Minä viikonpäivänä Keskeisellä on halvin bensa?

Ajattelin lähteä tankkaamaan.
22567
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

veskulla hinta ei sahaa niin kuten ketjuilla. torstaina oli 95e 1,69 kun ähtärissä oli 1,82 !

Äänestä
  • 13. heinäkuuta 2020 Keskinen jakoi polttoainetta ilmaiseksi.

    Äänestä

  • Ihan samalla lailla heittelee hinta

    Äänestä

Ryypätkää pikkuse vähempi nii pystytte tankata ihan Ähtärissä.

Äänestä
  • Tankkaa Keskeisellä niin on varaa ryypätä enemmän. Tekee vuodessa omilla ajoilla useamman satasen säästön kun tankkaa muualla kuin ylihintaisella ähtäriläisellä kusiasemalla.

    Äänestä

Lahjoita bensarahat elukkalalle. Pääsevät veloistaan eroon ja ensi kesänä paikka alkaa tuottaa,,🤣 sitten voidaan kuntaveroja laskea. Kaikki voittavat ja ilmastokin kiittää kun et ajele. Toki ilmasto yhtälö kusee kun turisteja ajelee tänne korpeen.

Äänestä

Onkin järkeä lähtee Keskiselle tankkaamaan. 😆😆😆😆 Muista vielä kanisteri mukaan. Tomppelien touhua.

Äänestä
  • On järkeä, jos litrahinta on 0,20€ halvempi. Tuo tekee vuodessa useamman sata euroa säästöä ja kaiken muunkin saa keskeiseltä halvemmalla. Kävin muuten perjantaina Seinäjoella, St1 oli diesel 1,48€, joten tankkaa sinä hölmö sitä 1,8€ ABC paskaa.

    Äänestä

  • Ketjun aloittaja aikookin tankata Keskeisellä, missä lie se on?

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    On järkeä, jos litrahinta on 0,20€ halvempi. Tuo tekee vuodessa useamman sata euroa säästöä ja kaiken muunkin saa keskeiseltä halvemmalla. Kävin muuten perjantaina Seinäjoella, St1 oli diesel 1,48€, joten tankkaa sinä hölmö sitä 1,8€ ABC paskaa.

    Hölmö tankkaa kun on varaa. Kun en ajele velka-autolla. 😆😆😆👏👏👏

    Äänestä

Sais kyllä abc osallistua talkoisiin ,koska pystyssäpysymisen edellytys on eläinpuiston jatkuvuus,niin se vaan on .

Äänestä
  • ABC:n pystyssä pysymisen edellytys on, että eläinpuisto pysyy pystyssä? Mitä sä oikein horiset, et oikein taida ymmärtää, miten osuuskunta toimii?

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    ABC:n pystyssä pysymisen edellytys on, että eläinpuisto pysyy pystyssä? Mitä sä oikein horiset, et oikein taida ymmärtää, miten osuuskunta toimii?

    Ymmärrän enemmän kuin luulet

    Äänestä

Mitä kyselet koska Keskisellä on halvinta bensaa.Käy joka päivä katsomassa.Huvi ja hyöty joka päivä.🤣😅🤣🤣🤣

Äänestä
  • Samalla voit laskea Keskisen asiakkaat.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Samalla voit laskea Keskisen asiakkaat.

    Äkkiseltään laskettuna hiljaisenakin päivänä 300 X enemmän kuin eläinpuiston vilkkaimpana päivänä.

    Äänestä

  • Tää tollohan kyseleekin Keskeisestä, eikä Keskisestä.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Tää tollohan kyseleekin Keskeisestä, eikä Keskisestä.

    Fiksut ymmärtävät, että kyse on Keskisestä, mutta sitten tuli yksi tollo eikä ymmärtänyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Fiksut ymmärtävät, että kyse on Keskisestä, mutta sitten tuli yksi tollo eikä ymmärtänyt.

    Juu. Tämmöstä se on naisten kanssa, pitää ymmärtää mitä tarkoitetaan. Se ei aina ole sitä mitä sanotaan. "Oishan sun pitänyt tietää, mitä tarkoitin".

    Äänestä

Kyllä näin on👍

Äänestä

Eipä ole mitään väliä mitä bensa maksaa Ähtärissä. En ole vuosikausiin tankannut Ähtärissä. Aina tahtoo olla pakollisia käyntejä Seinäjoella ja muissa naapurikunnissa, joten tankkaan missä sattuu olka kohtuuhintaista. No kerran tankkasin abc:lla 5 litraa, että pääsin Keskiselle. Säästö n. 20 c/L

Äänestä

Köyhän hommaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ajattelin lähteä tankkaamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu