Terveisä USA:sta

Olen parhaillaan Washingtonissa. Hampurilaispaikkoja ja donitsipaikkoja on joka puolella. Mutta on kivoja meikäläisellekin sopivia. Mentiin paikallisen porukan kanssa eilen illalla syömään. Sanoin tarjoilijalle, että pitäisi olla jotain vähäkalorista. Hän melkein innostui ja kysyi, että onko jotain erikoistoivomuksia, laktoositon, kosher, ei viljaa tms. Sanoin, että ei muuta kuin vähän kaloreita, uskonto ei estä syömistä. Hän ehdotti hienoa pihvi-salaatti-vihannesyhdistelmää, oikein paneutui asiaan. Sitten luulin sen olevan valmis, ei piti vielä miettiä kastike.

Hän kysyi vielä, että juonko lasillisen viiniä, hän voi kaataa myös ihan vajaan ja laskuttaa sen mukaan. Otin kivennäisvettä, sitäkin oli kai neljää lajia.

Ruoka oli oikein hyvää.

Ruoan jälkeen sama tarjoilija tuli vielä kysymään, että saisiko olla rasvatonta ja maidotonta sorbettia, sai olla. Hän lupasi, että annoksessa on alle sata kilokaloria.

Joo, tämä oli ystävällistä palvelua, tarjoikija paneutui asiaan, ei tyrkyttänyt ja sai tietenkin tiippiä yli normaalin määrän.

Täällä tuntee itsensä toivotuksi asiakkaaksi, vaikka ei haluakaan mitään suorana listalta!

Kalorien vahtiminen on ilo täällä, varsinkin kun miestarjoilija näytti filmitähdeltä! Jos en vahtisi normaaliksi pudonnutta painoani, taitaisin tehdä samat pyynnöt sille tarjoilijalle!

Laittakaahan ravintolakokemuksia, olisi kiva kuulla ruusuja ja risuja!
3603
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minua yleensä katsotaan hieman oudoksuen jos ravintolassa kysyn esim. minkalainen jonkin salaatin kastike on tai jos tilaan salaatin ilman kastiketta. Usein siksi että en pidä majoneesista..ja onhan se aika rasvaistakin. Hampurilaispaikoissa tilaan annokseni aina ilman majoneesia ja juon vettä tai lighjuomia. Myös silloin myyjien käytös on saanut tuntemaan itseni turhamaiseksi nirpaksi. Tarjoilijoiden asenne voi johtua siitä että olen aika hoikka ihminen. Mutta haluan kuitenkin tarkkailla syömisiäni ja välttää turhia rasvoja ja sokereita myös ravintolassa, koska niin olen tottunut syömään kun itse laitan ruokaa. Ehkä suomessakin (jossa ylipainoisten määrä on huolestuttavassa nousussa) olisi syytä saada ravintoloihin enemmän terveellisiä vaihtoehtoja.Kokemuksessa tiedän että mausta ei tarvitse tinkiä ja kaikkeen tottuu. Vai emmekö uskalla vaatia tarpeeksi?!?

Äänestä
  • .. otan aina hampurilaisen ilman majoneesia (vatsa ei tykkää ja säästän paljon pojoja).
    Myyjä yleensä kailottaa aika lujaakin keittiölle, et "YKS ERIKOIS MINIMEGA; EI MAJOA !!!"
    Kyllä siinä muutaman kommentin on saanut muilta asiakkailta...

    Äänestä

  • Pomelo kirjoitti:

    .. otan aina hampurilaisen ilman majoneesia (vatsa ei tykkää ja säästän paljon pojoja).
    Myyjä yleensä kailottaa aika lujaakin keittiölle, et "YKS ERIKOIS MINIMEGA; EI MAJOA !!!"
    Kyllä siinä muutaman kommentin on saanut muilta asiakkailta...

    Olen lainakoneella, tassa ei ole skandimerkkeja, anteeksi.

    Juu, taalla on palvelua. Jos ei saa, mennaan toiseen ravintolaan. Niita riittaa.

    Taalla erikoistoivomukset tuntuvat oikein ilahduttavan tarjoilijaa, Han paasee kayttamaan asiantuntemustaan. Jos kaikki vain tilaisivat paivan annosta (jota ei ollut tassa ravintolassa), olisi tyo aika tylsaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Leena Norm. kirjoitti:

Olen parhaillaan Washingtonissa. Hampurilaispaikkoja ja donitsipaikkoja on joka puolella. Mutta on kivoja meikäläisellekin sopivia. Mentiin paikallisen porukan kanssa eilen illalla syömään. Sanoin tarjoilijalle, että pitäisi olla jotain vähäkalorista. Hän melkein innostui ja kysyi, että onko jotain erikoistoivomuksia, laktoositon, kosher, ei viljaa tms. Sanoin, että ei muuta kuin vähän kaloreita, uskonto ei estä syömistä. Hän ehdotti hienoa pihvi-salaatti-vihannesyhdistelmää, oikein paneutui asiaan. Sitten luulin sen olevan valmis, ei piti vielä miettiä kastike.

Hän kysyi vielä, että juonko lasillisen viiniä, hän voi kaataa myös ihan vajaan ja laskuttaa sen mukaan. Otin kivennäisvettä, sitäkin oli kai neljää lajia.

Ruoka oli oikein hyvää.

Ruoan jälkeen sama tarjoilija tuli vielä kysymään, että saisiko olla rasvatonta ja maidotonta sorbettia, sai olla. Hän lupasi, että annoksessa on alle sata kilokaloria.

Joo, tämä oli ystävällistä palvelua, tarjoikija paneutui asiaan, ei tyrkyttänyt ja sai tietenkin tiippiä yli normaalin määrän.

Täällä tuntee itsensä toivotuksi asiakkaaksi, vaikka ei haluakaan mitään suorana listalta!

Kalorien vahtiminen on ilo täällä, varsinkin kun miestarjoilija näytti filmitähdeltä! Jos en vahtisi normaaliksi pudonnutta painoani, taitaisin tehdä samat pyynnöt sille tarjoilijalle!

Laittakaahan ravintolakokemuksia, olisi kiva kuulla ruusuja ja risuja!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu