Onko vassareilla muuta elämää kuin äiti Persujen haukkuminen

Anonyymi-ap

Ei taida olla, kun tätä palstaa lukee. Tiesittekö myös, että nykyhallituksessa on neljä puoluetta, kaikki hallituksen päätökset eivät ole pelkästään persujen syytä.

35

234

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kaikki hallituksen päätökset eivät tietenkään ole persujen syytä. Yhtä suuri syyllinen on Kokoomus, jonka kirjoittamaa hallituksen noudattama talouspolitiikka pitkälti on. Kokoomuksen ja persujen ero on kuitenkin siinä, että persut ovat taipuneet tukemaan hallituksessa paljon sellaista, jota ne vielä vaalien yhteydessä jyrkästi vastustivat. Persut eivät suinkaan vaalien edellä kertoneet haluavansa leikata nimenomaan sosiaalistuista ja heikentää pienituloisten asemaa eivätkä he kertoneet ajavansa työelämäuudistuksia. Persut taipuivat talouspolitiikassa kannattamaan Kokoomuksen linjaa kunhan saavat myönnyksiä vastaavasti maahanmuuttopolitiikalle.

      Kokoomus on pitänyt lupauksensa siitä, mitä puolue aikoi tehdä. Tekojen vaikutukset eivät vaan ole olleet väitettyjä vaan päinvastaisia. Persut tekivät taas vaalilupaustensa vastaista talouspolitiikkaa leikkausten kohdentamisen osalta. Sen jälkeen persujen kannatus romahti, Kokoomuksen ei romahtanut. Persujen äänestäjistä lähes puolet koki siis puolueen pettäneen lupauksensa. Tämä petos ohjaa keskustelua. On ihan inhimillistä, että ihmiset tuomitsevat petoksen ja ymmärtävät enemmän sitä, joka tekee mitä lupaakin, vaikka tulokset olisivatkin huonoja. On Kokoomuskin jonkun verran menettänyt kannatustaan, koska tulokset ovat umpisurkeita siihen verrattuna mitä on luvattu. Mutta se petos ja sen suuruus on selitys ihmettelyysi.

      • Anonyymi

        Ihan turhaan sinä ap nikkejäsi koko ajan vaihtelet kun jokainen niistä pyörittää yhtä ja samaa petospersut levyä grammarinneula jumissa... jumissa.... jumissa... jumissa...

        ps. Joko sinä ap osaisit kertoa miksi Soinin köyhien päähän potkimiset salkkua vastaan Sipilän hallituksessa oli sankariteko mutta tie helvettiin Purran toistaessa saman Orpon hallituksessa? Vitsin kliimaksina se, ettei sinun Soinisi saanut edes hikistä huvikuunariveroaan läpi vaikka antoi Sipilälle periksi kaikessa jopa hallintarekisterilaissa. Purran sen sijaan tehdessä historiaa olemalla ENSIMMÄINEN PERSUPOMO joka sai puolueensa kärkihankkeita hallitusohjelmaan ja eduskunnassa läpi. Joiden takia Halla persut politiikkaan mukaan lähti siinä missä sinun Soinisi lähti politiikkaan vain ja ainoastaan salkun saadakseen ei politiikan takia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Soini ei ole nimittänyt itseään spermaturvaksi ja blondisöpöliinkksi, kuten scriptan vieraskirjaan kirjoittanut "riikka". Soini on siveellinen mies, eikä kannata sellaisia seksi-ilotteluja.

        Sillä naamalla nyt ei saakkaan kuin rahaa vastaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sillä naamalla nyt ei saakkaan kuin rahaa vastaan?

        Muuten vai persu-emäntien penkit piti vuorata muovipusseilla kun muuten penkit olisivat kostuneet isä-Timon tullessa saliin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Soini ei ole nimittänyt itseään spermaturvaksi ja blondisöpöliinkksi, kuten scriptan vieraskirjaan kirjoittanut "riikka". Soini on siveellinen mies, eikä kannata sellaisia seksi-ilotteluja.

        Soini ei olisi koskaan päässyt salkkuun käsiksi ilman Purra persuja. Soinin ollessa vassari valtamedioiden inhokki nro1 siihen asti kun oli persujen pomo. Muuttuen sillä samalla sekunnilla vassari valtamedioiden suosikiksi kun hajotti persut ettei menetä kannattajiaan ja puoluettaan rakkaampaa salkkuaan. Jonka vassari valtamediat nostaa säännöllisin väliajoin otsikoihin mustamaalaamaan Halla persuja. Joita syyttää hautaan asti siitä, että omien toimien takia Sipilän hallituksessa herra onnistui sulattamaan jytkyt muutamassa kuukaudessa. Mistä siis syyttää Halla-ahoa joka istui ko. ajankohdassa meppinä Brysselissä kun Soinilta katosi kannatus alta koska möi prsettä Sipilälle salkkua vastaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Soini ei ole nimittänyt itseään spermaturvaksi ja blondisöpöliinkksi, kuten scriptan vieraskirjaan kirjoittanut "riikka". Soini on siveellinen mies, eikä kannata sellaisia seksi-ilotteluja.

        Jopa niin siveellinen "mies" että ilmoitti olevansa mahdollisesti valmis hyppäämään pride marsseihin osallistuvien transuhalaaja vihervassaridemarien kanssa samaan hallitukseen jos saa siten salkun itselleen minkä perään ikävöi herkeämättä..

        Nyky-persuissa on oma homo-osasto. Soinin aikaan näin ei ollut.

        Se sinun päivittäin s24 palstoilla vainoamasi Purra kirjoitti scriptaan mm. kuinka vittuili skineille mistä sinä et kirjoita koskaan riviäkään sattuneesta syystä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jopa niin siveellinen "mies" että ilmoitti olevansa mahdollisesti valmis hyppäämään pride marsseihin osallistuvien transuhalaaja vihervassaridemarien kanssa samaan hallitukseen jos saa siten salkun itselleen minkä perään ikävöi herkeämättä..

        Ei valitettavasti uskalla mittauttaa kannatustaan osallistumalla ek vaaleihin kepujen ehdokkaana? Kristilliset jo hylkäsi koska tietää ettei KD pääsen Lindtmanin hallitukseen minne kepulaisilla on ovi niin auki kuin se vain auki voi olla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jopa niin siveellinen "mies" että ilmoitti olevansa mahdollisesti valmis hyppäämään pride marsseihin osallistuvien transuhalaaja vihervassaridemarien kanssa samaan hallitukseen jos saa siten salkun itselleen minkä perään ikävöi herkeämättä..

        Minä voisin vaikka maksaa hiukan siitä, että näkisin Soinin samassa ministerinaitiossa esim. Nasiman, Fatiman, Tuppuraisen jne. kanssa. 😁😁

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä voisin vaikka maksaa hiukan siitä, että näkisin Soinin samassa ministerinaitiossa esim. Nasiman, Fatiman, Tuppuraisen jne. kanssa. 😁😁

        Varmasti istuisi mielummin naisten seurassa kuin persujen homokolmikon keskellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä voisin vaikka maksaa hiukan siitä, että näkisin Soinin samassa ministerinaitiossa esim. Nasiman, Fatiman, Tuppuraisen jne. kanssa. 😁😁

        Ja Fatimat ja kumppanit ovat valmiita maksamaan ja paljon, etteivät joudu istumaan samassa hallituksessa Soinin kanssa saati ministeriönaitiossa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyky-persuissa on oma homo-osasto. Soinin aikaan näin ei ollut.

        24/7-365vrk vuodessa... https://pbs.twimg.com/media/BpV9hnYIAAAASEb.jpg Viittauksella edelliseen, milloin sinä hakeudut hoitoon tuon sinun homopakkomielteesi kanssa vai pitäisikö sinun etsiä poikakaveri itsellesi??

        Se homopakkomielle on enemmän nyky-persujen vaiva. Ovat suosineet homoseksuaaleja heteroiden kustannuksella valitessaan meppejä ja kansanedustajia listoilleen.

        Katajakin sai potkut kun kehtasi kritisoida Tynkkystä, joka on yksi Purran lemmikeistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyky-persuissa on oma homo-osasto. Soinin aikaan näin ei ollut.

        Ei ollut ei ja onko se estänyt heiluttamasta natsi-korttia Purra persujen suuntaan jonka aikana puolueen puheenjohtajistoon on kuulunut koko ajan vähemmistöseksuaaleja tarkennuksena homoja? Jotka natsit tunnetusti kuskasi keskitysleireille tuhottaviksi juutalaisten tavalla?

        Unohdit mainita myös transvestiitin joka kuuluu perussuomalaisten johtoon. Perussuomalaiset ovat ottaneet seksuaalivähemmistöjen asiat omakseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyky-persuissa on oma homo-osasto. Soinin aikaan näin ei ollut.

        Voi sitä päivää kun sinä vanha homoja Soinin tavalla kivittäjä ap kuulet kuinka persujen pomoksi nimetään H O M O. 😁😁

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ollut ei ja onko se estänyt heiluttamasta natsi-korttia Purra persujen suuntaan jonka aikana puolueen puheenjohtajistoon on kuulunut koko ajan vähemmistöseksuaaleja tarkennuksena homoja? Jotka natsit tunnetusti kuskasi keskitysleireille tuhottaviksi juutalaisten tavalla?

        Ei estä natsikortin heiluttelua esim. Tynkkysen suuntaan joka on HOMO joka seurustelee MUSTAN miehen kanssa. Vai mitä ap joka sitä aktiivisesti harrastat s24 palstoilla päivittäin? Rasisti- ja natsikortin heiluttelua persujen suuntaan jonka johtopaikoilla on mamujen kanssa seurustelevia homoja. Joita kukaan täysipäinen ei voi kutsua sen enempää rasistiksi kuin natsiksikaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se homopakkomielle on enemmän nyky-persujen vaiva. Ovat suosineet homoseksuaaleja heteroiden kustannuksella valitessaan meppejä ja kansanedustajia listoilleen.

        Katajakin sai potkut kun kehtasi kritisoida Tynkkystä, joka on yksi Purran lemmikeistä.

        Yksi Soinin puolueeseen hyväksymistä homoista. Kaikki kelpasi ääniä tuomaan jopa bb tähtöset. Niin kova hinku Soinilla oli päästä audin takapenkille salkkua silittelemään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmasti istuisi mielummin naisten seurassa kuin persujen homokolmikon keskellä.

        Sitä minä en epäile laisinkaan etteikö Soinisi istuisi enemmän kuin mielellään transujen pridemarsseihin osallistuvien feministivihervassareiden seurassa jos se on hinta salkun saamiselle..

    • Anonyymi

      Vassareilla ei ole muuta elämää kuin persujen haukkuminen.

      • Anonyymi

        Voin kertoa omasta kokemuksesta ettei ole pelkästään vasukkien hupia. Persuille nauramisesta on tullut ainoa asia joka yhdistää vasemmiston ja oikeiston.

    • Anonyymi

      Äiti persujen??? Maalaisliitto on persujen äiti!

      • Anonyymi

        Ja Timo Soini persujen isä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja Timo Soini persujen isä.

        Ja lapsi on pahasti vajakki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja lapsi on pahasti vajakki.

        Ei muuta miksikään sitä, että se on sinun palvoma Soini jiota sinä saat kiittää siitä, että Soinistit on ulkona politiikasta ja Purra persut istuu hallituksessa. Minne sinun Soinillasi on niin valtava ikävä että meinaa pää hajota. Siihen kelvatessa jopa vihervassarihallitus koska Soinia ei ole koskaan kiinnostanut politiikassa mikään muu kuin salkku.

    • Anonyymi

      Eräs stand-up koomikko haukkuu päivittäin Fb:ssä persuja syyttäen niitä kulttuurin ahdingosta. Nimittää myös hallitusta Arkadianmäen m..lkkuväeksi. Näistä samoista aiheista kuulemma hänen show muodostuu pääpiirteittäin. Vastavuoroisesti hän saa kyllä melkoista sontaa itsekin päivittäin viesteissä, melko henkilökohtaistakin.

      • Anonyymi

        Voin vaan kuvitella. Fanaattiset persut raivoavat varmasti pää punaisena, jos joku heittää heistä huumoria. Persut ovat nykyään helpoiten trollattava kansanosa ja hömelyyttään oiva huumorinlähde.

    • Anonyymi

      Eli aloittaja toteaa sen itsekin, että hallitus ei tee muita, kuin huonoja päätöksiä.

    • Anonyymi

      Huulipunapuolueemme on korjattava soinittamalla se.

      • Anonyymi

        Spermaturpa on ohjaimissa: Ennätysvelka.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      612
      2246
    2. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      108
      1098
    3. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      25
      1095
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      5
      944
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      855
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      86
      845
    7. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      759
    8. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      89
      752
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      725
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      573
    Aihe