Lyhyt tiivistys tästä oudusta "suhteesta": tavattiin monta vuotta sitten yhteisen harrastuksen myötä. ihastuttiin ja tapailtiin, mentiin jossain vaihessa sänkyynkin, mutta ei sovittu, että seurustellaanko, vai ei. kului vuosia, tapailtiin. sitten minä tapasin erään toisen, muutimme yhteen. alkoi vanha suola janottaa, ja lopetin suhteeni. aloimme taas tapailla tämän vanhan tyypin kanssa. sama peli jatkui, emme koskaan sopineet asiasta mitään suuntaan tai toiseen.
Otin joskus sen sitten puheeksi, sanoin, että joskus pitänee päättää, että mitä tämä meidän juttu oikein on. mies totesi, ettei voi alkaa seurustella, koska suhde olisi etäsuhde, hän ei kuulemma haluaisi alistaa minua sellaiseen. no, tyhmä kun olin, uskoin, ja tapailimme epäsäännöllisen säännöllisesti.
vuoden kuluttua otin asian puheeksi uudelleen, kun kuulosti siltä, että mies olisi vihdoin muuttamassa työkomennukseltaan takaisin suomeen. puhuimme asiasta, ja ensimmäistä kertaa hänkin vaikutti siltä, että asiasta jopa voidaan puhua, ja että häntäkin kiinnostaa suhteemme tila. tähän mennessä yhteistä omituista järjestelyä oli takana kuutisen vuotta. kun aika tuli hänen muuttaa suomeen takaisin, hän totesi, ettei voikaan, että hänelle on nyt tärkeämpää keskittyä työhönsä.
tapailimme vielä jonkin aikaa tämän jälkeen, kunnes minä keräsin jostain säästyneet ylpeyteni rippeet, ja ilmoitin, että nyt saa riittää. emme ole tavanneet sen jälkeen, enkä aiokaan.
olen miettinyt jälkeenpäin paljon sitä, miksen aiemmin tätä omituista järjestelyä lopettanut. hälytyskellot olivat soineet usein, mm. tämä mies ei ollut koskaan vienyt vanhempiansa tapaamaan yhtään naista. hän ei ollut koskaan "virallisesti" seurustellut, hän keskittyi vain työhönsä, jossa olikin huippuhyvä. joka kerta, kun asiasta on puhuttu, syy on ollut työ. mies on nelikymppinen tätä nykyä. todella ujo, hiljainen työnarkomaani, älykäs, huumorintajuinenkin, mutta jotenkin lukossa, kaikessa, mutta seksin suhteen varsinkin - tylsintä seksiä, mitä koskaan olen saanut, ja silti jotenkin kuvittelin, että kyllä tämä tästä paranisi. minä kai hoivaamistarpeenani kuvittelin, että saisin hänet avautumaan :) en saanut, täytyi viimeinkin todeta, että ei kannata odotella muuttumista.
taisin olla todella hölmö aina uudelleen luottaessani, että asiat muuttuu. eivätpä vaan muuttuneet. onneksi tuosta on jo aikaa, ja nykyisin minulla on ihana mies. on vaan jäänyt mietityttämään, että mikähän ihmejuttu tuo oli... kertokaa te miehet, tai naisetkin, että mitkä syyt tällaiseen voisi olla? voiko joku mies olla todella niin esim. äitinsä vallan alla, ettei uskalla viedä ketään näytille? tämä äiti soitteli jatkuvasti, ja mies puhui hänestä alituiseen. ymmärrän, jos vain olin tyhmä ja tulin vedätetyksi, mutta tunnen tämän miehen muita tuttavia, ja he vahvistavat saman, siis sen, että hän on jotenkin lukossa eikä koskaan ole seurustellut. Yritinkö käännyttää piilohomoa heteroksi vai mikä tässä nyt oikein mätti? vai onko selitys niinkin yksinkertainen, etten vaan ollut tarpeeksi kiinnostava, eikä hänelle kukaan muukaan neljäänkymppiin mennessä ole ollut, ainakaan siinä määrin, että olisi vienyt vanhempiensa luokse kylään?
Otin joskus sen sitten puheeksi, sanoin, että joskus pitänee päättää, että mitä tämä meidän juttu oikein on. mies totesi, ettei voi alkaa seurustella, koska suhde olisi etäsuhde, hän ei kuulemma haluaisi alistaa minua sellaiseen. no, tyhmä kun olin, uskoin, ja tapailimme epäsäännöllisen säännöllisesti.
vuoden kuluttua otin asian puheeksi uudelleen, kun kuulosti siltä, että mies olisi vihdoin muuttamassa työkomennukseltaan takaisin suomeen. puhuimme asiasta, ja ensimmäistä kertaa hänkin vaikutti siltä, että asiasta jopa voidaan puhua, ja että häntäkin kiinnostaa suhteemme tila. tähän mennessä yhteistä omituista järjestelyä oli takana kuutisen vuotta. kun aika tuli hänen muuttaa suomeen takaisin, hän totesi, ettei voikaan, että hänelle on nyt tärkeämpää keskittyä työhönsä.
tapailimme vielä jonkin aikaa tämän jälkeen, kunnes minä keräsin jostain säästyneet ylpeyteni rippeet, ja ilmoitin, että nyt saa riittää. emme ole tavanneet sen jälkeen, enkä aiokaan.
olen miettinyt jälkeenpäin paljon sitä, miksen aiemmin tätä omituista järjestelyä lopettanut. hälytyskellot olivat soineet usein, mm. tämä mies ei ollut koskaan vienyt vanhempiansa tapaamaan yhtään naista. hän ei ollut koskaan "virallisesti" seurustellut, hän keskittyi vain työhönsä, jossa olikin huippuhyvä. joka kerta, kun asiasta on puhuttu, syy on ollut työ. mies on nelikymppinen tätä nykyä. todella ujo, hiljainen työnarkomaani, älykäs, huumorintajuinenkin, mutta jotenkin lukossa, kaikessa, mutta seksin suhteen varsinkin - tylsintä seksiä, mitä koskaan olen saanut, ja silti jotenkin kuvittelin, että kyllä tämä tästä paranisi. minä kai hoivaamistarpeenani kuvittelin, että saisin hänet avautumaan :) en saanut, täytyi viimeinkin todeta, että ei kannata odotella muuttumista.
taisin olla todella hölmö aina uudelleen luottaessani, että asiat muuttuu. eivätpä vaan muuttuneet. onneksi tuosta on jo aikaa, ja nykyisin minulla on ihana mies. on vaan jäänyt mietityttämään, että mikähän ihmejuttu tuo oli... kertokaa te miehet, tai naisetkin, että mitkä syyt tällaiseen voisi olla? voiko joku mies olla todella niin esim. äitinsä vallan alla, ettei uskalla viedä ketään näytille? tämä äiti soitteli jatkuvasti, ja mies puhui hänestä alituiseen. ymmärrän, jos vain olin tyhmä ja tulin vedätetyksi, mutta tunnen tämän miehen muita tuttavia, ja he vahvistavat saman, siis sen, että hän on jotenkin lukossa eikä koskaan ole seurustellut. Yritinkö käännyttää piilohomoa heteroksi vai mikä tässä nyt oikein mätti? vai onko selitys niinkin yksinkertainen, etten vaan ollut tarpeeksi kiinnostava, eikä hänelle kukaan muukaan neljäänkymppiin mennessä ole ollut, ainakaan siinä määrin, että olisi vienyt vanhempiensa luokse kylään?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.