Väärin nostettu tempaus

Anonyymi-ap

Olin joskus ottamassa oppia painonnostossa ja siellä opetettiin että tangon pitää osua tiettyyn kohtaan reisissä. Sitten jälkeen huomasin että nostan paljon enemmän tempauksessa kun en kosketa tankoon lainkaan reisillä ja liike oli muutenkin luonnollisempi.
Kyllä siinä samat jutut tapahtuu kuin tekniikassa jossa tanko koskettaisi kehoa.

Selitin asian valmentajalle joka ei ollut asiasta lainkaan mielissään vaan sanoi että tekniikkani on virheellinen vaikka nostankin enemmän.
Olen käynyt jälkeenpäin yksissä kisoissa ja kyllä ne on hyväksytty. Tosin otin varovaisesti silloin ettei jännityksen vuoksi jää tulokset saamatta joten palkintopallille saakka en päässyt mutta kokemus oli hieno.
En jaksanut sitä valitusta virheellisestä tekniikasta valmentajalta joten lähdin seurasta.

Muistan joskus lukeneeni suomen painonnostoliiton sivuilta kun joku esitti kysymyksen samasta aiheesta. Siinä vastattiin että jokaisella on yksilöllinen tekniikka. Säännöissäkään ei sanota että tangon tulee koskettaa reisiä. Tärkeintähän on että tanko menee suorille käsillä ilman punnerrusta näin yksinkertaistettuna.

Kyllä siellä aikuisten kisoissa näkee sellaistakin että tankoa oikein potkaistaan kun tanko lähes pysähtyy tai jollain tanko jopa pysähtyi lantiolle mutta meni jotenkin läpi.
Minusta tärkeintä on tällä tasolla tekeminen eikä se että tehdään juuri siten miten toisetkin tekee.
Pysyy kunnossa ja elämä hymyilee.

8

569

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ilman mitään kosketusten miettimistä niin ykkös- ja kakkosvedon niveltyessä hyvin yhteen siten, että kakkosen loppu kulkee räjähtäen päkiöille läheltä mahanahkaa niin varsinkin rinnallevedossa tanko hipoo reisiä tai ainakin kulkee hyvin läheltä.
      En koakaan kuullut, että tangon pitäisi osua reisiin. Kenellä hipaisee enemmän, kenellä vähemmän, osalla ei lainkaan.
      Itse en ajatllut koko asiaa ennen kuin treeniverkkareiden reisissä alkoi ajan mittaan näkymään kulumisen merkkejä.
      Porukkamme valmentaja oli 10 vuotta Suomen nuorten maajoukkueen valmentaja eikä tuosta reisijutusta puhuttu koskaan.
      Varsinainen reisiin osuminen, pahimmillaan pompun omainen, on tarkemmin eritellen jopa tekniikkavirhe. Tosin tuollaisiakin nostajia on mutta vähemmän.

      • Anonyymi

        Jos katsoo Mark Rippetoen rinnalevedon opetusvideota niin hän opettaa että tangon tulee osua reisiin ja aina siihen samaan kohtaan. En kyllä Rippetoeta kuuntelisi koskaan mutta äijä on todella suosittu valmentaja.

        https://youtu.be/wIB_X2N6020?si=Tj9TZ6JSc5s5nT5D&t=722

        Oma tyylihän on lähempänä sellaista joka on ollut pois muodista jo kohta sata vuotta. Se on minulle todella luonnollista, tuntuu hyvältä ja nosto on vakaa.
        Esim. tempauksessa minun tyylini on lähempänä tätä kuin nykyaikasta tekniikkaa:
        https://youtu.be/W81v1EVAovU?si=YU13VIZKKs2s62JU&t=74

        Harjoittelen myös yhden käden nostoja kuten herra Walker videossa aikaisemmin.

        Minulla on myös matapohjaiset kengät ja käsien leveys on sama. Se ylileveä ei sovi minulle mitä minulle opetettiin.


    • Anonyymi

      Joku sano sitä, toinen tätä, mitä sitten?

      Tulos ratkaisee ja jokaisella on erilaiset välitykset ja vahvuudet.

      Eikö se ole tärkeää että tekee ja toimii, pysyy pois sohvalta kaljatölkki kädessä ,
      ja pitopöytien äärestä, välillä.........

    • Anonyymi

      Vielä pahempaa on väärin arvioitu menneisyys naista valitessa.

    • Anonyymi

      Kyykkyvalat noin puolikkaalla tempauksen maksimiraudoistahan ovat pelkkää rutiinia?
      Hallitut ylivedot treenattuina turvallisuustekijöinä?
      Yms.
      Noilla on jotain merkitystäkin.

      • Anonyymi

        Noin se on,
        tärkeintä on hankkia kunnon ohjeet ja valmentajat tekniikkaan, monesti virheitä on helpompi korjata ennenkuin niistä tulee rutiineja joita toistetaan sitten aina.

        Kaikkiin löytyy ratkaisu, jos ja vain haluaa tarpeeksi ja on malttia ja pitkäjännittyneisyyttä tässäkin asiassa, mikään ei ole huomenna valmista, niinkuin tämän päivän ihmisillä pitäisi....


    • Anonyymi

      Nuo reisiin kosketuksen valmentajat haluavat opettaa ykkös- ja kakkosvetojen yhteen niveltymisen. Kyse on myös kropan painopisteestä. Jos tanko kulkee reisiä hipaisematta, niin painopiste on liian edessä.
      Joku harva jopa hyppyyttää tankoa reisistä etuviistoon ylös mutta sillä tekniikalla tuloksen tekeminen on todella vaikeaa.
      Aloitettuani uudelleen 36:nrappiovuoden jälkeen oli liikkuvuuteni ja rytmitykseni rapistuneet siihen malliin, etten pystynyt yhdistämään vetoja vaan vedin rinnalle ja tempasin polvilta keskittyen kakkosvedon räjähtävyyteen.
      Eipä myöskään enää onnistunut likimainkaan asiallinen kyykkytempaus. Vain raakana ja sen hetken raskaammat puoliraakoina.
      Tasokkaiden punttikisojen televisiointien hidastuksista näkee vetojen niveltymisen yhteen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2300
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      26
      954
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      902
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      568
      830
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      728
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      25
      624
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      64
      606
    Aihe