Kirgiisian mahtinainen Kurmanžan Datka ei taida olla kovinkaan tuttu nimi Suomessa?
Mutta ehkä pitäisi olla sillä tämän mielenkiintoisen naisen elämänkertaan liittyy myös Mannerheim.
Mannerheim teki Keski-Aasiaan ja Kiinaan ratsain tutkimusretken, joka kesti kaksi vuotta (1906–1908). Matkansa ensimmäisenä vuotena hän vieraili myös Kurmanžan Datkan luona.
Mannerheim valokuvasi myös Kurmanžania ja oli yllättynyt siitä, että 96-vuotias musliminainen suostui kuvattavaksi ja vielä hevosen selässä.
Vuonna 2014 hänen elämästään tehtiin elokuva "Kurmanžan Datka, vuorten kuningatar". joka löytyy katsottavaksi mm. Youtubessa. Elokuva loppuu kohtaukseen jossa Mannerheim ottaa kuuluisan valokuvansa Datkasta ja sen myötä vanha nainen ennustaa että Mannerheimista tulee vielä aikanaan suurmies ja suuri johtaja.
Nyttemmin tuo Mannerheimin ottama valokuva koristaa Kirgisian 50 Somin seteliä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kurman%C5%BEan_Datka
Mannerheim ja Kurmanzan Datka
10
268
Vastaukset 10
- Anonyymi
Jälkikäteen on helppoa vääntää Datkan ylimalkaisesta ennustuksesta ja Mannerheimin myöhemmistä edesottamuksista suorastaan elokuvamainen kertomus ja jättää huomiotta miten moni suomalaistutkijakin on todennut Mannerheimin möhlineen pahasti silloin kun hänen olisi pitänyt tietää paremmin.
Asioita, joista Mannerheimin on todettu miten hänen olisi pitänyt tietää paremmin ovat esim. rohmuamalla diktaattorimaisen aseman alentamalla mielivaltaisesti vähänkään epämielyttäviä seikkoja esille tuovat ja jättämällä vetämättä sotajoukkojaan parempiin asemiin kun kaikki muut sotaväestä olivat tietoisia Neuvostoliiton suurhyökkäyksestä Karjalan Kannakselle.
Tällaiset Mannerheimin sähläilyt ovat olleet tutkijoilla aikaa sitten tiedossa, mutta näitä yritetään selitellä pois tarttuen milloin mihinkin jonninjoutaviin yksityiskohtiin samanlaisella tyylillä kuin mistä samaiset puolustelijat moittisivat aiheellisesti mm. niitä harvoja stalinisteja, joita enää edes on. Juuri tällaisessa valikoivassa ideologisten linssien motivoimassa puolustelussa ilmenevät räikeät kaksois-standardit.
-Vertigo- Anonyymi
Kiitos vaan kun teurastit pyhän lehmän. Lakkaa käyttämästä maalaisjärkeä, minä haluan vain pelkistäviä teleologisia kertomuksia, joista leikkiä että ne käyvät historiasta. ;)
- Anonyymi
Mannerheim ja kirgiisimiehet?
- Anonyymi
Niinkuin aloituksessa lukee Kurmanzan Datka oli vahva naisvaikuttaja tuolla alueella.
- Anonyymi
.
- Anonyymi
.
- Anonyymi
Tuo Kirgiisialainen elokuva, jonka lopussa Mannerheim esiintyy löytyy tosiaan helposti Youtubesta englanninkielisin tekstein varustettuna. Jos kirgiisialainen elokuvataide kiinnostaa niin suosittelen katsomaan. Toisaalta jos Mannerheim osuus kiinnostaa niin elokuvan 5 viimeistä minuuttia riittänee.
- Anonyymi
Onko Kurmanžan Datkan ennustus Mannerheimille yhtään enempää järkeenkäypä kuin väitetty Baba Vangan ennustus Hitlerille, että "jätä Venäjä rauhaan, sinä häviät sen sodan"?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18512432/suomi-vuonna-1918-nostradamus
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei3921546- 85998
- 65991
- 134979
- 92930
- 94711
- 45691
Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä
Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku122656Voisitko mies auttaa..
Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.50639En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.57624