Ensin oli maanviljely, sitten metsästä-keräilijät

Raamatun mukaan ensimmäiset ihmiset olivat maanviljelijöitä ja lammaspaimenia. He opettivat jälkeläisilleen talonrakennustekniikkaa, savi ja puuastioiden tekoa, raudan valmistuksen, työkalujen tekemisen, jne. Tuubal-Kain teki rautaesineitä jo ennen tulvaa 2400 vuotta eaa ja sitä ennen. Pronssikausi oli siten yhtä aikaa rautakauden aikana. Historia menee näin uusiksi.

4:22 Myöskin Silla synnytti pojan, Tuubal-Kainin; hänestä tuli kaikkinaisten vaski- ja rauta-aseiden takoja. Ja Tuubal-Kainin sisar oli Naema.
1130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Raamatun mukaan todellakin ensiimmäiset ihmiset olivat maanviljelijöitä ja VEGAANISIA lammaspaimenia. Lampaita uhrattiin mutta ei syöty?

Tuosta Genesiksen 4. luvun lainauksesta käy myös ilmi, että Raamatun mukaan ei ollut kivikautta eikä pronssikautta. Ne ovat ilmeisesti ateistista eksytystä. Jo ihmiskunnan alkumetreillä alettiin tekemään tarvekaluja raudasta. Myöhemmissä Raamatun käännöksissä ei puhuta vain "rauta-aseista" vaan "pronssin ja raudan takomisesta".

Käytännössä tarina ensimmäisestä sepästä Tubal-Kainista kertoo, että Genesis on niin nuori teos, että sen kirjoittajilta on unohtunut että joskus oli erillinen pronssikausi. Ilias eepoksessa vielä muistettiin, että ennen rautaa aseisiin käytettiin "vaskea" (Otto Mannisen suomennos).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Raamatun mukaan ensimmäiset ihmiset olivat maanviljelijöitä ja lammaspaimenia. He opettivat jälkeläisilleen talonrakennustekniikkaa, savi ja puuastioiden tekoa, raudan valmistuksen, työkalujen tekemisen, jne. Tuubal-Kain teki rautaesineitä jo ennen tulvaa 2400 vuotta eaa ja sitä ennen. Pronssikausi oli siten yhtä aikaa rautakauden aikana. Historia menee näin uusiksi.

4:22 Myöskin Silla synnytti pojan, Tuubal-Kainin; hänestä tuli kaikkinaisten vaski- ja rauta-aseiden takoja. Ja Tuubal-Kainin sisar oli Naema.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu