Lähi-idän ikuisuuksia jatkuneen kriisin ongelma on se että Israel ei suostu neuvottelemaan rauhasta. Siksi Israel pitää pakottaa vetäytymään valtaamiltaan alueilta ja purkamaan siirtokunnat. Vasta sen jälkeen voidaan neuvotella rauhasta alueelle.
Hyvä alku rauhaan pakottamiselle on Palestiinan valtion itsenäisyyden tunnustus. Palestiina Olympialaisiin, Euroviisuihin.
Hyvä alku rauhaan pakottamiselle on Palestiinan valtion itsenäisyyden tunnustus. Palestiina Olympialaisiin, Euroviisuihin.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Miten voisi mitään neuvotella Israelin kanssa?
Se on kuin yrittäisi muovailla ruukkua limaklöntistä.
Mitään yhteistä kieltä millä asioista voisi sopia, ei ole.
Israel kiehuu vihaa ja myrkkyä ympärilleen ja kun sillä on Yhdysvaltojen takaama immuniteetti, mitään pitäviä esteitä sen laajenemiselle ole.
Laittomien siirtokuntien kasvu jatkuu ja palestiinalaisten terrorisointi syvenee.
Ensiksi neuvotellaan palestiinalaisten ottamien panttivankien vapauttamisesta, ennen kuin mistään muusta.
niinkö? Se ei ollut ensimmäinen asia, ensimmäinen asia oli se kun juutalaiset ryösti palestiinalaisten maat.
Oslon sopimus = ryöstö ?
ryöstö oli ennen oslon sopimusta. Oslon sopimus oli huijaus, ei jatkoon.
täysin turha on, meidän sivullisten osallistua tai neuvoa...
- Kun nämä ovat basaari-kulttuurien moni tuhat vuotisia ongelmia, sotaa, julmuutta, kostoa, lisänä siellä myös uskon opit molemmin puolin,, niin kosto elää sukupolvesta toiseen.
- On siis vain paras pysyä erossa tästä. Ja lopettaa rahan anto tuohon järjettömään jatkuvaan sotaan !!
Euroviisuhin voi osallistua vain EBU jäsenet olematon palestiinan valtio ei moiseen kuulu. Eurooviisut ei ole siis euroopan maille vaan EBU kuuluville maille.
israelin ei pitäisi olla euroopan yleisradiounionin jäsen, ei se ole eurooppaa.
Australiakin on osallistunut Euroviisuihin, oikeus osallistua on vain muodollisuus.
Israel on aina ollut valmiina neuvottelemaan rauhasta
Terroristiset valtiot Israelin ympärillä eivät halua rauhaa vaan ajaa Israelin kansan mereen
Israel neuvottelee heti kun YK lakkaa tukemasta Hamasia ja aloittaa todelliset pyrkimykset sopuun.
Eiköhän Iran hävitä aikanaan tuon saatanan sikiön tuolta, ydinpommilla.
Isreal vois tuhota iranin ydinpomeilla jo tänään iranilla taas ei edes ole ydnpommia ja laitoksetkin on tuohottu. Mossad voi laitta ajatollahin kylmäksi milloin vaan.
höpön höpön, asiantuntiojoiden vaihtelevien näkemysten mukaan Iranin ydinohjelma viivästyi vain 2kk- 2 vuotta. Se on kuules lyhyt aika ja jootku päsinpäät luulev etä se oli sinä, Toki israel voi tuhota Iranin ydinpommeilla osittain, mutt se olisi tehtävä pian, kohta on myöhäistä. Israel on niin pieni pläntti että muutamalla likaisella pommillakin sen voi tehdä asumiskelvottomaksi.
Jaa aatelit että iranin teon jälkeen usa ei pistä irania maan tasalle? Ylltävät paljon on muuten läsimaissa islamistien tukioita toki lähinnä vasemmistossa.
usan teoilla ei ole merkitystä enää tuossa vaiheessa, tärkeintä on saada israel tuhottua lopullisesti.
Kuvaennollisesti: "Iranilla on itsemurhalentäjiä, israelilla ja usalla ei"
Iranilla ei ole mittään tai on pari sukellus venettä ne on ostettu p-koreasta 90-luvulla ei muutakun taistoon haahahah.
2030 luvulla se tapahtuu.
"täysin turha on, meidän sivullisten osallistua tai neuvoa...
- Kun nämä ovat basaari-kulttuurien moni tuhat vuotisia ongelmia, sotaa, julmuutta, kostoa, lisänä siellä myös uskon opit molemmin puolin,, niin kosto elää sukupolvesta toiseen.
- On siis vain paras pysyä erossa tästä."
Länsimaat eivät ole sivullisia. Koko perkeleellinen ongelma on yksi viimeisimpiä ja pahimpia Brittien kolonialismin syntejä.
Jo aiemminkin elätelty ajatus realisoitui II-ms jälkeen kun Israelin terroristivaltiota alettiin toteuttaa.
Niin britannia kuin mukaan lähtenyt Yhdysvallat ovat sionistien hallinnassa ja se näkyy niiden suhtautumisessa asioihin.
Länsivallat ovat tämän(kin) ongelman takana ja edelleen hämmentävät täysillä tilannetta.
Juuri näin ja Brittien olisi pitänyt seista plestiinalaisten puolella, eikä antaa sionistien viedä uskovaista Balfouria kuin litran mittaa. Britithän lupasi paleille oman valtion, mikäli ne osallistuvat ottomaanien karkotukseen Palestiinasta ja nehän osallistuivat brittien rinnalla. Britit eivät pitäneet lupaustaan. Siinä britit petti palet ensimmäisen kerran.
Sai arabit oman valtion mutta hykkäsivät heti isrealiin ja hävisivät ja menttivät suuriman osan maastaan.
sinun pitää ymmärtää taustoja, miten ihmeessä arabit olisivat voineet hyväksyä juutalaisvaltiota omille mailleen, varsinkin kun sen asukkaista vahva enemmistö vielä tuolloin oli arabeja? Mahdoton jo ajatuksenakin. Maanomistuksestakin vielä 1948 alussa arabeilla oli noin 80%.
Siinä britit petti palet toisen kerran, vaikkakin olivat jo luovuttaneet alueen mandaatin YK:lle.
Arabeja olisi pitänyt kuunnella, eikä perustaa israelia lähi-itään, palestiinalaisten maille.
"Palestiinan siirtotyöläis-sekaporukan puolella" ?
Balfourin lisäksi myös voittajavallat San Remon konferensissa ?
Ja sittemmin Kansailiiton ja YK:n kun perustivat Israelin ?
Yom Kippur on juutalaisten suurin pyhäpäivä, Hamas ,kuten kaikki muutkin sen tietää, kaivoi metroaan Gazan alle mutta ei ainuttakaan väestönsuojaa naisille ja lapsille strategiaansa varten, heistä tuli Hamasille ja kv. vasemmistolle erinomainen Israelin vastaisen propagandan materiaali.
Tämän ajan Hamas oli ihmisiksi, ei konflikteja Israelin kanssa joten israelilaiset olivat luottavaisia Yom Kippurin alkaessa ja vetivät valmiutensa minimiin. Hamasin suunnittelema ajoitus oli täydellinen menestys, tosin Israelin hallitus ei uskonut tiedustelun varoituksia Hamasin terrori iskusta ko. päivänä, eikä ollut se ensimmäinen kerta, 1972 alkoi Yom Kippurin sota joka oli vähällä koitua Israelin kohtaloksi kun tiedustelun varoitus kaikui hallituksen kuuroille korville.
Hamasin strategia oli sille ja kv. vasemmistolle menestys ja Gazan naisille ja lapsille tragedia suunnitelman mukaan. Tämä meneillään oleva sota lietsoo koko maailmaan kasvavaa antisemitismiä väitteillään 'palestiinalaisten kansanmurha, sorto, p. alueiden miehitys, siirtokunnat' yms. ja koko maailman juutalaisten on pian paettava ainoaan valtioon joka ottaa heidät vastaan, se oma kotimaa Israel.
PLO:n asevoimien komentaja Zuheir Mushin sanoi 31.03.1977, että palestiinalaisten identiteetin luominen palvelee vain taktisia tarkoitusperiä. Todellisuudessa ei ole olemassa Palestiinan kansaa.
Vain poliittisista syistä puhumme palestiinalaisten identiteetistä. Ei ikinä eikä missään olosuhteissa, tule kysymykseen, että niiden alueiden palauttaminen jotka sionistit valtasivat 1967 sodassa, riittäisi meille. Me vaadimme, me haluamme ja me tulemme ottamaan jokaisen kaupungin, kylän, talon, ja peltotilkun juutalaisilta ja vasta sitten kun olemme murskanneet heidät sotilaallisesti, voimme ehkä elää heidän kanssaan rauhanomaisesti.
Palestiinan kansaa ei sellaisenaan ole olemassa. Palestiinan valtion luominen on vain eräs keino jatkuvaan taisteluumme sionistista valtioita vastaan arabien yhtenäisyyden puolesta. Tosiasiassa ei ole mitään eroa jordanialaisten, palestiinalaisten ja syyrialaisten välillä. Vain poliittisista ja taktisista syistä puhumme tänään palestiinalaisten kansan olemassaolosta, sillä arabimaiden kansalliset etunäkökohdat vaativat, että asetamme erillisen palestiinan kansan vastustamaan sionismia.
Miksi vasemmisto lietsoo vihaa ja murhanhimoa juutalaisiin ja Israelia vastaan, ne 'palestiinalaiset' ovat vannoneet hoitaa juutalaiskysymyksen lopulliseen ratkaisuun, vasemmisto on pakottamassa Israelia neuvottelemaan islamistien ja natsien kanssa siitä miten se lopullinen ratkaisu olisi parasta hoitaa.
Vasemmistolaisten murhanhimo juutalaisiin on sumentanut järjen valon samalle muslimien ja natsien tasolle.
?? Noh, yksiselitteisesti juutalaiset varastivat palestinalaisille kuulunee maat, siksi vastarinta tänäkin päivänä on oikeutettua.
Muistutukseksi:
https://fi.wikiquote.org/wiki/David_Ben-Gurion
Noh, juutalaisilla on n.4000 vuoden yhtäjaksoinen historia omassa kotimaassaan, suurin osa heistä olivat ja elivät karkotettuna omasta maastaan, mutta eivät kaikki. Israelin miehittäjiä on historian aikana monta, mutta Israel ei ole kadonnut siitä huolimatta. Israelin miehittäjät ovat vaihtaneet sen nimen lukuisia kertoja, viimeksi britit vaihtoivat Israelin nimen 'Palestiinaksi'. He eivät ole 'varastaneet' toisten valtioiden alueita, viimeisen ja ainoan kerran Israel valloitti 1967 Siinain niemimaan Egyptiltä ja palauttivat sen rauhan solmimiseen koska katsoivat ettei se kuulunut Luvattuun maahan.
Sen sijaan sen islamistiset valtiot Syyria, Jordania ja Egypti miehitti Israelin valtion alueita, Golan, Juudea, Samaria sekä Gaza, vuodesta 1948 - 1967, siis 19 vuotta laittomasti. Ei mikään valtio vaatinut laittomia miehittäjiä vetäytymään laittomasti miehittämiltään Israelin alueilta saati että YK olisi tuominnut miehitykset laittomiksi, ei mikään valtio maailmassa tuominnut Jordanian suorittamaa täydellistä kansanmurhaa miehittämillään Juudean ja Samarian Israelin maakunnissa. Ei mikään valtio maailmassa tuominnut Jodaniaa sen laittomilla siirtolaisilla eikä heidän laittomista siirtokunnista. Jordania vahtoi Juudean ja Samarian nimet 'länsirannaksi' sekä anneksoi miehittämänsä Israelin valtion alueet. Sen enempää YK kuin kaikki muut valtiot hyväksyivät Jordanian laittomuudet.
Kuudenpäivän sota 1967 muutti kaiken, Israel hääti laittomat miehittäjät maakunnistaan, ei valloittanut vihollistensa alueita pl. Siinai, ei suorittanut kansanmurhaa, siis häätänyt laittomia arabisiirtolaisia eikä heidän laittomia siirtokuntiaan hävittänyt. Nyt heräsi YK ja pääosin muu maailma julistamaan Israelin sodassa vapauttamansa alueensa 'laittomaksi miehitykseksi' sekä 'kansanmurhaksi' joka on muotia maailman mediassa, valhe ja vääryys on valloittanut jo suurimman osan maailman uutiskanavat. Ne käyttävät Juudeasta ja Samariasta 'länsiranta' nimeä ja näin vahvistaa Jordanian laittomuudet ja miehityksen 'laillisiksi'.
Sekä Israel ja Jordania ovat perustetut samaan aikaan 24.07.1922 Kansainliiton päätöksellä entiselle Turkin Palestiinan alueelle:
https://i2.wp.com/see.news/images//2024/04/-1712142063-0.jpg
Kahdenvaltion ratkaisu:
https://static-cdn.toi-media.com/blogs/uploads/2020/05/Map-of-the-partition-of-Trans-Jordan.jpg
Juutalaiset palauttivat vanhan historiallisen nimensä Eretz Yisrael, mutta britit vaihtoivat nimen 'Palestiinaksi' ja sillä nimellä Israel kulki läpi brittimiehityksen 1922 - 1948 Israelin itsenäistymiseen. Israelin itsenäisyys sodan aattona arabijohtajat käskivät laittomia siirtolaisiaan poistumaan tulevalta sotatoimialueelta ja he siirtyivät ettei jää suunnitellun juutalaisten kansanmurhan jalkoihin heti kun britit olivat vetäytyneet Israelista.
Israelin itsenäisyyssota syttyi kun viiden arabimaan armeija vyöryivät ylivoimalla rajan yli. Juutalaiset luottivat arabien sanaan ja tiesivät että armoa on odotettavissa yhtä paljon kuin SS joukoilta 1939 - 45 natsi Saksassa. Onnetonta Israelissa oli vasemmistolaisten ja oikeiston erimielisyydet, vasemmistolaiset (Haganah) uskoivat neuvotteluratkaisuun arabien kanssa, oikeisto (Irgun) oli sitä mieltä että kova kovaa vastaan ja oli ostanut laivalastin aseita ja ammuksia sitä vartn. Altalenan upotus oli kova isku Irgunille joka valmistautui kohtaamaan vihollisensa hyvin aseistettuna, vasemmiston tekosyy oli että Irgun varmaankin tarvitsi aseita ja ammuksia vallankaappaukseen ja siksi upotti Altalenan kriittisellä hetkellä. Tulos oli se että Israelin puolustusvoimilla oli krooninen ase ja ammus pula hyökkäävien arabiarmeijoiden torjumiseen.
Arabiarmeijat eivät neuvotelleet sen enempää vasemmiston kuin oikeiston kanssa vaan kävivät hyökkäykseen, britit olivat ne aseistaneet ja kouluttaneet ja heillä oli islamiin kääntynyt britti kenraali Gubbs komentamassa, mutta tästä huolimatta suunniteltu juutalaisten kansanmurha jäi Israelin maakuntien valloituksiin ja niiden juutalaisväestön kansanmurhaan. Jordania sanoi kansalaisuudet irti laittomilta siirtolaisiltaan joita oli n.600000 ja näin 'palestiinan' pakolaiset oli syntynyt, Palestiina oli lakannut olemasta Israelin itsenäisyysjulistuksessa. 1950 YK perusti erikoisen vain 'palestiinan pakolaisia' varten UNRWA organisaation joka asetti nämä kaikkia kansoja sekä muita pakolaisia etuoikeutetuimpaan asemaan. Juutalaispakolaisia arabimaista oli n.850000 eikä heistä kuultu sen koommin, ei kv. mediassa eikä YK'ssa joka johtuu siitä etteivät he terrorisoineet muita ihmisiä eikä kansoja.
Arabiliitto kielsi jokaista muslimimaata myöntämästä kansalaisuutta 'palestiinan pakolaisille' sekä perusti 1964 Kairossa PLO'n tehostamaan ja johtamaan terroria Israelissa sekä 1967 Darfourissa 1. No recognition of Israel, 2. No negotiations with Israel 3. No peace with Israel päätöslauselman joka on voimassa edelleenkin.
1968 PLO johtoon tuli Arafat ja hän loi 'palestiina' narratiivin joka toistuu lähes kaikissa medioissa siitä lähtien.
Melkoinen vyyhti jossa ei puutu tarttumapintaa millaisiin väitteisiin vain. Mutta tämä sota on somesota, jossa toimiin vain äärimmäisen yksinkertaistetut tunteet, ja se voittaa kuka kerää eniten sympatiaa. Jostain syystä Israel ei kampanjoi. Palestiinalaisilla taas ei ole oikeita faktoja tukena, joten siviiliuhrit ja nälkä on ainoat valttikortit somesodassa. Lisäksi väestö on kouluttamatonta fundamentalistista, eikä kiihkoissaan tiedä eikä halua tietää lännen kertomia faktoja. Sen enempää kuin suuri someyleisökään.
Hamas vapauttaa vangit kun Israel vapauttaa kaikki vangitsemansa siviilit.
Hamas vaatii vapauttamaan tuomittuja MURHAAJIA.
Tuota voi soveltaa sitten missä vain. Rikollisjoukko ottaa pantteja ja kiristää niillä kriminaalikaverit vapaaksi.
" Britit eivät pitäneet lupaustaan. Siinä britit petti palet ensimmäisen kerran."
Koko kolonialismi perustuu paitsi sotilaalliseen ylivoimaan, petettyihin lupauksiin.
Maailmanvalloitusta tehdessään britit tekivät loputtomasti sopimuksia, joiden luvattiin pyhästi kestävän ikuisesti.
Ja ennen kuin muste oli kuivunut, söivät sanansa ja pettivät sopimuksensa.
Aseet ja valheet olivat se pohja jolle imperiumi rakennettiin.
Ja se on jättänyt ansaitusti ikuisen vihan alusmaiden mieliin.
Tuosta kolonialismista aljazeera on tehnyt rajut johtopäätökset Intian osalta, 100 miljoonaa uhria??? Jos on osittainkin totta, niin aikamoista
https://www.aljazeera.com/opinions/2022/12/2/how-british-colonial-policy-killed-100-million-indians
Intia on aina ollut väkirikas mutta brittien aikaan ei ollut sen vaikutusvallan alla noin paljoa. Britithän harjoitti lähinnä kauppaa. Intiaa riisti ja kolonialisoi myös muslimivalta joka keräsi rikkauksia ja olivat hirveitä elosteljoita. Jopa niin että intialaiset halusi eristää muslimit omaan valtioonsa Pakistaniin. Muslimit aljazeeroineen valehtelee.
Kuten kaikissa isoissa maissa. oli esim. Intiassakin myös sisäisiä kiistoja eri heimojen ja ryhmien kesken. Jotkin oli yhteistyössä brittien kanssa, jotkut eivät. Joka tapauksessa brittien aikaan maa kehittyi jonkin verran. Täysin hölmö ajatuskin että valkoinen kolonialismi olisi jotenkin erikoisen pahaa. Ei ollut.
Palestiina pitäisi ottaa mukaan Euroopan Unioniin.
Terroristien kanssa ei neuvotella.
Näin voi käydä nuo kun ei kelapa edes muilla arbimaille mutta eu vasen laidalle kyllä liinä väelle.
Arvot ei oikein natsaa EU: kanssa yhteen. Joka paikassahan se haluaisi olla vapaamatkustajana tietenkin.
Raha puhuu eli ensin pitäisi takavarikoida kaikilta juuralaisilta kaikki arallisuus kokonaan ukeainan tukemiseen sii konokaan kaikki..