Välillä mulla oli jo helpompaa, mutta taas hän asuu mielessäni. Tunsin hänen halaukssaan niin vahvasti ja se meidän sanaton yhteys ja yhteiset hetket vuosien takaa. Tässä vuosien aikana juuttuneet katseet. Nyt näit meidät yhdessä ja silti katselin sua. Seuraavalla seuraavalla kerralla en uskaltanut katsoa suhunpäin, mutta uudelleen kohdatessa katsoin sua ja etsin katsettasi, katsoit vain kylmästi ylitseni, kyyneleet tulivat silmiini, en tuntenut yhteyttä, eihän se ole ohi?? Et ole myöntänyt mitään meidän välillä olevan. Elän puolittain kaivaten sua, koska tämä helpottaa? Toisaalta en halua ikinä unohtaa sua, kun kuvittelen että me saadaan niinkuin "alussa meidät yhdeksi luotiin..
Tämä on tuskaa, olla toisen oma ja kaivata toista
Anonyymi-ap
0122
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.