Paavali ei ole lahkolaisten Apostoli

Jumala ei lähettänyt apostoli Paavalia kastamaan eikä kaatamaan

"Minä KIITÄN Jumalaa, ETTEN OLE KASTANUT teistä ketään muita kuin Krispuksen ja Gaiuksen,"
54399
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 54

Vanhimmat

Paavali on minun apostolini.

Äänestä
  • Paavali on minun apostolini.

    Saapihan se olla ihmine vaikka mohhammed.
    Kumpikaan ei tavannut Kristusta !
    Kumman opetus sitten on oikein ?
    Ihmisiä molemmat.

    Äänestä

Taustalla on varmasti hyötyminen uusien jäsenten hankinnassa.
Se ei kuitenkaan ole apostolista uskoa.

Paavali ei halunnut hyötyä tehdessään Jumalan valtakunnan työtä.

"Olenkohan minä kenenkään kautta, joita olen luoksenne lähettänyt, pyrkinyt teistä hyötymään?"

Äänestä

Eri asia sitten on kastettiinko Raamatussa virallisesti mihinkään seurakuntaan. Ei ainakaan Johannes kastanut, ei hoviherraa ja tuskin niitä 3000, jotka saivat kasteen ja Pyhän Hengen. Heille Pyhä Henki loi seurakuntayhteyden. Ihmiset kokivat olevansa Hengessä yhä eikä jonkin liittymiskaavan mukaan.

Äänestä
  • Raamatun oikeassa Helluntaissa ei puhuttu mitään seurakuntaan liittymisestä kasteen kautta.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Raamatun oikeassa Helluntaissa ei puhuttu mitään seurakuntaan liittymisestä kasteen kautta.

    Huonosti olet lukenut Apostolien teot.
    Lukaseppas uudestaan toinen luku.
    Siellä kastetut olivat sen jälkeen yhdessä
    ja kokoontuivat yhteen säännöllisesti.

    1Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Huonosti olet lukenut Apostolien teot.
    Lukaseppas uudestaan toinen luku.
    Siellä kastetut olivat sen jälkeen yhdessä
    ja kokoontuivat yhteen säännöllisesti.

    Vauvatkin!!???

    Äänestä

Tätä eksytysten aikaa kuvaa uususkonnollisuus ja enemmän tai vähemmän uusapostolisuus.

He jopa asettuvat Paavalin yläpuolelle antaessaan ymmärtää, että Paavali on harhaoppinen. Asettamalla Paavalin sanat kyseenalaiseksi luo epäilyksen varjon koko Paavalin opetuksen ylle.

Mutta niinhän käärme on aina tehnyt: ”Onko Jumala todella sanonut?”

Äänestä

Paavali oli tärkeä pylväs Jumalan temppelissä.

Äänestä

Joh 14:24:

"Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt."

Jumalan Sana myös kehoitukset ja nuhtelut on tarkoitettu pidettäväksi.

Äänestä

Jotkut seurakunnat kehuvat raamatullisuudellaan.
Se on merkki ylpeydestä.
Ei kannata uskoa kaikkea tunteen kautta mitä mitä puhuja julistaa.

Äänestä
  • Joillain on siihen varaa

    Äänestä

  • Onko raamatullista vihkiä homoja!

    Äänestä

Jeesus uskoi Jumalaan.
Sanotaanko Raamatussa että pitää rakastaa Jumalaa ?
Tänä aikana näitä "jeesuksia" on monia ja useat ovat tehneet siitä mieleisensä kuvan.

Joh 12:44: "Mutta Jeesus huusi ja sanoi: "Joka uskoo minuun, se ei usko minuun, vaan häneen, joka on minut lähettänyt."

Äänestä
  • "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi'."

    1Äänestä

  • Raamatussa ei ole kastemaljaa, eikä kummeja, eikä kummien uskoa, eikä Raamatussa ole vanhempien suostumusta kasteelle, eikä Sana ilmoita kolmen vesitilkan kastetta, eikä Raamatussa ylipäätään oli kolmen vesitipan pirskotusta. Sana ei ilmoita toisen uskolla uskoon tuloa ja toisten teoilla astumista Jumalan valtakuntaan.
    Sana ei myöskään ilmoita kasteen kautta saatavaa uskoa ja kasteessa saatavaa Pyhää Henkeä. Raamatussa ei ole kehotusta muuttaa viini synnit anteeksiantavaksi ihmisen vereksi ja leipä ihmisen ruumiiksi.
    Sana ei ilmoita seurakuntaa, jossa maailman ihmiset ja pyhät olisivat yhdessä ja jakaisivat keskenään Herran aterian. Sana ei ilmoita laisinkaan Katekismuksen antamia selityksiä kymmenestä käskystä. Sana ei tuo valoon kolmen jumalan oppia, kolminaisuutta. Sanassa ei ole ns. uuden liiton kymmenyksiä tai kirkollisveroa.
    Eikä Raamattu kutsu uskovia syntisiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Raamatussa ei ole kastemaljaa, eikä kummeja, eikä kummien uskoa, eikä Raamatussa ole vanhempien suostumusta kasteelle, eikä Sana ilmoita kolmen vesitilkan kastetta, eikä Raamatussa ylipäätään oli kolmen vesitipan pirskotusta. Sana ei ilmoita toisen uskolla uskoon tuloa ja toisten teoilla astumista Jumalan valtakuntaan.
    Sana ei myöskään ilmoita kasteen kautta saatavaa uskoa ja kasteessa saatavaa Pyhää Henkeä. Raamatussa ei ole kehotusta muuttaa viini synnit anteeksiantavaksi ihmisen vereksi ja leipä ihmisen ruumiiksi.
    Sana ei ilmoita seurakuntaa, jossa maailman ihmiset ja pyhät olisivat yhdessä ja jakaisivat keskenään Herran aterian. Sana ei ilmoita laisinkaan Katekismuksen antamia selityksiä kymmenestä käskystä. Sana ei tuo valoon kolmen jumalan oppia, kolminaisuutta. Sanassa ei ole ns. uuden liiton kymmenyksiä tai kirkollisveroa.
    Eikä Raamattu kutsu uskovia syntisiksi.

    Uskovia voi kutsua eksyttäjiksi ja rikkaviljaksi.
    Näitäkin löytyy.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Uskovia voi kutsua eksyttäjiksi ja rikkaviljaksi.
    Näitäkin löytyy.

    Tyhmät neitsyet = se toinen uskovien joukko.

    Äänestä

Matt 21:31: "Kumpi näistä kahdesta teki isänsä tahdon?" He sanoivat: "Ensimmäinen". Jeesus sanoi heille: "Totisesti minä sanon teille: publikaanit ja portot menevät ennen teitä Jumalan valtakuntaan."

Mark 12:24: "Jeesus sanoi heille: "Ettekö te siitä syystä eksy, kun ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa?"

1Äänestä

Paavalilla ei ollut käytössään Uutta Testamenttia.
Hän saarnasi Jumalan valtakuntaa eikä eksynyt kastekiistoihin.

Paavali teki 100% Jumalan tahdon mukaan joka päivä eikä kerran viikossa.

Äänestä

Lahkojeesuksia on monia.
Jeesuksesta tehdään itselle mieluisa kun ei tehdä Raamatun kehoitusten mukaan.
Jumala myös nuhtelee.

Äänestä

Kavala käärme ja käärmeen sikiöt.

"Mutta käärme oli kavalin kaikista"
"Onko Jumala todellakin sanonut ?"

Äänestä

Paavali ei voi olla lahkolaisten apostoli Raamatun valossa.

Paavali, Jumalan palvelija sen TOTUUDEN TUNTEMISTA VARTEN, joka on jumalisuuden mukainen.

Jumalisuuden ulkokuori ei ole tervehenkistä uskoa.

Äänestä

Lahkoissa on sensuroitu Jumalan käskyt.

Äänestä
  • Eli kirkossa? Sehän oli ensimmäinen lahko, mikä tuli alkuseurakunnan jälkeen.

    Äänestä

Mahtaako Jeesus nauraa jutuillenne? Ja teillä nousta pieni häpeän puna, kun yhdessä kerran kuuntelette Herran edessä näitä teidän juttujanne?

Äänestä

2Tim 3:5:

"Heissä on jumalisuuden ulkokuori, ... Senkaltaisia karta."

Äänestä

Paavali ei ole Kristuksen apostoli.

Ilm. 21:12

Sitä ympäröi suuri ja korkea muuri, jossa oli kaksitoista porttia, ja niitä vartioi kaksitoista enkeliä. Portteihin oli hakattu Israelin kahdentoista heimon nimet. [21:12,13: Hes. 48:31-34]

Ilm. 21:14

Kaupungin muurissa oli kaksitoista peruskiveä, ja niissä oli kaksitoista nimeä, Karitsan kahdentoista apostolin nimet. [Hes. 48:31]

Äänestä
  • Jumala kutsui Paavalin apostoliksi nimien hakkaamisen jälkeen.

    Äänestä

  • Alkuperäisiin 12 apostoliin kuului myös Juudas Iskariot. Mutta varmasti ei ole hänen nimeään niiden peruskivien joukossa, vaan petollisen Juudaksen tilalle valikoitui Mattias, joka on siis oikeastaan vasta 13. apostoli.

    Paavali taas on apostoli, joka tuli vasta näiden jälkeen, ja on siten 14. apostoli. Ja apostoli hän on Kristuksen tahdosta, kuten kaikki muutkin apostolit. Jopa Juudas oli Kristuksen apostoli Jeesuksen valinnasta ja tahdosta, aina vilpistymiseensä asti.

    Paavali perusti seurakuntia ja auttoi niitä alkuun, kuten apostolin tehtävään kuuluu. Hän oli uskollinen kuolmeaansa asti Kristukselle. Hänen virkansa on siis ihan kiistaton apostolin virka.

    Jos sinulla on vaikeuksia uskoa, mitä Raamattuun on kirjoitettu esim. Paavalista ja Paavalin kautta, se on aika erikoista. Uskova nimittäin uskoo sen, mitä Raamatussa sanotaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Alkuperäisiin 12 apostoliin kuului myös Juudas Iskariot. Mutta varmasti ei ole hänen nimeään niiden peruskivien joukossa, vaan petollisen Juudaksen tilalle valikoitui Mattias, joka on siis oikeastaan vasta 13. apostoli.

    Paavali taas on apostoli, joka tuli vasta näiden jälkeen, ja on siten 14. apostoli. Ja apostoli hän on Kristuksen tahdosta, kuten kaikki muutkin apostolit. Jopa Juudas oli Kristuksen apostoli Jeesuksen valinnasta ja tahdosta, aina vilpistymiseensä asti.

    Paavali perusti seurakuntia ja auttoi niitä alkuun, kuten apostolin tehtävään kuuluu. Hän oli uskollinen kuolmeaansa asti Kristukselle. Hänen virkansa on siis ihan kiistaton apostolin virka.

    Jos sinulla on vaikeuksia uskoa, mitä Raamattuun on kirjoitettu esim. Paavalista ja Paavalin kautta, se on aika erikoista. Uskova nimittäin uskoo sen, mitä Raamatussa sanotaan.

    Eihän Juudas ollut mikään apostoli.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Eihän Juudas ollut mikään apostoli.

    Juudasta voi sanoa saatanan apostoliksi ja kavaltajaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Eihän Juudas ollut mikään apostoli.

    Juudas iskariot oli yksi alkuperäisistä apostoleista.

    Matteus 10:

    "...nämä ovat niiden kahdentoista apostolin nimet: ensimmäinen oli Simon, jota kutsuttiin Pietariksi, ja Andreas, hänen veljensä, sitten Jaakob Sebedeuksen poika, ja Johannes, hänen veljensä, Filippus ja Bartolomeus, Tuomas ja Matteus, publikaani, Jaakob, Alfeuksen poika, ja Lebbeus, lisänimeltä Taddeus, Simon Kananeus ja Juudas Iskariot, sama, joka hänet kavalsi."

    Ja Apt. 1. luku kertoo, mitä tapahtui, kun Juudas vilpistyi pois tuosta apostolin tehtävästään:

    "Herra, sinä, joka kaikkien sydämet tunnet, osoita, kummanko näistä kahdesta sinä olet valinnut ottamaan sen paikan tässä palveluksessa ja apostolinvirassa, josta Juudas vilpistyi pois, mennäkseen omaan paikkaansa". Ja he heittivät heistä arpaa, ja arpa lankesi Mattiaalle, ja hänet luettiin niiden yhdentoista kanssa apostolien joukkoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Juudasta voi sanoa saatanan apostoliksi ja kavaltajaksi.

    Paitsi että Juudas Iskariotin valitsi kylläkin Jeesus itse 12 apostolinsa joukkoon. Myöhemmin hänestä tuli tuo saatanan apostoli.

    Äänestä

Kun alkuseurakunta kokoontui kodeissa, ei heitä tietenkään ollut kastettu mihinkään erityiseen seurakuntaan, vaan he Pyhän Hengen yhteydessä muodostivat sen joukon, joka kulloinkin kokoontui kunkin kotina. Se oli myös silkka käytännön seikka, koska juutalaiset vainosivat heitä kun eivät viettäneet sapattia, olisi ollut riskialktista kokoontua jossain yleisessä paikassa ja juutalaiset olivat tullee siten tietoisian paikan päälle tappamaan ja vainoamaan. Juuri sitä Saulus teki ennen kääntymystään.

Eikä uuden liiton usko ollut sitä, että luetaan jostain sanasta että uskotaan vaikka näin, väitellään vaikka tästä. Se oli sitä, että otetaan Pyhä Henki vastaan ja se johdattaa siten miten tulee elää ja olla. Ei ollut mitään kirjoituksia miten elää ja jos oppi olisi otettu Toorasta, olisi toimittu kuten juutalaiset vainoamalla alkuseurakuntaa. Paavali sanoi ennen uskoontuloaan olleen juuri sellainen, oli todella perehtynyt mitä Toorassa kirjoitetaan ja juuri sen vuoksi vainosi alkuseurakuntaa, joka ei vietä sapattia.

Äänestä

Saatanan suunnitelma ei toteutunut Golgatan ristiinaulitsemisessa.
Jeesus on voittanut pahan, saatanan ja kuoleman vallan ylösnousemuksessa.

Äänestä

Ef.2:20 Apostolein ja prophetain perustuksen päälle rakennetut, jossa Jesus Kristus paras kulmakivi on. Biblia (1776) 1Piet.2:4-5. Ilm.21:14.

Äänestä

Juudakseen meni saatana.

Äänestä

Ei uusi liitto perustunut kirjaviisauteen eikä Paavalikaan tarkoittanut että hänen kirjeistään muodostetaan oppia minkä mukaan yritetään elää, vaan hän yritti niistä painottaa sitä, että eletään Hengen mukaan, ei minkään muun sanan tai sanoman kuin minkä Jeesuksen Kristuksen Henki antaa ja minkä hän sekä muut apostolit olivat heille välittäneet. He olivat välittäneet Henkeä Kristuksessa eikä kirjaviisautta.

Ja Paavalilla oli tosiaan millä kerskua kirjaviisaudesta jos siitä olisi ollut kyse. Hän tunsi Tooran paremmin kuin aikalaisensa, mutta sillä ei ollut mitään merkitystä uuden liiton uskossa muuta kuin vain tiesi sen miksi juutalaiset vainosi alkuseurakuntaa ja miten löysivät Toorasta syyn vainota heitä sapatin vuoksi. Mutta itse uskon loi Jeesuksen Kristuksen Henki, se mikä uudestisynnytti ihmisen ja teki hänestä uskovan, joka ei vaella lihan ja käsittämisen vallassa, vaan rakkauden.

Äänestä

Otetaan ny Helluntalaisuus.Amerikan 1900-luvun pöljiä sieltä.Moni nauraa lahkolle..
Kuten minäkin. Mitää oikeaa uskoa..

Äänestä

Nkskoittelukansoille ja pilkkaajille riittää apostolillinen teksti. Sen voi jokainen lukemataidon saanut lukea. Kukapa haluaisi nähdä kahden profeetan aikaa.

Äänestä

Paavali oli Jumalan mies

Äänestä
  • murhamies se oli

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    murhamies se oli

    Sai syntinsä anteeksi.

    Äänestä

1. Joh. 3:15

Jokainen, joka vihaa veljeänsä, on murhaaja; ja te tiedätte, ettei kenessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää, joka hänessä pysyisi.

Äänestä

Paavali ei ole vauvakastajien apostoli.

Äänestä
  • On mutta uudestikastajien apostoli ei ole

    Äänestä

  • pedolla aina vauvat mielessä

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    pedolla aina vauvat mielessä

    Helluntailaisuuspalstan sisältö täyttää rikoksen tunnusmerkit, kiihottamisen kansanryhmää vastaan. Palstalla Jeesuksen seuraajia ja helluntailaisia panetellaan ja heistä kerrotaan halventavia tarinoita ja heistä kirjoitetaan törkeitä ja ilmiselviä valheita.

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Helluntailaisuuspalstan sisältö täyttää rikoksen tunnusmerkit, kiihottamisen kansanryhmää vastaan. Palstalla Jeesuksen seuraajia ja helluntailaisia panetellaan ja heistä kerrotaan halventavia tarinoita ja heistä kirjoitetaan törkeitä ja ilmiselviä valheita.

    Ei saisi olla rasisti, että haluaa toisten kuolemaa ja herjaa heitä keksien kaikenlaisia valheita.

    Se tämän päivän uskovaisuutta.

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Ei saisi olla rasisti, että haluaa toisten kuolemaa ja herjaa heitä keksien kaikenlaisia valheita.

    Se tämän päivän uskovaisuutta.

    Ei saisi olla rasisti, että haluaa toisten kuolemaa ja herjaa heitä keksien kaikenlaisia valheita.

    Se tämän päivän luterlaisuutta.

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Helluntailaisuuspalstan sisältö täyttää rikoksen tunnusmerkit, kiihottamisen kansanryhmää vastaan. Palstalla Jeesuksen seuraajia ja helluntailaisia panetellaan ja heistä kerrotaan halventavia tarinoita ja heistä kirjoitetaan törkeitä ja ilmiselviä valheita.

    Joo luterilaisia solvataan täällä koko ajan

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Joo luterilaisia solvataan täällä koko ajan

    Luterilaiset ovat helluntaipalstalla opettajansa, Lutherin tavoin vainoamassa Jeesuksen omia, ja sen päälle luterilainen vielä kehtaa valehdella: "Joo luterilaisia solvataan täällä koko ajan"

    Äänestä

Paavali oli lahkolainen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 24 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Jumala ei lähettänyt apostoli Paavalia kastamaan eikä kaatamaan

"Minä KIITÄN Jumalaa, ETTEN OLE KASTANUT teistä ketään muita kuin Krispuksen ja Gaiuksen,"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu