Nyt tuntuu, että taidan luovuttaa. En mää vaan jaksa enkä osaa.
Voimakas molemminpuolinen ihastus. Tutustumista joitain kuukausia. Selkeästi molemminpuolin tajuaminen, että tässä tunteen syvyydessä vois olla mahdolliduus.
Mutta.
On vaan jotenkin liian epämääräistä ollut nyt viime aikoina toisen ailahteleva välttelevä käytös. Ei oo kyse siitä, etteikö kiinnostusta olis. On. Tällainen epämääräinen vaihe oli jo aiemmin ja se liittyi hylätyksi tulemisen pelkoon. Sen yli päästiin ja tajuttiin hyväksi jutuksi, että voidaan näitä asioita kohdata.
Nyt ollaan taas siinä kohti. Ymmärrän, että uusi suhde tuo epävarmuuksia, mutta mihin asti venyttää ymmärtämistään. Ei kauhean tykätty olo ole, kun toinen tempautuu joihinkin solmuihinsa ja alkaa etäiseksi ja välinpitämättömän oloiseksi. No sellaiseksi millainen ihminen on, kun kokee olevansa uhattuna. No mua itteä on alkanut pelottaa nyt.
Kirjoitan tän, koska haluan edelleen valita meidät, uskoa, luottaa tämäkin menee ohi, kuuluu asiaan. Ja voin tulla itsekin tutuks oman pelon kanssa. Jne...

Vastaukset 5
Vanhimmat
Kyl se siit
Näinkö luulet tämän palstaäijän tilitysten kohdalla? Tylsää seuratttavaa tämä.
Mites se messenger
Kaikki on ok, mutta en kohtaa jos en viestiä saa. bye bye sitten vaan...
Voimia sulle, ehkä kaikki kääntyy vielä hyvin.