Latauksessa ollut sähköauto syttyi palamaan Tamperelaisessa parkkihallussa ja aiheutti valtavaa tuhoa. Sähköautojen lataus pitäisi suorittaa ulkona eristetyllä alueella.
Sähköauto tuhosi 50 autoa Tampereella.
Anonyymi-ap
24274
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Oli muuten hybridi jonka bensapuoli syttyi. Polttomoottoriautot onkin kiellettävä pikaisesti, levittävät myrkkyä jo normaalitoiminnassaan.
Eihän tuota tarvitse ladata, mutta silti syttynyt lataus hetkellä.
Turha on puolustella sähköautoja, suhteessa niiden määrään on aikapaljon ollut paloja.
Ihan turha puolustella polttomoottoriautoja, ne palavat yli 60 kertaa todennäköisemmin kuin täyssähköautot. Melkein 2 prosenttia polttomoottoriautoista syttyy palamaan, sähköautoista vain 0,3 _promillea_ .
Polttomoottoriautot ovat polttaneet lukemattomia ihmisiä hengiltä, myös tuhansia taloja ja parkkihalleja. Mitä palo-ongelmiin tulee, niin polttomoottoriautot ovat moninkertainen ongelma verrattuna sähköautoihin. Ne lisäksi tappavat tuhansia ennenaikaisesti joka vuosi pakokaasuillaan.
Sähköautotrollien pitää puolustella sähköautoja että saavat palkkansa.
Taidat itse menettää elantosi kun polttomoottorit häviää?
tätä tää valehtelee
AI-yhteenveto
Kyllä, sähköauton akku voi syttyä palamaan, mutta sähköauton tulipaloriski ei ole korkeampi kuin perinteisessä polttomoottoriautossa; itse asiassa hybridiautot syttyvät useammin kuin sähköautot. Akun vaurioituminen kolarissa tai virheellisessä latauksessa voi aiheuttaa lämpökarkaamisen, jossa akku ylikuumenee ja voi syttyä liekkeihin, vaatien erityisiä sammutusmenetelmiä, kuten jatkuvaa jäähdytystä suurilla vesimäärillä.
Ja eniten palamaan syttyy ihan tavalliset polttomoottoriautot. Niiden lelutason sähköjärjestelmät ja jatkuvasti äärimmileen kuormitetut moottorit yhdistettynä vuotoherkkään polttoainejärjestelmään on tikittävä aikapommi.
Nissan Leaf alkoi käryämään Coloradossa:
https://www.youtube.com/watch?v=J0gRFIbsx1E
Tiedätkö täysaasi kuinka paljon löytyy materiaalia palavista polttomoottoriautoista? Noin 10.000 kertaa enemmän...
Nolo. Käytätkö paljon huumeita?
Polttomoottoriautoilla on ikävä tapa syttyä ihan itsestään pysäköitynä (vaikka eivät ole tankkauksessa), kuten BMW viimeaikaiset takaisinkutsut (palovaara polttomoottoreissa) osoittavat. Polttomoottoriautoilla ei pitäisikään saada pysäköidä missään muualla kuin kotipihassa, ja silloinkin oltava riittävä turvaetäisyys palaviin rakenteisiin.
En uskaltaisi polttolelua ottaa enää.
Sähköautopalon sammuttamiseen tarvitaan 100 000 litraa vettä ja erityiskalustoa
Ihan tautista valehtelua harrastat. Mutta mietipä mitä kaikkea niihin yli 60 polttomoottoriauton paloon tarvitaan, jotka tapahtuvat jokaista yhtä täyssähköauton paloa kohden!
Itsestään ei syty mikään auto !!
Akkupalojen sammutuksesta suomalainen luento:
https://www.youtube.com/watch?v=ha1DMerpCqw
Paljon helpompaa on sammuttaa se yksi akkupalo, kuin ne yli 60 polttomootoriauton paloa, jotka ovat jokaista yhtä täyssähköauton paloa kohden.
Tämäkään palo ei johtunut täyssähköautosta.
Täyssähköt on pyörien päällä kulkevia hitaasti palavia ruutitynnyreitä. Ne odottaa vain lähtökipinää.
Polttolelu syttyy yli 60 kertaa todennäköisemmin, ja on jäämässä historiaan.
Harmittaako kun myrkkysavua puskeva polttoromusi on kohta arvoton?
Kuulen patteriautomiehen ininää, se on parasta musiikkia korville :D
Kohta ei kuulu enää sitä savuttavan katiskasi pärinää, jäävät näet muinaisautot historiaan.
Taitaa sähköauto olla vanhempikin keksintö kuin polttis? Että se todettu jo aikaa sitten kelvottomaksi, no kivahan sitä yöllä tankata pistokkeesta lamppu otsalla.
Polttolelut on jo aikaa sitten todettu kelvottomiksi saastepommeiksi. Kohta niitä ei voi tankata enää missään.
Sähköauto syttyi tuleen Keravan Prisman parkkihallissa
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011534831.html
Just oli vastaava Tampereella.... 50 autoa tuhoutui kun sähköpirssiä ladattiin!
ÄLKÄÄ HYVÄT IHMISET AJAKO AUTOANNE PARKKIHALLEIHIN NIIN PITKÄÄN ENNEN KUIN SÄHKÖAUTOT HÄÄDETÄÄN POIS NIISTÄ.!