Yleensä kirjoittelen sitä mitä en palstalla näe. Eli täytän tyhjiä kohtia.
Minulla on kuitenkin aikaraja, sillä huomenna mantereelle saapuu lännestä jonkinlainen tsunami, enkä halua ajaa sellaisessa. En halua ajaa myöskään öisin, en lumi- enkä vesisateessa. En myöskään pidä sumusta, kovasta tuulesta enkä suorasta auringonpaisteesta. Jäiset tiet ovat vaarallisia, joten odottelen mieluummin kesää kuin lähden luistelemaan ilman luistimia.
Eli aika ohueksi menee.
(hihitystä)
Minulla on kuitenkin aikaraja, sillä huomenna mantereelle saapuu lännestä jonkinlainen tsunami, enkä halua ajaa sellaisessa. En halua ajaa myöskään öisin, en lumi- enkä vesisateessa. En myöskään pidä sumusta, kovasta tuulesta enkä suorasta auringonpaisteesta. Jäiset tiet ovat vaarallisia, joten odottelen mieluummin kesää kuin lähden luistelemaan ilman luistimia.
Eli aika ohueksi menee.
(hihitystä)
Vastaukset 10
Vanhimmat
Lisäys
Kumma kyllä, kehä ykkösen ruuhkassa madellessa olo on turvattomimmillaan.
(naurua)
Perustelut
Kehällä sattuu paljon kaikenlaista, ja tämä kaikki johtuu muista autoilijoista.
Olen koko autoiluhistoriani aikana tavannut vain yhden autoilijan, joka ajoi mielestäni tyydyttävästi. Olimme samalla aaltopituudella, mutta sitten hän poistui kehätieltä ennen Leppävaaran tunnelia ja katosi jäljettömiin. Jatkoin matkaa.
Vain yksi autoilija.
(reps)
Autoilija
Voisi juolahtaa mieleen sellainen intuitiivinen mielikuva tilanteesta, että olisin itse ollut kehällä hänen ajoneuvonsa takana. Seuraavana jonossa. Mutta näin ei ollut. Ajoin hänen edellään.
Seurasin hänen ajotapaansa peilistä ja olin varsin tyytyväinen suoritukseen, joka kesti Tampereen moottoritien liittymästä länteen Leppävaaraa asti.
Hän oli täydellinen kuljettaja.
(hihitystä)
Kurki
Kurjet menivät jo
Minun tulisi pakata
(naturellia hihitystä)
❤️
Kun toinen näkee oransseja rajuja pyörteitä, tuntee toinen rakkautta. Olin hetken hämmentynyt, oliko hän ollenkaan kartoilla, mutta sitten tajusin olevani itse vain niin huolestunut. Montako vuosisadan sääoloa minut matkalla tavoittaisi.
En näyttänyt olevan siinä yksin.
Temmattu.
Hän erehtyy pitämään minua järkevänä, mutta olen pujahtanut aukosta jonnekin tuntemattoman ulkopuolelle.
Syksyin syystä jota en tunne, kadotan aikani ja nukun ja valvon miten sattuu, ylikuumenen, kaasuunnun ja jäädyn. Minun on häntä ikävä, mutta ikävä ei saa sanaa suustaan, olen mykistynyt.
Olen temmattu ja juuttunut. Vaikka puhetta kesti koko päivän, olen juuttunut yhteen ainoaan lauseeseen; Olen täysin häpeilemätön, lisäksi alaston ja etäisesti kiukkuinen. Se hiiviskelee jossain tuolla ulkona, kiukku.
Haluan irrota ja tutkia sitä lisää, mutta aika ja tila ei sitä sallia. Olen siellä, olen täällä ja olen tuolla.
Tuolla yritän olla kohtelias ja kuunnella puhetulvaa, jossa se yltyy juopuneen kiihtymyksenä nousumyötäisessä, jota se suoltaa peittääkseen pettymyksen. Kun pääsen siitä, roikkuu jo ikkunasta toinen ohjelmoidakseen sinut omaa viikkoon.
Lopulta tivoli sulkeutuu, karuselli hiljenee ja saan itselleni hetken. On pimeää. Sataa luntaa tai räntää. Pyyhkijänsulat jynkyttävät ikkunaan. Niiden ääni on kaikki mitä ensin kuulen
junkmail - junkamail -junkmail - junkmail -junkmail -
junkmail - junkamail -junkmail - junkmail -junkmail -
junkmail - junkamail -junkmail - junkmail -junkmail -
junkmail - junkamail -junkmail - junkmail -junkmail -
junkmail - junkamail -junkmail - junkmail -junkmail
Minun silmiä kuivaa, yritän räpytellä niitä ja mutta silmät tarttuvat luomiin. Tietä tuskin erottaa tuiskulta. Vain valkoisia penkkoja ja niiden takana rotkoja. Tie johtaa lännestä itään ja on matkaa vielä taajamaan, jossa katuvalot vapauttaisivat pimeän otteesta. Tunnen olevani kuin kuplassa, jossa aika pysähtyy, vaikka ulkopuolella vihmoon ja myrskyää.
Väittäisin, että siitä on vuosikymmeniä, mutta on kuitenkin mennyt liian vähän aikaa, jotta se pitäisi konkreettisesti paikkansa.
Kuroutuminen.
Olen vaipunut uneen, mutta en liian syvälle. Hän kiinnostaa minua. En tiedä riisuuko hän itsensä vain raadellakseen uhrinsa, vai onko hän valkoisten reisiensä uhri, joiden iho tuntuu saunanpuhtaalta ja niiden lämmön tarjoama unohdus. Oliko olemassa edes susia, joka heittäytyivät raadeltavaksi. Minä käytin hänet, minä ajattelin hänet siihen, vavahtelin sen voimasta ja heitin pois kuin roskan. Tai siis melkein.
Väittäisin kuitenkin, ettei minulla ollut käsitystäkään, miksi hän teki niin suuren vaikutuksen minuun. Tunsin vihaa, mutta minä enpystynyt ymmärtämään sitä.
Jos hän olisi ollut punaisista pelihousuistaan, en olisi osannut vastata. Mutta hän ei kysynyt, eikä hän kysynyt sitä vieläkän. Mutta aivan varmasti minä tiedän, että ennen taajamaa olin tullut böpiksi.
Pyyhkijän sulat lauloivat sävelmää, jossa oli outo jankuttava poljento, ne lukivat värittömällä äänellään vuosilukuja: raiskasi naisen 75, raiskasi naisen 76, raiskasi naisen 85, raiskasi naisen 86, raiskasi naisen 87, raiskasi naisen ... raiskasi naisen 95, raiskasi naisen 97,... Olin kauhuissani, mutta samalla tarpeeksi järjissäni ymmärtääkseni sen mahdottomuuden.
Kun saavuin loputtomalta tuntuneen matkan päätteksi taajamaan, äänet hiljenivät ja jättivät minut rauhaan. Minusta tuntuu nyt jälkeenpäin, että olin tunkeutunut silloin ensimmäistä kertaa hänen todellisuuteen.
Nau.
Mikäpä muu kissan tappaisi kuin sen uteliaisuus.
🐾
Mee junalla.