https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011562851.html
"Pietarissa poikkeuksellinen mielenosoitus Putinia vastaan – edessä voi olla karu seuraus
Kielletyssä laulussa toivotaan Joutsenlampi-balettia televisioon, ja siihen liittyy vahvaa symboliikkaa.
Venäjällä poliisi on ottanut kiinni 18-vuotiaan katulaulajan Diana Loginovan, joka lauloi kiellettyä laulua Pietarin keskustassa, kertoo pietarilainen uutissivusto Fontanka. Maanantaina pidetystä konsertista kuvatulla videolla näkyy arviolta satapäinen joukko nuoria ihmisiä laulamassa innokkaasti mukana.
Venäläinen tuomioistuin päätti viime keväänä kieltää kappaleen levittämisen todeten, että se muun muassa lietsoo kielteisiä asenteita Venäjän presidenttiä kohtaan. Kieltämisestä kertoi esimerkiksi Fontanka.
– Haluan katsoa balettia, tanssikoot joutsenet. Antaa vaarin vapista pelosta Lampensa puolesta. Pois ruudulta Solovjov, tanssikoot joutsenet, lauletaan kappaleessa.
Vaari, venäjäksi ded, puolestaan on nimitys, jolla etenkin nuoret viittaavat Venäjän johtajaan Vladimir Putiniin. Tekstissä mainittu Solovjev taas tarkoittanee Vladimir Solovjovia, joka on yksi tunnetuimmista sotapropagandan kasvoista Venäjän televisiossa.
Lampi, joka Joutsenlammen venäjänkielisessä nimessä on järvi, viitannee Karjalan kannaksella sijaitsevaan Ozero-huvilaosuuskuntaan, jota pidetään Putinin lähipiirin projektina."
Huomaatteko, että johtajat ja vallassa olevat päättää sodista ja lietsoo sotimista. Onhan se suomenkin, eu:n ja usan päättäjissä huomioitavaa, että kovin on sotaisia puheita ja haluja enemmän, kuin rauhaa.
Jopa suomessa supo on esittänyt lakialoitetta, jossa naapurisuhteiden luominen ja parantaminen eli venäjän olisi laitonta ja rikollista eli sotaisia on supolaiset.
Venäjällä on vallassa sotaisa johto, joka haluaa sotaa.
Ne venäläiset eli vanhempi venäjän sukupolvi, joka on venäjän propagandalla kyllästetty kannattaa putinin hallintoa, mutta kyllä venäjän nuoriso on toista mieltä, eikä kannata putinin hallintoa, eivätkä halua sotaa.
Venäjällä koko poliittinen johto pitäisi vaihtua ja tilalle nuoria rauhaa haluavia päättäjiä, jotka sota vastustavat.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Sama Suomessakin päättäjät haluaa sotaa