Kiinniottojen määrä kasvussa
Poliisihallituksen tilastojen mukaan sekä lähestymiskieltojen että niiden rikkomisten määrät ovat laskeneet kymmenen vuoden takaisista luvuista, mutta viime vuosina niissä on ollut taas nousua.
Tämän vuoden tammi-elokuussa lähestymiskiellon rikkomisia on ollut jo monen aiemman vuoden kokonaislukuja enemmän. Myös viime vuonna luvut olivat korkeat.
Jos joku rikkoo toistuvasti kieltoa, on se merkki, että hän ei välitä Suomen laista.
Ja on valmis tappamaan uhrinsa. Mitä uhri voi tehdä pienessä maassa, jossa ei voi hävitä joukkoon, jos vainoaja saa apua suvultaan tai klaaniltaan, niin kuin mustalaisten tai muslimimiesten yhteisöissä on tapana?
Tuntuu hirveältä uhrin puolesta, jos joutuu koko ajan pelkäämään henkensä puolesta.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Lähestymiskiellon rikkojat tulisi pistää vankilaan. Sen käytännön avulla olisi moni, moni vainottu säilynyt hengissä.
Ja lähestymiskiellon rikkoja, joka onnistuu tavoitteessaan murhata vainoamansa kohde, tulisi tuomita elinikäiseen vankeuteen.
Siis elinikäiseen,
ei tähän Suomen nykyiseen pehmoiseen elinkautiseen, joka on elinkautisen irvikuva.
Lainlaatijoiden tulisi ottaa järkikulta käteen ja toimia sen mukaan.
Moni lähestymiskiellon saanut on muslimi ja islamissa tasa-arvo miehen ja naisen välillä on keskiajalta. Eli muslimimiehen kunnia ei siedä vääräuskoisten antamia määräyksiä.
Kunnian kanssa sillä ei ole mitään tekemistä,
se on ylimielistä omahyväisyyttä, pöyhkeyttä...