Tuoreimmat tiedot puoltavat kulutuksen toipumista. Teollisuuden tilauskanta on kohentunut. Ensi vuonna talouskasvu voi olla 2 prosenttia. Työttömyys kääntyy sitten laskuun.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011558017.html
OP-analyysi: Suomen talous virkistymässä
21
153
Vastaukset
- Anonyymi
No ei ole virkistymässä!
- Anonyymi
Joo, Suomen talouskasvun piti alkaa jo 16 vuotta sitten.
Jeesuskin tulee aikaisemmin kuin tuo talouskasvu.Ihan hyvinhän Suomessa meni vaikka talouskasvu oli matalaa. Sitä nyt ei tarvitse kauheasti noteerata, että viisi kertaa Suomi valittiin maailman onnellisimmaksi, mutta kyllä se jotain kertoo. Se kertoo ainakin, että suomalaisen yhteiskunnan rakenteet olivat ihan OK. Ei se talouskasvu Suomessakaan ihan olematonta ollut vaikka oli matalampaa kuin monessa muussa maassa. Kyllä tuo "17 vuotta ilman talouskasvua" on lähinnä kokoomuslähtöistä propagandaa, jolla on perusteltu mm Orpon hallituksen "työelämän uudistuksia".
Suomelle on ollut tyypillistä, että välillä on mennyt paremmin ja sitten taas huonommin. Ihan hyvin meni sen jälkeen kun Sipilän hallitus oli pannut asioita kuntoon Kataisen hallituksen jäljiltä. Marinin hallitus sai nauttia Sipilän hallituksen työn tuloksista ja otti siitä ansion itselleen. Lainaa otettiin, mutta sitähän kannatti ottaa kun raha oli sikahalpaa. Suomellekin korot taisivat välillä olla negatiivisia, Suomi oli yksi sijoittajien turvasatamista. Se oli sitä Kiinan nousun ja globalisaation kulta-aikaa, joka nyt on ollutta ja mennyttä.
Marinin hallitus kieltäytyi tunnustamasta rajua muutosta, joka tapahtui vuonna 2022. Mentiin vain niinkuin mikään ei olisi muuttunut - tehtiin vaalibudjetti. Kokoomus ja PS lähtivät vaaleihin kertomalla tavoitteekseen velkaantumisen taittamisen. Se oli ihan hyvä tavoite, mutta itse asiassa ainakin kokoomukselle se oli pelkkää sumutusta, jonka varjolla aloitettiin tämä aivan karmea reunaoikeistolainen politiikka, jolla nimen omaan alettiin ajamaan alas niitä suomalaisen yhteiskunnan hyviä ja toimivia rakenteita.- Anonyymi
Jeesus ei tule eikä talouskasvua tapahdu. Suomi tuhosi kaikki talouskasvun edellytykset ajautumalla itseä konkurssiin ja päätymällä ulkopuolisen ohjauksen alle.
Oikonomi kirjoitti:
Ihan hyvinhän Suomessa meni vaikka talouskasvu oli matalaa. Sitä nyt ei tarvitse kauheasti noteerata, että viisi kertaa Suomi valittiin maailman onnellisimmaksi, mutta kyllä se jotain kertoo. Se kertoo ainakin, että suomalaisen yhteiskunnan rakenteet olivat ihan OK. Ei se talouskasvu Suomessakaan ihan olematonta ollut vaikka oli matalampaa kuin monessa muussa maassa. Kyllä tuo "17 vuotta ilman talouskasvua" on lähinnä kokoomuslähtöistä propagandaa, jolla on perusteltu mm Orpon hallituksen "työelämän uudistuksia".
Suomelle on ollut tyypillistä, että välillä on mennyt paremmin ja sitten taas huonommin. Ihan hyvin meni sen jälkeen kun Sipilän hallitus oli pannut asioita kuntoon Kataisen hallituksen jäljiltä. Marinin hallitus sai nauttia Sipilän hallituksen työn tuloksista ja otti siitä ansion itselleen. Lainaa otettiin, mutta sitähän kannatti ottaa kun raha oli sikahalpaa. Suomellekin korot taisivat välillä olla negatiivisia, Suomi oli yksi sijoittajien turvasatamista. Se oli sitä Kiinan nousun ja globalisaation kulta-aikaa, joka nyt on ollutta ja mennyttä.
Marinin hallitus kieltäytyi tunnustamasta rajua muutosta, joka tapahtui vuonna 2022. Mentiin vain niinkuin mikään ei olisi muuttunut - tehtiin vaalibudjetti. Kokoomus ja PS lähtivät vaaleihin kertomalla tavoitteekseen velkaantumisen taittamisen. Se oli ihan hyvä tavoite, mutta itse asiassa ainakin kokoomukselle se oli pelkkää sumutusta, jonka varjolla aloitettiin tämä aivan karmea reunaoikeistolainen politiikka, jolla nimen omaan alettiin ajamaan alas niitä suomalaisen yhteiskunnan hyviä ja toimivia rakenteita.Herran aikoihin ei Suomessa ole ihmisten tarvinnut kerätä tosissaan säästöjä työttömyyden varalle, mutta tämä hallitus sai aikaan senkin.
Jättityöttömyyteen yhdistetyt rajut työttömyysturvan ja muiden sosiaalitukien heikennykset ovat kuluttamiselle tietenkin täysin tappava yhdistelmä. Suurituloisten verohelpotuksista taas ei mene lisäkulutukseen latin latia, koska kuluttamisen resurssit ovat heillä jo ennestään olleet enemmänkin kuin riittävät.
Tekisi mieleni nyt luonnehtia Oikonomia sanalla keskustaoikeistolainen, ellei peräti keskustalainen. Meneekö pahasti pieleen?- Anonyymi
Oikonomi kirjoitti:
Ihan hyvinhän Suomessa meni vaikka talouskasvu oli matalaa. Sitä nyt ei tarvitse kauheasti noteerata, että viisi kertaa Suomi valittiin maailman onnellisimmaksi, mutta kyllä se jotain kertoo. Se kertoo ainakin, että suomalaisen yhteiskunnan rakenteet olivat ihan OK. Ei se talouskasvu Suomessakaan ihan olematonta ollut vaikka oli matalampaa kuin monessa muussa maassa. Kyllä tuo "17 vuotta ilman talouskasvua" on lähinnä kokoomuslähtöistä propagandaa, jolla on perusteltu mm Orpon hallituksen "työelämän uudistuksia".
Suomelle on ollut tyypillistä, että välillä on mennyt paremmin ja sitten taas huonommin. Ihan hyvin meni sen jälkeen kun Sipilän hallitus oli pannut asioita kuntoon Kataisen hallituksen jäljiltä. Marinin hallitus sai nauttia Sipilän hallituksen työn tuloksista ja otti siitä ansion itselleen. Lainaa otettiin, mutta sitähän kannatti ottaa kun raha oli sikahalpaa. Suomellekin korot taisivat välillä olla negatiivisia, Suomi oli yksi sijoittajien turvasatamista. Se oli sitä Kiinan nousun ja globalisaation kulta-aikaa, joka nyt on ollutta ja mennyttä.
Marinin hallitus kieltäytyi tunnustamasta rajua muutosta, joka tapahtui vuonna 2022. Mentiin vain niinkuin mikään ei olisi muuttunut - tehtiin vaalibudjetti. Kokoomus ja PS lähtivät vaaleihin kertomalla tavoitteekseen velkaantumisen taittamisen. Se oli ihan hyvä tavoite, mutta itse asiassa ainakin kokoomukselle se oli pelkkää sumutusta, jonka varjolla aloitettiin tämä aivan karmea reunaoikeistolainen politiikka, jolla nimen omaan alettiin ajamaan alas niitä suomalaisen yhteiskunnan hyviä ja toimivia rakenteita.Täyttä soopaa.
- Anonyymi
OP jengi yrittää epätoivoisesti valaa turhaa toivoa ja uskoa. Onko EK ja Orpo käskeneet laittaa suuren vaihteen päälle eli toisto tekniikan päälle.
- Anonyymi
No onhan kaikki talpusoikeistoekonomistit laitettu tätä uskonkappaletta hoilaamaan jo syksystä 2023. Talous nousee juuri, aamen!
- Anonyymi
Historia on osoittanut, että aina pitää täysin päinvastoin kuin mitä pankit ja kapitalistiporvarit esittävät.
- Anonyymi
Joko taas. Yli 2 vuotta samaa.
- Anonyymi
ENSI VUONNA (SIIS TÄNÄ VUONNA) TALOUS LÄHTEE NOUSUUN HEHKUTTI VVM MIES TEEVEESÄ VIIME SYKSYNÄ!
NO, LÄHTIKÖ SE NOUSUUN?
NO, EI TIETENKÄÄN LÄHTENYT!- Anonyymi
"Lähti kuin talkkari jäiseltä peltikatolta".....
- Anonyymi
Kiitos hallitus !
- Anonyymi
"Jeesuskin tulee aikaisemmin kuin tuo talouskasvu."
Jesse on muutenkin tulossa, näin sähköpylvääseen kiinnitetyn ilmoituksen asiasta.- Anonyymi
Aina toki voi irvailla hienoimmalla asialla, joka ihmiskuntaa voisi kohdata, Jumalan pojan paluu.
- Anonyymi
Ilmaantuukohan Jesse sähköpylvääseen?
Ne sähkötolpat joissa yläosassa se poikkipuu niin sen malliset Jeesuskin muistaa omalta ajaltaan.
- Anonyymi
Juu, "voi voi ja lämmin leipä"... Voihan sitä mitä tahansa, kun se on jo nurkan takana, Vai mites se orpo menikään?
Kyll myä uskotaan näitä joka viikkoisia optimistisia horinoita. - Anonyymi
Talouden nousu on ollut Orpon mukaan jo vuodesta 2023 aivan kulman takana. Kulma vaan on melko kaukana.
- Anonyymi
Orpo takaa että ensi vuosi on rajua nousua, aivan siis pystysuoraan kohti Kuuta. Tilastokäppyrä menee siis katostakin läpi avaruuteen. Niin paljon kuulemma Suomen tilanne kohenee.
- Anonyymi
Mullakin talous virkistyi. Tuttuni vippasi vuosi sitten multa 50 euroa ja maksoi sen sunnuntaina. Nyt se viiskymppinen polttelee taskussa ja pitää päästä kuluttamaan. Ehkä ostan muutaman pullon Koskenkorvaa.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2001546
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?58961Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän140954- 85902
- 53826
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t264738Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10730Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä338681Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58674Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol74666