Ähtärin väestörakenne, ts. veronmaksajat

Ähtärissä asuu 51 15-vuotiasta. Yksivuotiaita on enää 19, eli syntyvyys on romahtanut.
20-vuotiaita on enää 25, eli yli puolet on siihen ikään mennessä häipynyt.
75-vuotiaita on 120, eli he ovat osa suurta ikäluokkaa, joka on täällä joten kuten selviytyneet eläkeikään, eikä heillä ole sen jälkeen ole ollut mahdollisuutta lähteä, koska Ähtärissä myydyn asunnon hinnalla saa asuntoa mistään oikeasta kaupungista, eikä heidän edes tarvitse muuttaa, koska eivät voi enää jäädä työttömiksi, kun eläke pamahtaa tilille joka kuukausi. Eihän se häävinen ole, mutta sillä elää niukin naukin.
Aika iso samana vuonna syntyneistä on jo kuollut, mutta edelleenkin heitä on nyt elokuun lopussa 2025 yli kuusi kertaa enemmän kuin yksivuotiaita.

Tällä kaavalla on helppo laskea veronmaksajia jää jäljelle tulevaisuudessa.
Oletetaan että yksivuotiaalla ei ole mahdollisuutta muuttaa pois ja hän on täällä vielä 15-vuotiaana. Kun hän on 20, niin siitä ikäluokasta yli puolet on lähtenyt ja samalla kaavalla nyt yksivuotiaan ikäluokasta on kaksikymppisenä jäänyt jäljelle alle kymmenen henkilöä.

Tämäkin skenaario on varmasti aivan liian positiivinen, koska väkiluvun väheneminen ruokkii ja kiihdyttää itseään, joten 19 vuoden kuluttua kaksikymppisiä on Ähtärissä enää yhden käden sormilla laskettava määrä.
On siinä sitten kiva maksella kaupungin velkoja?
42949
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Olipas avartava aloitus.

Äänestä

Nämä 20-25 vuotiaat muuttaa lähes kaikki pois.
Töitä ei ole. Jos eläkeläiset lopettaisi palkkatyön tekemisen niin saisi edes muutama nuori mahdollisuuden työhön.

Äänestä
  • Kaippa nyt jäätelökioski työllistää pari nuorta tyttöä kesällä 2-3 viikoksi jos lämmin kesä?

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Kaippa nyt jäätelökioski työllistää pari nuorta tyttöä kesällä 2-3 viikoksi jos lämmin kesä?

    Mikä jäätelökioski? Eikö viime kesänä jäätelöä myyty enää siinä rasvankäryisellä grillillä?

    Äänestä

Aloittaja tietänee varsin hyvin, että nämä tunnusluvut eivät ole Ähtärin lukuja, vaan näivetttyvän maaseudun lukuja Suomessa. Kautokuru yrittää näillä kirjoituksillaan antaa kuvaa, että Ähtäri poikkeaa muista kepu/persu -pitäjistä niillä EP-alueilla, missä ei ole vireää yksityistä yrittämistä. Katteeton kateus ja kunnallinen "yrittäminen" luonnehtii näitä korpimaita.

Äänestä
  • Luvut ovat suoraan tilastokeskukselta ja nimenomaan Ähtärin lukuja elokuun 2025 lopulta.

    2Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Luvut ovat suoraan tilastokeskukselta ja nimenomaan Ähtärin lukuja elokuun 2025 lopulta.

    Voisko näistä puuttua sivukylät. Niillä asuu iso siivu Ähtärin lapsista. Vähäsen niitä lapsia jokatapauksessa on, mutta että noin vähän?

    Äänestä

  • Kepu hullu näkee Kautokuruja joka puolella ja jopa unissaan, melkoinen ressi on kepuloisilla päällänsä.

    Äänestä

ei huolta kuntaliitos tulee moneen kertaan ennen tätä!

Äänestä

Eläkeikäiset eläkkeelle. Viimeistään kun 65v täyttää vanhus. Mutta ei. Minäminäminä........

Äänestä
  • Ähtärissä ei ole minulle muuta tekemistä kuin työ. Jos juuttuu 65-vuotiaana sohvalle tuijottamaan sontaluukkua, erikoissairaanhoidon kulut kasvavat eksponentaalisesti. Nuoria tämä minun työni ei edes kiinnosta, huono palkka, raskas ja likainen työ. Ei siitä oikein taida olla kännykänvahtaajille elämänuraksi.

    Äänestä

Nykyisistä 14-16 vuotiaista ei ole täällä enää yksikään viiden vuoden päästä. Siitä pitää huolen paskalaitos nimeltä Yhteiskoulu.

1Äänestä
  • Tuo on totta. Omaltani kysyin muuton syytä, niin totesi vaan jotta ei oo aikomustakaan jäädä kusiseen Ähtäriin.
    Siellä on koulunmäellä tehty hartiavoimin hommia jotta nuoret ottaa pelkän menolipun.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Tuo on totta. Omaltani kysyin muuton syytä, niin totesi vaan jotta ei oo aikomustakaan jäädä kusiseen Ähtäriin.
    Siellä on koulunmäellä tehty hartiavoimin hommia jotta nuoret ottaa pelkän menolipun.

    Alavus lopetta lukion ja yläasteen. Ala-aste säilyy.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Alavus lopetta lukion ja yläasteen. Ala-aste säilyy.

    Tuo saattaa toteutua. Tuo uudempi koulumme tosin pelkäksi ala-asteeksi liian suuri, joten muutakin toimintaa sinne pitää saada.
    Yläasteen oppilaat saatetaan siirtää Töysään, siellähän jo nyt esim. Tuurista ja kauempaakin koululaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Tuo saattaa toteutua. Tuo uudempi koulumme tosin pelkäksi ala-asteeksi liian suuri, joten muutakin toimintaa sinne pitää saada.
    Yläasteen oppilaat saatetaan siirtää Töysään, siellähän jo nyt esim. Tuurista ja kauempaakin koululaisia.

    Siinä kohtaa ei ole järkeä jäädä alueelle vaa muuttaa kokonaan pois.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Siinä kohtaa ei ole järkeä jäädä alueelle vaa muuttaa kokonaan pois.

    Onko enää muutenkaan?

    Äänestä

Minne rakentaisimme seuraavan uuden koulurakennuksen ? 🙄

Äänestä
  • Ähtäriläiseen tyyliin mahdollisimman kauas keskustasta jonnekin, missä ei asu ketään lähi main.

    Äänestä

  • Otetaan mallia uimahallin rakennuspaikasta. Tehdään paikanvalinta kepulin tunteella, ei järkeä käyttäen.

    2Äänestä

  • Mehän ei rakennella enää mitään, jatkossa näistä päättää kuntaliitoksen myötä ihan muut.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Otetaan mallia uimahallin rakennuspaikasta. Tehdään paikanvalinta kepulin tunteella, ei järkeä käyttäen.

    Mäkikylä olisi oiva paikka uudelle koululle.

    1Äänestä

Kuntaliitos joo, mutta mitä Ähtärissä on jos matkailumäki loppuu?

Äänestä
  • Velkaa.

    Äänestä

  • No eipä tuosta "matkailumäestä" huolimatta täällä ole enää vuosiin ollut mitään. Eikä ainakaan niitä matkailijoita. Ähtärin epäonneksi maantiekin menee keskustasta ohi, ei tänne ole jatkossakaan tulijoita.

    Äänestä

  • Uusia rahan hävittämiä shampoja

    Äänestä

Huonolta näyttää eikä se paljoa lohduta, että melkein kaikissa maaseutupitäjissä on sama tilanne. Sopeutuminen on ainoa toimiva strategia.
Vanhusten kaupunkikin toimii, niin kauan kuin eläkkeet maksetaan.

Äänestä
  • Eläkkeen maksu loppuu kun sen saajat ovat kuolleet. Miten sitten suu pannaan, kun uusia eläkeläisiä ei enää kasva, vaan ne ihmistaimet ovat muuttaneet vihreämmille laitumille?

    Äänestä

Koronan tulo hetkestä tähän päivään hinnat ovat nousseet keskimäärin 37 % tänään uutisissa.

Äänestä

On se kumma kun Ähtärin syntyvyys laskee. Maailma on mennyt aivan sairaaksi kun ei enään edes serkku kelpaa, haikaillaan vain muista kuin sukulaisista. Sitten muutetaan haavekuvien perässä kaupunkeihin ja jäädään sille tielle

Äänestä
  • Serkkujen väliset avioliitot ovat täysin sallittuja, joten mikä ongelma tässä on?

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Serkkujen väliset avioliitot ovat täysin sallittuja, joten mikä ongelma tässä on?

    Ähtärissä on täysin kestämätön väestönrakenne. Täällä on kaksi valittajakurua liikaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Ähtärissä on täysin kestämätön väestönrakenne. Täällä on kaksi valittajakurua liikaa.

    Ähtärin ongelma on laajalle levinnyt insesti, joka on rappeuttanut koko kyläpshasen. Vuosi kymmenien insestiperinne yhdistettynä nepotismiin on luonut juurisyyn koko kylän tuholle.

    1Äänestä

Pitää sanoa kuin Kekkonen aikoinaan että saatanan tunarit tuhositte matkailuhömpällä Ähtärin lopullisesti.

Äänestä

Kyllä ihmiset alkaa kohta muuttamaan takas maaseudulle kaupungeista, mutta kuinka monta ähtäriin on sitten jo toinen juttu. Toisaalta ähtärihän on kaupunki hmmmm.

Äänestä
  • Ähtäri ei ole kaupunkia nähnytkään.
    Suomessa on vain pari kaupunkia. Muut ovat lähinnä nukkimälähiöitä.
    Palataan tähän Ähtärin kaupungistumisen sitten kun väkiluku vähintään 200 000 ja kylällä ensimmäiset liikennevalot.

    1Äänestä

Tuokin on totta, millä aikajanalla?

Äänestä

Ähtärissä asukasluku nyt?

Äänestä
  • Noin 5100

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Noin 5100

    Vuoden vaihteessa enää 4800 kun fiksuimmat ymmärtävät siirtää kirjansa hetkeksi muualle.
    Kuntaverot menee koko vuodelta 2026 sen kunnan mukaan missä olet kirjoilla vuodenvaihteessa. Esim 50 000 tienaavat säästää puhtaana käteen useamman tuhat euroa vuoden aikana olemalla vuodenvaihteessa kirjoilla vaikka Helsingissä.
    Hyvä muistaa sekin, että osoitteensa voi siirtää vaikka tuttavien, sukulaisten ja ihan kenen tahansa luokse.
    Minä siirsin Kauniaisissa olevaan hylättyyn taloon, jonka löysin Etuovi.com -kautta. Kuka tahansa saa siirtää osoitteensa minne tahansa.

    Äänestä

Persut hankkii tänne Ukrainassa porukkaa, etnisesti venäläisiä. Ihme hommaa

Äänestä
  • Kepu hankkinut meille 21 miljoonan velat, ihme homma.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ähtärissä asuu 51 15-vuotiasta. Yksivuotiaita on enää 19, eli syntyvyys on romahtanut.
20-vuotiaita on enää 25, eli yli puolet on siihen ikään mennessä häipynyt.
75-vuotiaita on 120, eli he ovat osa suurta ikäluokkaa, joka on täällä joten kuten selviytyneet eläkeikään, eikä heillä ole sen jälkeen ole ollut mahdollisuutta lähteä, koska Ähtärissä myydyn asunnon hinnalla saa asuntoa mistään oikeasta kaupungista, eikä heidän edes tarvitse muuttaa, koska eivät voi enää jäädä työttömiksi, kun eläke pamahtaa tilille joka kuukausi. Eihän se häävinen ole, mutta sillä elää niukin naukin.
Aika iso samana vuonna syntyneistä on jo kuollut, mutta edelleenkin heitä on nyt elokuun lopussa 2025 yli kuusi kertaa enemmän kuin yksivuotiaita.

Tällä kaavalla on helppo laskea veronmaksajia jää jäljelle tulevaisuudessa.
Oletetaan että yksivuotiaalla ei ole mahdollisuutta muuttaa pois ja hän on täällä vielä 15-vuotiaana. Kun hän on 20, niin siitä ikäluokasta yli puolet on lähtenyt ja samalla kaavalla nyt yksivuotiaan ikäluokasta on kaksikymppisenä jäänyt jäljelle alle kymmenen henkilöä.

Tämäkin skenaario on varmasti aivan liian positiivinen, koska väkiluvun väheneminen ruokkii ja kiihdyttää itseään, joten 19 vuoden kuluttua kaksikymppisiä on Ähtärissä enää yhden käden sormilla laskettava määrä.
On siinä sitten kiva maksella kaupungin velkoja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu