Louhi

Kansallisasussaan hän seisoi tulessa palamatta, veden alla hukkumatta. Hän nousi korkealle, korkeammalle kuin Koli, ja hänen siipeinsä peittivät taivaanvalon, kun kylissä sipistiin, kääriydyttiin ja pyydeltiin.

Miehet heittelivät häntä tikuilla, naiset sanoilla. Ja lapset, ne kirkuivat.

Mutta kun hän maahan asti ehti, ja kauhun havina oli tyyni, niin kaikki suut olivat vaiti ja silmät auki.

- Ei paha, joku henkäisi.

- Aika siisti.

- Ihanat korut. Miksi minulla ei ole tuollaisia?

- Laittaisi nyt kuitenkin jotain päälle. Katso nyt sinäkin muualle siinä.

- Mulla on stondis. Mä olen nyt mies. Jihuu!

- On kyllä jumalattoman kaunis nainen. Vaan on siinä pelottavat silmät. On kuin tulta tuijottaisi.

- Onko hän se… Louhi?

- Hän joka syö lapsia, joka repii aatokset ihmispäistä ja kulkee salamana pitkin hermoja. Se on hän.

- Syökö se minut, äiti.

- Minusta tuntuu, että minä jollain tasolla haluaisin olla hän. Minussakin on jotain samanlaista.

- Katsokaa noita siipiä. Niillä liikuttelee maailmoja.

- Hyvät tissit. Kiva paketti.

- Onkohan sillä mitään älyä. Hiukset kyllä kummallisesti, hitaasti hulmuavat, vaikka ei tuule. Outo ilmiö. Heti huomenna on perustettava yliopisto tutkimaan asiaan.

- Hyvä idea. Kannatetaan.

- Milloin me syödään?

Ja niin oli yhteiskunta syntynyt.

(hihitystä)
19356
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Tosi hyvä, vaikka itse sanonkin.

Kannattaisiko minun pyrkiä mukaan politiikkaan?

Mitähän paikalliset sanoisivat?

(naurua)

Äänestä
  • En tiedä. Pitäisi varmaan järjestää jonkinlainen kysely.

    Vai pitääkö ensin pitää vaalikampanja?

    Vaalikampanjaan tarvitaan valokuva, jossa poliittinen broisku irvistelee kameralle.

    Kuvauspaikaksi minulle sopisi tuo Kolin huippu. Siis siinä olisi minulle sekä taustaa että vakaata maata jalkojeni alle.

    Siipeni voisivat olla vaikka hotskun narikassa roikkumassa sen aikaa.

    (hihitystä)

    Äänestä

  • Raamatun Ilmestyskirjassa on omat versionsa Kalevalasta. Rajan takana Venäjän puolella on Kalevalan kylä. Tämä ei ole kalavale, tutkikaa vaikka google mapsista. Louhi kuulostaa antiikin mytologian Meduusalta. Hiuksissaan käärmeet. Raamatussakin on obsessio käärmeitä kohtaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Raamatun Ilmestyskirjassa on omat versionsa Kalevalasta. Rajan takana Venäjän puolella on Kalevalan kylä. Tämä ei ole kalavale, tutkikaa vaikka google mapsista. Louhi kuulostaa antiikin mytologian Meduusalta. Hiuksissaan käärmeet. Raamatussakin on obsessio käärmeitä kohtaan.

    Mjoo

    Tuo oli jo aika kiinnostavaa, ja vähän tongin faktoja sanojesi tueksi.

    Kyllä kaikki tuo pitää paikkansa.

    Joskus minusta tuntuu siltä, että on olemassa vain yksi tarina, joka synnytti viljalti variaatioita, joka on mielestäni hyvin luonnollinen asia.

    Mutta tämä on vain aavistus, eli mutu, sillä minulla ei ole esittää mitään todisteita aavistukseni tueksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Perhana!

    Unohdin hihittää.

    Miten rajattua rajaseutu oli?

    Kyse oli kaupankäynnistä toki ja ymmärrettävää kyllä, kun mitään muuta, ei koskaan, eikä ikinä tehdä.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Perhana!

    Unohdin hihittää.

    (hihitystä)

    Mjaa

    Tämä on juuri sitä mitä keskustelupalstoilla vihaan: keskustelemattomuus.

    Kun saan aikaan jotain merkityksellistä, ja haluan keskustella siitä, niin seinät katoavat ja olen yksin.

    (hihitystä)

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Mjoo

    Tuo oli jo aika kiinnostavaa, ja vähän tongin faktoja sanojesi tueksi.

    Kyllä kaikki tuo pitää paikkansa.

    Joskus minusta tuntuu siltä, että on olemassa vain yksi tarina, joka synnytti viljalti variaatioita, joka on mielestäni hyvin luonnollinen asia.

    Mutta tämä on vain aavistus, eli mutu, sillä minulla ei ole esittää mitään todisteita aavistukseni tueksi.

    Universumin tietoisuus on yhtä, näinkin on esitetty. Voidaan siis yleistää että jokin olento nukkuu ja näkee unta minkä sisällä olemme sims-hahmoja. Äänestän mustekalaa. Terv. Kalavale.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Universumin tietoisuus on yhtä, näinkin on esitetty. Voidaan siis yleistää että jokin olento nukkuu ja näkee unta minkä sisällä olemme sims-hahmoja. Äänestän mustekalaa. Terv. Kalavale.

    Mjoo

    Jos tämä olisi demokratia, niin mustekalalla olisi jo kaksi ääntä.

    (hihitystä)

    Äänestä

Eikös tämä Koneen hissiteollisuus-suvun jokin perillinen kidnapattiin vuonna 2009, rahojen vaihto tapahtui Louhen parkkihallissa, ja vankilassa ollessaan kyseinen rikollinen muutti sukunimensä tuon parkkihallin mukaiseksi. Tyyppi oli kaverin kaverin isä, ja naapurikunnassa sukulaiset huomasivat helikoptereita yms. kun hän vapautti kyseisen naisen jossain metsäpolulla.

Äänestä
  • Se kävi Liskon kanssa samassa kendo-ryhmässä (kai se oli kendo) ja yritti saada selville kannattaisiko Lisko kaapata. Lisko havaitsi heti, että kyselyssä on jotain omituista ja vastaili sen mukaisesti.

    Äänestä

  • buddy-love kirjoitti:

    Se kävi Liskon kanssa samassa kendo-ryhmässä (kai se oli kendo) ja yritti saada selville kannattaisiko Lisko kaapata. Lisko havaitsi heti, että kyselyssä on jotain omituista ja vastaili sen mukaisesti.

    Sana tai nimi "Lisko" ei sano mulle mitään, mutta muistan että jotenkin hän liittyi näihin kamppailulajeihin. Karsean kopin oli rakentanut, muistan lukeneeni että uhri kärsi kuumuudesta kesäaikaan siinä mineraalivilla- ja uretaaniviritelmissä asetti juustoviipaleita otsalleen. Erikoinen tapaus ja tyyppihän taisi olla juristi jos en aivan väärin muista, niin olisi luullut pärjäävän hänen tuloilla ilman tällaista hölmöilyä.

    Äänestä

No ei päästä syömään, kun puuttuu utu-dottar.

Eikös sebpå olisi voinut takonut oman sampån, ellei olisi tarvinnut siihen ututyttöä, mikä jäänyt tuohon arvoitukseksi.

Kumman kaa mieluummin olisit, Kalevalan vai Pohjolan?

Äänestä
  • Kalakeiton.

    (hirn)

    Äänestä

  • Mutta tämä on AI pätkä.

    Äänestä

Jähmettynyt kissa.

Liian paljon ajatuksia, jotka ovat kuin tsunami ja tulva. Kissaa piti vetää hännästä, mutta se istuu häntä kiepillä itsensä ympäri kuin vaisu kettu, joka tuijottaa pimeyttä kuin edessään olevaa ovetonta seinää. Vasta kun jokin sen pakottaisi, se pääsisi jatkamaan matkaa.

Äänestä
  • Ääntä.

    Se sanoi how hau ontosti ja sanoissa väreili etäisesti tekemisen meininki, markkinamiesten hälinä, pikkutakkien kahina ja nahkakenkien rahina tyhjenneiden hallien lattioilla.

    Ne tulivat banaanilaivalla.. Kissa oli havahtunut olohuoneen lattialta seuraavana päivänä vaahtoavaa sylkeä suupielissään tietämättä itsekään, miksi oli kirjoittanut tuon ylös, sen kokonaisen lorun ja piilottanut itseltään. Kaiken yllä kaarteli äänettömin siivin suuri hiljainen lintu.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Ääntä.

    Liian pelottava ajatus

    Tässä kohti lyö tyhjää. Hirvittävä tuo Louhi 🤭

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kansallisasussaan hän seisoi tulessa palamatta, veden alla hukkumatta. Hän nousi korkealle, korkeammalle kuin Koli, ja hänen siipeinsä peittivät taivaanvalon, kun kylissä sipistiin, kääriydyttiin ja pyydeltiin.

Miehet heittelivät häntä tikuilla, naiset sanoilla. Ja lapset, ne kirkuivat.

Mutta kun hän maahan asti ehti, ja kauhun havina oli tyyni, niin kaikki suut olivat vaiti ja silmät auki.

- Ei paha, joku henkäisi.

- Aika siisti.

- Ihanat korut. Miksi minulla ei ole tuollaisia?

- Laittaisi nyt kuitenkin jotain päälle. Katso nyt sinäkin muualle siinä.

- Mulla on stondis. Mä olen nyt mies. Jihuu!

- On kyllä jumalattoman kaunis nainen. Vaan on siinä pelottavat silmät. On kuin tulta tuijottaisi.

- Onko hän se… Louhi?

- Hän joka syö lapsia, joka repii aatokset ihmispäistä ja kulkee salamana pitkin hermoja. Se on hän.

- Syökö se minut, äiti.

- Minusta tuntuu, että minä jollain tasolla haluaisin olla hän. Minussakin on jotain samanlaista.

- Katsokaa noita siipiä. Niillä liikuttelee maailmoja.

- Hyvät tissit. Kiva paketti.

- Onkohan sillä mitään älyä. Hiukset kyllä kummallisesti, hitaasti hulmuavat, vaikka ei tuule. Outo ilmiö. Heti huomenna on perustettava yliopisto tutkimaan asiaan.

- Hyvä idea. Kannatetaan.

- Milloin me syödään?

Ja niin oli yhteiskunta syntynyt.

(hihitystä)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu