Lopulta talous ratkaisee Venäjälläkin

Venäjä voi saavuttaa isompia tai pienempiä voittoja, mutta vähänkään pidemmällä aikajänteellä talouden kestävyys kertoo mikä on lopputulos.

Neuvostoliitto romahti talouden romahdettua. Haastoi mahtipontisesti USA:n ja miten kävi?

Putin haastaa mahtipontisesti koko länttä ja miten käy?

- Venäjän infrakstuuri on täysin laiminlyöty
- Venäjän teollisuus on täysin vanhanaikaista
- Venäjän talous perustuu raaka-aineiden vientiin
- Venäjän raaka-aineiden kysyntä on laskenut ja hinta romahtanut
- Paras nuoriso on muuttanut ulkomaille
- Venäjä kuluttaa huimaa vauhtia säästöjään
- Sota on investointina raskaasti tappiollinen
- Rupla vajoaa rankoista tukitoimista huolimatta

Ainoastaan ruplaa on saatu tuettua. Muutoin esitetyt näkökohdat ovat toteutuneet.

Venäjän talous on menossa täydellä vaudilla kohti konkurssia. Russotrollit voisivat esittää jotain konkreettista miksi näin ei kävisi. Voitte aloittaa kiistämällä ja perustelemalla miksi jokin yllä mainituista asioista ei pitäisi paikkaansa?
1231256
3Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 123

Vanhimmat

Suorastaan koomiselta tuntuvat houreet Venäjästä kolmantena Roomana, mutta tähän hassutukseen törmää yhä useammin.



Valta maailmanpolitiikassa kasvaa tämän vision mukaan kiväärin piipusta, kun se oikeasti kasvaa talouden, teknologian ja innovaatioiden mukana, ja niissähän Venäjä on paarialuokkaa. Takapajuisesta maasta ei ole suurvallaksi.

Alas ammutussa hävittäjässä ikkunaan teipattu länsimaista ostettu kotikäyttöön tarkoitettu GPS-laite.

3Äänestä
  • Ei sikäli, että Rooma tuhoutui jo aikaa sitten. Venäjä menee perästä.

    Venäjän BKT on 3% Natomaiden yhteenlasketusta. Täysi kehitysmaahan se on rakenteeltaan. Pelkkä raaka-aineiden viejä. Niissä yleensä edes väestö kehittyy.

    3Äänestä

  • Venäjän sodankäyntikyky on kaiken kaikkiaan paljon suurempi kuin 3% natomaihin verrattuna.


    Niinkö aivan uutta tietoa näyttää kuitenkin tuo 3:n Päivän Erikoisoperaatio jatkaa neljänteen vuoteen UKRAINAA VASTAAN EDES PÄRJÄÄ paskovitsit YKSIN- Tähän asti vain pysyneet pinnalla liittolaistensa tuella-ota tämä huomioon Putin hyökkäsi ja tarvitsee jopa huutaa apua maailmalta suorastaan rukoilee bunkkerissaan (Venäjän sodankäyntikyvyn romahtaessa) Naurettava sekopää-kääpiö tappaa ja ohjukset siviilikohteisiin mahtava -sekopää kansa- Mutta nyt kun alkaa pauke kuulumaan omalla määperällä itkua riittää miksi ukraina ampuu ohjuksia meitä vastaan UHKAILEE YDINASEILLA- "Ukraina ei saa puolustaa maataan" älkää lähettäkö aseita otamme ydinkärjet käyttöön

    -MITÄ SANOTTE ONKO TÄMÄ VENÄLÄISTEN SEKOPÄIDEN TOIMINTA OIKEIN-


    PUTIN ON SE JOKA HYÖKKÄSI! Vaikea ymmärtää tottakai! Tätä hulluutta maailmalla ihmetelty vuodesta 2014- Ja ne "natsit" Niinhän se olikin 👍🤣👌

    1Äänestä

Näinhän se menee, täydellinen katatsrooppi tästä Venäjälle tulee pitkällä tähtäimellä.

2Äänestä
  • Venäläiset on menossa kivikaudelle

    1Äänestä

Eikä sovi unohtaa Putinin lakeijoineen ureoineen venäläisten suhteet länteen vuosiksi eteenpäin. Sodan joskus loputtua paskapaperiksi kelpaavia ruplia saa tarjota autokuormallisen, että joku tuonne Putinin läävään lähtee tointa harjoittamaan.

2Äänestä

Aloittja ei osaa edes sanaa infrastruktuuri kirjoittaa...se siitä ymmärryksestä...

Äänestä

Nyt mennään suunnitelman mukaan!!!
Tutkimuslaitos: Venäjän valtiolta loppuvat rahat

Venäjän talouden haurastuminen voimistuu lähiaikoina, ennustaa Suomen Pankin nousevien talouksien tutkimuslaitos.

Talouden voimavarojen ohjaaminen sodankäyntiä tukeville toimialoille kurjistaa muuta taloutta, ja julkisia menoja joudutaan rahoittamaan pääosin lainanotolla ja veronkorotuksilla.

”Venäjän valtion rahat ovat siinä mielessä loppu, että nyt joudutaan kiristämään verotusta, leikkaamaan julkisia menoja ja ottamaan lainaa kotimaisilta liikepankeilta”, sanoo Venäjän talouteen erikoistunut vanhempi neuvonantaja Laura Solanko Suomen Pankista.

Pitkän ajan kuluessa tämä saattaa johtaa pankkikriisiin, mutta sellaista ei ole ainakaan toistaiseksi näköpiirissä. Jos liikepankkien vakavaraisuus on jossain vaiheessa uhattuna, ne voivat saada valtion joukkolainoja vastaan lainaa keskuspankista.

”Tällä tiellä ei voi loputtomasti jatkaa, mutta toistaiseksi valtio pystyy vielä nykyistä hyökkäyssotaansa Ukrainassa rahoittamaan. Kovin paljon laajempaan sodankäyntiin Venäjällä tuskin on varaa”, Solanko sanoo.

Valtionvelan määrä on edelleen vain 13 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Valtaosa julkisesta velasta on ruplamääräistä, ja merkittävä osa siitä on kotimaisen pankkisektorin taseessa.

Länsivaltioiden määräämien pakotteiden takia ulkomaisia sijoittajia velkakirjamarkkinoilla ei juuri enää ole. Siksi valtionkin lainanotto on kalliimpaa ja rajoitetumpaa.

Uuden ennusteen mukaan Venäjän bruttokansantuote kasvaa lähivuosina prosentin vuodessa. Talouskasvua on ylläpitänyt sotatalous, sillä se on kasvattanut monien venäläisten yritysten rintamalle valmistamien tavaroiden ja palveluiden kysyntää.

Ennusteen oletuksena, että hyökkäyssota Ukrainassa jatkuu, pakotteet säilyvät nykyisellä tasollaan ja raakaöljyn Brent-viitelaadun markkinahinta jää alle 70 dollariin barrelilta.

Venäjän talouskehitys on edelleen riippuvainen raakaöljyn maailmanmarkkinahinnan kehityksestä.

Tutkimuslaitoksen mukaan öljyn vientihintojen pidempiaikainen romahdus heikentäisi koko talouden ulkoista tasapainoa ja budjetin tuloja merkittävästi.

Nykyistä merkittävästi tiukemmat Venäjän-vastaiset pakotteet voisivat myös laskea vientihintoja, nostaa tuontihintoja tai aiheuttaa esimerkiksi kasvavia maksuvaikeuksia ulkomaankauppaan.

Epätasapainojen lisääntyminen puolestaan lisää riskiä, että talous kehittyy ennakoitua heikommin. Yksityisten yritysten investointinäkymät ovat kuluvana vuonna muuttuneet selvästi heikommiksi ja investointien kasvu on pysähtynyt.

Tutkimuslaitoksen mukaan yritysten tulokset ovat supistuneet, verorasitus kasvanut ja ulkoisen rahoituksen hinta on noussut.

Venäjän julkisen talouden menojen kasvusta huomattava osa on kohdistunut puolustuksen ja sisäisen turvallisuuden menoihin. Niiden osuus federaation kuluvan vuoden budjetista on yli 40 prosenttia.

”Sota pahentaa työvoimapulaa, kun suuri osa rintamalta tulevista ei palaa takaisin työkykyisinä ja aivovuoto Venäjältä jatkuu. Venäjän talouskasvun pitkän ajan edellytyksiä syödään nyt voimallisesti”, Solanko sanoo.

Venäjälle riippuvuus Kiinasta on tutkimuslaitoksen mukaan ilmeinen riski. Tavaratuonnista noin puolet tulee Kiinasta, ja etenkin sotatarviketuotannossa Kiinassa tuotettujen komponenttien osuus on hallitseva.

Venäjällä ei ole varaa suututtaa Kiinan johtoa, tutkimuslaitos toteaa katsauksessaan.

2Äänestä
  • Suomen Pankin nousevien talouksien tutkimuslaitoksen raportti on jo nyt vanhentunut, kun raaka-öljyn hinta laskee OPECin ja muiden tuottajamaiden lisääntyvän tuotannon ja Venäjälle ja sen öljyä ostaville maille asetettujen pakotteiden vuoksi, samalla kun Ukraina tuhoaa maan öljynjalostuskapasiteettia.

    Kaikki Venäjän talouden mittarit, paitsi sotatalous, näyttää suuntaa alaspäin ja osa, kuten hiilikaivos- ja rakennusteollisuus suorastaan romahtaa.

    Ja titaani, jonka pitäisi olla aseteollisuuden yksi päämateriaali, on tuotannon osalta vaikeuksissa Venäjällä, ja suuri tuottaja VSMPO-Avisma lyhentäessä työviikkoa.

    https://www.themoscowtimes.com/2025/10/20/russian-titanium-giant-cuts-workweek-amid-falling-demand-a90861

    1Äänestä

Kannattaa odottaa miten homma etenee, ennustelijoiden jutut yleensä menneet pieleen, todennäköisesti Venäjän talous on paljon vahvempi kuin luultu

Äänestä
  • Tuo Kiina kortti on vain joidenkin läntisten kommentaattorin hellimä toive, tosi asiassa voi käydä niin, että Putinland on paljon tärkeämpi Kiinalle kuin joku EU-USA

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Tuo Kiina kortti on vain joidenkin läntisten kommentaattorin hellimä toive, tosi asiassa voi käydä niin, että Putinland on paljon tärkeämpi Kiinalle kuin joku EU-USA

    Venäjä ON Kiinalle paljon EU:a tärkeämpi jo nyt, suuret raaka- aine- ja polttoainelähteet nääs...Kiinan etu on myös sopivan vahva mutta samalla sopivan heikko Venäjä jolloin sen on myytävä niitä raaka- aineita ja polttoaineita halvalla. Todennäköisesti Ukrainan sota on osaltaan mukavasti pitänyt Venäjän tilanteessa jossa sen on myytävä myytävissä olevaa halvalla erityisesti Kiinalle.
    Taloudesta ja rahan riittävyydestä sekä loppumisesta tajuan sen verran että raha on loppunut useimmilta EU- valtioilta ajat sitten, miksi ne muuten olisivat tehneet yhteensä tuhansien miljardien verran velkaa..?

    1Äänestä

  • Jollakulla näyttää olevan pakkomielle olla näkemättä tosiasioita. Vastaa aloittajan esittämiin näkökohtiin ja kerro mihin optimistisyytesi perustuu?

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Jollakulla näyttää olevan pakkomielle olla näkemättä tosiasioita. Vastaa aloittajan esittämiin näkökohtiin ja kerro mihin optimistisyytesi perustuu?

    Kerro mikä on pakkomielteesi?

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Tuo Kiina kortti on vain joidenkin läntisten kommentaattorin hellimä toive, tosi asiassa voi käydä niin, että Putinland on paljon tärkeämpi Kiinalle kuin joku EU-USA

    Putistan on Kiinalle vain lypsylehmä. Hyökkäyssotaa käyvästä maasta voi ostaa halvalla energiaa ja raaka-aineita. Kyse on aivan eri kokoluokan talouksista, kuin hiiren ja tiikerin tanssia. Venäjä on vain väkivallan suurvalta.

    Kiinahan investoikin venäjälle peräti 0,4% ulkomaaninvestoinneistaan. Eli ei ole luottoa silläkään suunnalla venäjään.

    2Äänestä

Venäjän talous kasvaa ja tuottaa raajarikkoja, kaatuneita ja bensajonoja. Kyllä nyt on ilo ylimmillään Venäjänmaalla 🙂.

2Äänestä

Venäjä nahistuu.

1Äänestä
  • Mutta Suomen nahistuminen on meille pahempi juttu kuin Venäjän nahistuminen, valtava työttömyys, valtavat kasvavat velat jne. jne.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Mutta Suomen nahistuminen on meille pahempi juttu kuin Venäjän nahistuminen, valtava työttömyys, valtavat kasvavat velat jne. jne.

    Russon kannattaisi nyt murehtia vain oman maansa ahdinkoa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Mutta Suomen nahistuminen on meille pahempi juttu kuin Venäjän nahistuminen, valtava työttömyys, valtavat kasvavat velat jne. jne.

    Russan äiteen penikat

    Äänestä

Talous lopulta ratkaisee.
Venäjä on nyt todella heikoilla.

1Äänestä

Venäjä on heikoilla kaikilla aloilla, joka maassa.....

Teboil vaikeuksissa: Huoltamoiden maksu­liikenne toimii normaalisti enää vajaan kuukauden
HS:n tiedot|Finanssivalvonnalta varoitus: kuukauden jälkeen Teboilin kanssa liiketoimia tekevät ottavat riskin, että ne itsekin joutuvat pakotteiden kohteeksi.

Äänestä

Kaikki imperiumit kaatuu aikanaan. EU on jo käytännössä kaatunut ja USA vajoaa kovaa vauhtia perässä. Kai se Venäjäkin sitten joskus. Ellei satojen niin tuhansien vuosien päästä.

Äänestä
  • Miten EU on käytännössä kaatunut ?
    Ei ole käytännössä mitään havaintoja.

    1Äänestä

  • Huvittavaa kun nämä russantrollit ei tajua edes perusasioita.

    1Äänestä

Käytännössä Venäjällä on polttoainejakelussa ongelmia !

Äänestä
  • Tiltu ei ymmärrä mitä tarkoittaa käytäntö ja teoria.

    1Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Tiltu ei ymmärrä mitä tarkoittaa käytäntö ja teoria.

    Tiltun teoriassa Venäjällä menee hyvin.
    Käytännössä ...

    1Äänestä

Venäjä hajoaa ihan omien toimiensa seurauksena.

1Äänestä

Venäjän talous luisuu syvemmälle ja syvemmälle.

1Äänestä

Venäjän taloudella menee tosi hyvin nykyisin.

Äänestä
  • 7.11-25.
    EUR/RUP. 93

    Äänestä

  • Huumoria väliin.

    Äänestä

Öljyn myynti vain on kasvanut. Pakotteista huolimatta. Pakotteet ovat vain nostaneet öljyn hintaa mikä auttaa Venäjää.
Repikää siintä.

Äänestä
  • Miten se auttaa Venäjää, että öljyn myynnistä saatava tulo tuhotaan Putinin sotimiseen Ukrainassa.

    1Äänestä

  • Venäjän öljyn myynti on laskenut eikä sen heikkolaatuisesta öljystä edes makseta hyvin!

    Venäjältä loppuu rahat sotimiseen!

    1Äänestä

Venäläinen on tottunut syömään kiviä

Äänestä

Hiipuu, hiipuu 😐

1Äänestä

Oikeneeko Venäjän ”syöksykierre” koskaan?

Äänestä

Putin tuhosi Venäjän talouden perustan.

1Äänestä

Tiltu reppana vertaa talouksia ja väittää Venäjän olevan vahvoilla.
Usko "suureen ja mahtavaan" on liikuttavan naivia.

1Äänestä
  • USA tarvitsi vastapoolikseen jotain valtiota kylmää sotaa varten. Luotiin myytti vahvasta Neuvostoliitosta. Putin luulee edelleenkin sen olevan totta.

    1Äänestä

05.12-25.

EUR/RUP. 88,82

Äänestä

Venäjän talous kituu.

1Äänestä

Venäjän tuho on öljyn ja kaasun tarpeen romahdus uusimpien energiatuotantojen vuoksi.

1Äänestä
  • Toistaiseksi maailman öljyn ja kaasun kulutus on nousussa, missä ne uusimmat eneregiamuodot viivyttelevät?

    Äänestä

Tätä "talous ratkaisee" on hoetty jo keväästä 2022 lähtien, eipö ole näkynyt mitään tästä "ratkaisee"

Äänestä

Eikä yhtäkään alunperin esitettyä perustetta miksi näin tulee käymään, ole kyetty asettamaan kyseenalaiseksi. Malttia, malttia.

Äänestä

Ei ole edes yritetty 😂

Äänestä

Neuvostoliitto romahti, koska Jeltsin junaili hajottamisen. Gorbatshov yritti pelastaa Neuvostoliiton mutta oli liian vapaamielinen.

Jeltsiniä harmitti olla valtion kakkoskaartia, joten hajotti NL:n kasvattaakseen omaa vaikutusvaltaansa.

Äänestä
  • Olipas hatara luomus?

    1Äänestä

  • Anonyymi00096 kirjoitti:

    Olipas hatara luomus?

    Harva yhteiskunta kestää isojen toimijoiden juonittelua.

    Äänestä

Putin kuvittelee ratkaisevansa Venäjän talousongelmat valloittamalla naapurimaita ja varastamalla niiden tuotannon. Ei näytä onnistuvan, Stalinin ajan menetelmät ei toimi enää nykyaikana.

1Äänestä

venäjä lentää vielä hetken liitämällä, mutta sitten POXX

1Äänestä

Venäjän taloudesta on hyvä muistaa, että jo ennen 2020-lukua pimeän talouden osuus oli arvioiden mukaan 40 % kaikesta Venäjän taloudellisesta toiminnasta. Ts. Venäjän talous on ollut paljon suurempi kuin viralliset tilastot osoittaa. Pimeän talouden sopeutumiskyky on luultavasti laillista taloutta parempi vaihteleviin maailman tilanteisiin. Venäjä saattaa osoittautua tilastoihin peilaten yllättävän venyväksi.

Pääosin nuo aloituksen ongelmakohdat on varmaankin oikeassa. Niissä täytyy vaan muistaa, että Venäjä menetti parhaan nuorison jo 1990-luvulla. Infrastruktuuri on laiminlyöty kaikissa vanhoissa teollisuusmaissa. Infran perusongelma on se (myös demokratioissa), että poliitikot saa paljon enemmän palstatilaa kaikenlaisista uusista avauksista kuin aiempien sukupolvien rakentaman ylläpitämisestä.

Äänestä

Sota ei tuota. Pitkä sota syö talouden realistisen perustan.

1Äänestä

Alkaa jo tuntua ja näkyä.

Äänestä

Ei oo hääppiöistä asustaa russolassa.

1Äänestä

Surkeus leviää hiljalleen suuriinkin kaupunkeihin.

1Äänestä

Kuvatkaa nyt niitä kauppoja siellä Venäjällä varastoon kun niissä on vielä tavaraa.
Tulee vielä aika että hyllyt on tyhjänä.

1Äänestä

Putinin harhaisuus ajaa Venäjän sekasortoon.

Äänestä

Asiantuntija varoittaa valtavasta kriisistä Venäjällä: Tilanne kuin Neuvostoliiton hajotessa.

Saiko ANO tämän tehtyä alle 3:ssa päivässä ??

Äänestä
  • Taloussotkut seuraavat miestä kuin hai laivaa.

    Äänestä

Alkaa olla säästöt syöty. Kohta russotrolli kiiruhtaa paikalle mutqu Suomi 😐, niin oikeastaan Venäjällä menee hyvin 😂.

Äänestä

Kysykää Ano Turtiaiselta miten asiat on!

Äänestä

Kertoisiko?

Äänestä

Venäjän taloudella menee tosi hyvin nykyisin.

Revi siintä.

Äänestä

Perin analyyttistä 😵

Äänestä

EUR/RUP. 12.01-26.
91.

Äänestä

😅😵😶

Äänestä

Venäjällä työttömyys nousee hurjaa tahtia.

Äänestä
  • Toverisuus on tuhoa venäjällä

    Äänestä

Venäjä oli rajaton maa, mutta hetken kuluttua tämän illuusiokuppi pyörähtää nurin

ROISINA KANSANA SIELTÄ HÄVITETÄÄN PORUKOITA VIELÄ AIVAN MIELETTÖMÄSTI SISÄISESTI

Äänestä

Ano pääsi paratiisiin.
Menkää kaikki opetuslapset perässä.
Heeeheheheheheeeeeee !!!

Sitä paratiisia on rakennettu usein ennenkin ulkomailta houkutetuilla voimilla.
Menkää kiireesti, siinä kaikki voittaa.

Äänestä
  • ... paitsi se, joka lähtee

    Äänestä

"Ano pääsi paratiisiin.
Menkää kaikki opetuslapset perässä."

Vanhaa vakkasuomalaista sananlaskua mukaellen :
Lihavimmat lähtee ensin.

Äänestä

15.01-26
EUR/RUP ( 91 )

Äänestä

- Venäjän Infrastruktuuri on täysin laiminlyöty
- Venäjän teollisuus on täysin vanhanaikaista
- Venäjän talous perustuu raaka-aineiden vientiin
- Venäjän raaka-aineiden kysyntä on laskenut ja hinta romahtanut
- Paras nuoriso on muuttanut ulkomaille
- Venäjä kuluttaa huimaa vauhtia säästöjään
- Sota on investointina raskaasti tappiollinen

Äänestä
  • Pitääkö paikkansa?

    Äänestä

Sarjassamme suomalaisten rajattua historiantulkintaa. Itse en vertaisi nykyistä maailmantilannetta ollenkaan kylmän sodan aikaiseen kapitalismin ja kommunismin väliseen vastakainasetteluun, mutta johonka juurikin tämä Suomen nykyinen ulko-ja turvallisuuspolitiikka perustuu.

Äänestä
  • ...joten ei kannata ihmetellä, jos Suomen kriisipolitiikaan tulokset eivät taaskaan vastaa odotuksia, kuten kävi jo koronakriisissäkin. Moneenko megaluokan hutilyöntiin Suomella on vaaraa?

    Äänestä

Lopulta talous ratkaisee.
Tiltu vaan ei suostu myöntämään realiteettejä.

Äänestä

Venäjän öljy- ja kaasutulot romahtivat
Tulot ovat nyt Vladimir Putinin valtakauden pienimmät

Venäjä myy öljyä ennätysalennuksilla, mutta puolen kuukauden tuotanto makaa tankkereissa.

Yhdysvaltojen ja Euroopan toimet rajoittaa Venäjän mahdollisuuksia myydä öljyä ovat pakottaneet sen antamaan lisäalennuksia niille, jotka yhä haluavat ostaa. Vaikka Urals-raakaöljn alennukset suhteessa Brent-laatuun ovat jo ylittäneet 27 dollaria barrelilta, valtava määrä öljyä jää myymättä.

Wall Street Journalin siteeraamaan Vortexan mukaan noin 143 miljoonaa barrelia venäläistä öljyä oli säiliöaluksissa 10. helmikuuta. Se tarkoittaa yli kahden viikon tuotantoa.

Viime vuonna päivätuotanto vaihteli 9 miljoonasta barrelista tammikuussa (OPEC+:n rajoitusten takia) 9,43 miljoonaan barreliin marraskuussa. Tammikuussa 2026 tuotantovauhti oli 9,28 miljoonaa barrelia päivässä.

Vortexan johtava Kiinan öljymarkkinoiden analyytikko Emma Lee kertoi WSJ:lle, että useimmat Venäjän säiliöalukset ovat muuttuneet kelluviksi öljyvarastoiksi Venäjän, Intian ja Kiinan rannikoiden satamien lähistöllä tai alueilla, joita käytetään öljyn siirtoihin aluksesta toiseen, kuten lähellä Malesiaa.

Hänen mukaansa näiden barrelien myynnin ajoitus on paljolti kiinni potentiaalisille ostajille annettujen alennusten tasosta. Urals-raakaöljyn hinta on lastaussatamissa saavuttanut jo ennätyksellisen 27,3 dollarin alennuksen suhteessa Brent-öljyyn.

Lisävaikutus Venäjän öljyn myyntiin tuli EU:n asettaman ja tammikuussa voimaan astuneen venäläisten polttoaineiden ostokiellon myötä. Tämä tarkoittaa, että raakaöljyn myynnin laskun lisäksi vähenee myös polttoaineiden myynti.

Venäjän valtion öljy- ja kaasutulot putosivat berliiniläisen Stiftung Wissenschaft und Politik -säätiön Venäjä-asiantuntija Janis Klugen mukaan tammikuussa vain kahteen prosenttiin bruttokansantuotteesta. Se on koko Vladimir Putinin valtakauden heikoin tulos. Hän uskoo, että Kreml on huolissaan valtion tulojen laskusta, kun se sattuu samaan aikaan kuin talouskasvun pysähtyminen, vaikka sotilasmenoissa mikään ei ole muuttunut.

SUUNNITELMAN mukaan mennään mutta se oli v tun huono suunnitelma.....

Äänestä

kun aloittaja on hyvin niin kuin perillä Mitä Venäjällä tapahtuu niin mitäs sitten venäjää tarvitsee pelätä
ja kauheita aseita ruvetaan hankkiin
ja Kansa kärsii maa on konkurssitilassa.

Rakennetaanko suur Suomea?

Äänestä

Ei ole mitään hätää, Putin on luvannut laittaa talouden kuntoon kolmessa päivässä.

Äänestä

Puuttin parantaa sairaat ja herättää kuolleet henkiin kolmessa päivässä kunhan siihen kovasti vaan uskoo ja miksi eivät venäläiset uskoisi, ne uskoo kaiken sonnan mitä heille suolletaan.

Äänestä

Venäjä sentään sotii vanhoilla säästöillään, Suomi "sotii" pelkällä velkarahalla muiden sotia.

Äänestä
  • Suomi ei sodi missään.

    Äänestä

  • Anonyymi00134 kirjoitti:

    Suomi ei sodi missään.

    Se oli lainausmerkeissä. On äärimmäisen vaarallinen kehityssuunta, että sotia on alettu sotimaan muiden velkarahalla ostamilla aseilla. Ja kukas muukaan se on taas asialla kuin kaikkien maailmansotien äiti, Eurooppa.

    Äänestä

  • Anonyymi00135 kirjoitti:

    Se oli lainausmerkeissä. On äärimmäisen vaarallinen kehityssuunta, että sotia on alettu sotimaan muiden velkarahalla ostamilla aseilla. Ja kukas muukaan se on taas asialla kuin kaikkien maailmansotien äiti, Eurooppa.

    Pakastaako pietarissa?

    Äänestä

  • Venäjä sentään sotii vanhoilla säästöillään ja säännöillään:
    "Miehiä ei tarvitse säästää, maatuskat tekee mielellään uusia."

    Äänestä

Venäjän mummon sisällä on uusi pienempi mummo ja sen sisällä taas pienempi, jne.
Näin toimii venäjä, kuin pyy maailmanlopun edellä. Harmi että Kiina voi hyväksikäyttää sitä taloudellisesti luonnonvaroineen ja sotilaallisesti miten tahtoo. Ei sillä että venäläisiä säälisin pätkääkään. Itse ovat haisevan soppansa keittäneet.

Äänestä

24.02-2026.
EUR/RUP 90.

Äänestä
  • Kyllä se siitä 😂😂 Malta!

    Äänestä

Öljyn hinta nousee. Nyt Venäjän talous pelastuu? Ehei, ei sinne päinkään. Kun talouden perusteet on perusteellisesti tuhottu, niin vaatii vuosikymmenien työn nousta taas jaloilleen. Venäjä on tuhon tiellä.

Äänestä

Putin pelastaa.

Äänestä

Talous ratkaisee tämänkin sodan.
Heeheheeee !!!

Äänestä

Tiltu tykkää pakotteista.
Jatketaan siis suunnitelman mukaan.
Heeeheheeeee !!!

Äänestä

Öljykauppa ei tietenkään pelasta Venäjää tai Putinia siltä katastrofilta johon Putinin hyökkäyssota väistämättä johtaa. Se vain korkeintaan pitkittää sotaa ja pahentaa lopputulosta.

Äänestä

14.03-2026.
EUR/RUP 91.

Äänestä

Venäjä ei ole vieläkään oppinut, että vapaa mutta sopimuksiin ja lainsäädäntöön perustuva markkinatalous tuottaa parhaan ja tehokkaimman tuloksen.
Kleptokraattinen mafia johtaa yhteiskunnan umpikujaan.

Äänestä
  • Venäläiset oppii huonosti ja hitaasti, josko ollenkaan.

    Äänestä

Kleptokraattinen, korruptoitunut diktatuuri on erittäin kehno pohja kukoistavalle taloudelle. Miksi tehdä mitään rehellisesti? Ei se kannata, kun omaisuutesi kumminkin ryöstetään ja suusi kun avaat, olet tyrmässä.

Venäjän talous on aina perustunut omien luonnonvarojen ja naapurikansojen riistoon. Kun muu maailma sijoittaa korkeaan teknologiaan, Venäjä tuijottaa vain kiväärin piippuun. Venäjän tulevaisuus on surkea kunhan laajemmin siirrytään fossiiliset korvaavaan teknologiaan.

Äänestä
  • Kaikissa muissa Euroopan maissa on opittu, miten markkinatalous toimii.
    Miksi venäläiset ei opi ?

    Äänestä

Venäläiset nostavat joukolla rahojaan pankeista. Siitä pankkijärjestelmä tykkää.

Äänestä
  • Venäjällä ei ole toimivia rahoitusmarkkinoita.
    ... eikä tehokasta markkinataloutta.
    Hämmästyttävän tyhmää porukkaa.

    Äänestä

19.03-2026.
EUR/RUP 98

Äänestä

Tiedote | 20.10.2025 14.01 Suomenpankki.
BOFIT Ennuste Venäjän talouskehityksestä vuosina 2025–2027
Venäjän talouden nopea kasvu on ohi. Venäjän BKT:n kasvuvauhti on vuoden 2025 alkupuoliskolla hidastunut selvästi ennakoituakin nopeammin, ja koko vuonna talous kasvaa korkeintaan yhden prosentin vauhtia.


”Venäjän talouden nopea kasvu on ohi. Ennustejakson lopulla Venäjän talous on haavoittuvampi ja sen kasvunäkymät paljon heikommat kuin ennen sotaa. Tästä huolimatta Venäjä pystyy edelleen ylläpitämään nykyisen kaltaista hyökkäyssotaansa ja takaamaan kohtuullisen elämänlaadun suurimmalle osalla väestöään”, toteaa vanhempi neuvonantaja Laura Solanko.

Äänestä

Tiltun pölinästä huolimatta Ukraina valloittaa koko ajan maitaan takaisin.

Jostain syystä Venäjä ei saa enää sotilaita kentälle. Vangeista ja toisinajattelijoista on huutava pula.

Äänestä

Putinin kolmen päivän erikoisoperaatio hiukan mutkistui ja pitkittyi. Käykö Trumpille samoin? Ylimielisiä molemmat.

1Äänestä

Tiltu voisi valistaa mikä aloituksessa tehdyistä väitteistä ei pitäisi paikkaansa. Jokaiseen kohtaan erikseen ja perustellen. Muuten emme usko häntä ja pidämme sanomisiaan tyhjänä höpinänä.

1Äänestä

Tiltu ei koskaan keskustele asiallisesti. Esitettyjä näkökohtia on täysin mahdotonta kiistää asiallisesti. Siksipä poju ja muut Tiltut pitävät aiheesta turpansa kiinni ja keskittyvät länkyttämään tyhjänpäiväisyyksiä 🙂😂

1Äänestä
  • Olet täydellisen, ehdottoman oikeassa.

    Mutta muistutetaan häntä aina välillä, niin pysyy nahka nihkeänä ja kuuppaa ahdistaa.

    1Äänestä

ikkunoista hypittämiset kuuluu venäläisyyteen, siinä se putousmatka on venäläisyyksien neroutta

Äänestä

Voi Venäjän taloutta 😰

1Äänestä

Nyt pitää myydä isä-vainaan metsätkin sano Putin kenraaleille.

Ei riitä torjuntakalusto Ukrainan droneille.

1Äänestä

Venäjän talous voi paremmin kuin Suomen.

Äänestä
  • Aivan varmasti. Satakertaisilla luonnonvaroillaan se on saanut aikaiseksi bkt:n/asukas, joka on kolmasosa Suomesta.

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Aivan varmasti. Satakertaisilla luonnonvaroillaan se on saanut aikaiseksi bkt:n/asukas, joka on kolmasosa Suomesta.

    Venäjällä kaikki on kolme kertaa halvempaa.

    Äänestä

  • 😂😂😂

    Äänestä

Venäjän talous piiputtaa jo.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 24 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Venäjä voi saavuttaa isompia tai pienempiä voittoja, mutta vähänkään pidemmällä aikajänteellä talouden kestävyys kertoo mikä on lopputulos.

Neuvostoliitto romahti talouden romahdettua. Haastoi mahtipontisesti USA:n ja miten kävi?

Putin haastaa mahtipontisesti koko länttä ja miten käy?

- Venäjän infrakstuuri on täysin laiminlyöty
- Venäjän teollisuus on täysin vanhanaikaista
- Venäjän talous perustuu raaka-aineiden vientiin
- Venäjän raaka-aineiden kysyntä on laskenut ja hinta romahtanut
- Paras nuoriso on muuttanut ulkomaille
- Venäjä kuluttaa huimaa vauhtia säästöjään
- Sota on investointina raskaasti tappiollinen
- Rupla vajoaa rankoista tukitoimista huolimatta

Ainoastaan ruplaa on saatu tuettua. Muutoin esitetyt näkökohdat ovat toteutuneet.

Venäjän talous on menossa täydellä vaudilla kohti konkurssia. Russotrollit voisivat esittää jotain konkreettista miksi näin ei kävisi. Voitte aloittaa kiistämällä ja perustelemalla miksi jokin yllä mainituista asioista ei pitäisi paikkaansa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu