Väkivalta lisääntyy
Ulkomaalaisten lisääntyminen näkyy myös politiikassa. Baijerilaiset kääntyvät yhä syvemmin kohti oikeaa äärilaitaa.
Yle: "Maahanmuuttovastaisuutta kasvattavat viime aikojen väkivaltaiset iskut, joista useassa tekijä on ollut turvapaikanhakija.
Tosin myös ulkomaalaisia kohtaan on entistä enemmän väkivaltaa, mutta siitä moni äänestäjä ei ole kiinnostunut.
Sosiaalidemokraattien, liberaalien ja vihreiden kannatus on heikentynyt Baijerissa viime liittopäivävaaleista neljä vuotta sitten. Kristillisdemokraattisen CSU:n ja etenkin muukalaisvihamielisen AfD:n eli Vaihtoehto Saksalle -puolueen suosio kasvaa".
Ylen mukaan myös Saksassa maahanmuuttovastaisuus lisääntyy Suomen tavoin, joka tieto ei yllätä asioita seuraavaa..
Ulkomaalaisten lisääntyminen näkyy myös politiikassa. Baijerilaiset kääntyvät yhä syvemmin kohti oikeaa äärilaitaa.
Yle: "Maahanmuuttovastaisuutta kasvattavat viime aikojen väkivaltaiset iskut, joista useassa tekijä on ollut turvapaikanhakija.
Tosin myös ulkomaalaisia kohtaan on entistä enemmän väkivaltaa, mutta siitä moni äänestäjä ei ole kiinnostunut.
Sosiaalidemokraattien, liberaalien ja vihreiden kannatus on heikentynyt Baijerissa viime liittopäivävaaleista neljä vuotta sitten. Kristillisdemokraattisen CSU:n ja etenkin muukalaisvihamielisen AfD:n eli Vaihtoehto Saksalle -puolueen suosio kasvaa".
Ylen mukaan myös Saksassa maahanmuuttovastaisuus lisääntyy Suomen tavoin, joka tieto ei yllätä asioita seuraavaa..
Vastaukset 33
Vanhimmat
En ihmettele.
Sinähän voit ihmetellä tyhmyyttäsi kuikka paljon haluat persu.
Somalit takaisin kotiinsa, ei ole levoton maa enää, voi hyvin palata. Samoin irakiin voi jo palata.
Missä matu, siellä raiskaus.
Näin uutiset kertovat.
Itkee islamisti kauhtanansa hihaan. Yhyy.
Et lukea osaa? Hän kirjoitti, että EI ihmettele. Mikä teissä amispudokkaissa oikeastaan on vialla?
Vähälahjainen punapanssi näkee persuja😅🤣😂
Toivottavasti Suomalaiset muistavat Sipilän hallituksessa olleet puolueet.
Hehän vielä kielsivät poliisia ja tiedotusvälineitä kertomasta rikoksen tehneen kansalaisu👍👍👍
Jumala kostaa Sipilälle vielä kunnolla maan häpäisyn.
Maahanmuuttajia alkaa olemaan jo sopivasti koko euroopassa. Juuri sopivasti että heitä näkee kaikkialla ja sopivasti että rasistit eivät saa rauhaa. Millään palautuksilla ei ole mitään merkitystä ja minä nautin.
Eihän kaikki maahanmuutto ole huonoa. Vain lähinnä islamistit.
Kukapa sitä haluaisi tehdä töitä elättääkseen laittomasti maahan tulleita! Se ei ole ihmisten oikeustajun mukaista , sillä juuri heihinhän se raha uppoaa, mikä tarvittaisiin omien kansalaisten tarpeellisiin menoihin!
On niin pientä että ainoastaan persut tekee tikusta asiaa. Normaali ihminen keskittyy elämän suurempiin ongelmiin kuin verorahoista tapahtuva maahanmttajamiehen avustus.
Et vaikuta normaalilta ihmiseltä.
Se on se islam joka on uhka .....
Suuri osa turvapaikanhakijoista työllistyy Saksassa jopa kantaväestöä paremmin
https://yle.fi/a/74-20180633
Saksaan kymmenen vuotta sitten tulleista turvapaikanhakijamiehistä liki 90 prosenttia on töissä, tässä yksi heistä
https://yle.fi/a/74-20188032
No, ne oli ylen uutisia... ei sen enempää...
Puheistaan huolimatta perussuomalaiset eivät vastusta maahanmuuttoa. Tilastot kertovat, että Suomeen on nyt jo Orpo-Purran hallituskaudella muuttanut 130 000 ulkomaalaista maahanmuuttajaa.
Perussuomalaisten maahanmuuttopuheet on samanlaista valehtelua kuin kaikki muukin mistä he puhuvat. Esim bensa-ale, jolla tavallinen 17000 km ajava autoilija säästää 32 euroa vuodessa. Se hupenee siihen kun omavastuu on nostettu 900 euroon ja matkakulujen katto on laskettu 7000 euroon. Marinin hallituksen aikana omavastuu oli 750 euroa ja matkakulujen katto 8400 euroa.
Eihän maahanmuuttoa pidäkään lähtökohtaisesti vastustaa. Ainoastaan rasisti vastustaa tummia maahanmuuttajia.
Kyse ei ole väristä vaan väärästä uskonnosta, vihauskonnosta.
Saksan väestöstä on yli 25% ulkomaantaustaisia.
Entä sitten? Monet maat perustuvat monikulttuuriselle kansalle.
Kuten, Somaliassa, Irakissa , Iranissa, Afganistanissa, Syyriassa jne. Siinä kai muutama esimerkki niistä monikulttuurisista kansoista.
Noita kutsutaan kyllä haittamaahanmuutoksi.
Eivät vain ole kovin monikulttuurisia tai kansainvälisiä siellä kotonaan, mutta täällä siitä asiasta riittää sitten vaatimuksia, puhumattakaan siitä suvaitsevaisuudesta.
Tässä tulee niin tosiasiallista puhetta että vassareilla korvat punottaa.
https://youtu.be/DXNF26D88Io?si=IK2daI_AUsC9djGK
Saksa on jo tuhottu maa maahanmuuton seurauksena.
Olet asian tosiytimessä.
Kuten on Ruotsikin. On hyvää ja sitten on haittamaahanmuuttoa. Islamistit kuuluu siihen pahaan haittamaahanmuuttoon, josta halutaan nyt kiivaasti eroon.
Islaminuskoiset rauhaa rakastavat Muslimit taas eivät. Onhan kiihkokristitytkin pommeineen uhka.
Jep, integroituneet islamistit on vielä siinä ja siinä. Haittamaahanmuutto nyt on vaan Suomelle hyödytöntä .
lsIamistien ja muiden primitiivien väkivaItaisuus ja vallanhimo ei ole koskaan tullut yhdeIIekään päättäjäIIe yIIätyksenä. Siksi on selvää, että vastuuton maahanmuuttopolitiikka on tietoista yhteiskunnan rappioittamista, sillä se mitä politiikassa tapahtuu, ei tapahdu sattumalta, vaan siten, miten päätökset on haluttu toteuttaa.
☝🏻🙄
Maahanmuutosta on varoiteltu vuosikymmenet, varmaan vuosisadatkin. Tämäkin piti kokeilla kantapään kautta. Nyt asiat alkavat muuttumaan, mutta paluuta menneeseen ei ole enää, vaan on saatu pysyviä vahinkoja aikaan.