Mitä tarkoittaa

Jos nainen kutsuu rohkeaksi kertoessani ihastuksestani kyseiseen henkilöön?
Kuultu jo kolmesti tähän ikään mennessä.
4193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mitäs ne muut on sanoneet?

Mutta ei kaikki uskalla kertoa ihastumistaan, niin onhan se rohkeaa?

Äänestä

No että hän arvostaa rohkeuttasi olla avoin tunteistasi. Arvostuksen osoitus. Monet miehet eivät uskalla kertoa tuollaisia asioita suoraan vaikka kannattaisi.

1Äänestä

Naisena vastaan. Jos mulle joku mies, johon olen ihastunut, kertoo ihastuksestaan, punastun, hymyilen, menen sanattomaksi, innostun jne.

Jos sen sanoo mies, johon en tunne ihastusta, suusta voisi tulla tuollainen lausahdus, että kehuu rohkeaksi kun ei osais muuta sanoa, kun tuntuis vaivaantuneelta olla vaan hiljaa ja liian tylyltä sanoa, että itse en ole.

Äänestä
  • Miten tylsää! 😧😁

    Tuossa jättää hyvän jäynän paikan käyttämättä!

    Ihastuneelta tiedustellaan tietysti:
    - Millaisesta seksistä hän on haaveillut
    - Milloin hän on ajatuksissaan suunnitellut muuttavansa yhteen
    - Miten usein hän kokkaisi naiselleen, kun asuisitte yhdessä
    - Millainen olisi miehen ostama ensimmäinen lahja ja milloin sen voisi mahdollisesti vastaanottaa, sekä voiko sen vastaanottaa vaikka ei ole itse ihastunut

    Ihmiset. Olette aivan liian tylsiä, jos sanotte vain, että toinen on rohkea. 😵

    🦄

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Jos nainen kutsuu rohkeaksi kertoessani ihastuksestani kyseiseen henkilöön?
Kuultu jo kolmesti tähän ikään mennessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu