Katselin etelän suuntaan pimeälle yötaivaalle Kotkassa viime yönä puolen yön aikoihin, kun silmäkulmassani välähti ja samassa näkökenttään purjehti erikoinen valokokoonpano, jossa oli useampia kiinteitä valonlähteitä ja jonkinlaista välkettä lisäksi. Kohde liikkui paljon nopeammin kuin suomenlahdella liikkuvat matkustajakoneet, mutta paljon hitaammin kuin meteorit. Seurasin kohdetta kaikessa rauhassa ehkä minuutin tai pari, kunnes se häipyi metsän katveeseen.
Kohde saattoi olla myös oudosti valaistu helikopteri, mutta se ääntä ei kuulunut.
Kohde saattoi olla myös oudosti valaistu helikopteri, mutta se ääntä ei kuulunut.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Poliisi: Droonihavaintoja tehty Suomessa
Poliisin tiedossa ei toistaiseksi ole yhtään varmennettua tapausta, jossa valtiolliseen toimijaan kytkeytyvä taho olisi lennättänyt droonia Suomessa.
Iiihanaa saatiin drone Suomeen. Propagandaa sanon minä
Taivaalla lentelee paljon drooneja siviilikäytössä. Niitä käytetään jopa tavaroiden kuljettamiseen. Pelastuslaitosten etsintöihin. Päiväsaikaan maanpinnan kuvaamiseen karttojen tekemisessä ja erilaisissa tutkimuksissa. Kiinteistövälittäjätkin käyttävät drooneja asuntojen ja niiden tonttien kuvaamiseen.
Katso New Jerseyn droneista uutisia. Isoja auton kokoisia ja välillä äänettömiä. Tuntikausia ilmassa, ei lämpösäteilyä. Liian nopeita. Näyttävät kuitenkin valoineen ainakin välillä ihmisten laitteilta.
Tuo oli ufo havainto droni havaintoja tehdään lentokentillä.