Kerrasta raskaaksi. perheen perustaminen ja ystävän outo reaktio

Meidän perheen tarina, joka alkoi yhdestä illasta.

Oltiin juuri muutettu yhteen poikaystävän (nykyisen mieheni) kanssa. Oltiin tunnettu vuoden verran ja oltiin aina käytetty kumia yhdynnässä. Yhtenä yönä oltiin oltu mun siskon tupareissa ja sitten aamuyöstä pienessä maistissa kotiin palattuamme nukuttiin ihanasti lusikassa. Yöllä heräsin siihen tuntemukseen, että poikaystäväni oli ihan kovana. Tuo tuntui todella kiihottavalta ja hetkessä olin itsekin ihan märkä. Autoin hänet mun sisään ja hän alkoi ihanasti rakastella mua takaapäin siinä maatessamme. En siinä ehtinyt itse saada edes orgasmia kun hän tuli jo sisääni, mutta silti tuntui tosi ihanalta. Hymyiltiin ja suudeltiin ja jatkettiin nukkumista.

Oltiin aamulla hieman hämillämme tuosta, kun oltiin oltu tosi tarkkoja ehkäisyn kanssa. Juteltiin tosi pitkään, pitäisikö hakea jälkiehkäisypilleri. Päätettiin sitten lopulta, ettei haeta. Mun menkat olivat pari päivää myöhässä, kun alkoikin tosi selvät raskausoireet. Rinnat polttavan arat ja kaikki itketti. Kunnon viiva tikussa ei ollut enää mikään yllätys. Sitten lievä paniikki ja pelko, joka vuorotteli uuden elämän järjestämisen innon kanssa. Oli kuitenkin selvää, että pidetään lapsi.

Sitten se varsinainen kysymys ja keskustelunaihe. Näin vuosien jälkeen kerroin tän mun lukiovuosien parhaalle kaverille, jonka kanssa nähtiin todella pitkästä aikaa. Mun suureksi yllätyksekseni se tuomitsi mun toiminnan tuolloin aikanaan pitäen sitä täysin vastuuttomana. Kun kerroin tästä reaktiosta miehelleni, tämä oli täysin hämmästynyt ja sanoi saman kuin silloin aikoinaan tuon tapahduttua eli että me päätettiin yhdessä ja yksimielisesti mitä tehtiin silloin yöllä ja sitten sen jälkeen. Kun hän vielä sanoi, miten onnellinen oli meidän perheestä, multa pääsi ihan hallitsematon itku. Niin onnellinen mä olin, vaikka olin jo hetken epäillyt tehneeni aikanaan väärin. Varmaan jos oltaisiin uskonnollisia tai fatalisteja, ajateltaisiin jotain ”näin oli määrä tapahtua” -tyyppistä. Kun ei olla, niin ollaan vaan onnellisia ihanasta sattumasta, meidän ihanasta ja fiksusta tytöstä, joka on nyt jo koululainen ja tottakai myös tämän reippaasta pikkuveljestä. Mitä te muut tästä ajattelette tästä?

PS. Melkoinen tuuri tuossa oli, kun toisen lapsen kanssa, jota kolme vuotta myöhemmin oikein yritettiin, kesti seitsemän kuukautta, vaikka edelleen oltiin alle kolmekymppisiä. Jälkeenpäin ajatellen oli toisaalta aika selvää, että tuo kiihottuminen liittyi ovulaatioon. Toki kalenterikin sen vahvisti. Nyt ollaan taas ilman ehkäisyä ja kolmas lapsi saa tulla jos on tullakseen. Jos ei, on perheemme täysi ja kokonainen näin nelihenkisenäkin.