
    10. Onko tämä meidän yhteys

      Vähän liian vaikeaa? Joskus voimakkaatkaan tunteet ei riitä.
      Ikävä
      42
      502
    Aihe