Leikattuaan varpaankynnet, Lasse pesi vielä hampaansa, valitsi parhaimman solmionsa ja pukeutui. Kengät hän oli plankannut jo aamulla, kun kukko lauloi.
Oli parturipäivä.
Joukkoliikennevälineessä istuessaan Lasse oli ymmärtänyt säästää itseään tulemasta hikiseksi. Matkaa oli vain yksi pysäkki. Lasse halusi saapua paikalle kuivin kainaloin. Aina. Matka sujui joutuisasti. Oli kaunis syyspäivä. Bussissa oli raskaana olevia naisia lastenvaunuineen ja taaperoineen. Kaikki oli niin mukavan meluisaa ja värikästä. Elämää, Lasse tuumi.
Hän ei usein käynyt parturissa, ainostaan viikoittain ja poikkeustapauksissa tiuhemmin. Jos oli paljon juhlapyhiä ja rientoja samalla kalenterin aukeamalla, niin silloin ehkä vielä useammin. Mutta näin harvemmin.
Lassella on aika parturiin tasan kello kaksitoista, mutta oli hyvä olla ajoissa perillä. Peruutuksia saattoi tulla, ja muutenkaan ei ollut sopivaa myöhästyä tärkeästä tilaisuudesta.
Aikainen lintu madon nappaa, Lasse tuumi, ja valmistautui vetämään tuttuakin tutummasta ovenkahvasta kuullakseen taivaiden vienon kilahduksen.
(hihitystä)
Oli parturipäivä.
Joukkoliikennevälineessä istuessaan Lasse oli ymmärtänyt säästää itseään tulemasta hikiseksi. Matkaa oli vain yksi pysäkki. Lasse halusi saapua paikalle kuivin kainaloin. Aina. Matka sujui joutuisasti. Oli kaunis syyspäivä. Bussissa oli raskaana olevia naisia lastenvaunuineen ja taaperoineen. Kaikki oli niin mukavan meluisaa ja värikästä. Elämää, Lasse tuumi.
Hän ei usein käynyt parturissa, ainostaan viikoittain ja poikkeustapauksissa tiuhemmin. Jos oli paljon juhlapyhiä ja rientoja samalla kalenterin aukeamalla, niin silloin ehkä vielä useammin. Mutta näin harvemmin.
Lassella on aika parturiin tasan kello kaksitoista, mutta oli hyvä olla ajoissa perillä. Peruutuksia saattoi tulla, ja muutenkaan ei ollut sopivaa myöhästyä tärkeästä tilaisuudesta.
Aikainen lintu madon nappaa, Lasse tuumi, ja valmistautui vetämään tuttuakin tutummasta ovenkahvasta kuullakseen taivaiden vienon kilahduksen.
(hihitystä)
Vastaukset 22
Vanhimmat
Mjoo
Tähän nyt pitäisi saada toinen näkökulma.
Pohdin tässä että tulisiko se jättää lukijalle itselleen vai ei.
En tiedä.
(hirn)
Toinen näkökulma:
Olen lukenut, että miehet hakevat naisen kosketusta menemällä parturiin.
Jospa siinä olisi syy miesten hiustenlähdölle.
Istuttuaan parturin tuoliin, Lasse avaa paitansa ylimmän napin ja vapauttaa rintakarvansa kaikkien nähtäville.
Lassella on Sean Connerin rintakarvat vaikka muutoin on kalju.
Parturi-kampaaja (sievä kuin Grace Kelly minihameessa) laskee sakset kädestään ja ottaa laatikosta sauvamaisen karvatrimmerin. Trimmerin surina jähmettää Lassen.
Nyt hän on valmiina kosketukseen.
(Ei tästä tule mitään. Joku muu saa jatkaa...)
Kolmas kulma:
Eikös hiusten luontainen kasvun loppuminen ole biologinen merkki siitä, ettei parturia (eli naista) mihinkään tarvita?
Asiasta en mitään tiedä, mutta AI arvasi:
"Androgeneettinen hiustenlähtö on yleisin perinnöllinen hiustenlähtö, joka johtuu mieshormonien (androgeenien) poikkeavasta vaikutuksesta hiusnystyihin."
Olen kuullut että runsas mieshormoonien määrä saattaa kiihdyttää kaljuuntumista.
*tyrsk* 🤣
Aikainen mato tai käärme, viper tai kalkkarokäärme aamulla ahneen linnun syö.
Musta tuntuu että Lassen käy vielä huonosti reissullaan, alku on kuin kauhuelokuvasta missä kaikki ensin hyvin ellei jopa loistavasti mutta otsikko muuttaa odotukset vähän toisen suuntaiseksi :)
Mjuu
Tänne on ilmestynyt vähässä ajassa vaikka minkälaista näkökulmaa, joten minun ei enää tarvitse tätä kulmittaa.
Jääköön leijumaan.
(hihitystä)
En tiedä miksi tämä nyt tuli mieleeni tästä ketjusta, mutta mistä johtuu, että miespuoliset gynekologisia toimenpiteitä suorittavat henkilöt osaavat pääsääntöisesti hoitaa hommansa niin, että potilaaseen ei satu?
Hommahan täytyy ALOITTAA s-koon spekulalla, eikä niin, että tuhlataan monta suurempaa kertakäyttöspekulaa, koska potilaalta tulee äänekästä vastalausetta kivusta.
Onneksi osa naisistakin osaa homman hyvin. Mutta osa miehistä tekee sen niin, että se tapahtuu melkein salaa ja huomaamatta. Siis sellaisella "Is it in yet?" -tyylillä. 😯
🦄
Ei
Sä et ymmärrä Lassea.
Lasse on fiktiivinen hahmo, ja myös Karoliina.
Osaatko väitellä?
(hirn)
Niin kuin sanoin
Kun Kremliltä loppuu fygy, niin porukka lentää itkemään (ties minne).
Mutta jengi, joka maksaa kaiken, on veronmaksajat, yrittäjät ja me: ihmiset.
Varkauksien paratiisi. Varo, ettet jää jalkoihin.
(hihitystä)
Niin mutta Lassen valmistautumisrituaalista tulee mieleen gynekologilla / papassa käynti!
Jokaisessa meissä on Lasse. 🥺
Ei ole nyt muuta väitettävää. 😄
🦄
Ai niin, mutta Lasse voisi myös itse olla gynekologi!
Harvoin heillä mitään takkutukkaa on. 🤔
Karoliina voisi olla Lassen esihenkilö. 🤔
🦄
Minä olen juuri nyt tehnyt kaiken järkevän tältä päivältä. Kaveri kertoi, että eräs tietokoneohjelma olikin ihan järkevä, mutta sen käyttäjä vain oli n00b1. Köh köh.
Nyt voin antaa nilkkasuoneni sykkiä vapaasti!
🦄
Funeau!
Olen nyt mielessäni jakanut vartalonkoskettelija-ammatit neljään kategoriaan:
Level 1: Keratiinin operointi (parturi-kampaajat, sokeroijat, kynsitaiteilijat ym.)
Level 2: Ihon operointi (kosmetologit, hierojat, dermatologian ammattilaiset ym.)
Level 3: Pinta- ja onkalointruusio (korva- ja kurkkutautien ammattilaiset, gynekologit, urologit ym.)
Level 4: Syväintruusio (ortopedian, gastroenterologian, neurologian ym. kirurgit)
En itse pystyisi työskentelemään millään alalla, jolla täytyisi koskettaa ihmisiä. 😵
Haluan koskettaa vain omaa miestäni.
Ihailen silti ihmisiä, jotka koskettelevat muiden keratiinejä tai elimiä hyväntahtoisen hoivan ja huolenpidon merkeissä. 🏆
🦄
jos niin kuin sormellakin kosketaa onko lämmin jotain auringon pintaa noin jotain kai 34569-asttta, lämmin sormi jos kosketttaa.
ÄLLÄS IKINÄ OLI IMVESILLI KUIN TEETMU TAI OSMO.L
Köh
Auringon pintalämpötila vaihtelee (molemmin puolin) n. 5000 asteessa.
Ei sen enempää.
(hirn)
Kummallista tässä on se että lämpötila pinnalla on niin vähäinen, että aasikin sen kestäisi.
Mutta jos kuljemme läpi kerrosten kohdataksemme ytimen, niin olosuhteet muuttuvat.
Radikaalisti.
(hihitystä)
Mä säästän kyllä aivan valtavasti kun en käy parturissa viikottain, jos se muka on harvoin. Ettei Lassella ole samanlaista ylihygienia ongelmaa kuin suihkussa läträävillä nuorilla, että pitää 5 kertaa päivässä pestä hiukset?
Ylihygienia on huomattavasti vähemmän vakava ongelma kuin alihygienia.
🦄
Komppaan
Antakaa Lassen lotrata, sillä mikään ei sytytä niin kuin totuus.
(reps)