Yleistuki tulee?

Anonyymi-ap

Huom,tää kopsattu Ylikseltä ja pakko jakaa tänne. Itse töissä toistaseksi joten ei onneksi koske mua mut siis mitä v täällä tapahtuu :

lakiesityksen luonnosvaiheessa keväällä.

Näiden muutosten on tarkoitus tulla voimaan ensi vuoden alussa.
Mainos

LÄHTÖKOHTAISESTI työnhakijalta edellytetään neljän työmahdollisuuden hakemista kuukauden aikana. Jatkossa tätä edellytettäisiin myös osa-aikatyötä tekeviltä työnhakijoilta.

Seuraamusten kiristämisen arvioidaan vähentävän sosiaaliturvamenoja noin 14,9 miljoonalla eurolla vuodessa. Työllisyysvaikutus vähentäisi julkisen talouden vuotuisia menoja noin 2,5-16,8 miljoonalla eurolla.
Lisää aiheesta
Kansanedustaja: Työttömien ja pienituloisten kiusaaminen näyttää olevan hallitukselle itseisarvo

Tekstiviestimuistutuksesta aiheutuisi valtiolle noin 260  000 euron kustannukset vuodessa.

UUDISTUKSEN myötä työnhakijalle järjestettäisiin tapaamisia työvoimaviranomaisen kanssa entistä yksilöllisemmin nykyisen kaavamaisen palveluprosessin sijaan. Näin työvoimaviranomaisen rajallisia henkilöstöresursseja voitaisiin työ- ja elinkeinoministeriön tiedotteen mukaan käyttää jatkossa tarkoituksenmukaisemmin.

-  Työnhakijoiden asioinnista on tehtävä yhä selkeämpää ja sujuvampaa. Tärkeintä on, että jokaisen oma työnhakupolku voidaan rakentaa aidosti sen mukaan, mitä hän tarvitsee, työministeri Matias Marttinen (kok.) sanoo tiedotteessa.

HALLITUS on antanut eduskunnalle esityksen myös uudesta yleistuesta, jolla on tarkoitus korvata nykyinen Kelan työmarkkinatuki ja peruspäiväraha. Lainsäädännön on tarkoitus tulla voimaan toukokuun alussa, eli aikataulu on hieman viivästynyt aiemmin kaavaillusta helmikuusta.

Yleistuen saaminen edellyttäisi taloudellisen tuen tarvetta eli siinä huomioitaisiin esimerkiksi vuokratulot ja muut pääomatulot.

Suuruudeltaan yleistuki olisi reilu 37 euroa päivässä, eli yhtä suuri kuin työmarkkinatuki tai peruspäiväraha nykyisin.

Jatkossa myös asumisen tuet aiotaan sisällyttää yleistukeen.

Uutista täydennetty klo 17.42 osuudella yleistuesta.

8

370

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Nämä vammaiset runnoo nyt hallituskauden loppuun mennessä koko vitun tukijärjestelmän uusiksi. Ei ihmekkään ettei maahanmuuton ktikemiseen tai mihinkään muuhunkaan ole löytynyt aikaa, kun kaikki on käytetty jokaisen erillisen tuen perkaamiseen ja lopulta yleistuen alle yhdistämiseen joka heikentää koko sosiaaliturvan historiallisen rajulla tavalla.

      Koskaan ei ole tehty näin radikaaleja koko perustuslakiin perustuvan järjestelmän ympäri mylläyksiä näin nopealla juosten kustulla aikataululla ja ahmimalla. Yhdenkään etuuden muutoksia ei ole koeponnistettu tekemällä tukikokeilua etukäteen, vaikka kyse on viimesijaisimmista etuuksista, joista toimeentulotuen uudistuksen tiedot ovat myös tulossa ihan lähiaikoina. Myöhemmin tämäkin on tarkoitus kiireaikataululla yhdistää yleistukeen vielä tämän hallituskauden loppupuolen aikana.

    • Anonyymi

      Hallitus esittää uudistusta, jonka myötä työtön saisi viikon karenssin ensimmäisestä työnhakuun tai työvoimapalveluihin liittyvästä laiminlyönnistä. Karenssi eli aika ilman työttömyyskorvausta kestäisi seitsemän päivää.
      DEMOKRAATTI/STT
      Demokraatti

      Toisen laiminlyönnin jälkeen oikeus työttömyysetuuteen lakkaisi, kunnes ihminen täyttää kuuden viikon työssäolovelvoitteen.

      Nykyisellään työttömän ensimmäisestä rikkeestä seuraa huomautus, toisesta viikon karenssi ja kolmannesta kahden viikon karenssi. Neljännestä rikkeestä voi menettää oikeuden työttömyysturvaan, kunnes täyttää 12 viikon työssäolovelvoitteen.

      Tahattomien unohdusten välttämiseksi otettaisiin käyttöön tekstiviestimuistutus velvoitteiden määräajasta ja sovituista tapaamisista. Tekstiviesti ei ollut mukana lakiesityksen luonnosvaiheessa keväällä.

      Näiden muutosten on tarkoitus tulla voimaan ensi vuoden alussa.
      Mainos

      LÄHTÖKOHTAISESTI työnhakijalta edellytetään neljän työmahdollisuuden hakemista kuukauden aikana. Jatkossa tätä edellytettäisiin myös osa-aikatyötä tekeviltä työnhakijoilta.

      Seuraamusten kiristämisen arvioidaan vähentävän sosiaaliturvamenoja noin 14,9 miljoonalla eurolla vuodessa. Työllisyysvaikutus vähentäisi julkisen talouden vuotuisia menoja noin 2,5-16,8 miljoonalla eurolla.
      Lisää aiheesta
      Kansanedustaja: Työttömien ja pienituloisten kiusaaminen näyttää olevan hallitukselle itseisarvo

    • Anonyymi

      Eli ei mitään muutosta normi työttömän arkeen, sille joka hoitaa asiansa kuten pitääkin

    • Anonyymi

      Johan niitä on pitänyt osa-aikatyöllisen aiemminkin hakea täysaikaisia työpaikkoja. Mikä tässä on nyt se muutos? Eikö osan ole tarvinnut hakea?
      Itselleni kävi alle 2 v sitten siten, että tärppi kävi. Siirryin kokoaikatyön luokse.
      Se tavallaan kyllä kannatti. Monella tavalla. En ole sen jälkeen tarvinnut käydä haastatteluissakaan. Kaikkein huvittavinta koko jutussa oli se, että lätkäistiin karenssille kun lopetin osa- aikatyön siirtyäkseni kokoaikatyöhön. Ette kukaan lukija voi arvata, miten minua nauratti..

      • Anonyymi

        Mitäpä muuta näiltä Työllisyyspalveluiden sadisteilta voi odottaa.


      • Anonyymi

        Se on ihan se ja sama pitääkö hakea vai eikö pidä hakea, lopputulos on silti tismalleen sama, minä en suostu tulemaan valtionhallintoon töihin, lähtemään politiikkaan enkä suostu diplomaatiksi, suurlähetystöön töihin enkä EU-hallintoon Brysseliin. En myöskään halua eduskuntaan töihin tai PV:lle ja edelleenkään kukaan muu ei päätä ammattiani vaan sen teen minä eikä kukaan muu.


      • Anonyymi

        Vaikea sanoa kun en ole tarvinnut noita palveluja 20 vuoteen niin en ole kartalla. Anyway luulis firmojen kypsyvän jatkuvaan hakemustulvaan aktivointipakotusten takia? Eihän tossa oo järkee yhtään vaikka en rottailusta sinänsä tykkääkkään.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      281
      2926
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      57
      2326
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      348
      2007
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      115
      1733
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      112
      1681
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1375
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1317
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1253
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      58
      1232
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      77
      1181
    Aihe