Mitä tarkoittaa ÄÄRIOIKEISTO nykyään? Onko

se kaikkea mikä liikkuu siellä varsinaisen vasemmiston oikealla puolella, nykyään!?
Mikä ennen oli normaalia, on nyt ÄÄRIoikeistoa.
Mihin on kadonnut+

Äärivasemmisto, vasemmisto, oikeistovasemmisto. keskusta, keskustaoikeisto, oikeisto, oikeiston vasen ja oikea laita!???

Herätkää nyt jo miettimään siellä poteroissanne!?

nimim. normaali, jonka mielstä pikkuhiljaa alkaa tuntua että vähän kaikki on ÄÄRIVASEMMALLA.
15125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Äärien takaa. Sen olisi suotavaa olla liikuva tila.

Ääri, on ilmentymä tukahduttamisesta.
Näin yksinkeraisesti ja lyhyesti.

Se ruokkii sitä, ettei ihmiset tykkää siitä.
Ja seurausta pukkaa.

Äänestä
  • Arvaapas tykkäävätkö ne ihmiset tuollaisesta nimittelystä, joilla on ollut ja on silmät auki, eivätkä hyväksy näitä uustukahduttamispyrkimyksiä sieltä vasemmalta. Ovat muuten erittäin kovassa vauhdissa esim. kristinuskon lopettamispuuhissa ja tilalle saatetaan islaminuskoa...
    Ym. muuta hirveää.

    Äänestä

Täytyy sanoa että ihmettelen tämän koko kansan kuumeilu lääkkeen logiikkaakin useammin kuin kerran viikossa.

Jossain kummassa mättää miten ohjeistetaan viestinnän suhteen kerrottuun yleisen skenaarion
suhteen...

Nimittäin täysin ristiriitaista toimintaa.

Joku saattaisi pitää jopa itse tarkoituksen vastaisena toimintana.

Medialla pitäisi olla määritelty vastuu.

Nimittäin sananvapaudessa sekä yleisten yhteisten asioiden ulosanneissa.

Näin ei näytä lähellekkään olevan.

Vaan pikemmin mediaa käytetään poliittisen sekaannuksen ja kannatuksen keräilyyn. Keinoin. Joita ei taas pitäisi yleisessä vallitsevassa tilassa pitää suotavina

Ihmiset kaupankäynnin markkinoilla.

Onko muuta jäljellä?
Uskottavuudesta ei ole kyse vaan todellakin adjektiivisesti määriteltävät " kipupisteet" määrävät kenttää.

Hämmentävää kansalaiselle.

Ettei kukaan näytä johtavan sen enempää mitään.
Niin eiköhän sillä sitten mennä.

Kysymys kuuluu. Miksi

Tästä reaktiosta hämmentyy kukaan.

Vastuuu.
Se on kadonnut pyrokratiaan. Rakenteisiin.

Toimimattomiin.

Piiloon.

Sitä ei omista kukaan.

Äänestä

Vasset alkaa vaikuttaa joteskin pörähtäneiltä. Asiat on kuitenkin kaiken kaikkiaan mallissa, joten pitää keksiä kaikkia höpötyksiä. Ei ole enää sitä kurjuutta joka tekisi aatteesta aidon ja hyväksyttävän.

Äänestä
  • Onhan niillä seksuaaliset poikkeavuudet joten kärsimys on löytynyt sieltä suunnasta. Seksuaaliset poikkeavuudet ja muuta kärsivät vähemmistöt ovat nyt eliittiä, etkä ole huomannut sitä? Ei voi olla näkemättä.

    Äänestä

  • Kyllä tästä paikasta jossa ennen asui työteliäs ja ahkera kansa, on tulossa todellinen kurjala. Kaikke tehdään sen eteen että saadaan asiat niin sekaisin kuin olla ja voi. Tuotetaan hankaluuksia vaikka mistä maailman kolkasta. Vaihdetaan uskonto ja huumeet päälle vielä, siinä oiva resepti.

    Äänestä

Kaikki väärän mielipiteen sanojat ovat äärioikeistolaisia. Ja myös ne, jotka ovat hiljaa eivätkä julista oikeita mielipiteitä.

Äänestä
  • Ja vielä ne vasemmistolaisetkin jotka eivät ole ääääärivasemmistolaisia, aikovat pysyä heteroina ja muuta hullua...

    Äänestä

Se joka tietää mitä on äärioikeisto, niin olisi kiva jos tietäisit samaan kommenttiin mitä on äärivasemmisto!

Äänestä

"VAIN POLIITTINEN LEIMA,EI MUUTA"!!!!!!

Äänestä

Kaikki ovat äärioikeistoa jotka eivät ole telaketjustalinisteja.

Äänestä

Para-military oreganizaions?

Äänestä

Suomi on vapaa maa - vielä. Jotta maa pysyisi vapaana niin olisi ehkä tarpeen järjen kapina kaikkea ääreilyä, hölmöilyä ja vouhottamista vastaan. Järki-ihmisillälläkin voi olla erilaisia ajatuksia elämästä ja maailmasta. Yhteistä kuitenkin on maltti ja tolkku. Järki-ihmiset kykenevät keskustelemaan ja pohtimaan asioita yhdessä. Järki-ihmiset kykenevät sopimaan - ellei muuten niin tekemällä kompromisseja. Kompromissit eivät ole uutta luovaa sopimista, mutta kyllä nekin auttavat pääsemään asioissa eteenpäin.

Kannatan järki-ihmisten kapinaa kaikenlaista kusipäistä ääreilyä, polarisaatiota ja vihanlietsontaa vastaan.

Äänestä

No ainakin, jos somessa esittää mielipiteensä, niin kuuluu joko äärioikeistoon (persuihin) tai äärivasemmistoon (kommareihin, vassareihin). Tuntuu olevan aika kova vastakkainasettelu, jos esittää mielipiteensä. Jopa tappamisen ihannointia ja väkivaltaa tuntuvat suomalaiset suosivan eri aatetta tai uskontoa tai väestöä kohtaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

se kaikkea mikä liikkuu siellä varsinaisen vasemmiston oikealla puolella, nykyään!?
Mikä ennen oli normaalia, on nyt ÄÄRIoikeistoa.
Mihin on kadonnut+

Äärivasemmisto, vasemmisto, oikeistovasemmisto. keskusta, keskustaoikeisto, oikeisto, oikeiston vasen ja oikea laita!???

Herätkää nyt jo miettimään siellä poteroissanne!?

nimim. normaali, jonka mielstä pikkuhiljaa alkaa tuntua että vähän kaikki on ÄÄRIVASEMMALLA.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu