Taitaa olla meikäläisellä pakkosiirto ulkoruokintaan. Vaimo ei juurikaan halua nähdä silmissään enää. Vihoittelee suurimman osan aikaa kaikesta mahdollisesta. Ymmärtäisin hänen vihoittelunsa jos olisin täysi hulttio mutta kun en ole. Olen vaimoni mielestä mielikuvitukseton,epäkypsä ja tunteeton yksilö, joka ei suostu keskustelemaan asioista. Myönnän kyllä olevani hiljaisempi osapuoli tietyissä asioissa mutta en juuri keksi sanottavaa väitteisiin "miksi olimme niin hölmöjä että teimme lapsia" -tyyppisiä valituksia. En ole edes kyseisestä asiasta samaa mieltä. Kun esitän eriävän mielipiteeni asiasta niin olenkin henkilö, joka ei pysty kommunikoimaan (ilmeisesti kun en ole samaa mieltä)
Onkohan mitään mahdollisuutta jatkaa kun toinen vain jatkuvasti toteaa, ettei tästä meidän jutusta mitään tule. Tuntuu, että asia on saanut hysterian luonteen koska jokaisen vastoinkäymisen kohdalla alkaa pyörimään sama levy.
Olemme olleet yhdessä kohta 15 vuotta. Vaimo on koko ajan ollut vaan varmempi siitä ettei häntä enää yhdessäolo huvita niinkuin hän sen kerran vahingossa ilmoitti. Minua kyllä huvittaisi olla yhdessä, rakastan häntä ja lapsiamme kovasti. Tuntuu, etten vain keksi riittävästi mielenkiintoisia virikkeitä hänelle koska hän on jatkuvasti tyytymätön minuun ja toimintaani.
Onkohan mitään mahdollisuutta jatkaa kun toinen vain jatkuvasti toteaa, ettei tästä meidän jutusta mitään tule. Tuntuu, että asia on saanut hysterian luonteen koska jokaisen vastoinkäymisen kohdalla alkaa pyörimään sama levy.
Olemme olleet yhdessä kohta 15 vuotta. Vaimo on koko ajan ollut vaan varmempi siitä ettei häntä enää yhdessäolo huvita niinkuin hän sen kerran vahingossa ilmoitti. Minua kyllä huvittaisi olla yhdessä, rakastan häntä ja lapsiamme kovasti. Tuntuu, etten vain keksi riittävästi mielenkiintoisia virikkeitä hänelle koska hän on jatkuvasti tyytymätön minuun ja toimintaani.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Minulla naisena tulee vain mieleen, että hänellä on toinen, valitan...
Elin itse muutaman vuoden rinnakkaissuhteessa, mutta onneksi tein valinnan puolisoni hyväksi. Ei siitä toisesta olisi ollut oikeaksi elämänkumppaniksi...
Aika tutulta kuulostaa, minä itse olen nainen ja kun kuvioihin astui toinen mies käyttäydyin samalla tavalla.. Pari vuotta kesti rinnakkaissuhdetta. Minä tosin hyppäsin uuden miehen matkaan.. Mutta tyytyväinen olen ollut ratkaisuuni..
minulla on samanlainen tauti kuin vaimollasi, mutta ei toista miestä. Päin vastoin toiset miehet eivät käy edes mielessä.
Minulla on kai itselläni jokin kriisiaika ja halu ottaa mittaa itsestäni.
On kai taas kasvupyrähdyksen aika ja myös parisuhteen olisi aika luoda nahkansa, ei kai tästä muuten mitään tule. Tuo toinen tapoineen ja tottumuksineen vain ärsyttää, eikä hän keskustele mistään kanssani. Yhteistä aikaa ei ole, koska lapset ovat pieniä. En silti ole suhdetta katkomassa hetken mielijohteesta. Kaipaisin tosiaan juttelua ja jotain ihan uutta suunnitelmia ja ulottuvuutta suhteeseemme.
Mieheltä joskus jotain yllätystä, vaikka "rakkauskirjettä" tai yllärijuhlia, että hän veisi minut jonnekin, vaikka telttailemaan kahdestaan tai kertoisi haluavansa aloittaa jonkin uuden harrastuksen, jossa minuakin tarvittaisiin.
Se nyt vaan kolahti teillä, se aviokriisi. Jatkotapahtumat päätätte itse. Usein parit ottavat välimatkaa, toiset menevät etsimään vauhtia vieraista ja se se paskamaisin tapa on!
Olisiko sinusta hankkimaan itsellesi joksikin aikaa vaikka vuokrakämppä? Saisi se vaimosi kokeilla elämää ilman sinua. Mutta siihen älä ryhdy, että juokset talonmiehenä aina pyydettäessä, eli jos lamppu pitää vaihtaa, hoitakoon itse. Jos pitää jokin huonekalu kasata, hoitakoon itse sillä sinä et ole tilattavissa aina tarpeen vaatiessa.
Siten saisit osoitettua hänelle mitä pieniä juttuja ero tuo. Ja tuokin oli vain pikku esimerkki - kyllä se vaimosi huomaisi iltaisin kuinka masentavaa on kun ei ole sitä toista aikuista vaikka vaan sohvalla vieressä. Ja kun lapsetkin kyselee koko ajan isästään...
Riskinä on se, että vaimosi oikeasti haluaakin eroon ja silloinhan tuo sen tilaisuuden saa. Mutta lohduttaudu sitten sillä, että kriisinne olisi vaan syventynyt, sinua petetty ja perhehelvetti olisi ollut hoidettavana.
Olen nainen, joka eilen viimeksi purskahti itkuun huonekalua kasattaessa ja saatanan avuttomana...
..ei ne kaikki naiset ole avuttomia tekniikan asioissa.. Meillä minä olen aina kasannut huonekalut porakone kädessä, tapetoinut, vaihtanut lamput, kasannut tietokoneen siis emolevystä lähtien jne. hoitanut talous asiat, lapsen, pitänyt rajoja joita mies ei kykene asettamaan. pessy pyykit, tehnyt ruuat, leiponut käynyt töissä ja palkka sama kuin miehellä..
Niin miksi minä olen lähdössä toisen miehen matkaan?? Olenhan jo nyt elänyt yksin!!! Haluan tukea toiselta aikuiselta.. ikää mulla 26v lapsi 4v(dysfaattinen autistinen). Haluan että joku jakaa tätä taakkaa välillä ja olen sellaisen miehen löytänyt joka jo nyt, vaikka ei yhdessä vielä olla, on ottanut vastuuta asioiden hoitamisesta ja hänellä oma elämä kasassa.. Pettänyt olen, mutta EN KADU pätkääkään!!!
Tapasi erota on raukan ero - on uusi valmiina.
Olit myös lukutaidoton - kyse ei ole naisen osaamattomuudesta tehdä "miesten töitä" vaan siitä yksin jäämisen tunteesta. Huonekalua kasaisi mieluimmin sen rakkaan kanssa.
Lapsellista alkaa morkata toisia naisia korostamalla OMAA erinomaisuuttaan porakoneiden käytössä yms.
..Tarkoitus ei ollut loukata.. Ja ei se ihan niin mene että uusi mies katsotaan valmiiksi ennen kuin eroaa..hän vai sattui kohdalle aivan olettamatta vaikka en todellakaan etsinyt. Väärin se on tiedän, mutta kadu en tippaakaan. Ihan vaan sen tein tiedoksi että miksi itse lähden pois (väkivalta toinen syy, en arvosta miestä pätkän vertaa enää). Miehestä ei ollut mieheksi vaan yksi lapsi vain lisää ja toki olisi mukavaa tehdä asioita yhdessä, mutta kun on vaan ollut pakko tehdä asiat yksin, kukas muu ne olisi tehnyt ja kun homman osaan (teknisellä alalla muutenkin) niin en siksi tarvitse siihen miestä.
Jos vaimosi kaipaa "särmää", anna sitä, häivy muutamaksi päiväksi, sano, että tarvitset omaa aikaa, älä sano minne ja koska palaat. Mene vaikka leirintäalueelle, älä vastaa puhelimeen, epävarmuus voi saada keskustelunkin käyntiin
Tiedän ainakin kolme avioparia, johon tuo on tehonnut, nössö mies onkin uudelleen ruvennut kiinnostamaan ja puheyhteys löydetty.
Ps. olen nainen
samanlaiseks mikään ei ollut hyvä,niin siinä vaan kävi et asian takaa paljastui uusi rakas.
Itse ajattelen ,että jos oisi sammanlainen tilanne kysyisin et on hänellä toinen!Se helppoitaisi tilannetta molemmin puolin.Mut voihan se olla et hän ei myönnä mitään.Naiset harvoin tunnustaa mitään.Aikojen päästä selviää asiat!!Voimia sinulle ,kun asioita selvittelet!
Naisellais saattaa olla toinen, kuulostaa juuri sellaiselta tilanteelta?
Jollei olekaan, niin häipyminen vähäksi aikaa saattaisi olla tarpeen, sellainen voi muuttaa tilannetta avoimempaan suuntaan. Ehkä olet liian kiltti vaimollesi?
Moi!
Meillä jo 30 v yhdessä lähenee.
Ihan samoja oireita kokenut, tosin ulkopuolisia suhteitakin. Jotka jäivät siihen.
Ne tulehduttivat tilanteen meillä. Koin jotenkin, että minullakin voisi olla jotain muualla kuin kotona.
Onneksi sitä kesti aikansa ja rauha osittain maassa.
Parisuhdeterapioissa emme käyneet, sääli. Olen itse vieläkin vähän "lapsi" ja mieheni aikuinen. Otamme näissä jutuissa yhteen välillä.
Se on kuitenkin hyvä, jos olette voineet elää omaa pientä elämää, eli tavata kavereita jne. Eikä aina kiinni toisessa. Meillä se oli pelastus!
Kirjoituksesi olisi voinut kertoa myös minusta, eräästä vaimosta, joka ajattelee miehestään lähes täsmälleen kuvaamallasi tavalla. Salarakasta ei ole ollut eikä tule. Ongelmat ovat nähdäkseni todellakin miehessäni, jota en voi useimmiten sietää silmissäni. Ei se kuule paljon auta, että mies on ns. kunnollinen, jos mies itse määrittelee, mikä on kunnollinen, ja sopivasti sitten täyttää itse asettamansa kriteerit.
Kommunikointikykysi ei ehkä tosiaankaan ole niitä parhaimpia, jos arvelet, että hyvää vuorovaikutusta saa aikaiseksi vain olemalla samaa mieltä. Toiseksi, vaimon kanssa ei välit parane sillä, että kyselet vierailta ihmisiltä, mikä vaimoasi vaivaa. Sitten täällä on sellaisia vastauksia, että vaimollasi on toinen mies, ja alat epäillä, että näin on, ja alat miettiä asiaa, ja lopulta olet varma, että vaimollasi todella on joku toinen. Ja vaimosi ei koskaan edes tiennyt mitä tapahtui, sillä häneltä ei kukaan kysynyt. Epäkypsää??
Miksi vähättelet vaimosi pahaa oloa liitossanne? Kerrot, että jokaisen vastoinkäymisen kohdalla alkaa pyöriä sama levy. Ei se ole mikään levy, vaan vaimosi, joka kertoo pahasta olostaan kanssasi.
Mene nyt mies itseesi ja muista käyneesi.
Todennäköisesti et kykene vieläkään kyseenalaistamaan omaa itseäsi ja tapaasi olla, koska ihmettelet vaimosi reaktioita asioihin, joita ei mielestäsi ole.
Ymmärrät vaimoasi parhaiten kuuntelemalla häntä. Älä vähättele tai ohita niitä mielipiteitä, vaan ole oikeasti kiinnostunut niistä. Älä korosta omaa erinomaisuuttasi vertaamalla itseäsi joihinkin hulttioihin. Vertaapa itseäsi sellaiseen mieheen, josta vaimosi voisi vaikka pitää. Kallistuuko vaaka eri suuntaan?
Minusta sinä kuulostat yksinkertaiselta ja itserakkaalta. Tulet olemaan ymmälläsi puolisosi käytöksestä loppuikäsi, jos et pysty ajattelemaan itsestäsi muuta kuin että olet erinomainen aviomies ja puolisossasi on jotain vikaa, jos hän ei ole samaa mieltä.
Anteeksi tämä viestin vähän hyökkäävä sävy. En vain kertakaikkiaan voi ymmärtää, että mies voi pitää itseään lähes lahjana naiselle.
Kerrot, että sinusta tuntuu, ettet keksi riittävästi virikkeitä vaimollesi. Mitä ovat ne virikkeet, joita olet tähän mennessä yrittänyt?
Ja
ovatko virikkeet sellaisia, että sinä pidät niistä vai sellaisia, että vaimosi pitää niistä. Oletko siis ottanut huomioon vaimosi vai vain itsesi.
Mieheni esimerkiksi ottaa minut omasta mielestään huomioon vaikkapa siten, että tekee hyvää ruokaa ja järjestää illallisia. Muuten hyvä. Mutta kun en välitä siitä hyvästä ruuasta,enkä jaksa istua ruokapöydän ääressä keskustelemassa yhtään mistään. Mieheni siis itseasiassa miellyttää koko touhulla vain itseään, ja minun pitäisi sitten olla kiitollinen. Kun olen pyytänyt häntä ottamaan minut huomioon tavalla, josta itse pitäisin, olen kyllä saanut odottaa ihan turhaan. Älä siis "osta lahjaa" omien mieltymystesi mukaan, vaan lahjan saajan mukaan.
Vaimon rakastaminen ei näy naamasta, vaan se mitataan teoista. Olethan muistanut näyttää puolisollesi, että hän on se elämäsi ykkönen? Vai meneekö useampikin asia edelle?
Lähde nyt siitä liikkeelle, ilmeisen ensimmäistä kertaa, että vaimollasi on oikeasti syytä ärsyyntyä vaikka nyt epäkypsyydestäsi. Eli vaimollasi ei oikeasti ole mitään ongelmaa, vaan ongelma on juuri se epäkypsyytesi.
Ja keskustele, keskustele, keskustele.Hiljaisuudella ei saavuta yhtään mitään. Ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta ei tarvitse aina olla eri mieltäkään. Kun vaimosi sanoo jotain, mitä et ymmärrä, kysy mitä hän tarkoittaa, ja kysy mitä vaimosi toivoisi sinun asialle tekevän. Ja sitten: yritä vaikka yhden kerran tehdä se.
Ketään ei tarvitse yrittää miellyttää, mutta kommunikointi teidän olisi kyllä saatava nopeasti samalla aaltopituudelle. Eihän siitä mitään keskustelua synny, jos toinen puhuu kissasta ja toinen koirasta.
Itse tapaan paljon ihmisiä, joiden kanssa todella voi keskustella. Siis ei niin kuin mieheni kanssa, vaan niin kuin ihmisten kanssa. Mieheni kanssa keskustelu on vuoropuhelua, jossa kumpikin puhuu omista asioistaan ja jos puheenvuorot analysoitaisiin, ne eivät liity mitenkään toisiinsa.
Ei tosiaankaan ole aina kyse salarakkaasta tai ulkopuolisesta suhteesta. Voi olla kyse ihan oikeasti vain teistä kahdesta.
Kuulostaa tekstisi kovin tutulta, tietenkin vaan sillä erolla että minulla on toinen.. Mutta se ei liity mitenkään siihen että meidän suheessa emme puhu samaa kieltä, jopa parisuhdeterapeutti ei antanut juuri toivoa, koska olemme niin erilaiset.. yli 2 vuoteen en edes ole enää halunnut että viettäisimme yhteistä aikaa, kun kaikki ne yhteiset matkat, retket, hetket on olleet väkisin vääntämistä, aina tuntunut että jotain puuttuu, tyhjä olo.. Ja nekin kaikki ovat olleet minun järjestämiäni, kun ei mieheni ole koskaan edes yrittänyt mitään järjestää. Hänen mielestä kaikki on hyvin kun teemme kaiken niinkuin minä haluan tai sanon, keskustelu juuri sitä että pitäisi olla samaamieltä aina. Mä olin niin uupunut etten vastustellut lainkaan kun elämäni mies tuli eteeni, vaan rakastuin ja aion lähteä nyt uuteen huomiseen..
Johan oli aikamoista tekstiä! Varsinkin tässä sinun jutussasi kuten myös alkuperäisen kirjoittajan tapauksessa käy ilmiselvästi esille että keski-iän kriisissähän siinä eletään ja pahassa vaiheessa. Totuushan on ettei alkoholistikaan juuri koskaan myönnä omaa ongelmaansa. Kaikki kirjoituksissa esilletulleet asiat ovat kuin omasta elämästäni, vaimoni mielipiteinään esilletuomina. Meidän tapauksessa tilanne valitettavasti johti eroon. Kaikillahan meillä on omat kriisimme eri elämänvaiheissa, sitä tuskin kukaan pystyy kieltämään, toisilla vaan kriisi saattaa kestää pidempään ja tuntua ylitsepääsemättömältä kun taas toisilla mennä ohi jonkin aikaa "huokailemalla". Varmaa kuitenkin on että jossain vaiheessa tilanne helpottaa ja kaikki palautuu takaisin "raiteilleen", elämänkumppani alkaa taas tuntua siltä kenen kanssa aikoinaan lupasi elää niin myötä kuin ... Monesti, ikävä kyllä , tuolloin vaan on tullut tehtyä lopullisia ratkaisuja eikä paluu ole enään mahdollista. Kriisivaiheen ollessa pahimmillaan kaikki negatiiviset asiat ja tuntemukset kohdistuvat kumppaniin ja tuntuu että ainoastaan hän on syyllinen kaikkeen ja kaikki asiat hänessä, käytös,mielipiteet,ulkonäkö,ym ym, ärsyttävät ja tuntuvat ylitsepääsemättömiltä. Kun ihmiset sisäistäisivät ja vaivautusivat ottamaan selvää ,että myös minä elän oman kriisini ja selviän siitä niinkuin muutkin ,säästyttäisiin monelta tragedialta ja mielipahalta! Miettikääpä kuinka useaa jo pelkästään yksi ero koskettaa kipeästi ja usein vain sen takia että annetaan periksi liian helposti eikä myönnetä omaa tilannetta.
Miksi aikanaan perustit perheen hänen kanssaan, eikö hänessä ollut mitään hyvää?
Lapsi oli "vahinko", maailman ihanin sellainen ja silloin tuntui viisaimmalta jäädä yhteen ja yrittää tehdä perhe.. Mies rakasti ja rakastaa minua, mutta minä en häntä.. Kaikkea ei aina pysty tekemään niin järkevästi kuin mitä jälkikäteen kuvittelisi..
kokeile seuraavia:
- osta sille kukkia ihan yllättäen
- kysy miksi on paha mieli
- vie se syömään johonkin kivaan ravintolaan ja järjestä lapsille luotettava hoitaja siksi aikaa
- kehu sen uusia vaatteita, kenkiä, silmälaseja tms.
- tee sängyssä jotakin uutta tai vanhaa josta tiedät sen pitävän
- osta hierontaöljyä ja tarjoudu hieromaan sen kipeitä hartioita
- vie roskat, siivoa, tiskaa, pyykkää tms. erikseen pyytämättä
Loppujen lopuksi me naiset olemme vähään tyytyväisiä. Vähän huomiota, hemmottelua jne. silloin tällöin sekä kuuntelua niin rauhoitumme kummasti. Edellisiä voi koittaa yhdistelminä tai erikseen, jos ei sittenkään muutu ääni kellossa, niin on oikeasti jotain vialla...
Ja ennen kaikkea kerro miten paljon häntä rakastat ja miten ainutlaatuisena häntä pidät.
Yhdyn edelliseen..siis mielipiteeseen =)
Ja mielenkiinnosta kysyisin, että kuinka kauan tätä on teillä jatkunut?
Meillä on kestänyt nyt noin 6kk hieman vaikeampi ajanjakso. Olen itse haluton eikä mikään huvita, olen näin jopa töksäyttänyt liitostanikin miehelleni, joka ei kyllä ole täysin totta.
Vaimollasi voi olla joki paha masennuskausi tai kriisi menossa. Onko pyöreitä lukuja vuosissa lähettyvillä tms?
Toivotan paljon jaksamista teille. Avioerot ovat aivan liian yleisiä nykyään. Taistelkaa..
niinkin yksinkertainen asia, että osallistutko kotitöihin. Jostakin syystähän vaimosi tuntuu sinuun tympääntyneen ja monille naisille yksi tympääntymisen syy on, että mies ei ota vastuuta niistä kotitöistä.
Oletko liian kovasti paneutunut esim. yhdistystoimintaan? Oletko liikaa ollut pois kotoa? Oletko vaimoasi kohtaan huomaavainen? Pidätkö toisista íhmistä enemmän huolta kuin vaimosta tai lapsista?