Tietoliikenneyhtiö Elisa ilmoittaa käynnistävänsä muutosneuvottelut.
Elisa kertoo käynnistävänsä muutosneuvottelut toimintojen yksinkertaistamiseksi ja tuottavuuden lisäämiseksi Suomessa ja muissa toimintamaissaan.
Muutosohjelmalla tavoitellaan noin 40 miljoonan euron vuosittaisia säästöjä.
Organisaatiota aiotaan yksinkertaistaa ja prosesseja tehostaa, mikä voi yhtiön mukaan johtaa henkilöstövähennyksiin.
– Suunnitellut muutokset voivat johtaa enintään 450 työpaikan vähennykseen, joista enintään 400 Suomessa, tiedotteessa kerrotaan.
Lisäksi ulkoistettujen palvelujen hankintoja vähennetään.
Muutosneuvottelujen arvioidaan päättyvän vuoden loppuun mennessä.
Elisa kertoo käynnistävänsä muutosneuvottelut toimintojen yksinkertaistamiseksi ja tuottavuuden lisäämiseksi Suomessa ja muissa toimintamaissaan.
Muutosohjelmalla tavoitellaan noin 40 miljoonan euron vuosittaisia säästöjä.
Organisaatiota aiotaan yksinkertaistaa ja prosesseja tehostaa, mikä voi yhtiön mukaan johtaa henkilöstövähennyksiin.
– Suunnitellut muutokset voivat johtaa enintään 450 työpaikan vähennykseen, joista enintään 400 Suomessa, tiedotteessa kerrotaan.
Lisäksi ulkoistettujen palvelujen hankintoja vähennetään.
Muutosneuvottelujen arvioidaan päättyvän vuoden loppuun mennessä.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Aijaa, itselläni on Elisa ja se oli kyllä tarjouksista edullisin.
Joo, voipi olla TARJOUKSISTA edullisin, mutta kun "kuherruskuukausi" on ohi, niin sitten alkaa laskutus ja odotas, kun tulee ongelmia, pääset maailman "parhaan" asiakaspalvelun kanssa vääntämään🤣.
Itse jätin Elisan taakseni jo 15 v sitten enkä ole katunnut. Kyllä, kyllä tuli hyviä tarjouksia, mutta halpaan en ole mennyt enkä mene.
Mikäs tuo ”yli hintainen” on? Minkä yli? Enpä ole moisesta vielä kuullutkaan.
Sama homma kaikilla mutta Elisa on kyllä rahastuksen mestari joten ei kiitos.
Ihmiset haluavat edullisempia liittymiä ja puhelin maksuja
Kun jokin yritys muuttuu pörssiyhtiöksi kuten Elisa, niin se on samalla itsemurha. Tämä ei tietenkään koske yrityksiä joissa on vain yksi vaihtoehto kuten Helen Sähköverkko Oy joka on pörssiyhtiö.. Jos et käytä tämän yhtiön jakeluverkostoa niin sinun täytyy kytkeytyä pois koko sähkönsiirtojärjestelmästä koska kilpailutusjärjestelmää ei ole.
Osaan kauhulla kuvitella jos meillä olisi vain Valio.
Tämä Ruotsiin muuttanut verenimijä Björn Wahlroos on sitä mieltä, että makea vesi täytyisi yksityistää.
MOI on edullinen!
Kyllä.
Riittäsi mulle mutta kun ei kuulu syynä varman Dna verkko joten oli pakko vaihta. tosin monen vuoden jälkeen en tiedä miksi muuttui.
On se Elisa nyt ollut käytössä 3kk ja no problem. Sitäpaitsi, sama tyyli se on kaikilla operaattoreilla, 1v. edullisesti ja sitten hinta nousee. Mutta vuoden jälkeen sen voi siirtää taas muualle ja käyttää sen edullisen ensimmäisen vuoden. Tuo siirto on nykyisellään niin helppoa että ei se paljon rasita.
Olen tyytyväinen Elisaan. Hyvä palvelu. Monipuolisia etuja. Tallaiselle, joka ei hyvin hallitse teknologiaa, suosittelen Elisaa.
Liittymien hinnat tuplaantuneet ja niiden nettinopeudet hitaampia kuin 10 vuotta sitten kun hankin ensimmäisen älykännykän sekä 4g liittymän.
Vanhasta liityymästä en siis luovu vaikka kuinka tyrkyttävät määräaikaistarjouksiaan.
Edullisin ja paras liittymä on prepaid.
Elisan johtajaksi tuli Finnairin pilannut pomo.tämä oli odotettavissa
Uusien johtajien tärkein tehtävä on jakaa potkuja eli luoda työttömyyttä. Muuhun ei johtajia tarvitakaan yhtään missään firmassa. Työt sujuu kaikissa ilman johtajia erinomaisesti.
Kannattaa tukea pörssisijoituksillaan satanistien tekoja.
"Muutosohjelmalla tavoitellaan noin 40 miljoonan euron vuosittaisia säästöjä."
Nyt olisikin mielenkiintoista nähdä mikä määrä työntekijöitä ja rekvisiittaa poistettuna kattaa 40 miljoonaa? Täytyy olla jättimäiset kulut jättifirmalla.
Pienessä Suomessa on liikaa puhelinkauppiaita. Pari riittäisi.
Elisan myymälöissä on todella ala-arvoinen palvelu.
Hyvää päivää, kuinka voin auttaa, ole hyvä, kiitos käynnistä, hei.
Nämä ovat täysin tuntemattomia sanoja ja sanontoja. Ainakin itiksen elisassa joka on kuin lähi-itä ja afrikka, myös henkilökunnan osalta.
Paska yhtiö,karkasin ajat sitten ..Rosvo hinnat.