PL ja TA

Tuskin on töihin päästy kun on riita valmis.
Nyt tappelun aiheena työnantajan määräämät palkalliset kesälomat työsulun/lakon aikana.
8819
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Työnantajalla on oikeus näärätä kesälomalle (ja piste). Järkevää se ei kyllä ole. Kyseiset lomalaiset ovat saaneet palkkansa ja lomarahansa sekä ensi vuonna 2.5 päivää enemmän lomaa, kuin niillä, jotka eivät ole lomilla.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että jos TA pyytäisi jäämään lomille ko. tilanteessa, niin kyllä jäisin (ja mielelläni). Meillä kaikesta päätellen olisi tosin pakotettu lakkoon/työsulkuun. Mutta niinhän se on, toinen tykkää äidistä, toinen tyttärestä...

Äänestä

Työntekijät laitettiin lomalle normaalisti keväällä sovitun aikataulun mukaan.
Osalle lomavuoro osui työsulun ajalle.
Saivat siis kesälomapalkan normaalisti lomarahoineen, eivätkä menettäneet tulevia lomapäiviään tuona aikana.
Miten paperiliittolainen osoittaa yhteiskunnallista vastuutaan ja tukea leipänsä maksajalle????:
"Koska nyt työsulun aikana olin palkallisella etukäteen sovitulla kesälomallani lomarahoineen ja ne käytin katson oikeudekseni pitää lomani (4 vkoa) rokulivapaana vielä lomakauden aikana !!!"
Tässä Paperiliittolainen näkemys yhteistyöstä ja
hyvästä yhteistyöstä.
Tervemenoa ulkomaille paperi-investoinnit. Paperityöläisten umpisiittoisuus on tehnyt sukupolvien saatossa tehtävänsä. Käyttämänne jakoavain on teitä viisaampi.

Äänestä
  • tapa osoittaa yhteiskuntavastuuta ja yhteistyökykyä.

    Äänestä

Kukaan työnantaja ei voi pakottaa asettamansa työsulun aikana pidettäväksi vuosilomia, eikä muitakaan vapaita. Kyseisen paperin selkkauksen aikana pitämättä jääneet vuorotyöläisten lomat saavat monella tehtaalla täyden kaaoksen, etenkin jos työntekijät pitävät oikeuksistaan kiinni, kuten voi arvella jossainpäin käyvän. Minä ainakin ymmärrän sen täysin, niiden keväisten juttujen takia. Tiedän tosin, että jossain sovittiin jo keväällä että lomat pidetään aikanaan, ja tietysti asianmukaisin korvauksin. Tiedä sitten pitääkö paikkansa, mutta ilmeisesti samalla sovittiin ettei tuleva selkkaus, kestää se sitten kuinka kauan vaan, ei vaikuta ensi vuoden lomiin. Kumpikin puolihan siintä hyötyy.

Äänestä
  • nimittäin, lomapäiviä paloi joillakin 5 päivää
    joillakin 2,5 päivää. Kuukaudessa täytyy tulla 14 päivää työssäolonveroisiapäiviä.

    Äänestä

  • Jos loma alkoi ENNEN lakon/työsulun alkua, niin silloin olet loman loppuun asti lomalla - siitä eteenpäin lakossa/työsulussa. Siis jos lomasi OLISI alkanut samana päivänä, kuin lakko/työsulku olisit ollut automaattisesti lakossa/työsulussa, ET lomalla.

    Muusta käytänöstä VOIDAAN sopia.

    Äänestä

  • Paperinainen kirjoitti:

    nimittäin, lomapäiviä paloi joillakin 5 päivää
    joillakin 2,5 päivää. Kuukaudessa täytyy tulla 14 päivää työssäolonveroisiapäiviä.

    Lomaoikeutta kertyy vain tehdystä työstä (tai sellaiseksi luokiteltavasta ajasta, kuten palkallisesta sairaslomasta).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vauhdissa taas... kirjoitti:

Tuskin on töihin päästy kun on riita valmis.
Nyt tappelun aiheena työnantajan määräämät palkalliset kesälomat työsulun/lakon aikana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu